keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Muuli tavattavissa ELMA-messuilla 11-13.11.!

Olen pari kertaa sivulauseessa maininnut että Mulppekin matkaa ELMA-messuille Helsingin Messukeskukseen isänpäiväviikonloppuna.Aasiyhdistys osallistuu Elmaan nyt jo yhdeksättä kertaa ja viimeinkin minäkin voin kantaa korteni kekoon ja tuoda paikalle eläimen. Tähän asti olen kantanut korteni kekoon vain tuomalla myyntitavarat paikalle.

Olen päättänyt tehdä Muulista pesunkestävän messumuulin ja harjoittelu aloitettiin jo kesällä Kouvolassa. Muuli oli agilityradalla kuin kotonaan eikä käyttäytynyt vaarallisesti vaikka välillä olimme aika lähelläkin yleisöä, odottelemassa vuoroamme. Vieraassa paikassa sillä ei ole kuin yksi tuttu asia, minä, joten mihin se siitä hötkyilisi.

Toivotaan että se on samanlainen myös Elmassa. Messuhalli on varmasti ihan erilainen kokemus eläimille kuin ulkoilmanäyttely, joten odotan itsekin mielenkiinnolla että mitä siitä tulee. Eläimen voi aina lastata traileriin kesken messujen ja tuoda takaisin kotitalliin jos se stressaa liikaa.



Muuli on siis tavattavissa ihan joka päivä perjantaista sunnuntaihin, koska eläimet myös yöpyvät messuilla. Muulia ja aaseja ei jätetä jaboihin yöksi, vaan ne ovat samoissa aitauksissaan koko ajan. Eläintenhoitajiksi opiskelevat opiskelijat partioivat eläinhallissa koko yön ja heittävät myös ohjeen mukaan lisää heinää/olkea turvan eteen. Muulin aitaus on 12 neliön kokoinen ja pyysin siitä korkean, reilusti korkeamman kuin Kouvolassa. Se ei saa yrittää tehdä Elmassa mitään estehyppyennätystä.

Ständimme on aika hassusti messuhallin tukipilarien välissä. Toisaalta ne tuovat rauhaa eläimille kun yleisö pääsee katsomaan niitä vain yhdeltä sivulta. Olemme ponitalutusalueen vieressä koska 1-2 aasia tulee ponitalutukseen joka päivä klo 11-12 ja 15-16. Meillä on vain kaksi aikuista aasia, joten ne eivät tietenkään voi olla koko päivää ponitalutuksessa.

Mustat suorakaiteet ovat tukipilareita.
Tavoitteet messuille:
  1. saada Muuli sisään omaan aitaukseensa, vaikka siellä on kuivikkeena pelottavaa purua
  2. saada Muuli pysymään omassa aitauksessaan, vaikka minä lähden aitauksen luota kauemmas
  3. saada Muuli kävelemään takatilojen kautta eläinareenalle
  4. olla karkuuttamatta Muulia eläinareenalla esityksen aikana. Aidat ovat matalat.
  5. tavata mahdollisimman monta blogin lukijaa ja keskustella rakentavasti muuleista
  6. pitää Muuli hengissä ja järjissään koko viikonlopun ajan
  7. pitää sen stressitaso niin alhaisena kuin se messuilla on mahdollista (kaikki eläimet stressaavat kun ne ovat vieraassa ympäristössä)
Meillä on aasien, ja mahdollisesti Muulin, kanssa esitys joka päivä klo 14.15. Esityksen kesto on 15 minuuttia ja perinteisesti olemme taluttaneet aaseja areenaa ympäri. Areenan hiekka on aika upottavaa ja aasien on aika hankalaa siellä ravata. Taluttaessa ne eivät halua liikkua, mutta sitten kun seison hetken puhumassa mikkiin, pyörii aasi ympärillä kuin hyrrä. Ole siinä sitten asiantuntevana kertomassa että aaseissa on paljon käyttämätöntä potentiaalia.

Allaolevassa videossa on puhetta ja videokuvaa vuoden 2014 Elmasta. Silloin meillä oli mukana aasit Sumu Sireeni, Judith ja Milka. Judith ja Milka ovat tulossa Elmaan myös tänä vuonna. Minulla on tuo ärsyttävä ääni, joka kertoo aaseista.

Olen myös itse paikalla joka päivä, mahdollisesti Muulin aitauksen välittömässä läheisyydessä. Tule ihmeessä moikkaamaan! ELMA-lippuja laitetaan toivottavasti jakoon pikaisella aikataululla arvonnan kautta Aasiyhdistyksen FB-sivun kautta. Liput eivät ole minua vielä tavoittaneet, joten arvontaakaan ei ole saatu aikaiseksi.

3 kommenttia

  1. Täytyy ehdottomasti tulla moikkaamaan Muulia! Jos ja kun se on pysynyt aitauksessaan... ;)
    Pakko vielä mainostaa vähän muille lukijoille että miullakin on blogissa arvottavana kaksi lippua messuille..! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Pyysin aitauksen 170 korkeaksi, saa olla aika houdini jos sieltä häipyy :D tai jos häipyy, niin lupaan pitää kameran valmiudessa! Mä laitankin sun postauksen jakoon lähipäivinä :)

      Poista
    2. Hah, no saa tosiaan! :D oi se oiski kiva, arvontaan voi osallistua perjantai iltaan saakka. :)

      Poista