Muulin kanssa olemme harrastaneet irtohypytystä joskus ja jouluna. Vuosi sitten meillä oli oikein buumi, kun kävimme peräti kahdesti kuukauden välein naapuritallin irtohypytyssessioissa. Kesällä taisimme hypyttää kerran omalla tallilla.
No tällä pohjustuksella haluan vain torpata ne puheet että taasko ne sitä raukkaa hypyttää ylikorkeiden esteiden yli.
Vuosi sitten Muuli vetäisi enkat hypäten 110 Metsäniityn tallilla (video tässä) ja nyt myös täällä kotitallilla korotimme viimeisen okserin siihen korkeuteen viimeisille hypyille.
No ihan superisti ei meidän hypytyskerta mennyt.
Kuja oli tarkoitus hypätä vasempaan kierroksene ja blogin lukijat tietävätkin jo, että Muuli on tänä keväänä kehittänyt pelkokulman. Kuja lähti siis pelkokulmasta. Aina aiemmin Muuli on juossut vapaasti aluetta ympäri ja se on vain ohjattu kujalle, nyt se ei todellakaan ollut menossa sinne kuin taluttaen. Hypytettiinkin aluksi kujaa väärään suuntaan, joka meni hyvin ja sitten talliorja Pasi talutti Muulin kujan alkuun ja päästi irti. Muuli tulee pelkokulmaan siis kiltisti taluttaen, mutta ei yksinään, juoksuttaessa tai ratsain.
Jossain kohtaa siinä alussa Muuli myös poistui koko kentältä ja epäonneksemme se nappasi takajalallaan kiinni kentän paloletkusta tehtyyn aitaan. Kentän kulmatolppa antoi saman tien periksi ja aita kaatui. Vaihdettiin tilalle estekannatin. Kesän talkoita odotellessa, nuo kentän tolpat ovat antaneet periksi muualtakin kun ovat jo pitkän kunnioitettavan elämän kenttää vartioneet.
No tämän äksidentin jälkeen Muuli palautettiin takaisin, aitaa korotettiin ja jatkettiin hommia.
Alla on videokooste tämän kerran hypyistä.
Tässä on erittäin tyypillistä liikettä muuleilla ja aaseilla! Siis ne laukkaavat ja ravaavat tuolla tavalla pää vinossa innostuessaan tai jännittyessään. Itse haluan ajatella, että se on suurta innostusta, mutta se taitaa olla kuitenkin osa jännitystä.
Muuli hyppäsi sujuvasti ja mielellään ja vain yhdessä klipissä (viimeisessä) näkyy pupuloikkaa radan alussa. Vuosi sitten se tuppasi tulemaan kujaan pupulaukassa tai ristilaukassa ja korjasi ensimmäisen esteen jälkeen. Vasen kierros on sille myös ratsain laukassa haastavampi.
Kamera oli kuvaamassa videolle hyppyjä ja stillikuvat on otettu uudella (käytettynä ostamallani) putkella, Canonin Ultrasonic70-200 F4. Olen tuota lainannut aiemmin ja tykästyin putkeen. Ulkokuvia sillä saa hyvässä valossa oikein hyvin, maneesikuvaukseen se ei liene riittävän valovoimainen, mutta sellaisia kuvauksia ei meillä olekaan.
Tuntuu vain hassulta, miten kauas tämän kanssa pitää mennä. Aiempi
vakiolinssinihän oli 50mm F1.4. Liikekuvissa arvostan kyllä
zoomausmahdollisuutta.
Julkaisin näitä kuvia ja videon Instassa jo eilen ja sain suuren määrän tosi kivoja kommentteja. Muulin hyppytekniikkaa kiiteltiin jälleen ja onhan se ihme. Eihän aasin ja pre-hevosen jälkeläisessä ole käytännössä mitään hyppylahjoja perimänsä puolelta. Eikä Muulikaan mikään upea liitelijä ollut, kun sitä ekoja kertoja hypytettiin sen ollessa 3v. Nythän muuli on 7.
Sain lainaan Impression padin hieman ennen pääsiäistä ja tarkoitus oli kokeilla sekä lännensatulan että enkkusatulan sopivuus Muulin selkään. Impression padin idea on hyvin yksinkertainen, vahvan muovin sisällä on jähmeää geeliä, joka pehmenee lämmön vaikutuksesta ja ratsastaessa satulan alla geeli liikkuu luonnollisesti pois niiltä alueilta, joissa paine on suurinta.
Ensimmäiseltä testauskerralta syntyi videokin, jossa padi on tositoimissa, mutta testin jälkeen tajusin, että padi ei ollutkaan valmiiksi tasainen enkä ollut ratsastanut riittävästi saadakseni geelin kunnolla vaihtamaan paikkaa.
Testasin padia kuitenkin vielä muutaman kerran ja pidin huolen, että lämmitin padin satulankuivaushuoneessa ennen käyttöä ja kaulin sen tasaiseksi. Samoin käytön ja kuvaamisen jälkeen kaulin sen aina tasaiseksi ennen laatikkoon palauttamista.
Näitä padejahan ei saa pakkasella väännellä, tai muovi voi murtua, mutta meillä ei sitä ongelmaa ollut testiajanjaksona.
Kokeilin satulaa kolme kertaa lännensatulan kanssa, ensimmäisellä kerralla (videolla) ei tosiaan tullut oikein luotettavia tuloksia, kun padi ei alussa ollut tasainen. Toisella kerralla ratsastin tosi kevyestin kentällä reilun puoli tuntia ja kolmannella kerralla ratsastin kentällä reilun vartin ja maastossa 45 minuuttia reippaassa käynnissä. Tällä kolmannella kerralla painopisteet näkyivät kaikista selviten.
Alla on kuvat kaikilta kolmelta testikerralta
HUOM! tämä kuva on käännetty peilikuvaksi, koska padi tuli kuvattua "väärältä puolelta". Kuvassa vasen puoli padista on siis samalla hevosen vasen. Tällä ensimmäisellä kerralla ei padia oltu kaulittu ennen ratsastusta tasaiseksi, joten tuloksiin ei voi niin luottaa (tämä näkyy myös videolla).
Toisella kerralla ratsastin kentällä jälleen aika kevyesti kaikissa askellajeissa. Jäljet ovat mukavan tasaiset.
Kolmannella kerralla ratsastin ensin kentällä ja sitten maastossa noin 45 minuuttia erittäin reippaassa käynnissä. Tällä kertaa satula oli painanut vasemmalle puolelle lavan taakse, geeli puuttui pieneltä alueelta kokonaan.
Tulkitessani painekuvia tukin siihen tulokseen, että satula muodostaa pistekuormitusta vasemmalle puolelle eteen hieman enemmän kuin oikealle eteen. Satula ei myöskään ota niin kovin hyvin kiinni keskeltä satulaa, mutta yllättäen painetta tulee satulan takaosaan, vaikka lännensatula näyttää varsinkin ravissa nousevan takaa aika paljonkin. No toki, se joka askeleella tekee painetta hetken aikaa.
Miten tästä eteenpäin?
Yritän vähentää painetta etuosassa laittamalla satulahuopaan täytepalat sekä keskelle että taakse, mutta en eteen (samalla lapa saa lisää tilaa). Impression padihan kokeiltiin Muulille ilman satulahuopaa/padia, mutta lännensatuloiden kanssa fiksataan satuloiden sopivuutta yleisesti erilaisten padien kanssa. Erityisesti edestä korottava padi on monella käytössä. Oman padini ostin viime syksynä ja olen esitellyt sen tässä postauksessa. Padiin saa kolme täytepalaa kummallekin puolelle.
Aluksi käytin padia pitkään etupalojen kanssa, koska satula oli edestä mielestäni liian leveä ja oli selässä "alamäkeen". Sitten satulaa katsottiin osaavamman lännensatulaihmisen kanssa alkuvuodesta ja tulimme siihen tulokseen, että se istuu parhaiten ilman padin täytepaloja.
Meille somettajille on jopa itsestäänselvyys, että pyydämme paikalle edes kerran elämässä taitavan hevosvalokuvaajan ikuistamaan harrastuksen kauniiksi kuviksi. Valokuvat ovat mitä parhain tapa säilyttää muistoja ja mikä parasta, myös muut pääsevät nauttimaan kauniista kuvista!
Tällä kertaa onni oli mukanani, kun aiemmin keväällä osallistuin Instagramissa minivalokuvaussession arvontaan. Roosa Tanhuanpää julkaisi voittajan ja jes, se olin minä! Olinkin jo hetken aikaa ihaillut hänen otoksiaan Instan kautta ja hän oli mm ottanut upeita mekkokuvia hevosenomistajista hevosineen!
Itselläni ei sopivaa mekkoa ollut, eikä Muuli ainakaan tähän vuodenaikaan muistuta yhtään satujen kiiltäväkarvaista ja tammaleimaista herkkää otusta. Mutta meidän tyyli onkin enemmän western, ja kun olin vain viikkoa aiemmin ottanut bootsit autoni takakontin kenkävalikoimaan mukaan, ei mikään muu teema tullut edes mieleen.
Roosa kurvasi juuri ennen pääsiäistä tallillemme Nuppulinnaan. Nuo päivät olivat kelien puolesta vähintäänkin mielenkiintoisia. Olin nimittäin laittamassa Muulia kuntoon ulkona puomilla upeassa auringossa, kun alkoi sataa aivan kaatamalla. Juoksin ensin harjakassin sisään ja heti perään Muulin, mutta satula ja suitset ehtivät kastua ihan täplikkäiksi. Kuivasin niitä hetken aikaa kun Roosakin oli jo paikalla ja pääsimme takaisin ulos auringon taas pilkistellessä pilvien takaa.
Tallimme aivan lähiympäristön kuvauspaikat ovat melko vaatimattomat ja läheinen peltotie on jo kulutettu muutamaankin eri otteeseen, joten olin miettinyt kuvaamista asfalttitiellä. Se kun normaalisti on aika hiljainen. Roosakin piti "urban cowboy" -teemasta, joten sinne suuntasimme.
Totesimme kuitenkin heti, että nyt oli joku kello viiden ruuhka ja siirryimme hetkeksi pellolle kuvailemaan.
Aluksi olin maassa Muulin vierellä, mutta Muuli näytti lähinnä laamalta ja se muljutteli suutaan tyytymättömänä (stressi uudesta paikasta, kaverit kauempana), mutta laitettiin sille vään lehmän ammuntaa YouTubesta ja Roosa nappasi monta hyvää kuvaa, joissa katse on kirkas, suu kiinni ja korvat eteenpäin.
Voittodiiliin kuului kolme ilmaista kuvaa, mutta ostin vielä kolme lisää, koska kuvat olivat niin upeita ja haluan tukea valokuvaajien työtä. Vaikka kuvittelen itsekin tietäväni jotain kuvaamisesta, en silti saa kuviin näin upeita tunnelmia! Olenkin itse ennemmin sellainen passikuvaaja. Ihailen myös Roosan tapaa käsitellä kuvia! Itse teen kuvista aina nössön realistisia, joten tällaiset hieman enemmän käsitellyt ovat kertakaikkisen wow!
Pellolla hyppäsin lopulta selkään, otin Muulin pellolla haltuun ja siirryimme tielle. Aina, kun olimme asemoituneet hyvin kuvaan, tuli auto, ja siirryimme tien sivuun. Muuli otti sen hyvin lunkisti ja seisoi rauhallisena tien laidassa, kun auto ohitti sen takaa. Vasta loppuvaiheessa, kun väistin autoa turhan pehmeälle penkalle, sen toleranssi alkoi tulla täyteen peräkärryllisen auton huristellessa ohi.
On kyllä annettava iso kiitos Nuppulinnan alueen asukkaille, jotka todella hyvin ohittivat meidät (väistimme siis aina, eli autot eivät joutuneet meitä mitenkään kiertämään) hidastaen vauhtiaan riittävästi.
Tieltä saatiin kuitenkin lopulta yksi upea kuva, tai siis saatiin montakin, mutta tuo oli upein ja päätyi ostoskoriini! Kuva on tämän postauksen ensimmäisenä kuvana.
Nämä kaksi viimeistä huokuvat oikein kunnolla ilta-aurinkoista värimaisemaa. Selkeää taulumateriaalia!
Olit sitten somettaja tai et, niin aina on hyvä hetki toteuttaa unelma oikein erityisen laadukkaista hevoskuvista! Täällä Uudellamaalla on todella paljon hyvä hevoskuvaajia, joten kannattaa katsoa vaikka Instagramista kuviaajien tilejä ja miettiä, kenen kuvat miellyttävät omaa silmää eniten. Vaikka kuulostaa aika tylyltä, niin koskaan ei voi tietää, milloin tulee viimeinen päivä oman rakkaan hevosen kanssa. Ja silloin on kiitollinen, jos kuvat tuli otettua.
Facebookissa jaettiin aiemmin tällä viikolla ahkerasti postausta, jossa valkoinen minimuuli oli varsonut hyvin aasimaisen varsan. Julkaisun oli tehnyt tämän minimuulin edellinen omistaja.
Julkaisusta ja sen kommenteista kävivät ilmi seuraavat seikat:
minimuuli oli tosiaan muuli (ei muuliaasi)
minimuuli ei tuottanut maitoa, vaan oli pulloruokinnalla
varsan isä on aasi
Nämä asiat jäivät arvailujen varaan:
oliko muulitamma laitumella muiden aasien kanssa
oliko laitumella tiineitä aasitammoja
näyttikö joku aasitamma juuri synnyttäneeltä
Kirjoitin muulien lisääntymisestä viime kesänä melko kattavan postauksen. Aihetta tutkiessani ilmeni se, että hedelmällisiä muuleja tosiaan on ollut, noin 60 tammaa on virallisia reittejä pitkin tutkittu hedelmällisiksi noin 100 viime vuoden aikana. Näiden kohdalla suurin osa noudatti sellaista kaavaa, että muuliemä ei siirrä jälkeläiseen geenejä ollenkaan omalta isältään. Tämä tarkoittaa siis sitä, että muulitamma siirtää jälkeläiseensä VAIN emänsä geenejä. Jälkeläinen saa toisen geenipuolen sitten isältään, oli se hevonen tai aasi.
Tässä tapauksessa varsan ee on poni ja i on aasi = muuli.
Kun ymmärtää tämän kuvion, oli ilmiselvää että varsa ei voinut olla muulitamman ja aasiorin jälkeläinen, koska se näytti ulkoisesti täysin aasilta. Sen olisi pitänyt näyttää muulilta.
Moni epäili tapausta klassiseksi varsanryöstöksi. Suurin osa ihmemuuleista paljastuukin sellaisiksi. Ne siis varastavat yhteislaitumella toisen tamman varsan ja aamuun mennessä vaikuttaa siltä, että varsa olisi todella muulin, niin taitavasti muulitamma varsaansa hoitaa imetystä lukuunottamatta. Huhut kertovat kyllä, että jos tamman hormonituotanto heittää ihan urakalla häränpyllyä, se saattaa jopa alkaa tuottaa maitoa.
Alkuperäinen postaus poistui kuin pieru saharaan vielä saman vuorokauden aikana. Viimeisellä näkemälläni julkaisulla oli yli 700 jakoa ja julkaisussa kerrottiin selvästi, että on tapahtunut ihme. Kommenteissa julkaisijat jättivät vastaamatta kysymyksiin sekalaumasta ja siellä varsoneista aasitammoista.
Törmäsin samoihin kuviin Instagramissa seuraavana päivänä. Siellä minimuulin nykyinen omistaja oli kertonut samasta ihmeestä, mutta vastasi kysymykseeni rehellisesti kertoen, että laumasta oli tosiaan löytynyt varsan oikea emä (aasitamma), mutta tämä ei osoittanut mitään kiinnostusta varsaansa, joten he jatkavat tuttipulloruokinnalla.
Nämä tapaukset ovat siitä kovin valitettavia, ettei varsa välttämättä ehdi imaista emältään yhtään hörppyä ternimaitoa eikä saa tärkeitä vasta-aineita. Jos kasvattajalla ei ole ternimaitoa valmiina pakkasessa tai sitä ei ole mistään muualtakaan saatavissa, voi varsa kuolla nopeasti.
Aasivarsalle voi muuten hyvin antaa myös hevosen ternimaitoa ja hevosvarsalle aasin ternimaitoa, jos sitä sattuu pakkasessa olemaan.
Yhdysvalloissa, jossa muuleja on jo lähtökohtaisesti paljon on vuosien varrella ollut moniakin "ihmemuuleja". Mutta yhtä monta varsaa on sitten kuollut pian varsomisen jälkeen, todennäköisesti juuri vasta-aineiden puutteen takia. Näitä varsoja ei yleensä ole DNA-testattu mätsäämään emämuulinsa kanssa, joten ne jäävät elämään ihmevarsoina.
No, ehkä juuri tässä koronakriisin aikakaudella ihmiset tarvitsevat ihmeitä piristämään elämäänsä, mutta Press-Muuliprojekti vastustaa silti feikkiuutisia, vaikka niiden tarkoitus olisi hyvä. Eikä tämäkään mikään feikkipäivitys ollut, tietenkin tilanne on aamulla näyttänyt siltä, että muulitamma on saanut varsan, mutta tiedon lisääntyessä olisi kohteliasta korjata alkuperäisen päivityksen virheellistä olettamusta.
Tämä on klassinen tapaus siitä, että kun kerran jotain someen laittaa, on se siellä ikuisesti. Vaikka alkuperäinen postaus poistettiin, oli se ehditty napata eräälle ranskalaiselle aasisivulle kuvakaappauksin. Tämä oli saanut nopeasti yli 70 jakoa, mutta tähän päivitykseen kävin itse kommentoimassa tapauksen oikean laidan ja se toivottavasti korjataan siihen.
Ymmärsitkö jo, miksi muulitammat pitää pitää erillään varsovista tammoista? No sen takia, kun ne varastelevat varsoja itselleen todella hanakasti ja se ei ole missään muotoa toivottavaa. Jos varkaus tapahtuu, ei oikea tamma ehdi muodostaa sidettä varsaansa eikä varsan palauttaminen tämän alle ole välttämättä enää myöhemmin mahdollista.
Mitä hyvää tässä sitten on? Jos tamma oikeasti hyljeksii varsaansa, olisi muulitamma sopivalla hormonipiikillä doupattuna erinomainen sijaisemävalinta! Muuli ei myöskään tee eroa aasi- ja hevosvarsan välillä. Oma muulini yritti varastaa itselleen muutaman kuukauden ikäisiä aasivarsoja pari vuotta sitten. Tilanne rauhoittui, kun lauma sai lisää heinää ja yhteiselo tasaantui muutenkin.
Viimeisimmistä ratsastusvideoista onkin jo aikaa! Jotain klippejä olen julkaissut Instastooreissa, mutta blogissa on viimeksi ollut ratsastuskuvia lokakuussa! Elokuun lopulta on edellinen video, se on kuvattu ratsastustunnilla eli menon kuuluisi olla niin hyvää kuin se tuohon aikaan oli.
Nyt huhtikuun alussa sain tallille kuvaajaksi Millan @karkkkipaiva ja hän napsi kuvia kamerani sarjakuvauksella minkä ehti! Järjestelmäkamerani automaattitarkennus on valitettavasti jumissa, joten jouduimme tyytymään ei niin järjestelmälliseen kameraani, mutta siinä on se hyvä puoli, että sillä saa myös videoita.
Postauksen lopusta löytyy minuutin pituinen ratsastuskooste.
Viime ratsastuspostauksista on siis aikaa suunnilleen puoli vuotta. Mitä talven aikana on tapahtunut? No tunneilla ei olla juurikaan käyty, mutta olemme maastoilleet paljon. Ne kerrat, kun tunneilla on oltu, on Muuli ollut aina edelliskertaa parempi. Talven pimeinä arki-iltoina ratsastin melkein aina kentällä ja tänä talvena Muuli oppi myötäämään. Ensin se vain nyökkäsi alas, josta kehuin kovasti, sitten se tajusi sisäjalan ja ulko-ohjan yhteyden ja nyt kulkee niin nätisti että jopa puoli kierrosta!
Homma leviää aina, jos se kyttäilee jotain kentän ulkopuolelta ja sillä on selkeät kohdat kentällä, jossa se kulkee ns paremmin. Syy on melko varmasti minussa, niissä kohdissa rentoudun itsekin.
Tällä kyseisellä ratsastuskerralla oli aika kova puuskittainen tuuli ja kun vielä vuosi sitten kiittelin Muulia siitä, ettei tuulinen ilma vaikuta siihen, niin nyt se vaikuttaa ja kovasti. Sen saaminen toiselle ptikälle sivulle on ihan järkyttävää taistelua, yleensä en sitä sinne siis edes yritä ratsastaa muuten, kuin hitaasti hivuttamalla ratsastuksen edetessä. Jos ratsastan suoraan surman suuhun, saan elämäni kyydit. Ohjeemme tunneiltakin on ollut se, että laajennamme keskiympyrää pikkuhiljaa, kun Muuli on kivasti kuulolla ja tehnyt töitä jo hetken aikaa.
Kuvien seassa on pari kuvaa, joissa näette ohjan painuneen jäykkää kaulaa vasten, noissa kohdin se puskee lavan perässä pois pelottavalta alueelta.
Tässä Muuli väistää rivakasti pohjetta vasten pois pelottavasta paikasta.
Enimmäkseen olen ratsastanut lännensatsastusvälineistöllä, mutta nyt kevään aikana mennyt joitain kertoja myös enkkusatulalla. En ollut ratsastanut sillä pitkään aikaan, koska se tuntui huteralta lännensatulan jälkeen, mutta nyt takapuoleni on jo sopeutunut siihen ja äkkilähdöissä tuo satula on itseasiassa aika tukeva!
Isoin plussa sen kanssa on se, että polville on tukea, keventäminen on tuossa paljon helpompaa. Jalallekin löytyy helpommin parempi paikka, joka tosin saisi videon perusteella olla vieläkin hieman taaempana. Muulin päärynävartaloisuus kuitenkin hankaloittaa oikean paikan pitämistä.
Mitä taas tulee satulan paikallapysymiseen, niin sehän on ollut yksi ongelma siihen, miksen ole enkkusatulaa käyttänyt. En pidä häntäremmin käyttämisestä, koska uskon, että silloin häntäruotoon kohdistuu järkyttävä määrä painetta, eikä tähän satulaan saanut mäkivöitä.
Ratkaisin ongelman käyttämällä kahta liukuestegeeliä. Toinen on muulin ja huovan välissä ja toinen taas satulan ja huovan välissä. Nykyään myydään käsittääkseni valmiitakin huopia, joissa on grippi sekä alla että päällä, mutta itse en ole nähnyt tarpeelliseksi sijoittaa sellaiseen, kun pärjäämme näinkin.
Satula onkin pysynyt ihan paikoillaan, ongelma on vain se, että se tulee jo luonnonlakien takiakin satuloitua turhan eteen (Muulan kapein kohta on juuri etujalkojen takana ja siitä Muuli levenee päärynän lailla kohti takaosaa). Olen ostanut Fb-kirpparilta Rossnerin muotoillun vyön, mutta en ole ehtinyt sitä vielä myyjältä hakea. Uskon, että se tuo pienen avun tähän ongelmaan.
Satula ei silti tunnu olevan lapojen päällä ja Muuli liikkuu enkkusatulan kanssa hyvillä fiiliksillä. Tosin maastossa en ole tätä satulaa uskaltanut vielä testata, siellä haluan istua turvasatulassani.
Enkkusuitsissa on kiinni Neue Schulen Turtle Top with Flex-kuolaimet, jotka ovat anatomisesti muotoillut kolmipalat. Kuolaimet ovat aavistuksen liian pitkät, joten siksi käytän niiden kanssa Acavallon kuolaintutteja. Turparemmi meillä on löysimmässä reiässä ja nenäpiille mahtuu helposti useampikin sormi. Turparemmillä ei ole muuta virkaa, kuin ulkonäkösyyt. Westernsuitsissa minulla on suora ohut ja hieman kaareva kuolain ilman turparemmiä.
Olen vaihdellut kuolainta sen takia, koska kuolaimen vaihtelu edesauttaa suun hyvää terveyttä, kun paine kohdistuu eri kuolaimilla eri paikkoihin. Toinen syy on ollut testata, vaikuttaako kuolainvalinta Muulin ratsastettavuuteen. Tähän vastaus on että ei, tai ainakaan minun käsissäni Muulissa ei ole muutosta.
Irtojuoksutus voidaan ymmärtää monella eri tavalla. Jollekin se on sitä, kun hevonen päästetään maneesiin kirmaamaan kesken pahimman jäätikkökauden ja toinen juoksuttaa irtona ihan samalla tavalla, kuin jos hevonen olisi liinan päässä.
Minä pyrin irtojuoksutuksessa samaan, kuin pyöröaidassakin. Haluan saada Muulin täyden huomion ja ohjailla sitä paineella suuremmalle ja pienemmälle ympyrälle, hallita askellajia ja vaihtaa suuntaa. Haluan pysäyttää sen, käydä rapsuttelemassa ja lähettää taas ympyrälle.
Muuli ei suinkaan alusta asti ole "kuulolla", vaan kyllä sekin usein ottaa ensin ilon irti kentästä tai maneesista (kun olemme maneesitallilla vierailleet), mutta jos teen tätä säännöllisesti esimerkiksi kerran viikossa, ei Muuli välttämättä loiki ollenkaan omia kevätjuhlaliikkeitään, vaan asettuu heti ympyrälle.
Kuvasin aikoja sitten videon, jossa selitän sitä, mitä minä haen irtojuoksutuksesta. En ole videota tainnut blogissa koskaan julkaista, mutta se on ollut koko ajan julkisena YouTube-kanavallani. Kuvasin videon Tukkilan tilalla, jossa Muuli oli mukanani. Muuli asui tällä tallilla, kun se oli juuri tullut Suomeen ja se on ollut pari kertaa mukanani, kun työskentelen tilalla pidemmän pätkän kerrallaan. Maneesi oli sille siis tuttu.
Alla oleva video on syksyltä 2018.
Join-up on termi, joka on ainakin lännenratsastusta harrastaville tuttu. Se liittyy pyöröaitatyöskentelyyn, jossa saadaan mahdollisimman nopeasti hevonen "kesytettyä" niin, että se alkaa seurata ihmistä. Siinä ei ole mitään maagista, hevoselle vain kerrotaan paineella ja sen poistolla, että kun se on kiinnostunut ihmisestä ja pysyy tämän lähellä, ei painetta tule. Tämä on tila, johon minäkin aina pyrin, eli että Muuli seuraisi minua. Tekeekö se sen vapaaehtoisesti? No luultavasti ei. Ennemmin se söisi kentän laidalla ruohoa.
Marraskuussa 2018 olin kuvannut samantyylisen videon, mutta tällä kertaa jalustaa käyttäen, eli oma liikkumiseni näkyy videolla myös. Alla olevalla videolla on myös ääniraita!
Huhtikuussa 2019, eli vuosi sitten, irtojuoksutimme Muulia ja Elsaa kentällä yhdessä. Ensin ne saivat juosta ihan vapaasti keskenään meidän ihmisten siihen puuttumatta, mutta sen jälkeen työstin Muulia hetken aikaa tavoitteena saada aikaan join up ja se onnistuikin lopulta, vaikka haastavaa oli.
Alla on myös video Elsan ja Muulin irtojuoksutussessiosta. Ne saivat siis revitellä ihan vapaasti. Elsa ja Muuli olivat tarhakavereita ja tulivat hyvin toimeen muutenkin, joten sen takia ne olivat kentällä yhdessä. Mukava katsella näitä videoita nyt jälkikäteen. Elsa jouduttiin valitettavasti lopettamaan pari viikkoa sitten.
Viime kesäkuulta oli jäänyt käsittelemättä nämä klipit. Näissä ei ole mitään sen ihmeellisempää, mutta pidin huolen, ettei Muuli jäänyt syömään. Eli jos se jäi syömään, maiskutin jopa raivoisasti ja annoin painetta koko kropallani ja juoksutusraipalla.
Tämän vuoden maaliskuussa kuvailin pari kertaa Muulin irtojuoksutusta. Tällä allaolevalla videolla ei ole oikeastaan päätä eikä häntää. Ensimmäisen minuutin aikana annoin Muulin juosta periaatteessa vapaasti, mutta pidin huolen, ettei se pysähtynyt. Eli jos se pysähtyi, annoin painetta, jolloin sain taas hetkeksi Muulin mielenkiinnon. Videon toisen minuutin aikana säätelin jo sen suuntaa ja askellajiakin.
Irtojuoksuttaminen ja juoksuttaminenkin tuntuu jakavan mielipiteitä. Toiset ovat sitä mieltä, että ratsastuskentällä tehdään töitä eikä hilluta ja jos hevosen päästää sinne irtona, se saattaa yrittää sitä samaa myös ratsastajan kanssa. Minä en itse usko tähän.
Vastaava tilanne kävi ihan pari päivää sitten. Muuli oli tarhassa hermostunut, kun se jäi viimeiseksi ulos (koska minun oli tarkoitus tehdä sen kanssa vielä) ja ramppasi tarhan aitaa vasten ja nakkeli niskojaan stressaantuneena. Pään viskominen on muulien yhteiskieltä ja kertoo suuresta turhautumisesta. Mutta kun menin tarhaan hakemaan sitä ja lähetin sen vapaana ympärilleni ympyrälle, se rauhoittui heti ja kiinnitti huomionsa minuun. Jos oletus siitä, että toiminto jatkuu, oli ihminen lähellä tai ei, olisi Muuli jatkanut hermostunutta ramppaamistaan.
Otin sen tuolla kerralla kentälle ja juoksutin. Muuli oli alusta asti kanssani ja ravasi hienosti ympärilläni. Se ei kokenut tarvetta omille kevätjuhlaliikkeille.
Postauksen kuvat on otettu huhtikuun alussa. Olen kehunut Muulia
leipäpalojen avulla siitä, kun se ravaa vihikoiramaisesti turpa alhaalla
ja nyt se tarjoilee sitä joka kerta, vaikkei leipäpaloja olekaan. En
ole kovinkaan perillä hevoseläinten liikehdinnästä, mutta uskoakseni
tämä on oikeanlainen eteen-alas venytys, koska nenä on aavistuksen
eteenpäin, Muulin ilme on hyvä ja takajalka astuu Muulimaisesti
epänormaalin paljon rungon alle.
En voi tietenkään kaikkien hevosten puolesta luvata, että ne käyttäytyisivät asiallisesti irtojuoksutusta seuraavana päivänä, mutta oma muulini ei ainakaan "muista" mitä kentällä on viime kerralla tehty. Tai no kyllä se muistaa, että toiselle pitkälle sivulle ja päätyyn ei ole asiaa. Siellä on varmasti muuleja syöviä näkymättömiä petoja.
Alla oleva video on samalta päivältä, kuin postauksen kuvatkin. Sen loppupuolella näkyy pätkä tuota turpa alhaalla tapahtuvaa ravaamista.
Toivoisin, että voisin opiskella paremmaksi oman kehonkieleni käyttäjäksi. Piet Nibbelinkin kurssilla muutama vuosi sitten tähän paneuduttiin ihan kunnolla ja hahmotan kyllä oman rintamalinjani, mutta olen tainnut mokata jo aikoja sitten, koska Muuli kulkee, vaikka rintamasuuntani olisi pielessäkin. Toisaalta olen opettanut sitä kulkemaan ympärilläni seisoessani paikoillaan (Parellityyliin). Se taas sotii kehonkielen käyttöä vastaan, koska kun ihminen on selin hevoseen, on kaikki paine pois ja hevonen yleensä pysähtyy ja saakin pysähtyä.
Eli periaatteessa perinteinen juoksutus, irtojuoksutus ja pyöröaidassa toimitettava join-up sotivat jonkin verran keskenään. Jos olen edellispävänä työstänyt Muulia niin kauan, että olen saanut aikaiseksi join-upin, tuntuu vähän epäreilulta pyytää sitä seuraavana päivänä jatkamaan ravia vaikka se kuinka katsoo minua valmiina tulemaan luokseni pienimmästäkin merkistäni (pysähtyminen, peruutus, kyljen kääntö, kyykistyminen).
Joskus en itseasiassa tajunnut tätä yhtä selkeästi ja sinnikkäästi laitoin Muulin ravaamaan, vaikka se raukka esitti kaikilla eleillään olevansa "valmis" tulemaan luokseni. Kun sitten tuon jälkeen työstin taas join-uppia, ei Muuli niinvain tullutkaan.
Mutta onko se juoksutus nyt niin tärkeää? Ei mielestäni. Minä en itseasiassa ole ainakaan vuoteen laittanut Muulille kapsonia ja juoksutusliinaa. Juoksuttamiseni on pieni maastakäsittelysessio naruriimussa ja pitkässä narussa. Maastakäsitellessä tsekkaan, että se väistää molemmat puolet, seuraa, peruuttaa, pysähtyy ja pitää huomionsa minussa. Maastakäsittelyyn liittyy myös lähettäminen molempiin suuntiin ja smoothi suunnanvaihto. Muuli on suunnanvaihdoissa oikein erityisen hyvä. Riittää että pysähdyn (kävelen yleensä pientä omaa ympyrääni, kun juoksutan/irtojuoksutan), peruutan askeleen-pari ja näytän kehollani ja kädelläni uuden suunnan.
En tiedä voiko 15 minuutin sessiota edes kutsua juoksuttamiseksi. Se on enemmänkin sellaista herkistelyä ja vaihtelua. Ja kyllä, minun syyni juoksutamiseen on juurikin kiirepäivä, kun ei "ehdi" ratsastaa (vaikka olenkin tallin nopein hevosenvarustaja). On todella rentouttavaa laittaa Muulille vain naruriimu päähän ja ottaa se kentälle ilman suurta stressiä tai tavoitteita. Se ei ole maastakäsin mitenkään kovin osaava libertyssä, eli vapaanatyöskentelyssä, mutta sen taso riittää minulle todella hyvin. En nimittäin itsekään osaa pyytää siltä enemmän, kuin mitä jo pyydän.
Pieni aasinsilta vielä omaan mieleeni. Minä en pysty oppimaan asioita vain lukemalla tai videoita katsomalla, tarvitsen aina jonkun paikan päälle näyttämään ja kertomaan. En ole treenannut libertyä koskaan, eli teen sitä nyt omalla "maksimitasollani". En uskalla missään asiassa edetä pidemmälle, ellen varmasti osaa tehdä asiaa oikein. Sen takia moni asia jää tavallaan kesken, kun en enää luota taitooni jatkaa eteenpäin.
Pelkään paljon tilannetta, jossa olen itsevarmasti opettanut jotain asiaa ja Muuli on mielestäni todella hyvä ja sitten ammattilainen sanoo, että se on oppinut liikkeen täysin väärin. Koen turvalliseksi jäädä sille tasolle, jolla itse olen, koska koen myös suurta epävarmuutta opettaessani jotain asiaa, josta en itsekään ole ihan varma. Se varmasti heijastuu tekemiseeni.
Olen kuitenkin nopea oppimaan, ja jos näen, miten joku muu asian Muulin kanssa hoitaa, pystyn siihen melko hyvin itsekin. Sen takia oli mahtavaa, kun Muuli oli pari vuotta sitten koulutusjaksolla ja sain runsaasti videoita ja pääsin näkemään koulutuksen etenemistä. Kun näin, että Muuli toimi kouluttajan kanssa, sain paljon varmuutta myös itse. Jos olet tuoreempi Muuliprojektin lukija, kannattaa lukea läpi postaukset tagin "koulutus" alla. Niistä saa hyvän kuvan siitä, mistä lähdettiin ja mihin ollaan tultu.
Maaliskuun tallivuokra 400e
Ratsastustunti 15e
HKM muotoiltu satulavyö (käytetty) 25e
Rossner muotoiltu satulavyö (käytetty) 50e
Wintecin satulaan korotuspaloja 15e
YHTEENSÄ 505e
Tulot
0e
YHTEENSÄ -505e
Miksi edes listaan tulopuolta, kun mitään ei todellakaan ole tulossa. No tuo HKM:n vyö tulee myyntiin, koska se olikin saman mittainen, kuin mikä minulla jo oli ja tarve oli hieman pidemmälle. Muulin kouluvyö on siis 60 cm ja se on juuri sen verran lyhyt, että sitä on taisteltava vastinhihnoihin. Mutta kun sen saa, sen saa kyllä kiristettyä ihan hyvään kohtaan.
Olen Rossnerin vyöstä haaveillut jo pidempään ja nyt sellainen oli myynnissä 70 cm pituisena Facebookin kirppariryhmässä. Iskin kiinni. Vyötä en ole vielä mm tämän koronakriisin takia ehtinyt hakea.
Wintecin korotuspalat taas ostin, kun halvalla sain. Muulin Wintec tuntuu sopivan tosi kivasti, mutta kun sitä on paloilla mahdollista muokata, ostin palat pois kun olivat lähellä myynnissä.
Kirjoitin viimeksi, että olin valjastanut Muulin nilkkapannalla ja seurasin sen liikehdintää sen avulla. Nilkkapantana toimi vanha Polar Loop 1-aktiivisuusranneke, joka mittaa siis käytännössä vain askeleita ja niiden avulla aktiivisuutta. Kuljettua matkaa ranneke ei siis mittaa.
Viimeksi olin todella huolissani Muulin liikkumattomuudesta sen vapaapäivinä. Ja huolissani olen edelleen. Tosin keskimmäisen mittausjakson aikana muuli sai vapaallakin aikaiseksi yli 1000 askeleen päiviä, arvelin, että olin laittanut pannan jotenkin eri tavalla. Kolmas mittausjakso antoi jälleen hyvin matalia askelmääriä vapaapäiville, joten puolivälin vapaiden runsas liikkuminen lienee mittausvirhe.
Kun katsoin Polarin sivuilta mittaustuloksia huomasin, että noina kolmena päivänä ranneke näytti, että Muuli oli seisoskellut tunnin ajan. Noin 200 askeleen vapaapäivinä ranneke näytti, että se oli istuskellut. Eli jotenkin ranneke kuitenkin mittasi eri tavalla. Sehän ei voi mitenkään ihmisille tarkoitettuna rannekkeena ymmärtää muulin kohdalla seisomisen ja istumisen eroa. Ehkä ranneke oli eri päin, ehkä se oli kireämmällä tai löysemmällä. No oli niin tai näin, muutaman päivän korkeammat askelmäärät eivät vaikuta keskiarvoon niin paljon, että tulokset olisivat täysin kuraa.
Tulokset kertovat nimittäin edelleen, että Muuli ei vapaapäivinään liiku tarhassa juuri ollenkaan. Vain päivänä, jona sen kaveri Elsa lastattiin traileriin ja vetiin pois, oli ollut Muulilla aktiivinen. Aktiivisuusrenkaan mukaan se oli ottanut pieniä spurttijaksoja säännöllisesti pitkin päivää. Ehkä päivä oli tuulinen tai Elsan lähtö tosiaan vaikutti Muulin elämään.
Yksin ollessaan se ei enää seuraavina päivinä ollut mitenkään aktiivinen.
Alla on graafi Muulin liikkeistä. Päivät eivät ole ihan peräkkäiset, koska otin tuloksista pois ne päivät, kun ranneke ei ollut mitannut koko päivää, eli kun siitä oli akku loppunut ja se oli latauksessa. Otin pois myös sen päivän, kun laitoin rannekkeen takaisin, koska sehän ei mitannut aamua ja aamupäivää silloin ollenkaan. Tämä tarkoittaa siis sitä, että nimenomaan liikkumispäiviä jäi mittauksista pois, mutta olinkin kiinnostuneempi Muulin liikehdinnästä sen vapaapäivinä.
Kuva kannattaa klikata isommaksi.
Kirjoitin alle myös, mitä aktiivisuutta päivä on pitänyt sisällään.
Vapaapäivien keskiarvo oli 685 askelta. Jos en ota huomioon vapaapäiviä, joina askeleita oli yli 1000, on keskiarvo 272. Ja se ei muuten ole paljon se.
Haluatko SINÄ liikuttaa Muulia?
Nyt siis tilanne on se, että Muuli kaipailisi lisäliikutusta. Jos autoilet, olet säänkestävä, et pelästy ihan pikkujuttuja ja painat alle 60 kg, laita viestiä rosamiii@gmail.com . Jos et halua ratsastaa, mutta maastakäsittely ja vaikkapa naksutinkoulutus kiinnostaa, olet erittäin tervetullut!
Muuli asuu Tuusulan Nuppulinnassa todella mukavalla pikkutallilla, jossa on aidattu kenttä ja maastoja ja maastoseuraa. Oma valkku on puolestani tervetullut. Raha ei tule vaihtamaan omistajaa tässä diilissä. Kirjoitin hoitajan tarpeesta tarkemmin viime toukokuussa. Pysyvää hoitajaa emme kuitenkaan löytäneet, joten asia on jälleen ajankohtainen.
Mikä sana on just nyt kaikkien huulilla? No korona tietenkin! Se on vaikuttanut omaan elämääni sen verran, että työpaikkamme siirtyi etätyöskentelyyn huhtikuun puoliväliin asti ja kalenteri on tyhjentynyt tasaista tahtia kaikista vapaa-ajan menoista aina vain pidemmälle tulevaisuuteen. Viimeisimpänä toukokuun karjakurssi siirtyi syksylle, jos tilanne olisi silloin parempi.
Korona iski tajuntaan ja kovaa viikolla 12. Se on ikimuistoinen viikko siinä mielessä, että olimme silloin kaveriporukan kanssa Levin hangilla. Reissu oli odotettu ja sitä varten työpaikoillamme oli joustettu, jotta retki keväthangille toteutuisi. Näin vähälumisen talven jälkeen matka oli oikein erityisen odotettu.
Korona oli toki ilmassa jo ennen lähtöä. Kävin pari päivää ennen lähtöä paikallisessa Prismassa toteamassa saman, minkä moni muukin oli jo todennut. Vessapaperi, leivät ja jauhot olivat loppu. No, ihan hyvä edes joskus rakentaa se oma hätävara kotiin, mutta harmi, että kaikki tekivät sen samaan aikaan.
Oikeastaan lähtöpäivänäkään ei kukaan meistä tullut edes ajatelleeksi että "ehkei kannattaisi lähteä", mutta viikon kuluessa ajatukset muuttuivat. Kuuntelimme nimittäin mökissä suurella hartaudella kaikki hallituksen tiedotustilaisuudet ja uutisten erikoislähetykset. Levillä korona ei vaikuttanut mitenkään, kuten uutisissakin kerrottiin. Vinkkarissa ja Ihkussa väki bailasi entiseen tapaan, mutta omasta mielestäni mäessä oli vähemmän porukkaa kuin aiempina keväinä.
Postaus on kuvitettu Levireissun kuvilla. Saattoihan se olla viimeinen matka pitkään aikaan. Ja mitä sitä kieltämään, siellä oltiin, nautittiin ja pysyttiin onneksi terveinä, vaikka elimmekin erittäin jännittäviä aikoja.
Laskettelukeskus ohjeisti heti viikon alusta asti, että hisseihin sai mennä vain oman seurueen jäsenten kanssa samaan aikaan. Lopulta itselleni tuli vain kaksi laskupäivää hieman tuulisen ja kylmän kelin takia, muuten teimme oman pilkkiretken ja laavuretken emmekä olleet muiden ihmisten kanssa lähikontaktissa.
Kokkailimme mökissä ruokaa, katsoimme telkkaa, saunoimme ja vietimme aikaa paljussa.
Tuon viikon aikana kaikkien ajatukset olivat kuitenkin enemmän tai vähemmän koronassa. Valmiuslakia valmisteltiin, ulkomailta tulijoiden tuli mennä itsenäisesti karanteeniin, ensimmäisistä lomautuksista tuli tieto, meidän työpaikkamme monen muun kanssa siirtyi etätyöhön. Leviltä lähdettiin kotiin aika erilaisissa fiiliksissä, kuin millä sinne oltiin tultu.
Uutisissa paheksuttiin laskettelukeskusten toimintaa ja ravintoloiden aukioloa, ihmettelin kovasti sitä, kun olihan muuallakin Suomesa baarit normaaliin tapaan auki. Jostain syystä Levi oli kaiken pahan alku. Lopulta laskettelukeskus meni kiinni pikavauhdilla pari päivää lähtömme jälkeen.
Nyt Uusimaakin on mennyt kiinni, se ei vaikuta elämääni tosin mitenkään. Minulla ei ole mitään syytä ylittää rajaa, mutta hevospuolella on ollut paljon keskustelua niiden kesken, joiden hevonen jäi rajan toiselle puolelle. On kai edelleen hieman tulkinnanvaraista, saako omaa hevostaan mennä liikuttamaan vai ei, jos hevonen asuu täysihoitotallilla.
Ratsastuskouluja on mennyt kiinni, yksäritallejakin on mennyt kiinni tai niissä on rajattu tallilla olevien ihmisten määrää. Meidän tallille korona ei ole ainakaan vielä tehnyt muutoksia, mutta se onkin pieni yksityistalli, jossa on tallinomistajan lisäksi neljä meitä hevosenomistajia. Hyvin harvoin olemme kaikki paikalla samaan aikaan tai ainakaan tallissa tai satulahuoneessa samaan aikaan. Ratsastus kentällä lasketaan vielä pääsääntöisesti ulkoiluksi, joten se on sallittua.
Koronan alkaessa mietin aika lapsellisestikin että noh, vähän tavallista kausiflunssaa ärhäkämpi. Sitten totuus iski vasten naamaa, talous seisahtuu melkein tykkänään, todella moni on lomautuskeskustelujen joukossa ja onhan viime lamasta tosiaan se 30 vuotta.
Ei osaisi välttämättä kuvitella, miten tällainen vaikuttaa sivutoimiseen yrittäjään, mutta vaikuttaa se. Pitkä pääsiäisen keikkani siirtyi myöhempään ajankohtaan, koska matkustaminen ei ole sallittua, joten mihin tilallinen tarvitsisi lomittajaa? No, onneksi myös omat kevään ulkomaanmatkani ovat hyvin pitkälti peruuntuneet, niin ei haittaa, vaikka reissurahat jäivät tällä kertaa saamatta.
Mutta entä ne miljoonat tyypit maailmanlaajuisesti, joiden tulot riippuvat matkailusta? Onnea vaan.
En ole kovinkaan tietäväinen talousasioissa, mutta mahdollinen tuleva lama aiheuttaa itsessäni ainakin juuri sen reaktion, jolla lama saadaan aikaiseksi. Lyön kaikki menoreiät umpeen ja alan hillota rahaa sukanvarteen "pahan päivän varalle". Jos Trump lähettäisi minulle parin tonnin shekin shoppailua varten, laittaisin kaiken sukanvarteen ja maan talous ei todellakaan pelastuisi.
Tämä poikkeustilanne on samalla kutkuttavan jännittävä ja erittäin masentava. Toisella hetkellä odotan maailmanloppua ja toisena mietin, että kohta tämä on varmasti ohi ja ompa ainakin vessapaperia pariksi vuodeksi.
On aika siistiä omalla tavallaan himmata oravanpyörää ja tyhjentää kalenteria työkeikoista ja lomareissuista. Kun mitään et voi tehdä, on aikaa tehdä kotona hommia, nauttia lähiluonnosta, katsoa joku hyvä sarja ja odotella kesän tuloa. Kotona työskentely on kuitenkin itselleni saanut sen aikaiseksi, etten tule enää ottaneeksi konetta syliin blogipostausta varten. Tuntuu, että nyt viimeistään on tietokonekiintiö täynnä. Sen takia blogikin on ollut kovin hiljainen.
Minä luulen, että korona pyyhkäisee yli tavalla tai toisella. En tiedä, ehtiikö rokote ennen sitä vai ehtiikö koronavirus kehittyä vielä tehokkaammaksi. Luen aiheesta kaiken, mikä on luettavissa luotettavilla sivustoilla ja siellä on skenaarioita laidasta laitaan. Talouden puolesta toivon, että meillä on tämän jälkeen jyrkkä nousu, kun ihmiset "vapautuvat vankilasta". Toivottavasti yrityksetkin pysyvät pääosin pystyssä ja selviävät tilanteesta lomautusten avulla.
Itse teen parhaani sen eteen, etten hakeudu ihmisten ilmoille, ja jos tunnen oloni yhtään flunssaiseksi, linnoittaudun sisätiloihin erittäin pitkäksi aikaa. Onneksi olen koko koronaepisodin aikana tuntenut itseni jopa poikkeuksellisen terveeksi. Nautin siitä, että "kotoilua" saa harrastaa nyt ihan luvan kanssa. Normaalisti on nimittäin se fiilis, että vapaalla pitäisi aina olla menossa johonkin. Oikeasti tykkään ihan tosi paljon viettää aikaa kotona! Kuten eräs tuttu sanoi, tämähän on loistavaa aikaa kaikile introverteille, kun ei tarvitse keksiä mitään tekosyitä sille, miksei voida nähdä.
Omalla kohdallani sosiaaliset tarpeet tulee tyydytettyä hyvin pitkälti töissä ja tallilla, joten en edes juuri kaipaa sen enempää ihmisseuraa. Moni muu varmasti kärsii kovasti siitä, ettei voi livenä tavata läheisiään. Onneksi on somet ja videopuhelut, jotta psyymme kärryillä siitä, miten ystävillämme menee.
