tiistai 24. heinäkuuta 2018

British Dressage muutti mieltään painostuksen alla - huippumuuli päihittää kisoissa hevosetkin

Wallace ja Christie. Kuva: True To You Photography (kuva ostettu käyttööni)
Englannissa muuleilla ei ole ollut mitään asiaa kouluratsastuskilpailuihin, ennen kuin nyt. Jo maaliskuussa pieni kapinahenki nosti päätään mutta nyt heinäkuun aikana räjähti ja muuleista on saatu lukea jopa The Timesista!

Palataan ensin maaliskuuhun, jolloin Horse&Hound uutisoi Sarah Hemmingsistä ja muulistaan Honeystä, joita oli kielletty saapumasta eräällä tallilla järjestettäviin treeneihin, koska muuli saattaisi pelottaa hevosia. Tallin puitteita vuokrataan aina välillä ulkopuolisille tapahtumanjärjestäjille ja joitakin vuosia sitten joku osallistuja oli tuonut paikalle aasin. Tallin omistaja, David Stephenson, kertoi lehdelle, että tuolloin kiljuva aasi aiheutti hevosissa niin pahaa paniikkia, että nämä juoksentelivat  ympäriinsä. Hän kiittää onnea, ettei yksikään hevonen satuttanut itseään, mutta koska hän on vastuussa täysihoitoasiakkaistaan, ei hän halua riskeerata näitä uudestaan pitkäkorvan takia.

Raflaavasti otsikoitu juttu "They are earists!" levisi laajalle ja siitä keskusteltiin pitkään eri muuliryhmissä. Suurin osa hevosihmisistäkin oli sitä mieltä, että muuli on tervetullut, mutta ymmärsivät täysihoitotallin omistajaakin, joka oli traumatisoitunut viiden vuoden takaisesta aasihyökkäyksestä.

Tämän jälkeen kului kolme kuukautta ennen seuraavaa Englannin muuligatea, jonka aikana on toisteltu yhtä ainoaa nimeä, Wallace The Great. Kyseessä on 11-vuotias alkujaan Irlannista peräisin oleva rescuemuuli joka päätyi Donkey Sanctuaryn kautta nykyiselle omistajalleen, Christie Mcleanille.

Muuligate sai alkunsa 27.6.2018, kun Horse&Hound uutisoi Wallacesta ja Mcleanista, joita ei hyväksytty mukaan virallisiin koulukilpailuihin, koska British Dressagen sääntöjen mukaan muuleilla ei saa kilpailla. Muulikko oli tähän asti kilpaillut harjoitusluokissa pärjäten ihan kivasti ja nyt Mclean olisi paikannut edustamansa ratsastusseuran toista ratsukkoa virallisissa kilpailuissa. Noin muuten hän kisasi virallisissa kilpailuissa viisivuotiaalla mustalla welsh D-sektion ruunalla, Benhill Coalmanilla.

Wallace ja Christie. Kuva: True To You Photography (kuva ostettu käyttööni)

British Dressage on yksi Englannin ratsastajainliiton alayhdistyksistä, jonka jäsenmäärä on 14 000 ja joka järjestää noin 2000 kilpailupäivää vuodessa (Wikipedia). Muita alayhdistyksiä British Equestrian Federationilla ovat muun muassa kenttäkilpailuyhdistys, esteratsastusyhdistys, poniyhdistys ja vikellysyhdistys. Koska British Equestrian Federation toimii FEI:n (International Federation for Equestrian Sports) alaisuudessa, noudattavat näitä sääntöjä myös alayhdistykset. Paitsi jos yhdistys ei ole aina ihan viimeisen päälle päivittänyt sääntöjään FEI:n muutosten perusteella.

British Dressagen säännöissä luki selvästi, että hevosella tarkoitetaan vain hevosta tai ponia, ei muita hevoseläimiä. Kouluratsastusjärjestöllä ei sinänsä ollut mitään muuleja vastaan, mutta säännöt ovat säännöt. Tässä vaiheessa Wallacesta sai lukea jo aika monesta eri lehdestä ja BBC teki pitkän jutun Wallacesta, se on upotettuna tähän alle.


British Dressage toimi saamansa mediajulkisuuden alla salamannopeasti. Jopa niin nopeasti, että SRL voisi ottaa siitä mallia. Kun uutinen julkaistiin perjantaina, kokoontui yhdistyksen hallitus heti maanantaina ja julkaisi keskiviikkona tiedotteen jonka mukaan säännöt oli päivitetty ja että muulit ovat jatkossa tervetulleita. Säännöt eivät silti kuitenkaan ole vielä niin suvaitsevaiset kuin meillä Suomessa, vaan British Dressage toivottaa areenoille vain hevoseläimet, jotka ovat hevostammasta syntyneet. Aaseilla ja muuliaaseilla ei siis ole asiaa kilpailuihin, ainakaan vielä.

FEIn säännöissä sanotaan hevosesta muuten seuraavaa "Horse: Refers also to a Pony or other member of the genus Equus unless the context requires otherwise. A Horse shall be born from a mare."

Ja nyt myös British Dressage on päivittänyt sääntönsä ajan tasalle. Jäin tosin itse miettimään, että miksi ensin mainitaan että termillä "horse" tarkoitetaan myös muita Equus-lajin eläimiä, mutta että hevonen on kuitenkin (hevos)tammasta syntynyt.

Meillä Suomessa SRL:n säännöissä sama kohta on suomennettu muotoon "Hevonen: Tarkoittaa myös ponia tai muuta Equus sukuun kuuluuvaa kavioeläintä ellei asiayhteydestä muuta johdu"

Mclean sai koko gaten aikana runsaasti henkilöitä taakseen ja ehdottomasti suurin osa kommentoijista toivotti muulit tervetulleiksi kilpailuihin. Nimekkäin tukija lienee Carl Hester, joka kiittelee kouluratsastusjärjestöä nopeasta toiminnasta Horse&Houndissa. Hän on kuitenkin järkyttynyt sosiaalisen median kommenteista. Ennen sääntömuutosta British Dressagea arvosteltiin rumin sanoin, vaikka se toimi vain sääntöjensä mukaisesti.

No jätetään sääntöasia sikseen, pääasia on että #justiceforwallace toteutui ja muulit saavat kilpailla kouluratsastuksessa ihan luvan kanssa! Mclean ilmoittikin Wallacen nopeasti sen ensimmäisiin virallisiin kilpailuihin. Kisat olivat 22.7.2018 ja mitä muuta muulikko voi tehdä kuin VOITTAA luokkansa! Paikalla oli runsaasti mediaa ja Wallace nähtiin mm BBC:llä heti samana iltana!

Prosentit olivat 67,6 ja osallistujia luokassa oli kahdeksan. Ratsukot olivat todella tasaväkisiä. Luokkana oli Open Introductory W - B (2009) - Short, joka on raviohjelma. Tulosten mukaan eräs toinen ratsastaja sai 68 prosenttia, mutta ehkä tuloksissa on virhe, koska todistetusti Mclean ja Wallace saivat ykkösruusukkeen.

Tuomarin kommentit arvostelulomakkeella olivat "Well done. Pleasing rythm & activity. Could be more supple but a lovely willing attitude", eli suomennettuna jotenkin näin "Hienoa työtä. Miellyttävä rytmi ja aktiivisuus. Voisi olla notkeampi, mutta suloisen halukas asenne"

Video radasta löytyy Facebookista tämän linkin takaa.

Seuraavana päivänä viisi kansallista sanomalehteä noteerasi hienon tapahtuman! BBC:n uutisen voit katsoa alta.



Muulikko on saanut upeita sponsoreja taakseen. Kuolaimet ovat Neue Schulelta, ratsastajan varusteet Mountain Horselta, satulapuolella sponsorina toimii HM Performance Saddles ja virallisena hovikuvaajana True To You Photography. Ei mitenkään huonosti muulikolta! Toki Mclean on niittänyt mainetta jo ennestään Coalmanin kanssa. Hänellä on myös kotonaan kasvamassa tulevaisuuden lupauksia, kaikki welsh d-sektiosta.


Wallacen menoa voi seurata Facebookissa: Wallace The Great-Dressage Mule
ja Instagramissa: @coalman-wallace

2 kommenttia

  1. Mielenkiintoinen postaus (jälleen) :) Tykkään siitä, että isket aina faktoja pöytään ja lähteet perään (vaikka olisikin vain wikipedia), erityisesti jäi mieleen se olkipostaus johon en tainnut muistaa kommentoida. Meni varmaan helkutisti aikaa niihin lähteisiin perehtymiseen ja artikkeleiden ym läpi kahlaamiseen. Muutenkin arvostan tekstiä, missä oma mielipide, lähteisiin perustuva tieto ja huumori (kaikki oleellisia asioita) on selkeästi näkyvissä ja erotettavissa toisistaan. Tietty sarkasmi on oma taiteenlajinsa, mutta siitä ei voi syyttää kirjoittajaa jos joku ei tajuu ;D

    Samaa mieltä oon siitä, että hyvää reagointia British Dressagelta ja Suomessa voisi tästä ottaa muutama liitto/järjestö/ym. oppia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi :) Viimeistään tässä iässä sitä oppii turvaamaan selustansa ja lisäämään lähteet suoraan tekstiin, säästyy monelta väännöltä :) Olkitekstiin meni tosiaan tosi pitkä aika, urakoin sitä varmaan yhteensä pari viikkoa aina vähän kerrallaan. Sitten se olikin melkoinen sekameteli ja piti muutamaan kertaan hioa se kuntoon. Siitä on vielä tulossa lyhennetty versio Aasiyhdistyksen jäsenlehteen, en vain tiedä vielä miten survon sen kaiken asian kainalojuttuun :D

      Jännä nähdä uutisoidaanko tästä muulijutusta Suomessa missään hevosmediassa. Englannissa ja muuallakin maailmassa tämä on ollut yllättävän iso puheenaihe!

      Poista