tiistai 29. marraskuuta 2016

Storm Rider - kaksivuotias ihmemuuli

Sain blogiini vinkin Netflixistä löytyvästä elokuvasta, Storm Rider.

Seuraavassa on runsaasti spoilauksia. Itseasiassa spoilaan koko roskan, jotta Sinun ei tarvitsisi saastuttaa silmiäsi sillä.

Elokuvassa rikkaan perheen Steve Jobsia muistuttava mustapaitainen faija joutuu linnaan ilmeisesti talousrikosten ansiosta, äitipuoli vie pikkuveljen ja teinipissis (Danielle Churchran) lähetetään landelle isän veljen luokse asumaan. Tätä ennen pissiksellä oli 200 000 dollarin hevonen, jolla se voitti kaikki kisat ja oli muutenkin täydellinen. Hevonen on tietenkin faijan nimissä ja se menetetään kuten kaikki muukin, ja hevonen menee pissiksen pahimmalle kilpakumppanille.

Ensin pissis järkyttyy landella, sitten alkaa kuluttaa aikaa kouluttaen muulivarsaa, kovanaama setä pehmenee, pissis saa ratsastettavakseen myös hevosen (ja unohtaa muulinsa tässä kohtaa), tapahtuu yllättävä käänne, pissis pelastaa ihmisiä ihmemuulinsa ansiosta, antaa anteeksi entiselle kilparatsastajakaverilleen (jota syyttää kaikesta paskasta), ja saa lopussa pikkuveljenkin takaisin.

Faija jää vankilaan, ilkeä äitipuoli myy faijalle poikansa huoltajuuden ja kovanaama eläinlääkäri setä Sam pääsee kihloihin. Niin ja teinipissiskin alkaa seurustella. Ja pikkuveli muuttaa myös landelle ja pääsee ratsastamaan muulilla.

Ja muulia dissannut hevoskasvattajakin sanoo lopussa että on hieno eläin siinä kyllä. Harmi että elokuvan julisteessakin ratsastetaan hevosella eikä tällä muulilla, kertonee jotain muulien arvostuksesta.
Pissistä (Danielle Chuchran) ei mainita edes elokuvan julisteessa.
En ole ihan hetkeen katsonut elokuvaa, jossa olisi niin paljon virheitä kuin tässä. Kuvaustiimiin ei ole ilmeisesti kuulunut yhtäkään hevosihmistä.

Näyttelijäntyön pelasti elokuvan pikkuveli (Jacob Buster). Ja tietenkin se Storm, muuli.

Koko elokuva löytyy muuten myös YouTubesta. Jos sinulla ei oikeasti ole mitään parempaa tekemistä, katso pois.

Muutamia juttuja elokuvasta:

Tyttö saa orvon muulivarsan koulutettavaksi. Varsa on mielestäni parin kuukauden ikäinen. Se on ilmeisesti 247 sidottuna aitaan. Kun pissis lähestyy sitä, niin se alkaa kiskoa taaksepäin -> erittäin muulimaista.

Menee kuusi kuukautta (6) ja muuli on kasvanut aikuiseksi. Kuusi kuukautta. Kuusi. Se saa satulan selkään ja sillä ratsastetaan. Elokuvassa se on oikeasti ihan oikea aikuinen muuli, siis ainakin kolmivuotias.
Tässä pelastetaan koko perhe muulin avulla. Muulin ja pikkupojan näyttelijäntyö oli erinomaista.
Muulia ja hevosia jätetään kiinni minne milloinkin. Muulin tarha on todella pieni. Sillä ratsastetaan tosi rumasti. Tai ehkä näyttelijätyttö ei ole kovin kummoinen ratsastaja, näyttää nimittäin siltä että hän todella tekee ratsastuskohtaukset.

Kun Storm on yhdessä kohtaa sidottu tallissa puomiin ilman mitään järkevää syytä, se kävelee eteenpäin ja taaksepäin, aivan kuten ahdistunut muuli tekee. Ja siihen puomille se jätetään.

Muulilla on kanget, niinkuin jenkeissä pidetään. Melkein koko ajan tyttö paukuttaa pohkeilla ja napakkaa pitää tuntumaa; muuli ravaa ja laukkaa suu auki ja pää pystyssä.

Hevosella taas on hackamore ihan liian löysällä ja niin rumaa ratsastusta en ole hetkeen nähnyt, mitä elokuvassa oli. Ja mitä järkeä on edes pyörittää yläkautta silmiin katsovaa hevosta paikallaan ympäri?

Täysiveristä hevosta treenattiin kivisellä laitumella laukkaa ja esteitä. Wtf?!
Tästä kuuden kuukauden päästä Muuli oli jo täysikasvuinen.
Ja kun nämä tyypit olivat metsässä ja sudet (musta koira) alkoi lähestyä, otti Muuli hatkat sensijaan, että olisi tappanut suden. Myöhemmin selvisi että se menikin vain hakemaan ihmisen apuun! Miten hieno ja älykäs muuli!

Voisko joku kertoa miten tällainen aivan uskomaton kakkateos on voinut saada IMDB:ssä kolme tähteä viidestä? Internetissä on virhe!
Tämän kaveri sopisi Walking Deadiin walkeriksi, niin eleetöntä oli näyttelijäntyö.
Alla on elokuvan traileri:

18 kommenttia

  1. Voisipa tässä kohtaa sanoa, että "se on vain elokuva..." ElokuvaMuuliraukka >:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ratsastus elokuvassa ei kyllä eroa yhtään muuleilla ratsastamisesta jenkeissä että sen puoleen pitää voivotella niiden kaikkien muuleja :( ja aina "kielentilallinen" kanki suussa.

      Poista
  2. Jes, toiveisiini on vastattu! Omatkin "suosikit" olivat ehdottomasti aikuistuva taikamuuli joka eleli aina aitaan köytettynä sekä järkyttävä tapa jolla leffassa ratsastettiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenkit väittää mun ig:ssä että niidenkin mielestä oli rumaa ratsastusta että ei he noin mene, mutta kyllä ainakin muuleilla näkyy tota kangissa roikkumista. Ja westernkanget kuulemma siksi kun muuleilla ei muuten oo jarruja..

      Poista
  3. Netflixissäkin lähes neljä tähteä tällä. Minä ihmettelin melkein kaikkea, lähinnä nyt sitä että Storm kasvoi niin nopeasti ja oli koko ajan kiinnisidottuna. Eikä kyllä hevosten/muulien/eläinten käsittely hirveästi vakuuttanut leffaporukan eläintietoisuudesta, pissis (Danielle Chuchran) on tosin ainakin näytellyt The Wild Stallion-heppaleffassa joskus 2009.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haluaisin uskoa että näyttelijät teki vain kuten ohjaaja on neuvonut kun kuitenkin danielle näytti ratsastaneen aiemminkin ja jos olisi otettu stuntti, niin kai ne olisi ottaneet stuntiksi jonkun, joka osaa homman.. ihmettelen netfix tähtiä kovasti! Mutta kai tää uppoaa nuorempiin katsojiin.

      Poista
  4. Katoin tän kans vähä aika sitten. Ehkä vain noin kaksikymmentä kertaa teki mieli jättää leikki kesken oman verenpaineen ja mielenterveyden vuoksi.. Ei ainakaan edistä minkään sortin hevosmiestaitoa tämä leffa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei.. kum juoni oli ennalta-arvattava niin tätä katsoi vain muulin takia. Kiltti muuli se oli kun suostui kaikkeen. Tai ehkä se oli hard to catch kun oli aina kiinni.

      Poista
  5. Juu, tää on oikeasti erittäin huono!

    T:Itsekin saman katsonut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tässä uskalla katsoa enää mitään heppaleffoja jos ne on samanlaista kuraa :D

      Poista
  6. Mua huvittaa, kun rupesin kattomaan tätä leffaa pari viikkoa sitten ja jätin kesken ensimmäisen kymmenen minuutin kohdalla, kun oli niin kuraa :'D tämä avasi hyvin juonen, joten en todellakaan oo katsomassa loppuun (en kyllä ollut muutenkaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olisin jättänyt kesken jos muulia ei olisi ollut tiedossa, muulien takia sitä uhrautuu kaikenlaiseen :D

      Poista
  7. Hehe, tämä oli paras elokuva-arvostelu minkä olen lukenut! :D mutta ei houkuta katsomaan elokuvaa, sori ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälle kuralle ei kannata antaa yhtään lisäkatselua Netflixissä tai missään muuallakaan, tekevät vielä jatko-osan muuten!

      Poista
  8. Hiertääkö sua tää leffa vai kenties se, ettei muulia arvostettu tarpeeksi ja ettei se päässyt kansikuvaan?:DD Vähän sellainen vaikutelma jäi:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eniten hiertää se etten mä näyttele tässä(kään) leffassa :/

      Poista
  9. Mistä muuten tuo "kaksivuotias ihmemuuli" tulee? Oliko muuli elokuvan lopussa olevinaan vasta kaksivuotias?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, elokuvassa muuli oli ensin sellainen parin kuukauden ikäinen varsa, hetken päästä noin puolivuotias (max vuoden ikäinen mun silmään) ja sitten tuli teksti "kuuden kuukauden kuluttua" ja se oli aikuinen ja sai satulan selkäänsä. Eli elokuvan mukaan se olisi itseasiassa ollut vuotias eikä kaksivuotias.

      Poista