torstai 17. marraskuuta 2016

Hansbo, täydellinen loimi!

Tämä EI ole maksettu mainos, vaan silkasta onnesta kirjoitettu ylistys Hansbon loimelle! Kaverini antoi Muulille Hansbon highneck toppaloimen koossa 125. Olen ollut vähän epäileväinen kaulakappaleettomien loimien suhteen, kun Muuli on kovin kapea edestä, niin ne valuvat sään takapuolelle ja ahdistavat sitämyöten edestä.

Mutta ei Hansbo. Ei todellakaan.

Se oli edestä kauniisti istuva, ei varmasti valu taakse, eikä tuntunut siltä että hinkkaisi lavoilta karvat pois. Ei ole itsestään selvää löytää kapealle silakalle (okei okei, on Muuli vähän ottanut massaa) sopivaa loimea. Aasinomistajat ovat vielä isommassa kusessa loimitettaviensa kanssa, kun ei löydy!

Tässä loimessa silmä lepää.

Loimi voisi olla jopa löysemmällä edestä!


Koska postaus olisi aika tynkä tällaisenaan, esittelen muitakin Muulin loimia. Osa on sopivampia kuin toiset.

Ensin on Horse Comfortin 125 fleecevuorinen sadeloimi, jonka myös sain tältä samalta kaverilta. Tässä on selvästi isompi kaula-aukko, ja loimi liikkuu sen takia taakse ja ahdistaa lavoista, mutta näillä mennään.




Tänä syksynä on ollut kaksi fleecevuorellista sadeloimea kovimmassa käytössä. Molemmat fullneck. Toinen on RainBuster koossa 135 ja toinen on Horzen moneen kertaan paikattu ruskea loimi. Ruskea on itseasiassa niin jäätävä, ettei siitä ole edes kuvamateriaalia.

RainBuster istuu paremmin kuin Horzen loimi, mutta Rainbusterissa (kuva alla) valuu kaulakappale alas ja menee ryppyyn. Toisessa loimessa se pysy jämäkästi pystyssä. Toki tämä loimi on myös liian iso Muulille, sopivampi koko on 125.



Rain buster
Talvella Muuli käytti ylläolevan kaltaista 300 gramman toppaloimea koossa 135 ja se oli mielestäni tosi sopiva (ja ihanan värinen). Siinä ei käytetty häntälenkkejä siitä syystä, kun Muuli ei päästänyt operoimaan takajalkojensa luokse, ja silti loimi pysyi erinomaisesti päällä. Tosin tässäkin kaulaosa valui inhottavasti alas.

Loimi sopi hirveen hyvin tuon riimun kanssa yhteen, mutta kyseinen riimu katosi tarhassa eikä sitä löytynyt koskaan.

Huomasin loimihyllyä penkoessani että olin ostanut toisenkin RainBusterin, vain hieman eri värissä. Ihan bränikkä sininen kevyttoppaloimi (150g) oli hyllyssäni kun kävin loimia läpi. Ostin tämän kesällä eräältä blogin aktiiviselta lukijalta. Koko on 135, eli se on Muulille vähän reilu mutta näillä mennään. Muulikin nauttii loimestaan kuten kuvasta näkyy, yrittää peruuttaa karkuun puomilla roikkuvaa hirvitystä.

Olen hamsteroinut loimia kaappeihin enemmänkin ja kaikkia ei ole vielä edes käytetty. Allaolevan loimen ostin keväällä kirpparilta, täysin iskemätön ihanan värinen toppaloimi! Loimi on merkiltään Masta ja se on 300g vanultaan. Eli jännä nähdä tuleeko sille ikinä käyttöä. tässä on tosi pitkä kaulakappale ja ainakin kuvaushetken ajan se pysyi tukevasti Muulin korvissa.


Kaapissa on vielä yksi musta toppaloimi, joka on grammoiltaan varmaan jotain noin 150. Kun ostin se, sovitin sen nopeasti käytävällä päälle ja totesin sopivaksi, mutta kun sovitin sitä uudestaan helmikuussa 2017, totesin sen tosi pieneksi. Kuva alla on siis lisätty tähän postaukseen jälkikäteen.

Onneksi hätä ei ole tämän näköinen, eräs aasituttunu ostaa tämän pois, koska tämä on tehty tosi kapealle eläimelle ja Muulilla se on kuvassa isoimmillaan. Koko, 125 cm, tästä loimesta on vain yksinkertaisesti liian pieni.



Allaoleva villaloimi on käytettynä ostettu Horse Comfortin loimi. Se oli ensimmäistä kertaa käytössä Muulin Elmareissulla kuljetusloimena. Eikä tämä ole edes ainut villaloimi mikä minulla on!

Ostin kaverilta kympillä allaolevan villaloimen. Siinä on kiinnitys vain edessä ja mahan ympäri, ei siis jalkalenkkejä. Sen kanssa kävi vähän hassusti. Merkiltään se on Wahlsten.

Fleeceloimia löytyy kaksi, on fullneckiä ja normaalia. Fullneckin sain lahjaksi ihanilta aasiyhdistysläisiltä, jotka antoivat sen Muulille tervetulolahjaksi Suomeen! Alla on kaulakappaleeton, jota muokkasin edestä niin, että siirsin solkia ns pidemmälle, jolloin kaula-aukko pieneni. Tositoimissa loimi ei ole ollut kertaakaan, vaan siellä se on hyllyssä.


Ja onhan mulla tietenkin myös yksi ötökkäloimi, kun halvalla sain! Eihän sitä koskaan tiedä milloin tälle tulee tarvetta.

Haista ämmä paska t. Muuli
Miltä näyttää Muulin loimikaappi?
2 kpl fullneck fleecevuorinen sadeloimi
1 kpl highneck fleecevuorinen sadeloimi
1 kpl fullneck 150g toppaloimi
1 kpl n. 200g highneck toppaloimi
2 kpl fullneck 300g toppaloim
1 kpl fullneck fleeceloimi
1 kpl fleeceloimi
1 kpl fullneck villaloimi
1 kpl villaloimi

Ihan hyvältä näyttää minusta! Yhtäkään näistä en ole uuden hintaisena ostanut! Näillä loimilla pärjätään toivottavasti pitkään, ja onneksi mulla on ompelukone.

4 kommenttia

  1. Eikö muuleille kasva tuota pitempää harjaa vai leikkaatko sen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joillekin muuleille kasvaa pitkä harja ja joillekin lyhyt. Minä myös leikkaan tätä harjaa, tai oikeastaan tasoittelen. Siitä ei nimittäin koskaan lähde kuin sentti. Jos en leikkaisi sitä, kasvaisi vain osa jouhista pidemmiksi ja harja näyttäisi aina takkuiselta. Muulin harjajouhet eivät muuten ole yhtään samanlaiset kuin hevosen. Muulin harja on vain pidempää ja hieman paksumpaa karvaa (kuten aaseillakin). Hännän jouhet ovat "normaalit" eli paksut.

      Poista
  2. Hirveesti loimia. Mulla on Jampalle paksu sateen pitävä fullneck-toppaloimi, fullneck-tallitoppaloimi, fleeceloimi ja ohut sisäloimi. Postissa tulossa käytetty villaloimi, kun alkaa toi fleece oleen aikansa elänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon saanu niin halvalla tai jopa ilmaiseksi että on ollu pakko tarttua tilaisuuteen :) Noissa perusloimissa (sadeloimi, ohuempi toppaloimi ja paksu toppaloimi) oo ntähdännyt siihen että niitä on kahdet että toinen saa kuivua. Tai sit jos toinen vaikka menee rikki Muulin käytössä, niin on vielä toinen eikä tarvitse heti lähteä kaupasta hakemaan uutta. Yhteensä oon maksanut näistä kaikista rahaa jonkun 200-300 euroa ja Muulin pitäis selvitä näillä ainakin pari vuotta :)

      Poista