keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Muuli on tehty PRE-hevosesta ja andalusianaasista

Sain jokin aika sitten tietoa Muulin polveutumisesta. Passi ei tässä kohtaa auta mitään, koska sen sukutaulusivu on kokonaan tyhjä. En muulia ostaessani kuvitellutkaan että passissa olisi jotain sukutaulutietoja, mutta toivoin että Espanjan talli voisi hieman selvittää sen taustoja. Minun on nimittäin voitava joskus hamassa tulevaisuudessa yleisötilaisuudessa kertoa mistä Muuli on oikein tehty.

Ei ole olemassa vain lajia "muuli" vaan on niin monta eri muulirotua kuin on eri comboja niiden vanhemmissa. Minun muulini on ihan erilainen kuin quarter- tai paintmuuli. Tai shettismuuli. Tai percheronmuuli.
Muulin passi palautui Hippoksesta samana päivänä kun vuoden ensimmäinen Pitkäkorvat ilmestyi. Tässä Suomen Aasiyhdistyksen jäsenlehdessä on pitkä juttu Muulista, painottuen sen hankintaprosessiin ja alkuvaiheisiin. (liity jäseneksi)
Ai mikä sukutalu? Ei ole, nada, loppu.
Koska tiesin että Muuli on Espanjasta, ei se kovin monesta eri hevostammasta voisi olla peräisin. Aasitkin ovat Espanjassa aika alueellisia, eli etelässä on andalusianaaseja ja pohjoisessa katalonianaaseja. Se muistutti ulkonäöltään hieman lusitanoa tai pre-hevosta. Isästä en sensijaan osannut sanoa mitään, joku takapihan takkuinen aasi kuitenkin.

Saivat tallilla kuitenkin selvitettyä että Muulin isä on laadukas andalusianaasi, jota käytettiin/käytetään paljon siitokseen. Emä taas on ruunikko, eli Mulben värinen PRE-tamma jolla kuulemma on todella hienot liikkeet.

Tamma syntyi ja kasvoi vapaudessa samaan aikaan puolisiskonsa Nepalin kanssa. Seitsemän kuukauden iässä ne on viereoitettu ja myyty henkilölle, joka osti ne tarkoituksenaan opettaa parivaljakkoon. Muulitammat olivat hänellä 2,5-vuotiaiksi saakka ja elivät käytännössä ihan pellossa. Hänen oli kuitenkin myytävä ne taloudellisista ja henkilökohtaisista syistä ja silloin ne ostettiin ja kuskattiin Barcelonaan.
Ai niin mikä todistus alkuperästä? Kirjoituskone oli varmaan rikki tässä vaiheessa.
Tässä vaiheessa mä sain niistä kuvia ja tietoja ja päätin ostaa Nepalin.

Muulitammat olivat asuneet tähän asti pitkälti omissa oloissaan hyvin vähällä käsittelyllä. Ihminen ei kuulunut niiden elämään ja vasta Barcelonassa niitä alettiin käsitellä. Nepal jäi Barcelonaan koulutukseen ja India (eli Muuli) kuskattiin Etelä-Espanjaan toiselle tallille.

Muulin taustat nyt tietäen voisi kuvitella että se on kovasti muiden hevosten ja aasien perään. Se ei kuitenkaan ole. Muulille on ihan ok joutua maneesiin, jossa ei ole ketään muuta tai seistä tyhjässä tallissa käytävällä. Se katselee ja odottelee ihan rauhassa.

Tämä seikka Muulissa helpottaa elämää todella paljon kun tallikäyntejä ei tarvitse suunnitella niin, että jokin toinenkin hevonen on samaan aikaan tallissa tai maneesissa.

Muuli kuitenkin tykkää maneesissa katsella omaa kuvaansa. Jos on varsasta saakka ollut yhdessä toisen muulin kanssa, niin tokihan muulin kuva peilissä tuo turvaa. Noh, ei nyt kuitenkaan kukkahattuilla liikaa. Eikö kaikki hevoset tykkää katsoa itseään maneesin peileistä? Jos siis eivät pelkää peilikuvaansa. On varmaan hankittava Muulille karsinaan oma peili.
Tunnistuskuva 7kk ikäisestä Mulberista. Viimeisen päälle valioyksilö! Kaviokyylä huomaa kuvasta että kaviot ovat olleet hyvässä kuosissa jo tuolloin.
Andalusianaasi on yksi Euroopan aasiroduista, joita on käytetty paljon muulisiitokseen. Niitä on tietääkseni käytetty myös jonkin verran maataloushommissa, mutta pääsääntöisesti siitoksessa. Nykyään ko rodun tilanne on huono koska muulit eivät ole olleet kovin suosittuja enää moniin vuosiin. Andalusianaaseille on ainakin yksi "pelastuslaitos" eikä se ole ihan niin uhanalainen kuin pohjoisessa asustava katalonianaasi.

Andalusianaasiorit ovat säkäkorkeudeltaan 145-160 cm korkeita ja tammat 135-150 cm. Rotua pidetään vanhimpana eurooppalaisena aasirotuna ja sen olemassaolosta on kirjauksia historiassa 3000 vuoden takaa. Niska on lihaksikas ja paksu, pää on keskikokoinen. Esimerkiksi poitounaasilla on jättikokoinen pää, andalusianaasilla hieman kohtuullisemman kokoinen. Andalusianaasilla tulisi olla jonkinlainen erottuva säkä. Karvapeite aasilla on aina lyhyt ja pehmeä. Edes talvella aasista ei pitäisi tulla karvapörröä. Väriltään andalusianaasit ovat aina päistärikköjä, useimmiten mustanpäistärikköjä. Moni aasi on jopa melken valkoinen.

Wikipedia osaa kertoa lisäksi että aasien määrä oli vuonna 2013 749 yksilöä. Näistä melkein kaikki sijaitsivat Espanjan Andalusiassa. Jos olet käynyt Mijaksen kaupungissa ja nähnyt aasitakseja, ovat ne aasit pääsääntöisesti andalusianaaseja. Ethän vain käyttänyt aasitaksien palveluita?

Yksi mahdollisesti osittainen andalusianaasi on muuten myynnissä tällä hetkellä ihan Suomessa. Aasi on tullut Espanjasta Suomeen tällä viikolla. Kurkkaa tästä lisätiedot.

Andalusianaasi, Kuva: Juan R. Lascorz (Oma teos) CC BY-SA 4.0-3.0-2.5-2.0-1.0  lähde: Wikimedia Commons
Andalusianaasi Nerjan donkey sanctuaryssä, Malagassa. Kuva: Kit Logan CC BY-NC.ND 2.0)
Sanaakaan en ymmärrä.

Pura Raza Española eli PRE on "puhdasrotuinen espanjalainen" hevonen. Sitä kutsutaan myös andalusianhevoseksi. Hevosmaailmassa on rodusta hyvä tiivis paketti, lukekaa sieltä.

Kaivoin kuitenkin netistä vapaasti käytettäviä kuvia.

PRE orivarsa, Kuva: Yeguada Alboran (Own work) CC BY 4.0, via Wikimedia Commons
PRE ori, kuva: Valenciacaballo CC BY-SA 2.0, via Wikimedia Commons
Kuva: Just chaos (originally posted to Flickr as Andalusian) CC BY 2.0, via Wikimedia Commons
Kuva: Лена (Own work) [Public domain], via Wikimedia Commons

 Upeita eläimiä kertakaikkiaan!

Ja sitten on Muuli.

Kaikki allaolevat kuvat on ottanut Jessica Ruponen.







4 kommenttia

  1. Ei hitsi tää oli mielenkiintoista! Sullahan on laatumuuli (;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en tiedä onko toteutus niin laadukas kuin olisi voinut näillä eväillä olettaa olevan ;)

      Poista
  2. Kyllä siitä hyvä tulee! Toinen on vielä nuori ja hämillään monesta asiasta. :D -Muusi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai mäkin alan uskoa siihen :) tänään tulee itseasiassa kokoomapostaus siitä että missä mennään nyt Muulin kanssa.

      Poista