sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Muuliprojekti ehdolla Somegaalassa: Paras julkaisu!!

Kerroinkin jo aikaisemmin, että Somegaala järjestetään jälleen tänä vuonna ja Muuliprojektilla on kunnia olla ehdolla! Kiitos siis kaikille blogin lukijoille, jotka ehdotitte sitä Paras julkaisu-kategoriaan!

Parhaalla julkaisulla tarkoitettiin juurikin tekstimuotoista perinteistä blogia tai muuta julkaisua. Nyt kurkataan tämän kategorian ehdokkaisiin tarkemmin!

Kavioliitossa on varmasti blogien suurkuluttajille tuttu nimi. Katja Ståhl on blogannut hevosharrastuksensa kaikista puolista vuodesta 2012, järjestänyt Kavioliittoreissuja, julkaissut kirjan ja vaikka ja mitä. Ja silti hän kirjoittaa blogia edelleen ilahduttavan aktiivisesti! Kirjoitustyyli on aina rautaa ja tuo on pyrkimys Muuliprojektinkin kanssa, tosin valittavan harvoin enää nykyään iskee noin hyvä flow päälle. Kavioliitossa seuraillaan tällä hetkellä Hilppaa ja sen mahavaivoja. Toivottavasti Katja jatkat samalla humoristisella otteella vielä pitkään!

Tarinatalli on itselleni aivan uusi tuttavuus ja se sisältää hevosaiheisia novelleja! Ai että, miksei tällaista ollut omassa nuoruudessani! Myönnän etten tähän postaukseen mennessä ehtinyt vielä lukea yhtään tarinaa läpi, mutta tekstejä näyttää löytyvän vähintään yhden kirjan verran. Jos siis nautit pitkistä hevosaiheisista teksteistä niin tänne, ehdottomasti! Mä olen seurannut Nelliä Instassa kyllä mutta olen ollut autuaan tietämätön Tarinatallista, häpeällistä! Eli en ole selvästi seurannut instassakaan riittävän aktiivisesti vaikka kyllähän blogin osoite ihan tuolla biossa näyttää olevan.

Kuolaintuella -blogissa seurataan Hannan hevosharrastusta kahden hevosen kanssa omalla kotitallillaan. Hevosista puoliveritamma Minttu treenaa myös kohti kouluratsun uraa ja uudempi tuttavuus on nuori arabitamma Marcella. Tässä luki aiemmin että Minttu treenaa matkaratsuksi, mutta se on tosiaan lisäjobi, mutta josta olin wannabematkaratsastajana kuitenkin tosi iloinen! On aina mukavaa kun tällaiset pienemmät lajit saavat somenäkyvyyttä. Tällä hetkellä ei muuten yhtään aktiivista matkaratsastusblogia olekaan. Blogi on ollut olemassa jo pidempään, mutta herännyt henkiin kunnolla vasta nykyisten hevosten ja kotitalliprojektin myötä.

Pallurablogi onkin edellistä tutumpi blogi ja olemme käyneet sen kirjoittajan Jennin kanssa paljonkin instakeskusteluja laidasta laitaan. Tätä blogia olen kehunut jo aiemmin kuinka se ilmestyi juuri silloin kun muut bloggaajat alkoivat luovuttaa ja on porskuttanut hienosti, no viime marraskuuhun asti. Jenni, nyt vähän skarppausta! Sisältö on monen muun blogin myötä siirtynyt Instan puolelle ja siellä julkaisuja tuleekin ilahduttavan usein. Kun aluksi blogi keskittyi juurikin Palluraan, mustaan suomenhevostammaan, seurataan nyt myös sen pientä alter egoa, eli mustaa shettistammaa ja itseasiassa koko tallin elämää. Jenni kun toteuttu haaveensa ja muutti böndelle.

Hevoskoulutus taas eroaakin blogeista kokonaan ollessaan useamman eri hevosalan yrittäjän verkkopankkikauppa! Verkkokursseja on laidasta laitaan harrastelijoille, opiskelijoille ja ammattilaisille. Tällä hetkellä kursseja on myynnissä kuudelta eri kouluttajalta ja kun tsekkasin nopeasti tarjonnan niin itselleni kiinnostavimmat olisivat ainakin Mia Jurvalan kavionhoito ja kengitys, joka ei siis lupaakaan kengittäjän taitoja vaan katsomaan omistajan silmin kavioita. Tämä on juuri sama lähestymistapa, jota käytän aasien kavionhuoltokurssissa. Toinen mielenkiintoinen on Miisa Wikmanin Hevosen painonhallinnan verkkokurssi. Olen Miisaa seurannut Instagramissa pitkään ja laihdutus ja painonhallinta ei tarkoitakaan kitudieettiä ja hikitreenejä vaan on jotain ihan muuta. Muulin lihavuuskunto on ok+, mutta koska aasit ja muulit lihovat herkästi, saisin ammennettua tästä varmasti hyvää tietoa pitkäkorvapuolellekin. Alustalla on muuten myös ilmaisia luentoja!

Muuliprojektin te kaikki tiedättekin, sehän on Suomen paras muulinomistajuuteen liittyvä blogi, jota on kirjoitettu nykymittapuulla aktiivisesti jo vuodesta 2015. Blogi heräsi kunnolla eloon Muulin saavuttua Suomeen 2016 ja sai hyvän lukijakunnan herättäessään alkuaikoina pahennusta mm hevostalli.netissä. Nykyään Muuli vaikuttaa olevan leppoisa harrastekaveri, mutta jotain eroa siinä kuitenkin on hevosiin. Blogin erikoisuus on kuitenkin vain se muuli, lukijakuntaa ei varmaan olisi tämänkään vertaa jos päätähtenä olisi tusinapuokki.

Äänestys on nyt avoinna Somegaalan nettisivuilla ja äänestysaikaa on 7.4. asti. HUOM! Tee se ajoissa, sillä äänestys sulkeutuu tuolloin illan aikana. Huom! Sinun ON äänestettävä jokaisesta kategoriasta ehdokasta joten pyydän tutustumaan edes pikaisesti ehdokkaisiin ja valitsemaan näistä parhaan. Tiedän että todella moni valitsee sieltä ihan randomisti parhaat tilit, mutta olisi ihan kiva jos kuitenkin ihan pienen hetken ajan tutustuisit. Mietin pitkään, julkaisenko omat suosikkini tähän alle perusteluineen, mutta en, se voisi ohjata äänestysvalintoja liikaa.

Voittajat julkaistetaan Tampereella Hevoset-messuilla jossa minäkin olen turistina ja messujen kanssa yhteistyön merkeissä paikalla ja tulen varmasti seuraamaan Somegaalaa.

2 kommenttia

  1. Hauskaa, että ollaan molemmat ehdolla! Sun kohdalla ei ollut mikään yllätyskään, omalla kohdallani oli yllättävämpää. Pidän tosi tärkeänä, että myös perinteiset blogit ovat ehdottomasti mukana Somegaalassa eivätkä pelkästään uudempien alustojen tilit.

    Sen verran korjaan, että Minttu treenaa kohti kouluratsun uraa (niin pitkälle kuin rahkeet riittää) ja matkaratsastus on tällainen uusi juttu, jota on alettu harrastella siinä ohella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi hitsi, mä muokkasin esittelyjä niin monta kertaa että sinne jäi toi matkaratsu, kun tarkoitus oli kertoa että se on sillä "sivuammatti" :D Muokkasin esittelyä uudestaan mutta toki matkaratsastus edellä, kun Muuliprojekti kannattaa suuresti pienten lajien harrastajia. Harmi että näitä tekstiblogeja ei enää ole montaa, eikä tämä omanikaan enää mikään malliesimerkki ole koska postaustahti on hiipunut melkoisesti huipusta, mutta uskon että näillekin on edelleen tilausta ja tarvetta.

      Poista