torstai 16. kesäkuuta 2016

Tiedotusluontoista asiaa kisaaville aasikoille ja muulikoille

Kysyin eilen huolestuneena kansalaisena ja Suomen Aasiyhdistyksen aktiivisena toimijana Suomen ratsastajainliitolta sitä, että mites näiden pitkäkorvien osallistumisoikeus kisoihin. Kysyin siinä vielä varmuuden vuoksi 1-luokan kisoista, koska sillä tasolla saa kisajärjestäjä soveltaa yleisiä kisasääntöjä. Ajattelin tietenkin itsekin että pitkäkorvat eivät ole sallittuja, ja jos haluaa osallistua kisaajana eikä luokan ulkopuolelta, on aneltava lupaa kisajärjestäjältä.

Kilpaulusääntöjen yleisessä osassa puhutaan vain hevosista (tarkoittaen samalla myös poneja), mutta muulia ja aasia ei ole kiellettykään.

Sain vastauksen todella nopeasti heti seuraavana aamuna Minttu Kuusistolta. SRL:n sääntövastaava oli ottanut asiaan kantaa:

"FEI puhuu kavioeläimistä säännöissään, joten muuli ja aasi käyvät, mutta ei hirvi"

(ettäs tiedätte hirvenomistajat)

Kysyin vielä tarkentavan kysymyksen että voinko ihan muina naisina ilmoittaa muulin kisoihin kysymättä lupaa etukäteen ja sain vastaukseksi että kyllä voin! Mutta että on kohteliasta ilmoittaa järjestäjälle etukäteen, ettei kisapaikalla tule mitään epäselvyyksiä. Lisäksi muulin tai aasin pitää olla KIPA kilpailupalveluohjelmassa jos ilmoittautuminen tehdään sen kautta.

Olin jo henkisesti varautunut keräämään mielenosoittajia aasiväen joukosta ja marssimaan Radiokadulla SRL:n toimiston edessä vaatien tasa-arvoa kaikille kavioeläimille.

Kuten toivottavasti blogia lukeneena tiedätte, on Muulin kanssa ensimmäisiin kisoihin pari valovuotta tai enemmänkin, mutta on hyvä tietää ettei käytännön esteitä kaviokoukkujen metsästämiselle ole.

Saatat kukkahatussasi miettiä parhaillaan että kisaaminen on pellejen hommaa ja harrastaa voi laadukkaasti pimeässä puskien suojissa. Kyllä, mutta miten muuten saan tehtyä pitkäkorvien monipuolisia ominaisuuksia tutuksi suurelle yleisölle? Olen kuitenkin edelleen toiveikas sen suhteen että Muulista tulee ihan oiva edustusmuuli.

*EDIT 30.11.2016: SRL:n syyskokouksessa 2016 käsiteltiin käsitemääritelmiä ja nykyään kilpailusäännöissä lukeekin: Hevosella tarkoitetaan näissä säännöissä myös ponia ja muita kavioeläimiä, jollei toisin mainita.

Eli viimeistään nyt on täysin selvää, että kaikilla kavioeläimillä (myös esim tapiireilla hehe) voi osallistua kilpailuihin Suomessa, ja kaikissa muissakin ratsastajainliitoissa, jotka toimivat FEI:n alla noudattaen kattojärjestönsä sääntöjä. 
Minä Judyllä Porvoon aasipäivillä 2011, Aasien helppo D:1, 51,4%
Ylläolevista kisoista löytyi myös Peninan kuvaama video!
Ps. Muutin edellisen postauksen viimeistä kohtaa, tämä Mintun vastaus vesitti sen kokonaan.

15 kommenttia

  1. https://www.youtube.com/watch?v=hn6pSo6ZNZQ
    https://www.youtube.com/watch?v=_guhCo17qnE

    Jätän nämä vain tähän :)

    Ja voi hitsi, just olin hiomassa laukkapiruetteja Hilma-hirveni kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu noi on tuttuja muuleja juutuubista, Ekasta olen tehnyt postauksenkin joskus ajanlaskua ennen Mulberoa. Porterilla on muuten oma Facebook-sivu, tosin aika huonosti päivittyvä, mutta on kuitenkin.

      Ja samat fiilikset näistä hirvijutuista. Mitä nyt teen Vilholle, joka on kasvamassa porukoiden navetassa?! Laitettava kai pataan :/

      Poista
  2. Tää ei nyt liity tähän blogi- vaan facebook-postaukseen, että eikös mulkku ja mulkero ole ihan sama asia? Ensin luulin, että joku facebookin oma sensori on iskenyt. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olet väärässä, niissä on vissi ero.
      Mulkku = sukupuolielin tai veemäinen ihminen
      Mulkero = veemäinen ihminen

      Ihmettelin muuten suuresti kun FB ei sensuroinut sivun nimeä heti alkujaan. Saattaa olla että sosiaalisen painostuksen alla joudun muuttamaan sivun jossain vaiheessa ihan vain Muuliprojektiksi, sillä nimellä tein sen osoitteenkin.

      Poista
  3. "FEI puhuu kavioeläimistä säännöissään, joten muuli ja aasi käyvät, mutta ei hirvi".

    Damit.. meikä ku meinas kouluttaa hirven itelleen :D eimut on hirviä oikeasti käytetty mm. Amerikan valloituksen aikoina peltotöihin. Mahtaa vaan olla vaikeita kouluttaa kun eivät ole erakkoja eivätkä laumaeläimiäkään vaan siltä väliltä.. motivointi hankalaa :/

    Hirvellä valjakko-ajo voisi olla mielenkiintoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tossa YouTubesta yritin etsiä jotain hirviratsastusvideota, niillä on kuulemma postia jaettu erämassa kun niillä pääsee painamaan vaikka ja missä, siis kai ihan Suomessa, tai ainakin Venäjällä.

      Sehän kaataa sarvillaan ne kaikki portit jos sillä lähtee ajamaan valjakkoa :D Hirvi on varmaan vähän kuin aasi, että sen lauma on se itte + jälkeläinen.

      Poista
    2. niinno se... naarashirvi sen sitten pitänee olla :-) Tosin uroshirveltä putoaa sarvet talvella että kevään ehtisi vääntää valjakkoa ennekuin sarvet tulis tielle :D

      Poista
    3. http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/miksi-hirvea-ei-ole-kesytetty/
      tälläsen jutun löysin..
      Mie tätä hirven koulutusta tutkinki joskus viime talven aikaan kun alkoi ottaa päähän koulun hevoset.. tai lähinnä just ne orivarsat :D

      Poista
    4. Mä oon tainnut ton artikkelin lukeakin joskus, hämäriä muistikuvia. Löysin kuvahaullakin vaan venäläisiä hirvien selässä. Tähän se meemi missä on teksri "russians" ;)

      Poista
  4. Jee, nyt vaa Muulille satula selkään ja stuntti lentämään päin seiniä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin tehdään :) saan penkin varmaan juhannukseen mennessä ja sit se on menoa, stuntille ;)

      Poista
    2. Onks stunttia vielä löytyny, semmosta sopivaa joka on valmis lentämään päin kiveä puolessa minuutissa :D?

      Poista
    3. Toivon että selviän siitä rahalla, siis maksamalla ratsuttajalle. hän hoitakoot itse omat vakutuuksensa kuntoon ;)

      Poista
  5. Jaahas, no ihan kiva teille, mutta me ollaan Mansikin kanssa siis turhaan tuupattu raviohjelmaa kuntoon koko talvikausi :(

    Mitenkäs muuli kelpaa vakuutusyhtiön asiakkaaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta :/ Onneksi Suomen ratsulehmäyhdistys järjestää kesäpäivät Porvoossa tänä kesänä ;)

      Muuli kelpaa asiakkaaksi vaihtelevasti. Mulla on siitä tulossa iso postaus pian kunhan vähän selviää että mitä tässä tehdään. Osuuspankkia ei kiinnostanut antaa vastuuvakuutusta vaikka uhkasin siirtää asuntolainan ja kaikki vakuutukset pois sieltä. Pitäkööt tunkkinsa. Ifi ja Fennia ottavat mielellään kunhan siirtää kotivakuutuksen sinne, eli varmaan niiltä pyydetään tarjouspyynnöt. Ja Lähitapiola mutta ihan periaatteesta en lähde siihen.

      Poista