sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

"Onko se siis ratsu, ravuri vai poni?" Eli kuinka hankin Muulille vakuutuksen.

(juttua päivitetty 16.3.2018)

Täysihoitotalleilla on yleensä enemmän tai vähemmän ehtona se, että asukkaalla on vastuuvakuutus. Se kattaa jonkin verran vahinkoja, jos asukas karkaa täysin vahingossa aitauksesta tai hanskasta ja rikkoo jonkun auton tallin pihalla. Haukuin LähiTapiolan uudistuneen hevosvakuutuksen joskus ennen Muulin saapumista ja päätin silloin etten hanki vakuutusta. Mutta sitten tajusin tallien vaatimukset vastuuvakuutukselle.

Lainsuojaton Muuli se siinä juoksentelee.
Ensin selvitin vakuutusyhtiöt, jotka ylipäätään tarjoavat hevosvakuutuksia Suomessa.
  • OP
  • If
  • LähiTapiola
  • Pohjantähti
  • Fennia
Näistä ainakin If ja Fennia ovat sellaisia, että heiltä on oltava entuudestaan kotivakuutus, jotta hevosen saa vakuutettua. Meidän kotivakuutuksemme on OP:ssa, joten lähdin liikkeelle "helpoista".

Soitin siis ensin "omaan" vakuutusyhtiöön eli Osuuspankkiin ja kysyin Muulille vakuutusta. Virkailija sanoi puhelimessa saman tien että he eivät vakuuta muuleja eivätkä aaseja.
Me olemme kuitenkin hankkineet asuntolainan OP:lta ja bonusten toivossa  (500e/v) keskittäneet kaikki vakuutukset sinne. En puhelimessa kertonut tätä asiaa, joten laitoin muutaman viikon kuluttua vielä uudestaan sähköpostia, jossa kerroin keskittäneemme heille ja että olemme valmiit myös kilpailuttamaan (eli vaihtamaan toiseen yhtiöön). Vakuutusneuvoja vastasi minulle puolen tunnin kuluttua että

"Valitettavasti muulit eivät kuulu tuotekategoriaamme..."

Pohjantähdelle ei voinut soittaa ollenkaan, joten lähetin heille viestin verkkosivujen kautta ja parin päivän kuluttua sainkin vastauksen. Heiltäkin on otettava kotivakuutus, jotta Muulille saisi vastuuvakuutuksen. Ainakin yhdellä aasinomistajalla on Pohjantähdestä kuitenkin "koko hoito" eli myös hoitokuluvakuutus ja vastuuvakuutus. Jatkan tämän mahdollisuuden selvittelyä.

LähiTapiolaan soitin myös, vaikka haukuin heidät myös Instagramissa taannoin. Heidän mainoksensa tuli nimittäin minulle Muulin passin kanssa samassa kuoressa. LähiTapiolasta sanottiin heti suoraan että he eivät ainakaan enää vakuuta muuleja eivätkä aaseja, vaikka vakuuttivat Lähivakuutuksen ja Tapiolan aikoina. Sanoin että tiedän aasinomistajia, jotka ovat saaneet LähiTapiolastakin vakuutuksen aasilleen.

Edes SRL:n jäsenyys ei auta, he vakuuttavat sen kautta vain hevosia ja muuli ei heidän mielestään ole tarpeeksi hevonen. Eli tämäkään ei ole syy liittyä SRL:ään.

Muuli saisi vastuuvakuutuksen kyllä siinä tapauksessa, että LähiTapiolasta ottaisi myös kotivakuutuksen.


If vaatii hevosvakuutuksen ehdoksi että heiltä on otettu myös kotivakuutus. Kotivakuutuksen vaihtaminen tällä hetkellä ei ole akuuttia, mutta jos se on ainut keino saada Muulille vastuuvakuutus niin sitten vaihdetaan. Ifille oli muuten lyhyin jonotus ja erittäin myyntihenkinen mieshenkilö minulle vastasikin minuutin jonottamisen jälkeen.

Jos Ifiltä ottaa kotivakuutuksen tasolla laaja, se kattaa ainakin hevosen vahingot täysihoitotallilla, mutta vakuutusmyyjä tarkisti vielä että korvaahan se myös muulin toilailut vaikka se ei ole hevonen. Vakuutusmyyjä selvitti minulle vielä että onko mahdollista hankkia Ifiltä hoitokuluvakuutusta aasille tai muulille, mutta se ei ole mahdollista. En siis ollut hoitokuluvakuutusta edes hankkimassa, mutta

Myös Fennialta on otettava kotivakuutus jos haluaa muulinsa vakuuttaa. He vakuuttavat kaikenlaisia eläimiä mutta seuraeläinkategoriassa oleva "muu lemmikki" on ajateltu kolibreille ym ja vakuutus päättyy kun eläin täyttää 5 vuotta. Virkailija selvitti minulle muulin laajennettua vastuuvakuutusta ja palasi asiaan seuraavana päivänä. He vakuuttavat muulin ihan hevosena ja sille saa vastuuvakuutuksen lisäksi hoitokuluvakuutuksen ja vakuutuksen kuoleman varalta jne. Näitä varten on luonnollisesti toimitettava Muulista terveysselvitys vakuutusyhtiölle.

Yleensähän omistaja ei edes ole korvausvelvollinen jos eläin on asianmukaisesti käsitelty ja lukittu karsinaan ja tarhaan, tarhassa on hyvät aidat ja siinä kiertää sähkö jne. Laajennettu vastuuvakuutus on sellainen, joka korvaa silloinkin kun ei lain mukaan edes tarvitsisi korvata.

Yhteenveto:
  • OP - selvä EI muuleille, vaikka kerroin että vaihdamme tarvittaessa vakuutukset muualle
  • If - onnistuu, jos ottaa laajan kotivakuutuksen, joka antaa vastuuvakuutuksen myös muulille
  • LähiTapiola -vastuuvakuutuksen saa vain, jos on kotivakuutus
  • Pohjantähti - onnistuu jos ottaa kotivakuutuksen.
  • Fennia - onnistuu hevosvakuutuksena jos ottaa kotivakuutuksen

 

Mikä fiilis?

Jäi kyllä sellainen kutina että virkailijat eivät edes tainneet tietää mikä muuli on, siis että mikä eläin se ylipäätään on. En todellakaan ole ottamassa sille mitään lemmikkivakuutusta, koska muuli on hevoseläin ja pitää rinnastaa hevoseen. Vastuuvakuutus on myös niin edullinen, ettei vakuutusyhtiöitä oikeastaan kiinnosta sitä myydä, ellei sitten saa asiakkaalta kaikki muutkin vakuutukset saman katon alle.

Osuuspankki petti kyllä täysin, mutta se on ilmeisesti niin iso firma että asiakas sinne tai tänne on heille yhdentekevää. On muuten helvetin hieno fiilis, kun tajuat, että laina ja suurin osa vakuutuksista on keskitetty siihen yhtiöön, joka edes kotivakuutuksen yhteydessä tarjoa vastuuvakuutusta muulille! Mitä helvettiä nyt?

Edes lainan kilpailuttamisella uhkailu ei auttanut.

Mitäs nyt?

Kilpailutamme kotivakuutuksen Ifin ja Fennian kanssa ja vaihdamme tarvittaessa yhtiötä.

5 kommenttia

  1. Pohjantähdestä täytyy korjata yksi asia: kyllä sinne voi soittaa, itse aika äskettäin juuri soittamalla sinne vakuutuksen vaihdoin. Niillä on valtakunnallinen asiakaspalvelunumero (äsken lunttasin kotisivuilta ma-pe 8-20), halutessaan voi toki soittaa myös suoraan johonkin tiettyyn konttoriin. Useat hevosenomistajat ovat vaihtaneet vakuutuksensa Pohjantähteen, kun yksi pääkilpailijoista tiukentanut ehtoja ja ollut kuuleman mukaan nihkeä korvausten maksussa. Kimpparavurille jossa olen yksi omistajista Pohjantähti korvasi jopa tapaturmaisen loukkaantumisen välittömien hoitojen lisäksi kuntoutusta eli mm. vesihoitoja. Pahimmillaanhan yhtiöt väittää, että tapaturma ei ole tapaturma vaan rasitusvamma, jolloin ei ehtojen tarvitse korvata mitään. Eikä aina riitä edes eläinlääkärin lausunto.

    Pakko mainostaa Pohjantähteä kotivakuutuksen osalta, että se on ainoa yhtiö minkä tiedän, joka korvaa edes rajoitetusti kotieläimen kotona aiheuttamia tuhoja. (eläimen pitää olla yli 12 kk ja näistä vahingoista korvataan vain yksi kerta)

    Ja tämä ei ollut maksettu eikä mikään muukaan mainos :). Nyt on kaikki vakuutukset tuolla, mutta varmaan parin vuoden päästä pitää taas kilpailuttaa. Sen uskallan kuitenkin sanoa, että hevosten osalta useammalla ollut hyviä kokemuksia yhtiöstä. t. MV

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpäs onkin, löysin numeron itsekin saman tien kun menin uudestaan sivuille, jotenkin olen onnistunut missaamaan tuon ihan kokonaan viimeksi. Mutta sain kuitenkin vastauksen nopeasti sähköpostiinkin.

      Eräs aasin/hevostenomistaja kehui myös Pohjantähteä, en kuitenkaan ottanut sitä sen suurempaan tarkasteluun koska yhtiönä se on todella vieras mutta jos nyt kaksi sitä jo kehuu niin pitää laittaa sinnekin tarjouspyyntö. Ja kissojen tuhoille korvaus kelpaa aina! Tai no ainakin sen yhden kerran.

      Poista
  2. Meillä on kotivakuutus Ifissä ja siinä "laajennus" mukana joka on siis hevosen vastuuvakuutus. Lisäähintaa vakuutukselle tuli 15€/vuosi :) Ifin kotivakuutus on myös korvannut hyvin jos jotain vakuutuksen kattavaa on mennyt tapaturmaisesti rikki.

    VastaaPoista
  3. Ifin tyytyväinen asiakas täälläkin, voi olla, että vakuutukset maksaa, mutta palvelu pelaa mikä on minulle tärkeintä. Hevosen vastuuvakuutus oli kotariin 24€ lisää vuositasolla - ei konkurssia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. If onkin vahvoilla just tän takia, kun toi muulin osuus on niin pieni eikä tarvitse ottaa sille myös henkivakuutusta, jotta saisi vastuuvakuutuksen.

      Poista