tiistai 14. kesäkuuta 2016

20 syytä olla hankkimatta muulia

Sain jokin aika sitten kommenttiboksiin pyynnön kirjoittaa postaus aiheesta "20 syytä hankkia muuli". En saanut päähäni yhtään syytä hankkia muulia, joten kirjoitankin siitä, miksi kenenkään ei pitäisi hankkia muulia.

1. Muulien ympärillä velloo iso salaliitto ja tämä salaliitto tuottaa muulimateriaalia pelkästään positiiviseen sävyyn kirjoitettuna.
Salaliiton luoma illuusio: Vaella Grand Canyonilla kaksi päivää varmajalkaisen muulin kanssa
Tosielämä: Vaella kaksi päivää tarhassa Muulin perässä ja yritä ottaa se kiinni

2. Muulit ovat enemmän hevosia kuin hevoset. Jenkeissä sanotaan että "you need to treat your mule like you should treat your horse". Eli muulia ON kohdeltava niin kuin hevosta pitäisi kohdella. Eli kyllähän kaikki tietävät että raippa on merkinantoväline eikä rankaisuväline mutta silti hevosta tulee välillä sivautettua rankaisumielessä perskannuille. Muulille näin ei yksinkertaisesti saa tehdä.
Muuli, mene pois. t. Tuuli
3.  Muulit ovat e-rit-täin epäluuloisia kaikkea uutta kohtaan. Niillä on itsesuojeluvaisto paljon suurempi kuin hevosilla ja aaseilla yhteensä eikä niitä oikeastaan kiinnosta itsenäisesti kokeilla että jäävätkö ne henkiin astuessaan esimerkiksi lätäkköön. Jo varsana muuli tiedostaa ettei ihmisten kanssa kannata hengailla, tai voi joutua epämiellyttäviin tilanteisiin.

4. Jos aasit ovat ennestään tuttuja, sitä voisi kuvitella että muuli on yhtä helppo tapaus kuin aasi, mutta isompikokoinen ja sen takia mukavampi ratsastaa.
Väärin.
Muuli ja aasi ovat yhtä kaukana toisistaan kuin hevonen ja sammakko. Muulissa on aasista tasan ja ainoastaan pitkät korvat ja tyvestä nysä häntä. Mistään lunkista suhtautumisesta kaikkeen uuteen ei voida puhua muulin kanssa samassa lauseessa.

Aasi helppo, muuli vaikea. Kuva: Outi Tukkila
5. Muuli potkii osuakseen, ei pelotellakseen. Kannattaa säätää ötökkämyrkyn pullo niin, että sitä myrkkyä oikeasti lennähtää sinne takajalkojen väliin ja seisoa silti metri muulin edessä. Takajalan liikerata on yllättävän laaja ja muuli kyllä osuu jos niin tahtoo. Suosittelen ekstravarovaisuutta myös pesutoimenpiteiden aikana. Yksi hyvä puoli tässä kuitenkin on, muulit eivät pure eivätkä potki huvikseen vaan kyllä niillä aina on selvä syy siihen. Sinä.

6. Muulin kanssa ei voi tehdä mitään extempore koska se on erittäin rutiiniorientoitunut eläin. Vaikka vain haluaisit lisätä helosania rupeen, joudut tekemään tunnin mittaisen arkiruutiinin ettei Muuli vain haista touhussa mitään epäilyttävää. Mieti vain mitä käy kun eläinlääkäri kurvaa pihaan...

7. Muuli on suomenhevonen potenssiin 2. Kuvittelet ensin että on kivaa toimia jonkun ihan muun eläimen kanssa, hetken päästä toivot että olisit vain ostanut sen saamarin suomenhevosen, olkoot kuinka luupää tahansa, mitään muulin veroista se ei voi olla vaikka sen hakisi suoraan Vermon takasuoralta. Siis niistä hevosista joita mannetkaan eivät saa kulkemaan.

8. Muulille pitää syöttää olkea tai siitä tulee lihapulla. Mistä kuvittelit saavasi syötäväksi kelpaavaa olke. Unohda kesälaidunsuunnitelmat, sillä siellä saat Muulin vain tapettua. Tai ehkä se olikin tarkoitus.
O-ou, muuli laitumella, soittakaa eläinsuojelija paikalle!
9. Muulille ei todellakaan käy mitkään hevossatulat. Muuli on varsaakin kapeampi, eikä kapeus ilmene pelkästään satulan etukaaren kohdalla vaan se on kapea ihan joka paikasta. Onnea vaan satulakaupoille, sitä tarvitset!

10. Tosin ei satulalle välttämättä tule koskaan tarvetta koska eihän sen selkään pääse ja siellä pysy ellei ole kolminkertainen rodeokeisari ja muuli lukittuna pakkopilttuuseen. Mitään epäilyttävämpää muuli ei tiedä kuin sen että joku on a) sen takana b) takana yläviistossa c) selässä d) hyppimässä trampoliinilla toisella puolella tallinpihaa.
Ei siis kannata lopettaa sitä vakiotuntia ratsastuskoulussa, menee pari vuotta ennenkuin voi kuvitella makaavansa poikittain Muulin selässä.

11. Muuleja on hankalaa saada, ellei ole omaa tallia, sopiva tamma ja mukavasti hilloa. Jos edellämainittuja ei ole, joutuu muulin ostamaan ulkomailta. Minun espanjattareni maksoi noin 4000 euroa kuljetuksineen. Mieti tarkkaan onko se sen arvoista, vai olisiko kannattanut ostaa joku HeC + re 100 cm puolan tuonti, joka on valmis kauden kisoihin?

12. Kengittäjät eivät ensinnäkään osaa vuolla muulien kavioita ja jos niihin haluaa kengät, on kavioiden annettava kasvaa liian pitkiksi. Muuli on siis pahimmassa tapauksessa 6kk vuodesta käyttökelvoton kun se ei pysy pystyssä jäisillä teillä. Ja ei, näihin ei ole olemassa mitään sopivia tossuja vaikka mummosi osaisikin ommella sopivat säärystimet sinne sisään.
Tsemppiä tämän kavion kengittämiseen!
13. Tallipaikka. Ei ole olemassa montaa tallinpitäjää, joiden huumorintaju riittäisi siihen, että riimua ei saa pukea korvien yli, loimea ei saa vetää korvien yli tai että aamu/iltatallissa olisi niin kauan aikaa että voi odottaa arvoisan muulin siirtymistä paikasta toiseen. Hevoset myös lähtökohtaisesti pelkäävät muuleja. Tallinomistaja voi sosiaalisen paineen alla näyttää muulille ovea kun viisi kouluhinkuttajaa uhkaa lähteä muuten. Että jos sinulla ei ole sitä omaa tallia, unohda koko juttu.

14. Muulit ovat yhden ihmisen muuleja. Tai tosiasiassa ne ovat nollan ihmisen muuleja, sillä lähtökohtaisesti ne eivät välitä kanssakäymisestä. Ai ajattelit että saat muulille vuokraajan jakamaan kuluja? Siinähän ajattelit, kuolet itse vanhuuteen ennenkuin valmentajasi pääsee muulisi selkään.

15. Muulin jälleenmyyntiarvo Suomessa on 0 euroa, koska ei kukaan suostu ostamaan sellaista luettuaan vähän Muuliprojektia. Muulivarusteiden jälleenmyyntiarvo on 0 euroa. Tässä ei nyt päde se, että jos ostaa valkoiset nahkaiset Emmaljungat niin niistä saa vielä omiaan takaisin joskus. Mitään ei saa takaisin koskaan. Jos Muuli delaa ennen sinua (epätodennäköistä mutta mahdollista), katselet surusilmin sitä neljän tonnin mittatilaussatulaa ja mietit että tuollakin hinnalla olisit saanut sen puolantuonnin.

16. Olet täysin yksin muulisi koulutuksellisten asioiden kanssa. Mikään, mikä päti hevosiin, ei päde enää muulin kanssa. Kaikki pyörät pitää keksiä uudestaan. Jos kuvittelet että selviät rahalla, ts joku muu kouluttaa muulisi sinulle valmiiksi, olet väärässä. Kouluttaja voi saada jotain tuloksia aikaan, mutta ne jutut toimivat vain kyseisen kouluttajan kanssa. Kun muuli palautuu sinulle, sen aivot nollaantuvat. Kaikki pitää tehdä itse.

17. Muulin aivot nollaantuvat aina omistajanvaihdoksessa ja aivosolut etsivät toisiaan ensimmäiset puoli vuotta. Että kun jokin aamu kostean illan jälkeen heräät muulinomistajana ja etsit sille myöhemmin uutta kotia, pidä huoli että myyt sen perävalotakuulla ilman palautusoikeutta.

18. Englantia pitää osata, sillä kaikki se vähäkin muulinkoulutustieto, jota muulisalaliitto ei ole suodattanut vaaleanpunaisten lasien läpi, on englanniksi.

19. Ei, se ei ole iloinen nähdessään sinut. Sitä kiinnostaa taskussasi olevat herkut, joita joudut antamaan maailman tappiin asti, jotta ylipäätään saat muulille riimun päähän.

Oliko sitä kauraa häh? t. Muuli
20. Muuleilla ei saa kisata Suomessa ellei anele erikoislupaa kisajärjestäjältä. Että se kisakalenterista. Lähimpänä oikeita kisoja Muuli on HIHSsissä lasten matineassa pellepuku päällä.
Kohta yliviivattu 16.6. kun sain tiedon SRL:stä että vaikka SRL:n kilpailusäännöissä puhutaan hevosesta (tarkoittaen samalla ponia), puhutaan FEIn säännöissä kavioeläimistä. Muulilla ja aasilla saa siis osallistua kilpailuihin siinä missä hevosellakin! Se on lisättävä Kipaan jos kisoihin ilmoittaudutaan kipan kautta.

Hyvä lukija, kaikella rakkaudella, osta nyt vaan se hevonen.

42 kommenttia

  1. Luin tämän töissä ja tuotti suuria vaikeuksia olla nauramatta ääneen. Kiitos päivän piristyksestä!

    VastaaPoista
  2. Loistava teksti! Ja niin totta :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloin tässä jo itsekin epäilemään omaa mielenterveyttäni. Että masokisti mikä masokisti.

      Poista
  3. Miksei muulin kaviota voi kengittää? Eihän tohon toki standardikenkä mene, mutta eikö lie taitava seppä saa taottua kenkää oikeanlaiseksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos haluat luoda jostain käyrät hokit niin siitä vaan kengittämään! Kun näkee muuleja kengässä, on niiden kavioiden yleensä annettu kasvaa liian pitkiksi/kannattomiksi jolloin kavio ei enää ole niin pysty kuin mikä sen pitäisi olla. Näin siihen saadaan kenkä pysymään suorallakin naulalla.

      Poista
    2. hemmetti... siis ei mitkään hokit vaan naulat tietenkin pitää olla kaarevat.

      Poista
    3. Saahan ne kengitettyä vakavia pukinkavioita ja pystykavioitakin, toisinaan ovat ihan kuin muulinkin kaviot :) Toki minä en tiedä miten, mutta luulisi, että se on mahdollista?

      Poista
    4. Saa toki jos on ammattitaitoa. Mä olen vaan tässä vuosien aikana nähnyt ihan normaalin vuolunkin aasilla menneen päin helv että en ihan heti usko että kuka vaan loihtii aasin kavioihin kengät ilman että kengittäjä muuttaa kavion asentoa samalla pystystä hevosmaisemmaksi ;) Mutta tämä on toki mun oma ennakkoluulo ja huippuseppiä Suomessa varmasti on. Esimerkiksi Anne, joka muulin kaviot vuolikin, saisi niihin varmasti kengät mutta ainakaan vielä en koe kenkiä mitenkään tarpeellisiksi. Ja ainakin tän ensimmäisen talven saa sitten seistä jos tulee jäätikkökelejä.
      Kulumisen takia ei Muuli kenkiä tule tarvitsemaan varmaan koskaan.

      Poista
    5. Moi! Mulla tuli mieleen tästä kenkäjutusta, että yksi vaihtoehtohan olisi liimattavat kengät. Törmäsin niihin jossain matkaratsastukseen liittyvässä jutussa, sitä en tiiä saako niihin hokkeja tai saako niitä ylipäänsä Suomesta vielä, mutta ainakaan naulojen kanssa ei olisi silloin ongelmaa :)

      Poista
    6. Varmasti keinot löytyy jos on muuli/aasi joka kipeästi tarvitsee kengät. Ja kyllähän maailmalla muuleja kengitetään. Mutta että suomesta löytyisi sopiva kengittäjä... onnee vaan. Mä haluan pitää Muulin kengättä jos se vaan on mahdollista jatkossakin.

      Poista
  4. No niin. Nyt päästiin asiaan. Hankin muulin.

    VastaaPoista
  5. Hah, kiitos päivän nauruista :D Mä niin ostan muulin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiiih eikö riitä että mä pilaan elämäni niin muiden ei tarvi :D

      Poista
  6. Todella kiva postaus, sai hymyilemään. :) p.s Ihania kuvia.

    VastaaPoista
  7. Mahtava postaus! :D mikä on muuten muulien keskimääräinen elinikä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikaa.. kyllä ne 40v elää jos ei ite tapa niitä esim liian runsaalla ruualla.

      Poista
    2. Oho no on siinä kestämistä jos ihan kauhee muuli osuis kohdalle😂

      Poista
  8. Hih, pakko vielä kiittää tästä kirjoitustyylistäsi ja että toteutit toiveeni - vaikka se vähän menikin "pilkun vierestä", ehkä parempikin niin, sillä tää oli loistava! 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pystyn ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa toteuttamaan sen alkuperäisen pyynnönkin. 10 vuoden päästä ehkä.

      Poista
  9. Minulla on jo pitkään ollut mielessä kysymys, joka vain vahvistui tämän tekstin luettuani: miksi ihmeessä ostit muulin etkä hevosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on taustalla vahvaa aasikokemusta. En olisi hankkinut hevosta missään nimessä, niitä kun löytyy aina liikutettavaksi ja vuokrattavaksi niin paljon kun jaksaa ratsastaa. Eli jos vaihtoehto olisi ollut ostaa hevonen tai olla ostamatta mitään niin olisin käyttänyt säästämäni rahat johonkin ihan muuhun.
      Kakkosvaihtoehto muulin jälkeen oli ison aasin hankinta.
      kai mä oon päästäni vialla vaikka tolkun ihmisenä itseäni ennen pidinkin.

      Poista
  10. Tuo kaikki on niin totta Kaisa, allekirjoitan aivan kaiken. Terveisin muulinomistaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä asiat pystyy kunnolla ymmärtämään vain toinen muulinomistaja.

      Poista
  11. Epäilen että minulla on 2in1 tapaus, eli ponihevonen muulin ominaisuuksilla terästettynä! ;D

    VastaaPoista
  12. Sun blogi vaikuttaa todella hyvältä! Hankin ehdottomasti tänään muulin :'D ! Liityin(^^)

    angelspullip.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks niitä on niin vähän saatavilla että ostajat tulee järkiinsä ennenkuin ostavat muulin ;)

      Poista
  13. Ihan mahtava tää sun kirjoitustyyli! Ja oli kyllä vaikeuksia olla nauramatta maha kippurassa, tosi hyvä postaus! Täytyy sittenkin vähän harkita tota muuli haavetta uudestaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa harkita ihan vaikka koko loppuelämä. Aasit on helppoja tähän verrattuna.

      Poista
  14. Muuleista ja aaseista tietämätön toivoo postauksia 1) kavioista (miksei voi kengittää, miten eroaa hevosista, yms) sekä 2) ratsastuksesta (voiko muuleilla/aaseilla harrastaa kaikkia lajeja, mihin soveltuu parhaiten, varusteet, yms)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaviojuttuun vastasin jo pienesti tämän postauksen kommenteissa vähän ylempänä mutta askartelen jossain vaiheessa koko postauksen aiheesta.

      Voi harrastaa kaikkia lajeja, mutta ei Suomessa (ei ole kisoja ja varusteita ei saa Suomesta), teen tästä oman postauksen myös.

      Kiitos postausideoista :)

      Poista
  15. Repesin aivan täysin, hulvaton postaus! xD

    VastaaPoista
  16. Aivan loistava kirjoitus, nauroin estoitta ääneen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanki ihmeessä muuli jos kaipaat vähän haastetta hevoselämään!

      Poista
  17. Etkös vähän aikaa sitten sanonut että tammanomistajat, hankkikaa omat pikkumuulit? :Dd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoin. Muutin mieleni. Aikuinen saa muuttaa mieltänsä!

      Poista
  18. "Voi taivas, mikä sieltä tulee!!" Mulla siis miniatyyritamma nyt kantavana miniaasista... Kiitos tästä kannustavasta tekstistä! Taidan ottaa ison henkivakuutuksen ja laatia testamentin. Tai ainahi muokkaan hoitotahtoa!!! 🤣🤣🤣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea matkaan :D Tosin saat ihan hyvän etumatkan, koska pääset varsan elämään heti sen syntymästä asti. Tuontimuulit tuntuu olevan enemmän tai vähemmän villejä.

      Poista