Hetki tässä meni, ennen kun nämä materiaalit päätyivät videoeditoriin, mutta nyt olisi melko tuoretta vlogia tarjolla! Materiaalit kuvasimme maaliskuussa 2020 yhdessä Emmin kanssa.
Emmi oli tuolloin liikuttanut Muulia ahkerasti koko viikon ajan, itse olin lomalla. Reissun jälkeen sovittiin kuvauspäivä, kun olin aiemmin hankkinut Muulille pinkit pintelitkin. Ne ovat muuten olleet päällä vain tämän tallireissun ajan. En noin muuten käytä Muulilla koskaan minkäänlaisia suojia tai pinteleitä, ellei niistä sitten oikeasti ole hyötyä. Enkä ole kovinkaan vakuuttunut fleecepinteleiden tarpeellisuudesta, mutta näyttäväthän ne toki kuvissa kivoilta.
Tallilla oli ihanan lämmin ja ratsastaa tarkeni ilman takkia! Kenttä oli sula eikä lumesta ollut tietoakaan. Muulilla ei ollut tuossa kohtaa kenkiä enää jaloissa, mutta viime talvena sillä kyllä siis oli hokkikengät yhden kengitysvälin.
Jos laittaisin nyt rinnalle eilen kuvattua ratsastusvideota, niin eroa ei varmaan juurikaan olisi. Muuli menisi luultavasti samaan tapaan mutta toivon, että oma istuntani ja kehonhallintani olisi paremmassa kuosissa. Syytän hieman tuota satulaakin, se oli liian kapea ja aivan liian pieni, nykyään Muulin selässä on paljon tukevampi istua enkkupenkillä.
No, eipä tässä sen enempää selittelyitä varmaan kaivata. Alla on video, olkaa hyvät!
Muulin kaksi uutta liikuttajaa ovat käyneet ahkerasti ja tilanne on niin mukava, ettei Muulille tule ns pakkovapaita enää ollenkaan! Toki se on edelleen saanut 1-2 vapaata viikossa mutta näistä en ole joutunut potemaan huonoa omaatuntia. On mielestäni tärkeää antaa joko kokovapaita tai päiviä, jolloin tehdään juoksutusta, maastakäsittelyä tai ohjasajoa, eli että selällä ei ole painoa.
Muulilla on aina välillä ollut kausia, kun se lähtee lapasesta ja on muutenkin aika säpsynä ja tällainen kausi oli tammikuussa. Muuli ei ole näyttänyt kiimojaan enää muutamaan vuoteen, mutta olen arvellut näiden vuosien kokemuksella, että sillä on kuitenkin kiima tai PMS siellä taustalla joka aiheuttaa kipua. Kivulias hevonenhan on säpsympi, kyttäilee ja jännittää enemmän.
Nyt Muuli on ollut jo pari viikkoa oma säyseä itsensä ja runsas liikunta tekee siitä muutenkin käsitellessä sellaisen mukavan, että toimii kuin ajatus. Ratsastuspuolella vapaapäivät eivät Muulissa näy, tosin usein se on vapaiden jälkeen mukavampi ratsastaa. Olen miettinyt, voiko se johtua esimerkiksi selkäkivuista, jolloin selkä olisi parempi vapaan jälkeen. Muulilla käytetään säännöllisesti kahta eri satulaa, enkkusatulaa ja lännensatulaa ja tällä hetkellä varmaankin 50/50. Kumpikin satula tuntuu istuvan ihan ok eikä Muuli vastustele satulointia tai vyön laittamista, mutta hieroja löysi alkuvuodesta jumit selän takaosasta ja lavoilta. Jumit kuitenkin aukesivat hieronnassa nopeasti.
Useiden ratsastuspäivien jälkeen Muuli ei kuitenkaan suinkaan ole mitenkään huono ratsastaa, se on vain tasaisempi. Vapaan jälkeen sen oma moottori toimii hieman normaalia paremmin. Sen moottori on ollut jonkinlaisessa huoltotilassa jo pitkään ja sitä on herätelty kyllä aina koulutunneilla. Eli Muulilta on odotettu nopeaa reagointia apuihin. Itsehän tykkään pumppailla pohjeilla ihan koko tunnin läpi, kunnes Muuli on mukavan turta kaikille pohjeavuille. Tätä ollaan siis valmentajan silmien alla korjattu.
Nyt kun talvi on loistavin koskaan, ollaan maastoiltu mahdollisimman paljon. Muulin liikuttajat ovat maastoilleet ja itse olen aina viikonloppuisin suunnannut maastoon. Olen lähtökohtaisesti aina pyytänyt maastoseuraa, koska Muuli ei ole mitenkään rennoin maastoilukaveri kaksistaan. Viimeksi olin sen kanssa kahdestaan maastossa joskus viime keväänä ja kaikki meni hyvin siihen asti, kun kotimatkalla kissa juoksi tien yli.
Pyörin siinä sitten tiellä ainakin 15 minuuttia eikä Muuli suostunut lähestymään sitä kissan kulkemaa paikkaa ollenkaan. Kissaa ei siis tässä vaiheessa enää näkynyt, vaan se oli luultavasti jossain siellä tien laidassa puskissa piilossa. Lopulta pyöritin ja peruutin Muulia riittävästi tiellä ja pääsin ratsastamaan metsään. Koko tuosta 40 metrin tienpätkästä oli tullut tuossa kohtaa Muulille kauhistus ja rämmimme sen sitten metsän kautta. Kun pääsimme pelottavan kohdan ohi, oli Muuli kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Tuossa kohtaa mietin kyllä kaikki varasuunnitelmat läpi, että kierränkö kotitallille pidemmän kautta (4 km lisämatka), tulenko alas (en tule, koska lähtee varmasti käsistä) vai odotanko että tallinomistaja tulee maastosta ja pääsen heidän perässään kotiin. Siinä vaiheessa, kun olin metsän kautta rymynnyt ja Muuli oli jo ok ja ratsastimme pitkin ohjin kotia kohti, tallinomistaja tosiaan tuli takaa. Jos olisin pyörinyt siinä tiellä siis vielä viitisen minuuttia, olisin saanut Muulille onneksi vetoapua.
No, tilanne oli sen verran veemäinen molemmille osapuolille, että yksinmaastoilut ovat saaneet jäädä. Olen käynyt maastossa kyllä niin, että esimerkiksi kuvaaja on ollut jalkaisin tai pyörällä mukana ja tällöin Muuli saa paljon henkistä tukea kävelijältä ja se kulkee rennosti.
Muuli on nyt siis ollut aika säyseä viime aikoina, siis viimeisimmän villimuulikautensa jälkeen. Ajattelin että nyt on se hetki, kun voisimme kokeilla taas yksinmaastoilua. Maastoilukaverin kanssa (yleensä naapuritarhan suokkiruuna) Muuli on mennyt todella kivasti eikä reissuilla ole ollut mitään sellaisia äksidenttejä että olisin voinut mitenkään kovemmin ottamaan ohjasta tai pyöräyttämään Muulia ympäri estääkseni sitä poistumasta. Muutenkin maastossa on menty pääasiassa käyntiä pitkin ohjin, eli juuri siten kuin tykkään.
Metsäpolut olivat aluksi tietenkin lumen peitossa, mutta käytetyimmät reitit ovat nyt jo tallaantuneet mukaviksi poluiksi. Muuli on kuitenkin ollut aktiivinen uusien polkujen auraaja ja pari ns rankaisureittiä ollaan sitten menty sen kanssa, eli täydelliseen umpihankeen tietämättä ihan tarkkaan, missä polku menee. Muuli on suorittanut nämä harppoen suuria askelia, turpa lunta viistäen ja korvat tiukasti eteen päin. Se saattaa toki olla noissa tilanteissa myös jännittynyt, mutta jos se itse valitsee risteyksessä polun, joka ei ole varsinaisesti polku, niin oletan sen myös nauttivan reittivalinnastaan. Viimeisimmällä kerralla mentiin pieni pätkä täydessä umpihangessa, jossa ei varmasti ole koskaan polkua ollutkaan. Kun saavuimme lähelle tietä, katselin, että mistä pääsisi tielle takaisin ilman ojan ylitystä, mutta Muuli päätti toisin. Se rysäytti suoraan tielle välittämättä ojasta yhtään. Tietty ojaan oli aurattu lunta jo monet kerrat, mutta kyllähän se Muuli sinne jonkin verran humpsahti.
Yksinmaastoilussa Muuli oli ensimmäiset pari kilometriä aika skarppina ja jännittynyt, mutta ei ollut mielestäni sillä fiiliksellä, että olisi halunnut paeta kotiin. Se oli siis menossa eteen päin koko ajan ja oli hallinnassa koko ajan. Menin sen kanssa ihan kunnollisen melkein 10 kilometrin maaston ja koska ei ollut mitenkään erityisen kylmä päivä, menin myös ravia ja laukkaa. Nekin mentiin suht rennossa mielentilassa, ei kuitenkaan niin rennosti kuin kaverin kanssa. Mutta uskoisin, että kun käymme vielä enemmän maastoilemassa kaksistaan, se tottuu kyllä ja rentous tulee sen kautta.
Boa Bootsit ovat pysyneet ällistyttävän hyvin jaloissa kaikilla maastoreissuilla. Kyseessä on aika ns kolhot ja suuret bootsit ja Muuli kyllä ravissa takoo niitä toisiinsa, mutta bootsit pysyvät jaloissa hienosti! Yhden suojakorkin tosin hukkasin maastoon mutta onneksi seuraavana päivänä se tien laidasta löytyi.
Seurailen nykyään aika tiiviisti Muulin mahdollisia rauhoittelevia signaaleja. Mietin, miksi sen vauhti kiihtyi tai miksi se nostaa päätään. Tai miksi se aina puhisee, kun haen sen tarhasta ja puen riimua. Olen itsekin sanonut täällä blogissa ja aasinhoitokurssillani, että aaseja ja muuleja on hankalampaa lukea kuin hevosia. Hevosten reaktiot ovat pääsääntöisesti isompia ja selkeämpiä tai sitten niitä vain on opittu lukemaan paremmin. Mutta mitä enemmän seurailen muuliani, sitä selkeämmin näen senkin rauhoittelevat eleet. Maastossa otan vakavasti, jos sen käyntinopeus "ilman syytä" kasvaa hieman tai jos pää nousee sään yläpuolelle, silloin se jännittyy. Tuollaisissa pienissä käyttäytymisen muutoksissa en itse muuta toimintaani paitsi enintään alitajuisesti. Eli en kerää ohjia kouriin tai ala rauhoittelemaan Muulia. Melkein aina Muuli sitten hetken päästä ns rauhoittuukin, kun vaikkapa hiihtäjä pellon laidassa on mennyt pois näkyvistä tai Muuli on todennyt että pellolla liikkuja ei ole uhkaava.
Itseasiassa tämä muutos itsessäni on osaltaan tehnyt blogistanikin tylsän. Tiedostan kyllä, että Muulin "muulimaiset" toimintatavat johtuvat yleensä pelosta tai jännittymisestä, mutta kun tosiaan tiedostan syyt, en enää tavallaan voi kirjoittaa kovinkaan värikkäin sanankääntein Muulin kanssa harrastamisesta. Jollain tavalla en pidä muutoksesta, vaan haluaisin edelleen kirjoittaa Muulin pöljäilystä, mutta mitä enemmän ikää ja tietoa tulee, sitä ns vastuullisempi somettaja pyrin olemaan. On vaikeaa, kun samaan aikaan pitäisi osalle kuulijoista teroittaa etteivät muulit tosiaan ole itsepäisiä, vaan käyttäytyminen johtuu syystä X ja toisaalta halauisin julkaista hauskan kuvan, jossa kiskon Muulia talliin sisälle, jonne se ei todellakaan halua tulla. Ja perään voisin keksiä jonkun hauskan ja inhimillistävän syyn sille, miksei Muulia kiinnosta tallin käytävä.
Yritin tuota edeltävää ajatusta jalostaa jo omaksi blogipostaukseksikin, mutta en saanut riittävästi ajatuksistani kiinni. Ehkä se riittävä punainen lanka löytyy jossain vaiheessa.
Lähdemme tallilta lähimaastoihin yleensä aina samaa tietä pitkin. Kun alkuun kulkee pari kilometriä hiekkateitä pitkin, voi sitten valita millaisen lenkin tekee. Lenkkivaihtoehtoja ei ole tässä kovinkaan montaa, mutta sellaisen n 10 km lenkin pystyy enintään suorittamaan jos ottaa ihan kaikki sivupolut käyttöönsä. Muut lenkit ovat sitten tuota lyhyempiä.
Mutta tämä tietty tie on siis Muulille erittäin tuttu ja tiessä on menomatkalla pitkä alamäki ja kotimatkalla tietenkin pitkä ylämäki. Sen usein laukkaamme kotiin päin. Mutta juuri menomatkalla tämä pitkä alamäkipätkä on jännittänyt Muulia jo parin vuoden ajan ja tuossa kohdassa se on usein tehnyt metsään hätäkakat (pidin tätä tietenkin pitkään hyvänä ominaisuutena aina siihen asti kun Muuli kirjaimellisesti ryösti itsensä tieltä metsää ja rutisti suolensa täysin tyhjäksi) ja alamäessä myös viskonut päätään stressaantuneena.
Jos katsot videon, niin sen loppupäässä on klippi tästä pään heilauttamisesta.
Pään viskominen on sekä hevosilla että aaseilla merkki stressistä tai kivusta. Esimerkiksi aasilla olen nähnyt käyttäytymistä tilanteessa, jossa stressaantunut aasi jää yksin karsinaan tai pihattoon muiden aasien mennessä ulos. Oma muulini on tehnyt tuota paljon, karsinassa katsoessaan ikkunasta ulos muita hevosia tai jäädessään ulos tarhaan viimeiseksi. Tai jos sen kaveri on tallissa tai maastossa. Tuo käytös on vähentynyt huomattavasti tässä vuosien kuluessa, mutta silti sitä edelleen välillä näkyy.
Tuossa pitkässä alamäessä Muuli reilu vuosi sitten heilutti aina päätään useasti. Vaihdoin Muulin satulahuovan toiseksi ja käytös väheni huomattavasti, kerroin uudesta padista tässä postauksessa viime vuoden tammikuussa. Nyt tuo padi on edelleen käytössä, mutta ilman mitään toppauspaloja. Muuli tuntuu saaneen lihaksia etuosaansa ja senkin puolesta satula istuu paremmin. Syy alamäkikäyttäytyiseen johtui siis aika varmasti satulan asetuksista, satula valui alamäessä eteen mäkivyöstä huolimatta ja aiheutti kipua. Aiemmin tässä postauksessa kertomani kissaepisodi tapahtui myös juuri tässä mäessä. Mietin itse, että vaikka eläin elää hetkessä, niin voiko toistunut kipu (satulan takia) saada sen jännittämänä kyseistä tiepätkää pitkäksi aikaa? Toisaalta olen lukenut, että yleensä hevosten käytös muuttuu melkein salamana, kun kivun aiheuttaja on poissa päiväjärjestyksestä, eli siinä mielessä eläin elää hetkessä.
Nykyään kiinnitän kuitenkin tietenkin huomiota pään viskomiseen ja muihin eleisiin, jotka voivat kertoa kivusta tai stressistä. Ne ovat mielenkiintoisia, vaikka osittain ahdistun asiasta ja mielestäni se on vedetty vähän överiksi. Jos kärjistäisin asian oikein kunnolla, en voisi ratsastaa Muulilla ollenkaan, koska olisin tälläkin hetkellä treenaamassa sen kanssa kiinniottoa. Eli jos se puhisee riimua laittaessa, niin enhän voi missään tapauksessa pukea riimua, en harjata enkä varustaa paitsi vapaana tarhassa. Tilanne onkin siis hieman ristiriitainen, onko okei harrasaa ratsastusta sellaisella eläimellä, joka ei kulkisi vapaana tarhasta talliin, seisoisi käytävällä paikoillaan varustamisen ajan, hakisi minua selkäännousujakkaralta selkään ja kävelisi kaulanarulla varustettuna toivomassani askellajissa maastoreittiä läpi?
No, ainakin tällä hetkellä herran vuonna 2021 tuntuu olevan ok että Muulillakin harrastetaan, mutta on ihan mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan hevosten virkistyskäyttö muuttuu vielä oman elinikäni aikana.
Myyty vanhempi Wintec 500 satula (jossa olikin villatoppaukset) 200e
YHTEENSÄ 200e
Lopputulos: 664,90e
Tammikuussa en käynyt itse tunneilla ollenkaan, ensin oli hitonmoinen pakkanen ja sen jälkeen muita menoja, mutta Muuli kyllä jumppasi peräti kahteen kertaan puolituntisen tunnin liikuttajansa kanssa. En kuitenkaan niitä menoja voi tähän laittaa, koska en itse niitä tunteja luonnollisesti maksa.
Olette varmasti huomanneet, että blogi on aikalailla hiljentynyt ja näyttää porskuttavan vain muulimenopostausten voimilla. Mistäs se sitten johtuu? Omalla kohdallani syy ei ole lukijoiden vähentyminen, postaukset saavat edelleen vähintään 500 katselukertaa ja vanhemmat postaukset tuntuvat löytävän lukijansa hakukoneiden pienellä avustuksella. Kuukausittaiset klikit pyörivät siinä 15 000 - 20 000 klikin välissä ja niistä suurin osa tulee hakukoneiden avustuksella.
No mikä hitto tässä sitten tökkii? Itselläni monikin seikka tällä hetkellä
Täysi motivaatiopula valokuvauksen suhteen
On pimeää, synkkää ja vetistä. Ihailen muiden kuvia somessa ja totean päässäni etten pääse koskaan niihin. Periaatteessa linssin ja kameran pitäisi pystyä kelposuorituksiin hämärässäkin, mutta en vain itse osaa.
Muuliprojektissa on ollut tietynlainen taso kuvilla enkä ole mielelläni julkaissut täällä puhelinkuvia. Tällä hetkellä puhelimen muistikortilla on kyllä valaistulla kentällä otettuja kuvia mutta kun en itsekään jaksa katsoa niitä, niin miten kukaan muukaan jaksaisi. Tämä postaus on kuitenkin kuvitettu niillä talvisilla synkillä puhelinkuvilla.
Ei ole mitään kertomisen arvoista
Muulin kanssa arki ja tekeminen on tosi normaalia tällä hetkellä. Ei tapahdu merkittäviä edistymisiä, ei kokeilla uusia juttuja eikä Muulikaan pääsääntöisesti ole mitenkään haastava. En itse motivoidu pätkääkään treenipostausten kirjoittamisesta, joten jos ratsastan viikossa 3 kertaa kentällä ja kerran maastossa, niin ei minulla vain ole niistä mitään kerrottavaa. Vaikka olisin saanut jonkun ahaaelämyksen tunnilla, en osaa sanottaa sitä niin järkevästi tekstiksi että siitä elämyksestä voisi olla hyötyä jollekin muulle.
En ole pätevä avaamaan asioita sen enempää
Blogin "taustalla" on kuitenkin tapahtunut, olen esimerkiksi kesästä lähtien fiksaillut Muulin enkkusatulapuolta kuntoon ja ostin juuri "uuden" satulankin, siis muokattavan Wintecin, josta voisin jotain kertoa. Mutta kun Wintecin muokkauksesta on jo muissa blogeissa postauksia (Googlen avulla lueskelin niitä satulatuskissani), joten miksi minä toistaisin asiaa, joka on jo tosi hyvin avattu muualla?
En myöskään ole millään tasolla pätevä kertomaan satulansovituksesta mitään. Osaan kylä mallata selkään etukaaria, liu'uttaa kättä satulan alla ja kokeilla missä on suunnilleen viimeinen kylkiluu, mutta enhän minä voi näitä asioita kertoa blogissa ettei joku kuvittele, että annan opetusta satulansovitukseen.
Muulin kohdalla olen tottapuhuen ajatellut vain että kun ei ole valkoisia karvoja eikä Muuli protestoi satuloidessa eikä juurikaan ratsastuksessa, olen oikealla tiellä.
Yritän panostaa liikaa
Miellän blogin alustaksi, johon kirjoitetaan pitkiä tekstejä ja lisätään runsaasti kuvia. Instassa ja Facebookissa taas julkaistaan vain yksi kuva ja paljon lyhyempi teksti. En halua julkaista mitään nysäpostauksia, ne kuuluvat muille somekanaville, mutta nyt, kun mitään ei tavallaan tapahdu Muulin ja minun elämässä, en saa mielestäni riittävästi asiaa blogipostaukseen.
Jos mietitään vaikka tuote-esittelyä, niin onhan se nyt paljon nopeammin esitelty Instassa kuin blogissa!
Keskustelu käydään muualla kuin blogialustoilla
Keskustelu on siirtynyt aika reippaasti Instan puolelle ja keskustelu liikkuu siellä paljon nopeammin kuin blogeissa. En itse tykkää kirjoittaa puhelimella pitkiä tekstejä ja tekstin jäsentely puhelimella on minulle hankalaa, kun en puhelimen näytöllä näe koko tekstiä. On hankalaa copypasteta lauseita toiseen kohtaan ja koen jopa kirjoitusvirheiden korjaamisen puhelimella liian hankalaksi.
Instassa on helppoa jakaa muiden tekstejä ja kommentoiminen on äärimmäisen nopeaa ja helppoa, eikä kukaan varmaan odotakaan monen virkkeen pituisia pohjustettuja kannanottoja. Tuntuu, että blogipostaus on aina tietyssä mielessä myöhässä kun keskustelu on käyty jo. Ja kun kommentointikin on vähentynyt blogeissa reippaasti, tuntuu kuin puhuisin tyhjille saleille. Tosin kävijätiedot paljastavat, että lukijoita kyllä on.
Ei ole inspiraatioita
Aikaisemmin tunnuin saavan inspiksen johonkin aiheeseen todella helposti. Päähäni tuli helposti idea, mietiskelin aihetta ja tuotin siitä postauksen. Sain teksteistä jopa ihan hauskoja. Nykyään niitä ideoita ei tule tai jos tulee, torppaan ne heti että "en kuitenkaan saa tohon hyviä kuvia" tai ehkä nykyään sekin että "minulla ei ole tarpeeksi tietoa tai kokemusta jotta voisin tästä aiheesta puhua". Tähän pätee varmasti se, että mitä enemmän oppii, sitä vähemmän huomaa tietävänsä.
Bloggerin äärimmäisen surkea käyttöliittymä
Ehkä suurin syy bloggausinnottomuuteen on kuitenkin tämä bloggerin "päivitys" joka tapahtui siis joskus vuosi sitten. Tämä on äärimmäisen hidas enkä enää pysty kerralla latailemaan alustalle kaikkia postaukseen tulevia kuvia ja sieltä sitten näppärästi napsimaan postaukseen. Ei, minun pitää jokainen hakea koneelta kansiosta yksitellen ja lisätä tekstiin sopivaan kohtaan. Jos haluaisin etsiä kuvia Bloggerin "arkistosta" menisi siihen vielä enemmän klikkauksia.
WordPress ei ole sen parempi, käytän sitä nimittäin kun tuotan sisältöä Aasiyhdistyksen sivuille. Varsinkin siellä uusi editori on sysipaska, joten en voi siirtyä sinnekään. Bloggerissa siis ollaan ja pysytään, mutta pitkin hampain.
... No jotain tarttis varmaan tehdä? Ehkä lisääntyvä kevätaurinko saa inspiksen palaamaan tai sitten meidän pitäisi Muulin kanssa kokeilla ihan jotain uutta ja kiinnostavaa. En vain saa kouluratsastuksesta tai maastoilusta riittävän jännittävää blogiin. Tämä on varmasti ihan luonnollinen somekanavan elinkaari. Aluksi ollaan intona joka päivä kertomassa kuulumisia kaikille, vaikkei ketään kiinnosta. Sitten kun joku kiinnostuu, tuntuu että kaikki on jo sanottu jossain vaiheessa.
Varmasti Muuliprojektillakin olisi jonkin verran uudempia lukijoita, jotka saattavat ihmetellä kengättömyyttä tai lännensatulan remmejä, mutta kun olen jo kertaalleen joskus vuonna 2016 (härregyyd se on 5 vuotta sitten) kertonut asioista, en viitsi toistella itseäni.
Itseäni en tässä mihinkään pakota tai ota morkkista hiljaisesta blogista. Kirjoitan sitten, kun jotain asiaa taas on. Instassa on varsinkin stooreissa enemmän sitä arkipäivän postailua. Muuli on hengissä ja voi erittäin vahvasti.
Muulin viikot tai kuukaudet eivät noudata minkäänlaista treeniohjelmaa enkä yleensä suunnittele esimerkiksi seuraavaa päivää tai edes seuraavaa viikkoa etukäteen. Muutama poikkeus toki löytyy, jos treeni on oikein erityisen rankka pidän huolen, että Muuli liikkuu jollain tavalla myös seuraavana päivänä. Ja pitkien kuljetusmatkojen kanssa sama homma, eli joko samana iltana liikkeelle tai sitten seuraavana päivänä.
Ihan tarkoituksellisesti en treenaa Muulia niin "kovasti" että minun olisi pakko tulla tallille seuraavana päivänä. Jostain syystä koen tiukan aikataulutuksen harrastustoiminnassa hyvin ahdistavaksi. Työt aikatauluineen ovat ok, mutta muuhun elämääni en halua sellaista.
Koska en voi kirjata ylös Muulin liikuntasuunnitelmaa etukäteen, tsekkaan sen jälkikäteen. Käyn postauksessa läpi viime elokuun ja syyskuun treenit. Tuolloin sääilmiöt eivät haitanneet harrastusta (tottapuhuen ei sää ole evännyt montaakaan treenikertaa nyt talvellakaan), joten raportti lienee aika realistinen.
Muulin elokuussa oli vähän kaikkea. Silloin aloiteltiin ohjasajotreenit Make Nymanin opissa, ratsastin näköjään aika paljon kentällä ja kuun lopussa oltiin karjakurssilla.
Syyskuussa maastoiltiin mukavan paljon ja jatkettiin ohjasajon merkeissä. Päivät ovat olleet siinä mielessä monipuolisia, että kovin montaa päivää en ole peräkkäin tehnyt samaa asiaa Muulin kanssa.
Muulin kanssa treenataan siis kuin minkä tahansa puskaratsun. Treeni ei ole kovin vakavamielistä ja harvemmin siinä tulee edes hiki (jos joku pitää hevosen hikoamista treenin tiukkuuden mittarina), tai korkeintaan minulle.
Tavoitteeni Muulin kanssa on pitää sen ja oma mieleni virkeänä. Muulin kanssa harrastus on nimenomaan harrastus, heti, jos alan tähdätä tiukasti johonkin, pelkään menettäväni ilon tästä. Harrastus on vaihtelua työpäiville ja muulle elämälle, satulassa pääsen ns nollaamaan pääni ja nautin Muulin kanssa tekemisestä.
Kuitenkin aina välillä mieleeni tulee että hei, jos olisin treenannut järkevästi vaikkapa laukkoja kolmesti viikossa kentällä, saattaisi vasenkin laukka nousta. Sitten tajuan ratsastajan oheisliikunnan tärkeyden, vain fiti ratsastaja pystyy vaikuttamaan ratsuun oikein ja häiritsemättä. Muulin laukkaamattomuus liittyy aika varmasti oman kehoni vinouteen. Sitten tajuan että ehei, mulla ei tunnit riitä siihen, että harrastaisin oheisliikuntaa neljästi viikossa, että en ole ihan niin kunnianhimoinen ratsastaja. Ja tämän jälkeen palaan omaan puskakuplaani ja ajattelen että "laukka kuin laukka".
Olen joka vuoden lopussa koonnut muulumenojen tilinpäätöksen eikä vuodi 2020 ole tietenkään poikkeus. Voin kuitenkin heti alkuun kertoa, että mitään mullistavaa ei ole tapahtunut, vaan menot ovat aivan samantyyliset kuin vuonna 2019.
Alla olevassa taulukossa on ensin vuosi sitten itselleni laatima budjetti, seuraavassa sarakkeessa toteutuneet menot vuonna 2020, sitten mitä budjetista on jäljellä, paljonko menoja oli kuukaudessa ja . millaisella budjetilla lähden yrittämään ensi vuonna. Ensi vuoden budjetti mukailee tämän vuoden menoja ja ensi vuoden odotuksia enkä tehnyt siihen kuin satasen muutoksen varustehankintoihin, ne kun näköjään ylittyvät aina.
Varustehankinnat ovat tosin siitä vähän hankala kategoria, kun sieltä olen myös myynyt tuotteita. Tänä vuonna myin yhden rungottoman satulan ja sekalaista pikkusälää yhteensä noin 400 eurolla ja tänä vuonna myös ostin yhden käytetyn satulan Muulille, jota vielä satulansovittajan kanssa fiksailtiin sopivammaksi kaarta vaihtamalla. Myytyjä tuotteita en ole ottanut budjetissa huomioon, koska ajattelin niin että kun ostan jonkun varusteen, en voi olla varma, että saan sen epäsopivana jossain vaiheessa myytyä.
Ensi vuodelle budjetoin varusteita 500 euroa, koska yritän silmäillä meille Wintec 500 Cair-satulaa, mahdollisimman uutta yleismallia 17 tuumaisena. Huomasin nimittäin, että oma "cairini" onkin jossain vaiheessa vaihdettu villatopatuksi. Nuo uudemmat cairit (joihin saa täytepaloja) ovat aika hinnoissaan mutta uskon, että kun tosi tarkkaan selaan toria ja myyntiryhmiä, se tulee vielä vastaan sopivalla hinnalla.
Kavionhoito sisälsi tänä vuonna yhden kengityksen, raspia ei Muulille tarvinnut ostaa ollenkaan, eli viime vuonna ostettu raspi pelitti vielä riittävän hyvin. Bootseja tai niiden osia en hankkinut.
Muulin ruokamenot pienenivät viime vuodesta, koska lopetin hifistelyn ja Muuli siirtyi tallin kivennäiselle. Kuitenkin ostin kaverilta avatut ja vähän syötetyt yrtit ja mahahiivat ja vielä loppuvuodesta tarjouksesta omaa kivennäistä. Lisäksi ostin sille ison määrän chiansiementä hiekan ehkäisyyn (en siis edes tiedä onko sillä hiekkaa suolistossa, mutta ei chiapirtelöstä haittaakaan ole), mutta Muuli kieltäytyi syömästä sitä. Money well spent.
Muuli oli tänä(kin) vuonna terve kuin pukki, eikä eläinlääkäriä tarvittu
kuin rokotuksiin ja raspauksiin ja lisäksi menoissa on matolääke ja
madonmunatutkimus.
Koulutusmenojen alla ovat ratsastustunnit, ohjasajot ja ratsutukset ja tietenkin muulileiri ja karjakurssi. Ensi vuodelle on myös suunnitteilla muulileiri ja karjakurssi ja toki tunteja omalla tallilla, joten menot niiden suhteen lienevät samantyyliset.
Kisakautta ei meillä tänä vuonna oikeastaan ollutkaan, mutta ensi vuodelle budjetoin siihen 400 euroa ja sillä pitäisi kaiken järjen mukaan päästä vetämään kahdet matkakisat, yhdet koulu- ja yhdet estekisat ja niiden lisäksi vielä joitakin luokkia karjakisoissa. Mutta katsotaan nyt.
Tähän loppuun on aina laskettava, että mitä tämä eläin on tähän mennessä minulle maksanut. Ja summa 31.12. herran vuonna 2020 on 47 031 euroa. Ostin muulin marraskuussa 2015 eli se on verottanut pankkitiliäni hieman yli viisi vuotta. Mutta onhan tämä nyt ainutlaatuinen harrastus, enkä tiedä mitä harrastaisin jos en Muulia.
Okei, vuosi 2020 muistetaan varmaan ainakin meidän elinikämme ajan koronavuotena, mutta jos en ota sitä nyt huomioon vaan keskityn vain muuliharrastukseen, on päällimmäisenä tunteena suuri helpotus.
Helpotus siitä, että tästäkin vuodesta selvittiin elossa, terveenä ja vailla suurempia kolhuja. Elämä muuttui siinä mielessä jonkin verran, että keväällä olin pari kuukautta kokonaan etätyössä. Se sopi minulle täydellisesti, kun aika on rahaa ja aamusta säästyi tunti, kun aamutoimet ja työpaikalle ajaminen jäivät pois. Auton kilometreissä tämä ei kuitenkaan valitettavasti näkynyt, ruuvasin pikkuautooni 12 kuukauden aikana 30 000 kilometriä. En ymmärrä miten hitossa tuo on edes mahdollista.
Muulipuolella emme tehneet mitään massiivisen suuria edistysaskeleita. Selasin blogiani taaksepäin ja muistelin, millaisia treenejä teimme keväällä ja kesällä Muulin kanssa, mutta elämä on näyttänyt olevan hyvinkin tasaista.
Koronan takia kisakausi melkein peruttiin, mutta kävimme kesällä yksissä matkaratsastuskilpailuissa ja siinä se. Reissaisimme niiden lisäksi myös muulileirille ja karjakurssille, mutta muuten pysyttelimme kotitallilla.
Kävin tunneilla läpi vuoden, kesällä muutamalla estetunnillakin, mutta koin aina ennen niitä ihan älytöntä jännitystä ja vaikka tehtävät olivat meille helppoja, oli esteratsastaminen silti liian jännittävää. Muun muassa siitä syystä jätin tunnit muhimaan ja kokeillaan ensi kesänä uudestaan, jos omat hermoni olisivat paremmassa kunnossa. Olen nimittäin melko varma, että jännitys tarttui Muuliinkin.
Muulissa ehkä suurin muutos on sen tasoittuminen. Se on mielestäni tämän vuoden aikana aikuistunut kovasti ja rauhoittunut. Vielä keväällä tosin diagnosoin sille kaikki mahdolliset vaivat, kun se joissain hetkissä spookkasi asioita todella herkästi, mutta kesän aikana käytös laimeni ja syksyllä jopa ensimmäisten pakkasten aikaan se oli tasaisempi kuin koskaan. Tottakai mietin, onko se kipeä ja tarkkailin sen ilmeitä kipuilmeiden varalta, mutta en nähnyt sellaisia.
Muulipiireissä sanotaan, että muulit ovat aikuisia vasta 10-vuotiaina, joten jos Muuli oli nyt jo tänä vuonna noin tasainen, niin sehän on itse enkeli kolmen vuoden kuluttua. Tai siis kahden, sehän kääntyy ihan just 8-vuotiaaksi. Mihin tämä aika oikein menee!
Ratsastuspuolellahan Muuli on hyvin jäljessä "ikäisiään", mutta siitä en ole huolissani. Muulit kehittyvät tietääkseni vielä hevosiakin hitaammin, joten ei haittaa yhtään vaikka ratsastus on ollut pääasiassa käyntimaastoja ja melko kevyitä koulutunteja.
Mutta ratsainkin Muuli kehittyi. Vasta tänä vuonna otimme laukat mukaan kuvioihin (kentällä siis) ja keväällä olin aika fiiliksissä kun laukkasimme kokonaisen kierroksen! Pian siihen lisättiin neljä puomia ja siellä vain muina naisina laukkasimme niiden yli kumpaankin suuntaan!
Ja kun sitten olin estetunnilla, ei tarvinnut kuin istua satulaan ja pitää ohjat kädessä, niin Muuli siirtyi jo laukkaan.
Selkäännousuongelmista olen kertonut blogissa vaikka ja kuinka ja yksi asia oli pitkään selvää, Muuli ei todellakaan suostuisi tulemaan tallimme selkäännousukorokkeen viereen. Lännensatulaan pääsin kyytiin ihan hyvin maasta, mutta kun aloin tänä vuonna käyttää kentällä enkkustulaa, oli pakko nousta jakkaralta. Enkkusatula ei pysy niin tukevasti paikoillaan selkäännousussa enkä halua että satula pyörii tai aiheuttaa Muulille epämukavuutta, joten jakkaralta nouseminen on vain hyvä juttu.
Ensin nousin jakkaralta tietyssä kentän "turvakulmassa", mutta sitten aloin hilata jakkaraa lähemmäs selkäännousukoroketta ja kun olin pari kertaa noussut aivan korokkeen vierestä kyytiin, nousin ensin korokkeen rappusilta ja sitten itse korokkeelta.
Korokkeemme on niin korkea, että käytännössä laskeudun siitä Muulin selkään.
Muuli oli pitkään ohjasajamatta, mutta elokuussa tallillamme innostuttiin asiasta ja ohjasajopäivinä meitä on ollut aina vähintään kolme omistajaa hevosineen, kun Make Nyman on kurvannut paikalle. Muuli edistyi siinä todella kivasti, mutta homma taitaa olla sille aika jännittävää ja se käväisee ns äärirajoillaan aika usein ja tarvittaessa poistuu paikalta. Valitettavasti alussa meni aikaa sen hienovaraisen rajan tunnistamiseen, mutta nyt, jos ohjasajan Muulia itsenäisesti, huomaan kyllä ajoissa milloin kannattaa siirtyä toiseen tehtävään tai pitää kunnon tauko.
Muulille laitettiin harjoitusaisatkin kiinni valjaisiin, mutta niiden kiinnittäminen sai aikaan melkoisen lipomistarpeen, vaikka jännittävin muuttuja oli toisella puolella kävelevä Make. Mutta ehkä tätä ajo-opetusta saan jollekin tasolle vietyä, vaikkei Muuli koskaan saisikaan kärryjä perään.
Muuli oli mielestäni kuten mikä tahansa puskaratsu, ei kovin virkeä, mutta ei enää niin reaktiivinenkaan kuin huippuvuosinaan. Kovin osaava se ei ole ja aivan totaalisen vino (siitä saan taputtaa olalle ihan itseäni), mutta ihan mukavan luonteinen ja kiltti. Tämän takia uskalsin etsiä sille apukäsiäkin (kerroin edellispostauksessa) ja niitä onneksi löytyikin. Eli tässäkin Muuli on kehittynyt, se ei hermostu jos selässä on joku vieras ratsastaja ja melkoisessa tulikokeessa se olikin kun kolme kokeilijaa kävi tallilla niin, että välissä oli aina yksi ns vapaapäivä, jolloin itse ratsastin ja nollasin tilannetta.
Vielä viime kesänä Muuli oli paljon jännittyneempi kun joku vieras meni sen selkään. Ja pahintahan tilanteessa on se, etten oikein voi auttaa, koska kiinni pitäminen saa tilanteen herkemmin eskaloitumaan. Herran haltuun ja sitä rataa.
Muuli on siis antanut paljon uusia juttuja. Nämä eivät tietenkään ole yhtä suuria harppauksia, kuin alkuvuosina, mutta kun itsellenikin tulee ikää lisää, en kaipaa yhtään mitään reaktiivisuutta tai äkkilähtöjä. Täytin marraskuussa 35 ja tämä ikä pyöristyy valitettavasti ylöspäin.
Kadun hieman sitä, etten tänäkään kesänä tämän ponnekkaammin opettanut Muulia yksinmaastoiluun, vaan tyydyin menemään kentällä jos en saanut maastoseuraa. Haluaisin maastoilla Muulin kanssa ihan kaksistaankin, mutta tiedän sen olevan hieman pidempi projekti kuin kaksi päivää ja se pitäisi vielä suunnitella niin, että minulla olisi aikaa maastoilla joka kerta parin viikon ajan, jotta siitä tulisi sujuva rutiini.
Olen Muulin kanssa maastoillut kahdestaan koko tänä aikana alle 10 kertaa, eikä noilla kerroilla tapahtunut mitään äksidenttejä tai muita, mutta Muuli oli aika jännittynyt. En tiedä olisiko se koskaan rento ilman muita ratsukoita, mutta eihän sitä tiedä, jollei kokeile.
Ensi vuodelle toivon samanlaista seesteisyyttä ja rauhallisuutta kuin mitä vuosi 2020 antoi. Harrastusta ilman stressiä ja paineita ja tehdään vain kivoja juttuja Muulin kanssa, toki mukavuusaluetta venytellen.
Hyvää joulua kaikille Muuliprojektin seuraajille, muistakaa rentoutua ja ladata akkuja.
Etsin Muulille tositarkoituksella liikuttajaa marras-joulukuun vaihteessa. Otin yhteyttä pariin henkilöön Hevostalli.netin markkinoiden kautta (he etsivät vuokrahevosta/hoitohevosta) ja laitoin itse ilmoituksen Facebookiin erääseen vuokrahevosryhmään.
Etsin Muulille liikuttajaa aikaisemminkin, suunnilleen puolitoista vuotta sitten, mutta tuolloin vaikka kesä oli tulossa (ja harrastusilmasto siinä mielessä mukavampi) en saanut yhtään yhteydenottoa. Ilmoitus sai kyllä Facebookissa reilusti näkyvyyttä, mutta ehkä aika ei ollut valmis ja Muulikin oli raaempi silloin.
Tällä kertaa tärppäsi paljon paremmin. Ilmoitus sai tosi ison määrän tykkäyksiä ja sydämiä ja vaikka voi tuntua typerältä tykätä jonkun ilmoituksesta, auttoivat ne varmasti siinä mielessä että nyt ilmoitus näkyi Facebookissa useammille ihmisille (koska julkaisu oli Facebookin mielestä erittäin mielenkiintoinen). Pian inboxiini alkoikin kilahdella viestejä ja kolme koeratsastusta taisi olla sovittuna ensimmäisen päivän iltaan mennessä ja luultavasti parit olisin vielä voinut sopia, mutta tuossa kohtaa jouduin jo sanomaan että katsotaan nämä nyt ensin ja palaan asiaan sitten jos ei tärppää.
En voi enkä halua käydä sen tarkemmin läpi edellisiä vuokrauskokemuksiani, siis niitä, joissa olen etsinyt Muulille hoitajaa, mutta yhden asian olen oppinut ja jaan viisauden teillekin.
"Jos kokelaalle ei sovi koeratsatus viikon sisään tai hän joutuu siirtämään tai perumaan ensimmäisen käynnin, niin kiitä mielenkiinnosta ja pyydä jonosta seuraava kokeilemaan."
Tällä kertaa olin hyvin onnekas, jokainen kolmesta kokeilijasta oli paikalla tasan sillä kellonlyömällä, kuin oltiin sovittu. Ratsastin Muulin joka kerta ensin alle, en tosin kovin kauaa, mutta askellajit läpi (tosin kahden kohdalla kenttä oli jäässä joten laukka sai jäädä) ja sen verran, että Muuli tuntui rennolta. Muulilla on ollut tapana jännittää, kun uusi kuski kiipeää selkää ja varsinkin lähtee liikkeelle, joten halusin ensin itse ratsastaa hetken aikaa.
Kun Muulilla on hetki menty, sille ei ole enää ongelmaa selkäännousijan kanssa, mutta edelleen vaikka se on ollut pitkään ratsuna, se ensimmäinen selkäännousu päivän aikana voi olla jännittävä. Ei onneksi minun kanssani, mutta yhden liikuttajan kanssa Muuli oli kesällä ottanut lähdöt siinä selkäännousutilanteessa, joten haluan välttää sen mahdollisimman hyvin.
Kokeilaillekin kerroin ummet ja lammet selkäännousuongelmasta, jota ei siis käytännössä enää ole (harvoja poikkeuksia lukuunottamatta), mutta olen itse sen kanssa varmaan niin traumatisoitunut, etten voi olla asiasta mainitsematta varmuuden vuoksi. Itse voin nousta Muulin kyytiin selkäännousukorokkeelta eikä selkäännousu minun kanssani ole ongelma, mutta vieras kuski saa Muulin sieraimet laajenemaan ja se on kaulastaan normaalia jäykempi.
Jos olet lukenut muuliprojektia jo pidempään, olet varmasti lukenut tästä aiheesta. Selkäännousu oli varmaan isoin syy, miksi Muuli lähti Sannalle koulutukseenkin tammikuussa 2018.
Mutta nyt viimein menen otsikon asiaan, eli opettamiseen.
Kokelaat siis pääsivät/joutuivat jokainen myös ratsastamaan ja minä siinä parhaani mukaan yritin jotain neuvoa. Paitsi että huomasin olevani siinä täysin surkea! Kyllähän jokaisen hevosenomistajan pitäisi osata omaan hevoseensa antaa käyttöohjeet, eikö? Mutta kun minäkin olen päässyt Muulin kanssa sinuiksi meidän koutsin tunneilla!
En ole kovin hyvä ratsastaja enkä tunne "perseelläni" kun Muuli menee hyvin. Luulen sen johtuvan ihan siitä, että en ole elämässäni ratsastanut kovinkaan vaihtuvilla hevosilla. Vaikka olen oppinut, tai ehkä ennemminkin tottunut, ratsastamaan muutamalla eri hevosella, olen vieraan hevosen selässä aivan ulapalla.
En osaa sanoittaa ratsastusta kunnolla, joten jos olisin alkeistuntien opettaja, olisi tasoni selkeä liikenteenohjaaja. No ei se väärin ole, heitäkin varmasti tarvitaan, mutta omaa muulia vuokratessa olisi varamaan ihan hyvä päästä antamaan käyttöohjeita?
Hassua on vielä se, etten ole opettajana täysin susi. Aiheen on vain oltava oikea. Pystyn vetämään aasien naksutinkoulutustreenit milloin vain, vaikka unissani, vaikka siitä minulla on paljon vähemmän kokemusta, kuin ratsastamisesta. Toisaalta naksutinkoulutuksessa näen selkeästi milloin homma etenee ja milloin ei, selässä olen aina myöhässä myötäämiseni kanssa kun en tunne sitä kohtaa, milloin se on aiheellista.
Opettajat ovat hyviä kun aina keskeltä kenttää huutelevat että "noniin, tossa, tunsitko?!" Ja mä oon selässä että no öö, kai mä tunsin.
Onneksi minun ei tarvitse opettaa ratsastusta eikä minulla ole minkäänlaista paloa sitä koskaan yhtään kenellekään opettaakaan. Meidän koutsi lupasi onneksi ohjeistaa myös uudet liikuttajat Muulin saloihin, hän onkin siinä paljon parempi kuin minä!
Loppujen lopuksi Muulin kanssa aloitti siis peräti kaksi liikuttajaa! Koska minulla ei tosiaan ole kovin onnistuneita liikuttajadiilejä ollut tähän asti, ajattelin että sovitaan samantien hommista kahden kanssa. Ja koska Muuli ei varmaan ole kenenkään unelmien liikutushevonen, niin ymmärrän, jos jossain kohtaa kuski toteaa ettei tämä nyt ollutkaan sitä. Ja se on täysin ok!
Arvostan myös sitä, kun käyntikerran jälkeen kerrotaan reippaasti, että tonen vuokrahevonen veikin nyt voiton ja niin teki kuvissa Muulilla ratsastava Netta, joka kokelaista ensimmäisenä kävi Muulia katsomassa. Netta oli myös siitä harvinainen, että hän vastasi viipymättä viestiini, jonka lähetin hötölän markkinapalstan kautta, kiitos siitä!
Myös itse liikuttajan etsijänä pyrin toimimaan mahdollisimman avoimesti ja ilmoitin yksäriviestillä vielä kaikille, joiden kanssa koeratsastukselle ei ollut tarvetta, että liikuttajat löytyivät ja kiitos mielenkiinnosta. Näin kukaan ei jää odottelemaan viestiä ja voi katsella muuta tarjontaa.
Muulin kohdalla raha ei vaihtanut omistajaa. En voisi Muulin tasoisesta ratsusta mitenkään pyytää rahaa, ajattelen, että rahalle on saatava jotain vastinettakin ja kun tämä ei ole mikään kouluratojen superstara ja vaikka minun kanssani onkin maastovarma, en voisi koskaan markkinoida tätä tätipuksuttimena. Sen sijaan meillä kuuluu liikuttajan tehtäviin tarhan siivoaminen (se kuuluu siis minunkin tehtäviini joka tallikerralla) ja varusteiden yleisestä siivouksesta huolehtiminen. En itse millään tasolla rakasta kamojen putsausta, itseasiassa sienikin oli TAAS päässyt homehtumaan.
Someseuraajat tietävät, että minulla on Muulilla ollut kyllä liikuttajia, mutta Emmi (estekuvia mm tässä postauksessa) tiesikin jo alussa että joutuu vuoden loppuun mennessä lopettamaan työkiireiden takia ja samoin Sannalla muuttuivat kuviot sen verran, että tallikäynnit harvenivat. Sannalla on tallilla myös toinen vuokrahevonen joten kiirettä todellakin on! Nämä kuskit ovat saaneet Muulia ihan valtavasti eteenpäin nimenomaan siinä, että Muuli suhtautuu ihan ok uusiin kuskeihin ja käsittelijöihin! Muulihan oli ja on varmaan edelleen jollain tasolla yhden ihmisen mullukka ja jännittää uusien ihmisten kanssa. Mutta tähän ei oikein voi siedättää kuin pyytämällä muitakin käsittelemään sitä!
Marraskuun tallivuokra 400e Koulutus ja tunnit 155e (ratsutus, pari ratsastustuntia, kaksi ohjasajokertaa) Rokotukset 89e
YHTEENSÄ 644e
Tulot
-
YHTEENSÄ -644e
Nyt täytyy sanoa että kerrankin kuukausi missä ei ole mitään turhaa krääsää tai hömppää! Ratsastustunteja ja vastaavia en koskaan pidä turhina ja niitä sattuikin marraskuulle nyt mukavasti! Meillä oli myös satulantoppaaja käymässä, mutta hän onnekseni sanoi että ei se penkki toppaamalla parane, että kovaa ajoa vain. Satula voisi siis olla parempikin, mutta muulin rakenteen ollessa kyseessä se on ihan riittävän ok.Muuli liikkuu kivasti, selkä ei kipeydy eikä valkoisista karvoista ole tietoakaan.
Minulla ei ole marraskuulta ajankohtaisia kuvia, koska tallilla olen pääsääntöisesti ollut pimeän aikaan. Mutta tässä on Muuli irtojuoksutuksessa, siinä taitaa olla videoita kahdelta eri kerralta (toisessa riimu päässä, toisessa ei) ja hidastin siihen yhden todella smoothin laukanvahdonkin.
