torstai 24. lokakuuta 2019

Studiokuvaukset tallin oviaukolla tuottivat taas ison läjän mustataustaisia kuvia

Kuvailin vuosi sitten tallimme hevosia tallin oviaukossa. Tuolloin tein myös videon kuvauksista ja kuvankäsittelystä, joten jos studiokuvien ottaminen kiinnostaa, tsekkaa ensin tämä postaus. Tuolloin käsittelin kuvat näköjään aika tummiksi ja jos käsittelisin ne nyt uudestaan, olisi lopputulos hieman erilainen.

Tänä vuonna hevosia olikin enemmän ja sadepäivän takia jouduin ensimmäisen varsinaisen kuvaispäivän lopettamaan kesken ja jatkoimme vajaan kuukauden jälkeen loppujen kanssa. Myös Muuli pääsi kakkospäivänä kuviin, koska ensimmäisenä päivänä en löytänyt mistään sen enkkusuitsia, joihin olin aiemmin kesällä ostanut uuden hienon helmiotsapannan. Tuo otsapanta ei ollut päässyt vielä kertaakaan Muulin päähän tai mihinkään kuviin.

Ensimmäisenä kuvauspäivänä hevosten omistajat huolehtivat hevostensa pitämisestä, mutta kakkospäivänä hoidimme kuvaukset tallinomistajan kanssa. Assari olisi näissä hommissa hyvä, hän voisi pelehtiä takanani ja soitella hirnuntaa, mutta selvisimme ihan hyvin kaksistaan, kun laitoin hirnunnat soimaan rintataskustani.

Jotkin hevoset vaativat useamman minuutin oviaukolla, kun säädin kameran manuaaliasetukset kuntoon ja että saimme hevosen mielenkiinnon kohdistumaan eteen, toisille riitti minuutti ja täydellinen kuva oli siinä. Alla oleva tämän kesän varsa, Teuvo, pyöri ja hyöri aluksi, mutta sitten kun se asettui ihan hetkeksi kuuntelemaan, sain siitä yhden hyvän kuvan ja sehän riitti. Se kuva ei ole allaoleva, mutta tuon jälkeen se poseerasi kuin konkari. Riimunnarin nappasin lopputuloksesta pois.
Harrastelijakuvaajana en ole koskaan valmis, mutta näihin kuviin olin tyytyväisempi, kuin vuoden takaisiin. Mutta edelleen pitää skarpata asetusten kanssa, osasta tuli harmillisen rakeisia vähäisen valon takia. Mitään lisävaloja en käyttänyt, vaan kuvaukset suoritettiin puoliltapäivin tallin toisella ovella, johon aurinko ei paista. Muutenkaan suora auringonvalo ei näihin kuviin sovi.

Tallista laitettiin valot pois, jotta tausta olisi jo luonnostaan mahdollisimman tumma. Mutta jokaisen taustan käsittelin toki vielä Photoshopissa samalla, kun käsittelin kuvan muutenkin. Kuvaan vain jpeginä, joten raw-kuvia en käsitellyt. Kuvat saivat pääsääntöisesti rajauksen, suoristuksen, terävyyttä ja kontrastia. Lisäksi osasta käsittelin valoja, varjoja ja värejä. Muutamasta käsittelin vielä jotain yksityiskohtia ja riimunnarut poistin, jos sain ne helposti pois.

Kuvasin myös tallin koiria ja niiden kanssa huomasimme, että kokokuvia varten ne olisivat tarvinneet ehdottomasti jonkin siistin alustan. Otimmekin tuolin tallin ovelle, mutta koirat suhtautuivat siihen melko epäileväisesti. Koiristakin otettiin siis "vain" potrettikuvat päästä.

Mutta nyt näitä kuvia olkaa hyvät!










Tästä kuvasta tuli lempparini.


1 kommentti