perjantai 5. heinäkuuta 2019

Tyrkky, tyrkympi, Muuli - eli kaikki lehtijutut, missä Muuli on ollut mukana.

Helsingin sanomat tai oikeastaan toimittaja Jael Nyman kirjoitti minusta ja Muulista tosi kivan jutun Hesarin verkkoon toukokuussa. Juttu on mielestäni oikein hyvin onnistunut ja ainakin lähipiirini on sanonut, että se on tosi "näköinen".

Ihan kaikki someseuraajat eivät kuitenkaan olleet tätä mieltä, pian hevostalli.nettiin ilmestyneeseen aloitukseen ilmestyivät perinteiset kommentit;  "Taasko sen pitää tunkea itsensä joka paikkaan", "tyrkky-muuli", "antaisi jo olla, ei ketään kiinnosta" ja "eihän se ole edes hevosblogi".

Aloitus poistui ääntäkin nopeammin, en nimittäin ehtinyt saada siitä kuvakaappauksiakaan, kun se oli jo poissa

Jäin kuitenkin miettimään tätä tyrkkyä. Olen siihen törmännyt aikaisemminkin ja tosiaan, onhan Muuli tai minä olleet aika monessakin julkaisussa esillä. Mitä sitä salailemaan, en ole koskaan haastattelukutsusta kieltäytynyt, mutta vain kerran olen itse jättänyt juttuvinkin paikalliseen sanomalehteen. Siihen myös tartuttiin. Nyt käynkin läpi kaikki lehtijutut ja muut vastaavat, missä Tyrkky-Muuli on vielä tyrkymmän omistajansa kanssa ollut esillä!

Tyrkyttäminen sai varmasti alkunsa melko pian Muulin Suomeentulon jälkeen. Lisäsin nimittäin tämän tyrkkyblogini eri someportaaleihin ja Jalustin.net kirjoitti minusta tuolloin oikein kivan haastattelun, siihen pääset tästä. Liityin myös mukaan Playssonin bloggaajatiimiin, siitä tämä Tyrkkyisyys taisi saada kunnon startin! Blogini oli tuolloin jo melko suosittu marginaaliblogiksi, joten miksen lisäisi sen liikennettä entisestään?

Aina näihin päiviin asti Muuliprojekti on pysytellyt tiukasti verkossa ja aika pienenkin lukijakunnan tiedossa. Moni hevosblogeja lukeva kyllä tietää blogin, mutta harva sitä loppujen lopuksi lukee (raportti Google Analyticsin sitoutuneista lukijoista kertoo tästä). Joitakin lehtijuttuja on kuitenkin ilmestynyt, kuten Keski-Uusimaa-lehdessä kesällä 2016 ollut juttu. Sen näet tästä.
Olin aikaisemmin aktiivisesti mukana Suomen Aasiyhdistyksen toiminnassa ja huomasin joskus kirjoittaneeni kaikki jäsenlehden jutut. Ensimmäisestä muulivuodesta kirjoitin lehteen peräti kolme pitkää juttua, jossa kerroin, mitä kaikkea olen Muulin kanssa tehnyt. Jutuista tuli mielestäni oikein kivat. Ne eivät kuitenkaan ole netissä kaikkien saatavilla, mutta käytännössä tiivistin niihin blogin sisällön. Levikki jäsenlehdillä on noin 120. Tyrkytin siis Muulin sellaisen yhdistyksen lehteen, jonka nimessä ei mainita muuleja ollenkaan! No vitsi vitsinä, oikeasti Aasiyhdistys toimii kaikkien aasien ja aasijohdannaisten puolestapuhujana. Ja tottapuhuen, aasinomistajia Muuliprojekti ei juurikaan kiinnosta, onhan Muuli omien kokemusteni mukaan todella erilainen kuin keskivertoaasi.
Näinä muutamana vuotena, kun olen ollut onnellinen muulinomistaja, olen tyrkyttänyt Muulia myös livenä eri tapahtumiin. Se on ollut Kouvolassa messuilla ja myös Elmamessuilla. Aasiyhdistyksellä ei missään nimessä ole ollut jonoa tyrkyllä olevista aaseista, joten Muuli on ollut vähän "pakkokin" ottaa mukaan. Jollain sairaalla tavalla myös pidän siitä, että voin kertoa siitä ja muista muuleista koko päivän messuilla!

Jos joku siellä nyt kuitenkin miettii, että eikö olisi ollut mitään muuta muulia messukäyttöön niin ei, ei olisi. Ei yksinkertaisesti ole olemassa muita muuleja Etelä-Suomen alueella, joiden omistajat olisivat kiinnostuneita kuljettamaan niitä messuille. Enkä syytä heitä, eivät messuviikonloput mitään helppoja ole!
Tyrkyllä Tampereen Hevoset-messuilla tänä keväänä.
Bloggaajakollegani Englannissa päätoimittaa nykyään Horsemanship Magazinea ja hän kokosi lehteen juttua siitä, miten Englantia "kylmemmissä" maissa selvitään talvesta. Hän pyysi minua kirjoittamaan kokemuksiani Suomalaisesta hevosen- ja muulinpidosta. Kirjoitin pienen jutun englanniksi ja se ilmestyi alkuvuodesta 2018. Samassa artikkelissa hevosenpidosta kertoi norjalainen ja islantilainen hevosenomistaja.
Tänä vuonna Sari oli jälleen kansikuvaa vailla numeroon, jossa oli parikin muulijuttua, joista toisessa myös kainalon verran omasta muulistani, ja kysyi, jos eräitä tiettyjä Muulinkuvia voisi käyttää. Kuvista hän valitsi Reetta Ollilan ottaman kuvan. Kuva on otettu syksyllä 2018. Olen lehden verkkotilaaja, mutta tämän paperinumeron arvostelin tässä postauksessa.
Horsemanship Magazinen kansikuvan on ottanut Reetta Ollila.
Muuli oli RIDE! -lehden kannessa keväällä 2019, lehti sisälsi Muulista vain ihan pienen kainalojutun. Kuvaa pyydettiin minulta, koska Muulista olisi saatavilla messukuvia ja kyseinen lehti oli Tampereen hevoset-messujen messulehti ja olimme suuntaamassa sinne myös Muulin kanssa.
Muuli RIDE!:n kannessa, kuvaaja Emmi Jormanainen. Kuva on otettu Elmamessuilla marraskuussa 2017.
Ridestä pystyi lukemaan kirjoittamani tekstin myöhemminkin, kun minulta pyydettiin pientä raporttia Tampereen messuilta. Sellaisen myös kirjoitin ja se ilmestyi keväällä 2019.
Tyrkytin Muulin mukaan matkaratsastuskisoihin, koska kaikki normaalit ihmiset harrastavat ihan vain kotonaan pää puskassa. Vain tyrkyt ja julkisuushaluiset harrastavat kisaamista. Sitähän pidetään tietyissä piireissä myös eläinrääkkäyksenä, hevonen kun ei oikeasti tykkää kisata, se vain välttelee painetta.

Ekat kisat menivät todella hyvin Urjalassa, jopa niin hyvin, että SRL:n matkaratsastuskomitea pyysi minulta pientä kisarapsaa tiedotteeseensa 3/2019. Tiedote on netissä vapaasti luettavissa ja pääset siihen tästä.

Seuraaviin matkaratsastuskisoihin Lietoon saapui Hevoshullun toimittaja tekemään juttua sekä Muulista että matkaratsastuksesta. Hän olikin mukanamme koko päivän ja oli myös huoltamassa meitä Maijun kanssa! Juttu ilmestyy elokuun puolivälissä tulevaan Hevoshulluun. Liedosta ei tosin saatu hyväksyttyä tulosta, mutta sitä sattuu.

Kisapuolella tyrkytin Muulin myös Porvoon laukkakisoihin mukaan. Tosiasiassa homma meni niin, että järjestäjäpuolelta oli vakaasti päätetty, että Muuli on saatava paikalle ja lopulta aikataulujen muuttuessa se onnistuikin. Kisajärjestäjä jopa kertoi mainoksessaan että paikalla on myös Muuli (isolla kirjoitettuna)! Muulifaneja olikin paikalla todella mukava määrä!
Laukkakisoista kirjoitettiin myös lehtiin. Ensin ilmestyi Uusimaan juttu, jossa Muulista oli kuva (ei haastattelua). Juttu on luettavissa ilmaiseksi myös Uusimaan kotisivuilta. Olin siis tyrkyttänyt Muulin lehteen siksi, kun olin tuonut sen paikalle. Ensi kerralla puen burkhaan ja pyydän rahaa jokaisesta kuvasta. (vitsi)

Hevosurheilun nimissä paikalla oli myös toimittaja, joka kysäisi ennen tapahtumaa (ollaan Facebookissa kavereita), että onko minun muuliani näkynyt vielä koskaan Hevosurheilussa. Ei ollut, joten sovittiin että minua saa haastatella. Satu tulikin onnistuneen kisasuorituksen jälkeen kyselemään vähän ja juttu ilmestyi Hevosurheilun keskiviikkonumerossa laukkakilpailujen jälkeen. Koska keskiviikon Hevosurheilua tilaavat vain raavaat ravimiehet (monelle ratsuihmiselle tulee vain perjantain numero), ei Hötönetissä ollut asian tiimoilta minkäänlaista keskustelua. Ravi-ihmiset eivät ole tyrkyttämistä (vielä) tajunneet.
Hieman aiemmin keväällä olin postannut Muulista kuvia lähinnä yhdysvaltalaisia muulinomistajia sisältävään ryhmään Facebookissa. Mules and More-lehden toimittaja otti yhteytt äja kysyi, voisiko haastatella minua juttuun, joka ilmestyisi lehdessä. Aiheena olisi muulinpito ja harrastaminen ulkomailla eli Suomessa. No tottakai se sopi ja sain kysymykset sähköpostiini. Juttuun mukaan ja kansikuvaksi päätyi Reetta Ollilan viime syksynä ottamia kuvia! Eikä ole näin hienoa kantta tässä lehdessä ollut pitkään aikaan! Olen tilannut lehteä parin vuoden ajan 2015 ja 2016 ja kyllästyin hieman sen sisältöön. Juttujen sisältö oli samantapaista kuin tämä, johon minua haastateltiin. "Katsokaa muuliani, se on ihana". Tiukka fakta puuttuu kokonaan. Mutta tällaisia kevyitä aikakauslehtimäisiä juttuja ilmeisesti rakastetaan rapakon takana!
Minun haastatteluni ilmestyi myös netissä ja on vapaasti kaikkien luettavissa. Pari pientä virhettäkin sinne eksyi, mutta en enää jälkikäteen pyytänyt korjaamaan niitä, koska ne eivät ole niin vakavia. Ehkä aktiivinen blogin lukija ne kuitenkin huomaa.

Monessa lehdessä ja verkossa olemme siis Muulin kanssa olleet ja sen verran tyrkky olen, että jos joku pyytää haastattelua, en siitä kieltäyty. Olen tottunut puhumaan aaseista ja muuleista toimittajille ja minulla on myös näkemys siitä, mitä haluan niistä tuoda esiin. Haluan kertoa, että ne eivät ole pitkäkorvaisia hevosia vaan ihan oma eläinlajinsa, jolla on omat tarpeensa. Tuon mielelläni esille niiden harrastusominaisuudet enkä epäröi sanoa, että pihan perällä toimettomana seisova aasi on eläinrääkätty.

Toivon, ettei aaseja hankita hetken mielijohteesta sinne pihan perälle enää yhtään enempää ja toivon, että aasienkin kanssa tehdään ja harrastetaan. Omalla esimerkilläni voin parhaiten vaikuttaa tähän. Nyt voin kertoa, että Muuli liikkuu vähintään neljästi viikossa ja runsaasti maastossa. Kerron tämän mielelläni, joten miksi kieltäytyisin, jos toimittaja pyytää saada haastattelun? Siksi, etten olisi Hötölän tyrkky?

3 kommenttia

  1. Minä olen lopettanut koko ht-netin lukemisen. Silloin tällöin jos on oikein tylsää, saatan käydä katsomassa, onko sinne tullut tietoa esim. alueen mätsäreistä. Mutta noin yleisesti ottaen en lue enää, koska siitä tulee vain paha mieli. Se tuntuu olevan etupäässä henkisesti pahoinvoivien ihmisten emotionaalinen roskakori. Toki siellä on fiksuakin keskustelua ja mukaviakin ihmisiä, mutta se roskan määrä on sen verran iso että huonot puolet alkoivat painaa enemmän kuin hyvät.

    Mutta onpa tuo aasiyhdistyksen lehti komean näköinen! Harvalla yhdistyksellä on varaa painattaa neliväristä lehteä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihan totta, siellä on helppoa suoltaa pahaa oloa kun toimitaan anonyymeinä. Mutta jotkut asiat on toisaalta ihan järkevää kysyä anonyyminä, jos vain osaa suodattaa vastauksista oikeasti järkevät itselleen.

      Aasiyhdistyksen lehdellä oli supertaitava taittaja ja päätoimittaja, joka nosti lehden tuolle tasolle! Ja samalla ainakin mulla oli kovat paineet tuottaa sinne riittävän hyvää sisältöä. Lehdestä tulee tosin enää yksi numero, tuollaisen tekeminen hartiavoimin ja kiitospalkalla ei vaan enää onnistu.

      Nelivärinen lehti ei lopulta ollut edes kovin kallis. Sivumäärä oli 32-40 ja painosmäärä n 160. Kun lehdet lähetettiin painotalolta suoraan jäsenille, oli lasku per lehti noin 650 euroa. Se tarkoitti vuositasolla, että kun jäsen saa kolme lehteä vuoden aikana, on se jäsentä kohti 11 euroa. Yhdistykselle jäi siis jäsenmaksusta 9 euroa rahaa muuhun toimintaan. Jäsenmaksu oli ja on siis 20 euroa.

      Poista
  2. Joo en kans lue enää ht:nettiä. Siellä on joku 1-2 ihmistä jotka keskustelee yksinään kun katsoo viestien kellonaikoja. Minuutin välein tulleita viestejä kymmeniä samassa topikissa.

    VastaaPoista