Avattiin matkaratsastuskausi Punkalaitumella ja saatiin seuratasolta hyväksytty tulos!

Tää kuva oli mun ehdoton lemppari, Muuli lähti siinä porukan ensimmäisenä niin reippaasti että

Pääsimme Muulin kanssa avaamaan ns kunnon kisakauden viikko sitten, kun osallistuimme Punkalaitumella Taikayön ratsastajien järjestämiin matkaratsastuskisoihin. Kisakeskus ja reitti oli tuttu, olimme kisaamassa samassa paikassa myös viime kesänä. Olen näköjään antanut vuoden takaiselle postaukselle suht samanlaisen otsikon kuin tälläkin kertaa. En ollut matkaratsastksessa kilpaillut kertaakaan noiden kisojen jälkeen, joten oli varmaan korkea aika lähteä kisoihin.

Kisapäivään toi lisämutkia se, että Muulihan sijaitsi Lempäälässä koulutuspaikassa ja minä tietenkin kotona ihan toisaalla.. Lainasin siis jo perjantaista asti traileria ja sain samalla kuskattua Muulin kärryt Lempäälään tyhjällä trailerilla. Jätin traikun myös pe-la yöksi Lempäälään ja olin itse kaverini luona yötä, kiitos vain majoituksesta!

Tällöin minun ei tarvinnut lauantaina herätä ennen kukonpieremää, vaan heräsin vähän ennen seitsemää ja olin seitsemältä autossa ja matkalla tallille. Pakkailin nopeasti tavarat ja melkein unohdin satulan, onneksi vain melkein.

Muulia oli koulutuksessa lastauskouluteltu jo jonkin verran ja Kiti tallilta sen minulle ystävällisesti lastasi lainatraikkuun. Muuli oli epäileväinen, käytössäni oli taas sille ihan uusi vieras traileri, mutta se meni kyytiin tosi kivasti. Ruokapalkka tai heinä sille ei kuitenkaan maistunut, mutta se ei ollut ihme. Muulihan ei ole ainakaan vuoteen syönyt mitään traikkumatkoilla.

Kisapaikalle oli reilun tunnin ajomatka ja koska Muulin lastaus meni niin jouhevasti, olin paikalla kymmenisen minuuttia ennen groomiani. En siis ottanut Muulia trailerista ulos vaan juttelin naapuritrailerilaisten kanssa, jotka olivat nettituttuja supottajia! Siis Sukupostin aktiiveja.

Ja pian toiselle puolelle kurvasi @pienistaunelmista Tiitu hevosensa Mirassin kanssa. Minä olin heitä houkutellut messiin ja hyvin ennakkoluulottomasti he tulivat! Tiitulla ja Mirassilla oli ollut ihan treenimeininkiäkin, Muulihan oli ollut fyysiseltä puoleltaan treenilomalla viimeiset 10 päivää oltuaan koulutuksessa. Koulutus oli toki ollut henkisesti raskasta.

Groomini Sanna saapui sitten siinä samantien paikalle ja otettiin Muuli ulos trailerista. Nämä olivat Sannalle ensimmäiset matkaratsastuskisat, mutta groominhommat hän hoiti esimerkillisesti! Hän myös kuvaili meitä ja muitakin ratsukoita, eli kaikki tämän postauksen kuvat on siis ottanut Sanna Rokka. Jos olit noissa kisoissa ja haluat ostaa femmella kaikki kisakuvasi + yleiskuvia, niin kuvat ja tilausohjeet löytyvät tämän linkin takaa. 

Sanna ajeli pitkin reittejä meidän kisatessamme, eli kuvia tuli muualtakin kuin vain meidän huollostamme. On tosi kiva saada kuvia myös reitiltä, ne ovat harvinaista herkkua matkakisoissa!

Muuli oli tosi hienosti, ja todella lunki. Se söi mielellään kisapaikalla huolto"karsinasta" niitettyä heinää, metkaeväät eivät kiinnostaneet. Vettä ja mash vettä oli tarjolla, ne eivät todellakaan kiinnostaneet, mutta vettä se sai kyllä märkää heinää syödessään.

Saatiin siinä odotellessa myös ihan kunnon vesisadekin niskaan, Onneksi Sannalla oli autossaan puoli elämää ja hän lainasi suojukset Muulin ja satulan päälle. Itse olin jotenkin ihan liian kevyesti liikkeellä, itselleni en ollut tajunnut pakata minkäänlaisia sadevarusteita.

Eläinlääkärintarkastuksessa Muuli ravasi tällä kertaa kivasti kohti kukkia, joita se viime vuonna pelkäsi. Eläinlääkärintarkistuksia oli tekemässä tuttu eläinlääkäri vuoden takaa ja tunsin suurta ylpeyttä kun hän kehaisi Muulin olevan paremmassa lihaskunnossa kuin vuosi takaperin, kerroin ratsastaneeni ja paljon vuoden aikana. Siitä tässä samalla kiitos myös kahdelle Muulin muulle liikuttajalle, Muuli on saanut älyttömän monipuolista liikuntaa, maastossa, koulussa, maastakäsin ja esteillä, että se on tehnyt sille varmasti hyvää. Muulin toispuoleisuus on myös vähentynyt tosi paljon, olin luultavasti saanut sen ihan itse alunperin aikaan.

Kisapäivä oli älyttömän kuuma, auton mittari näytti lähtiessä +32 astetta. Odottelimme kaikessa rauhassa lähtöä ja kiipesin selkään 10 minuuttia ennen starttia ja suuntasimme sitten muisen 17km seuraluokkalaisten kanssa lähelle starttia. Olin sopinut etukäteen ratsastavani Tiitun kanssa ja saatiin meidän "porukkaan" vielä ihana kimo sporttiponi (tuttu vuoden takaa). Lopulta kuitenkin koko luokka starttasi samaan aikaan ja taisimme ratsastaa porukassa ensimmäiset kolme kilometriä, ennen kun porukka haki omat nopeutensa. Meitä oli kuitenkin lopulta neljä, jotka menivät huoltoon samaan aikaan.

Startti oli tosi hyvä, Muuli JOHTI porukkaa ja ravasi ENSIMMÄISENÄ ne ensimmäiset kilometrit vauhdin ollessa 12-13 kmh. Ravi oli sellaista rentoa ja matkaavoittavaa, ei mitään kovin sykettänostattavaa ja ilmeisesti porukan mielestä vauhti oli ihan ok, koska kukaan ei halunnut ohi.

Jossain kohtaa sitten muutama ratsukko meni kovempaa ja pari kulki hitaampaan. Tämä on siis täysin ok, reittiä pitää mennä omaa hevostaan kuunnellen ja esimerkiksi pohjia arvioiden. Muulilla oli jaloissaan tutut Cavallon Trekit ihan uusilla säärystimillä, joten itse en tuntenut postosta sydämelläni vaikka ravasimme asfaltin puolellakin. Ja aamupäivän sade oli pehmentänyt hiekkateitä juuri sopivasti.

Muulissa oli tosi hyvä flow yli puolivälin ja se veti pienentynyttä porukkaa suurimmaksi osaksi. Se ei tuntunut kulkevan mitenkään voimiensa äärirajoilla ja askel tuntui etenevän. Droppaus tuli sellaisessa kohdassa reittiä, jossa alkaa pitkä suora asfalttitien pätkä. Se mentiin ravissa, mutta askel oli selkeästi kyllä lyhyempi ja tahmaisempi. Huoltomme oli asfalttitien päässä, Muuli ei juonut, itse join puoli litraa mehua melkein yhdellä kulauksella. Sanna antoi Muulille myös sienipesun viilennystä varten.

Porukastamme kaksi jatkoi huollosta matkaa hyvin nopeasti, joten tykittelin perään ja ravasin Tiitun ja sporttiponin perässä loppumatkan. En itseasiassa saanut heitä kiinni kuin juuri maalissa, mutta Muuli oli ihan tyytyväinen ravatessaan 100 metriä jäljessä ja olin todella tyytyväinen siihen, ettei se elehtinyt mitenkään, kun "kaverit" katosivat mutkan taakse. Muuli ei siis heristänyt korviaan ja nostanut päätään kun se jäi ns yksin, vaan jatkoi vain samaan tapaan.

Yhdessä kohdassa se kuitenkin pysähtyi tykkänään, heilautti päätään rivakasti ja oli selkeästi menossa metsän puolelle. Ajattelin sillä olevan hätä, mutta mitään ei kuitenkaan tullut kun ohjasin sen tien sivuun ruohikolle. Palkkasin sitä mukanani olleilla palkkanameilla ja sitten matka jatkui kuin mitään episodia ei olisi ollutkaan. En halunnut mitenkään pakottaa Muulia eteen, koska kyllä sillä yleensä on ihan syy miksi se yhtäkkiä pysähtyy ja kieltäytyy liikkumasta. En osaa vieläkään sanoa mitä siinä oikein tapahtui, koska hetken päästä Muuli liikkui tosi etenevästi ja mielellään eteen.

Kisoissa sai pitää SportsTrackerin tai vastaavan päällä, joten nauhoitin reittiä Equilab-sovelluksella. Sovellus näytti myös keskinopeuden ja sen perusteella olin suht turvallisilla vesillä huollon jälkeen. Kisareitin piti olla 17 km joten 14 km kohdalla mietin että enää kolme kilsaa ja reilusti aikaa, että tässähän voi ihan rennosti ottaa. Onneksi jatkoin kuitenkin ravaamista..

Matkaratsastuskilpailuissa on reitillä aina kyltti siinä, mistä alkaa reitin viimeinen kilometri. Kylttiä ei vain millään tullut vastaan vaikka Equilab näytti jo 17 kilometriä! Ja koska muistin reitin viime vuodelta jotenkin, tiesin, ettei kisakeskus ollut ihan heti tulossa vastaan.

Maalissa appi näytti matkaksi 18,8 km ja keskinpopeudeksi karvan vaille 9 km/h (tosin laskennallinen olisi 9,4 joten en tiedä miten appi oli sen laskenut), joka on meidän ennätys. Appin mukaan menimme käyntiä 5 km keskinopeudella 6,1 (Muuli käveli alussa tosi reippaasti koko kroppansa läpi) ja ravattiin 13,8 km keskinopeudella 11,6 km/h. Appi ei näytä kierrosaikoja kuten Sports Tracker mutta graafi näytti kyllä että alkumatkan ravi oli aika paljon reippaampaa kuin lopussa.

Emme siis laukanneet askeltakaan koko kisan aikana.

Ratsastimme Tiitun kanssa maaliin yhtä aikaa, osa porukasta oli jo tullut, osa tuli meidän jälkeemme ja kolme valitettavasti jäi ihanneajasta kun hevoset olivat helteellä hyytyneet ihan totaalisesti. Eikä hevosia voi tietenkään tästä syyttää, oli ratsastajilta ihan oikea veto taluttaa näitä loppumatka jotta hevoset eivät ole ihan piipussa.

Virallisessa tuloslapussa keskinopeutemme oli 8,48 km/h johtuen siitä että reitti oli laskettu 17 km mukaan ja aikaa meni 2 tuntia ja 14 sekuntia.

Ensimmäisessä eläinlääkärintarkastuksessa eli ennen kisasuoritusta oli syke 52 lyöntiä minuutisa ja 14 minuuttia maaliintulon jälkeen toisessa tarkastuksesa 56. Lukemat ovat suunnilleen samat, mitä Muulilla on kisoissa yleensäkin ollut. Vuosi sitten lukemat olivat 54 ja 60 ja olin mennyt tarkastukseen 20 minuuttia maaliintulon jälkeen.

Noin muutenkin Muuli sai eläinlääkärintarkastuksesta puhtaat paperit, joten se tarkoitti tällä ratsastusvauhdilla hyväksyttyä tulosta! Odottelimme kaikessa rauhassa palkintojenjakoa ja pakkailin tavaroita autoon. Muuli sai palkinnoksi kuivattuja leipiä, ja se oli muuten tosi kiva palkinto! Itse sain hienon Taikayön ratsastajien vesipullon, jonka mieheni omi sen ollessa kuulemma niin hieno.. Muuli sai tietty myös ruusukkeen.

Pakkailimme sitten loputkin tavarat Sannan kanssa ja lastasin Muulin autoon. Ei se sinne mitenkään juossut, mutta tällä kertaa se ei päässyt myöskään karkuun lastaustilanteessa (pahoitteluni vielä viime vuodesta). Pääsimme nopeasti tien päälle ja kohti tallia.

Tiputin Muulin kyydistä ja vein tavarat nopeasti paikoilleen. En pystynyt jäädä Muulia sen enempää rapsuttelemaan, koska oma oloni oli heikonlainen.. Kello taisi olla jotain neljä ja tajusin pissanneeni viimeksi aamuseitsemältä. Olin siis juonut tosi huonosti tällaisena hellepäivänä, joten halusin vain äkkiä kotiin. Tyhjän trailerin kanssa suuntasin sitten Hyvinkäätä kohti (palauttaisin traikun sinne) mutta Toijalan ABC:lla oli pakko luovuttaa. Ajoin yhdistelmän suuren hallin varjoon ABC:n naapuriin, avasin ikkunan, laskin penkin, otin migreenilääkkeen ja tunnin torkut. En varmaan tuntia torkkunut, mutta sinä aikana miggelääke alkoi vaikuttaa ja olo oli heti parempi. Migreeni laukesi varmasti ihan juomattomuudesta ja silmien siristelystä, olin unohtanut aurinkolasit kisamatkalta.

Tämä oli itseasiassa ensimmäinen kerta kun oikeasti jään lepäämään enkä vain jatka ajamista kotia kohti ajatellen että "on tästä ennenkin selvitty". Siitä nimittäin ei pidä selvitä, vaan jos olo on heikko tai väsynyt, pitää jäädä lepäämään hetkeksi. Jos Muuli olisi ollut trailerissa, en tietenkään olisi voinut varsinkaan hellepäivänä jäädä yhtään mihinkään, joten onneksi traileri oli tyhjä.

Kisapäivä oli tosi onnistunut, Muuli oli tosi miellyttävä käsitellä ja se oli rauhallinen. Se toimi tosi kivasti Mirassin kanssa! Tiitullakin oli oikein onnistunut kokemus ja ollaan menossa yhdessä Vesivehmaan kisoihin lokakuussa. Ehkei silloin ole näin kuumaa hellettä!

Muuli oli tässä kivan rennon näköinen, häntä viuhui kuitenkin paljon paarmojen takia. Muuli olikin hyönteisloimitettuna koko ajan, kun se "vain" hengaili huoltoalueella. Tässä taidetaan olla matkalla eläinlääkärintarkastukseen.

Palkintojenjaossa, vierellä Tiitu ja Mirassi

Tämä oli ensimmäinen yhteislähtö Muulille, olemme yleensä odotelleet rauhassa että nopeammat starttaavat ja olemme lähteneet vasta sitten reitille. Tämä siitä syystä, että pelkäsin Muulin menevän voimiensa yli vain pysyäkseen muiden perässä. Mutta viimeistään tämä kisa todisti, ettei Muuli todellakaan mene voimiensa yli eivätkä kaverit ole ihan niin kiinnostavia. Voin siis hyvin ratsastaa porukassa, koska tiedän, että voin jättäytyä porukasta ja lyöttäytyä uudestaan tarvittaessa mukaan. Ensimmäistä kertaa suoritimme Muulin kanssa ihan yksikkönä ja mm huollossa tein päätöksen jättää porukasta yhden ratsukon jälkeen, koska Muuli ja kyseinen hevonen tuntuivat hidastavan toinen toisiaan, kun kumpikaan ei halunnut jättää toista ja matkanteko oli aikamoista tahmausta.

Olikin aika ihme kun Muuli lähti niin kivasti huollosta ja irtosi muista. Muuli ei ollut kisakeskuksessakaan yhtään minkään hevosen perään.

Samassa ryhmässä lähteneiden hevoset eivät mielestäni mitenkään "katselleet" Muulia erityisen paljon, mutta kisakeskuksessa naapurihuoltoalueen suomenhevonen taisi vähän jännittyä kun seisoimme Muulin kanssa oman alueemme sillä reunalla. En edes tajunnut koko tilannetta heti (odottelin selässä starttiaikaamme), mutta siirryin heti keskemmälle, kun ilmeni hevosen jännittyvän Muulista. Hevonen oli nimittäin aivan oman huoltoelueensa toisessa reunassa ja katseli Muulia kulmiensa alta.

Tästä päästään aasinsiltaa Yhdysvaltoihin jossa eräs muuliesteratsastaja on ajanut kovasti muulien kisaoikeuksien puolta. Estekilpailuissa muulit onkin nyt sitten viimein sallittu tasavertaisiksi hevosten kanssa! Mutta syy, miksi tämä ratsastaja lähti asian kanssa taistelemaan oli se, että häneltä kiellettiin osallistuminen lähitallin harjoituskilpailuihin, jotta hevoset eivät pelästyisi muulia. Ja Kaliforniassa on muuten pikkasen enemmän muuleja kuin Suomessa, ihan jo hevosmääräänkin suhteutettuna!

Minä en koskaan halua tulla kisapaikalle henkseleitä paukutellen ja ajatellen että "kouluttakaa ne hevosenne saatana", vaan minä kyllä aina siirrän Muulin kauemmas jos tilanne sitä vaatii. Mutta tähän mennessä mikään hevonen ei ole vielä poistunut paikalta enkä ole minkään hevosen kisasuoritusta Muulin kanssa pilannut. Kisauramme ei ole kovin pitkä, tai sitten matkaratsastushevoset on aikalailla kaikissa tulissa koeteltu, mutta tämän perusteella en väittäisi että tavishevonen mitenkään oletuksena pelkäisi muuleja. Hevoset eivät lähinnä pidä Muulia yhtään minään eivätkä ole kiinnostuneita edes haistelemaan sitä.

Muuli käyttäytyy kisapaikalla siis hyvin mitäänsanomattomasti, se ei tuijottele hevosia tai pyri niiden lähelle, se toimii ihan soolona ja sen kehonkieli lienee hevosten mielestä olevan sellainen "anteeksi kun olen olemassa, väistän kyllä jos tulet lähemmäs".

Porukassa ratsastaessa Muuli ei potki eikä näyki ja se kestää takana tulevaltakin jonkin verran näykkäisyjä ennen kun heilauttaa häntäänsä. Muuli siis kyllä varoittaa hännällä ensin ja jos hevonen ei todellakaan usko, nousee jalka tietty seuraavaksi. Vain kerran olemme ihan tallikaverin hevosen kanssa olleet maastossa tilanteessa, jossa hevonen jostain syystä näykki Muulia takapuolesta ja lopulta Muuli pukitti. Tosin pukki oli minulle sen verran smoothi etten edes tajunnut Muulin huitaisseen jalallaan.

Lue lisää

Muulimenot kesäkuussa 2021

Menot

Kesäkuun tallivuokra 400e
Ohjasajotunti 40e
Kouluraippa 5,90e
Equizal-voide riviin 19,90e
Hiekka- ja kaviokuvaus 309,72e
Elektrolyytti 25,17e
Punkalaitumen matkaratsastuskisojen osallistumismaksu 43e*
Scoot boots endurance gaitersit, 4 kpl postikuluineen 62,30e
Traikkuvuokra Muulin koulutukseen viennistä 30e
Suojapeitteen kyllästeaine Biltemasta loimille 8,5e

YHTEENSÄ: 944,49e

Tulot

0e

YHTEENSÄ: -944,49e 

*lisäksi maksoin seuran jäsenyyden ja kilpailulisenssin mutta koen, että ne ovat henkilökohtaisia menojani enkä laske niitä tälläkään kertaa muulimenoiksi. En ole laskenut niitä aikaisempinakaan vuosina.

Oli wört

Lue lisää

Uusia tuulia heinäkuulle, Muuli lähtee koulutukseen!

Kuvatilanne on heikohko, joten mennään vähän vanhemmalla materiaalilla

Kolme vuotta sitten Muuli palaili puolen vuoden koulutusjaksolta Sonkajärveltä, joten on kai aika miettiä uutta koulutussettiä.

Tällä kertaa kyseessä ei ole mikään puolen vuoden elämän mittainen treeni, vaan pelkästään kuukauden mittainen pätkä Lempäälässä Outi Aihkisalon tallilla, Ahasossa. Linkistä avautuu Instagram-tili.

Juttelin tallin työntekijän Kitin (@aasinpotkima) kanssa Instan kautta niitänäitä koulutusasioista ja siitähän se ajatus sitten lähti. Olin miettinyt aina välillä Muulille ajokoulutuspaikkaa, koska tiedän etten itse saa sitä ajolle ja homma vaatisi melkoista paneutumista ja pitkäjänteisyyttä muutenkin. Näitä minulta ei juurikaan löydy. Lisäksi tallillamme on ajoharjoitteluun vain ratsastuskenttä, turvallista hiekkatietä ei valitettavasti löydy ja katastrofi on äärimmäisen suuri, jos Muuli rysäyttäisi kärryjen kanssa hevostarhat kumoon.

Mielikuvani itseni toteuttamasta ajokoulutuksesta on siis juuri tämä, se lähtee lapasesta kärryineen päivineen ja tekee suurta vahinkoa. Itseään se saakin rikkoa, mutta puitteet pitäisi pitää ehjinä.

Tallillamme on menestyksekkäästi opetettu nuorisopuolta ajolle, juurikin siinä ratsastuskentällä, mutta ehei, Muuli pääsisi kentän aitojen läpi liian helposti karkuun. Myönnän myös itse suoraan että etenen yleensä asioissa liian nopeasti. Kuvittelen, että asia X on Muulille ok ja se on siedättynyt siihen ja siirryn liian nopeasti vaikeammalle tasolle. Silloin muulieläin tuppaa poistumaan paikalta.

Ja varmaan varsinkin ajokoulutuksessa kaikki vaiheet pitäisi tehdä niin ettei niissä ole tippaakaan jännitystä ja Muuli pysyy rentona koko ajan. En tiedä miten saisin sen itse rennoksi jos se jännittyy jo siinä kohtaa kun haen sen tarhasta ja laitan riimun päähän. Se siis puhaltaa siinä kohtaa aina sieraimet aavistuksen suurempana, vaikka käveleekin vastaan ja seisoo paikoillaan riimun pukemisen ajan.

Mietin tätä koulutusasiaa aika pitkään ja pyysin Kitiä ilmoittamaan kun mun on pakko ilmoittaa päätöksestäni. Toukokuun lopussa viestiä sitten tuli että nyt pitäisi buukata heinäkuun koulutuspaikka jos olen siitä kiinnostunut ja päätös oli selkeä, Muuli lähtisi sinne kesä-heinäkuun vaihteessa.

Tässä kohtaa olin tosin jo löytänyt siitä pari muutakin koulutustarvetta, lastautuminen ei ole ollut sillä koskaan mitenkään erityisen verissä mutta se on saatu sinne välillä kävelemään suoraan ja muina kertoina ei niin suoraan, mutta aina ollaan vartissa oltu kyydissä. Muuli kuitenkin jännittyy lastaustilanteessa melkoisesti ja välillä on haasteita taluttaa se avoinna olevan trailerin ohi, Muuli nimittäin lähtee siinä kohtaa herkästi käsistä = se pelkää.

Niin, mistäköhän ne kaikki pelot tulevat, että Muuli voi lähteä handulista? Kuva: Emmi Jormanainen

Toinen ongelma muistui mieleen röntgenkuvia ottaessa, Muulihan oli tosiaan saanut piikkitraumat ja sen rauhoittaminen suoneen oli aikamoinen taistelu. Joten pyysin vielä josko vähän nipistelisivät sitä. Minä pystyn sitä nipistelemään kaulalta pienen siedätyssession jälkeen, vieraskin pystyy tähän mutta kun kuvioihin otetaan neula, niin etupää kevenee kummasti. Juti on Muulin pystynyt rauhoittamaan esimerkillisesti ja yhdistin rokotuksetkin Jutin seuraavaan käyntiin (vaikka nyt ne tulevatkin 5kk etuajassa), mutta silti voi tulla tarve rokottaa tai rauhottaa sitä jonkun muun toimesta tulevaisuudessa, joten on tarpeen uudelleenkoulutella sitä asiaan.

Lempäälä ei onneksi ole niin kaukana kuin Sonkajärvi oli, joten minun on helppo ajella tallille vaikkä päiväksi oppimaan Muulin kanssa kunhan Kiti ja Outi ovat päässeet sen kanssa jonkinlaiseen alkuun. Mitään suuria tavoitteita koulutusjaksolle ei voi mielestäni asettaa, tallilla he varmasti näkevät mihin Muulista on ja mitä korjattavaa eläimestä löytyy.

Aiemmin ajokoulutuspaikkaa miettiessäni tiesin jo, että tämän voi tehdä tasan kerran ja jos se sössitään esimerkiksi pakottamalla, traumatisoituu Muuli loppuiäkseen. En kyllä usko että yksikään ravureita työkseen laitteleva olisi edes suostunut ottamaan 8-vuotiasta muulia vetelemään aisoja silmuun. Olen seurannut Ahason somepäivityksiä pitkään ja olen melko vakuuttunut siitä, että tällä tallilla Muuli ei traumatisoidu eikä sitä viedä liian kauas sen mukavuusalueelta. Kyselin toki myös paikallisilta tutuilta mielipiteitä ja yksi vastaus oli että "en ole koskaan kuullut sieltä mitään pahaa".

Lähtökohta ajokoulutukselle on se, että se jännittyy jos kärryjä vedetään sen perässä eikä sitä saa aisojen väliin seisomaan. Osasyynä saattaa toki olla sekin, että olen yleensä palkannut puomien päällä väistämisestä, mutta mukana on myös jonkin verran pelkoa ja jännitystä. Sen voisi varmaan korvata silmälapuilla (minulla on jopa sellaiset), mutta mitäs sitten jos silmälappu tai pumpulit falskaavat matkan aikana ja Muuli palautuu todellisuuteen?

No en mieti sitä, Muuli pääsee ammattilaisten käsiin, joilla on kokemusta myös ns ongelmatapauksista. Muulista tullee varmasti niin hyvä kuin mahdollista, minulle kun ei riitä että se on jännittynyt ja toimii, vaan sen pitää olla rento ja toimiva tässä asiassa.

Lue lisää

Otatin Muulista hiekka- ja kaviokuvat, tuloksena ei hiekkaa ja kaviotkin pientä korjausta vaille priimat!

Vasen etukavio

Suolistossa oleva hiekka on ihan älyttömän yleinen ongelma nykyhevosilla ja syy hiekansyöntiin ja varsinkin hiekan suolistosta poistumattomuuteen on hämärän peitossa. Tai siis hiekan syönnille voi olla useitakin eri syitä ja varmasti jokaisen hevoseläimen suoliston läpi kulkee maa-aineksia, mutta joillain hevosparoilla hiekka jämähtää sitten suolistoon ja aiheuttaa ongelmia.

Yksi oire mahavaivoista voi olla se, että hevonen reagoi satulavyön/juoksutusvyön kiristämiseen ja tällaista oiretta Muulilla on taas tänä keväänä ollut. Ei tämä ihan ensimmäinen kerta ollut, mutta viimeksi ongelma korjaantui kertaheitolla satulavyötä vaihtamalla. Tälläkin kertaa tuunasin Muulin molempien satuloiden satulavöitä muhkeilla lampaankarvoilla, mutta jalka nousi silti.

Erityisesti kiiman aikana pari viikkoa sitten Muulin reaktiot olivat satulointia ja ratsastusta kohtaan suuria. Kuvittelin tietenkin heti että no nyt sillä on hiekkaa, vatsahaava ja SI-nivelvaivaa, mutta sitten huomasin selkeitä kiimamerkkejä Muulin käytöksessä tarhassa (se näyttää kiimansa nykyään todella heikosti jos ollenkaan) ja parin päivän päästä se oli itse rauhallisuus.

Hiekkakuvista oltiin kuitenkin tallilla puhuttu, että olisi mielenkiintoista tsekata tilanne varsinkin kun Muuli ei todellakaan syö psylliumia (ei jauheena eikä siemenenä) eikä chiansiementäkään siinä määrin että saisin sillä mielenrauhan itselleni. Tallikaverin kanssa sitten tilattiin Hyvinkään hevossairaalasta omalle tallille hiekkakuvaus, näin eläimiä ei tarvitse kuljettaa suht pientä operaatiota varten toiselle paikalle ja siirrettävät laitteet ovat kaikinpuolin käteviä.

Oikea takakavio

Rauhoitusaineen lisääminen Muulille oli ihan oma operaationsa, siitä ehkä enemmän joskus toiste. Unten maille se kuitenkin saatiin ja kuvat otettiin, tuloksena se, ettei suolistossa ollut muruakaan hiekkaa ja kaviot olivat priimaa, pientä takakaviiden fiksailua lukuunottamatta.

Olen vuollut Muulin itse, joten tietty minua kiinnosti, että onko homma mennyt putkeen vai ei. Ennen kavioiden kuvaamista raspasin ulko- ja sisäsyrjät samalle korkeudelle, Muuli kasvattelee ulkosyrjää enemmän ja jalat ovat hieman hajavarpaiset (kavioiden vinous johtunee siitä). Kavion kärjet osoittivat ulos jo silloin kun Muulin sain, mutta kaviot ovat korjaantuneet melko hyvin vuosien aikana, mutta pitkä vuoluväli saa kavion kaartumaan ulos ja edestä katsottuna se alkaisi lopulta muistuttaa banaania sisäsyrjän kääntyessä kavion alle samaan aikaan kun ulkosyrjä hakeutuu sivulle.

Tämä näkyi myös yhdestä edestä otetusta kuvasta, joten kiinnitän etusissa entistä tarkemmin huomiota tähän. Ehkä voisin myös vuolla useammin kuin 3x vuodessa, hups!

Etusten kaviokulmat olivat kuitenkin priimaa! Eli kavioluun asento oli tismalleen sama kuin kavion seinämän.

Takasissa kaviot olivat aavistuksen pitkät, jolloin seinämä oli loivemmassa kulmassa kuin kavioluu. Raspasinkin takaset heti kuvauksen jälkeen hieman pystymmiksi ja luulen että kun pian vuolen ne uudestaan, olen saanut ne ideaalitilanteeseen. Muuli on ajoittain tuntunut/näyttänyt vähän oudolta takaa mutta selkeää epäpuhtautta en ole tuntenut selkään kuin muutaman kerran. Valmentajamme on kuitenkin kiinnittänyt siihen huomiota, tosin liike on parantunut ratsastuksen aikana. Hän katsoi kuvat myös ja sanoi että oikean takasen huonompi liike voisi hyvin johtua kaviosta. Mielenkiintoista nähdä, auttaako pieni korjausvuolu tähän!

Vasen takakavio

Muulilta otettiin kengät pois keväällä, kenkien aikana kaviot olivat kasvaneet huimasti, mutta silloinkaan en lyhentänyt raspaamalla kavioita, jotta niissä olisi kulutuspintaa mahdollisimman paljon. Nyt kesäkuun puolivälissä tultiin siihen pisteeseen, että Muuli hakeutui maastossa penkoille ja onnahteli aina välillä mennessään, enemmän takaa kuin edestä. Onnahtelulla tarkoitan siis sitä, että joku kivi tiellä sattui pahasti sen kavioon ja kavio ikäänkuin menee alta. Tiedätte varmasti mitä tarkoitan.

Kyseessä ei ole mikään sen suurempi vika, koska kentällä tai peltotiellä onnahtelua ei tapahdu. Viime kesänä ostin Hyvinkäältä pullon jodispriitä, joka kovettaa anturaa. Tuputtelin sitä kavioiden pohjiin (en säteeseen) aina tallilla käydessäni mutta arkominen maastossa jatkui, joten käytimme myös bootseja. Muuli tosin tuntui välilä bootsienkin kanssa ns huonolta, eli askel ei ollut pitkä eikä reipasta käyntiä meinannut saada millään. Olin samaan aikaan säästellyt sen säteitä, jotta niillä olisi reilusti maakontaktia, mutta sitten yhden tsekkausvuolun aikana huomasin että en ollut suinkaan säästellyt säteitä vaan ne olivat päässeet kasvamaan liikaa ja rispaantuneet! Kun poistin kaiken röpelön säteistä, loppui arkominen kuin seinään.

Kavioista otettiin siis "vain" sivukuvat ja toisesta etusesta otettiin kuva myös suoraan edestä, josta ilmeni että kavion seinämät ovat edelleen eri tasoilla. Eläinlääkärikertomuksesta lainaten "Vej edestä lievää epäsymmetriaa niin että kavion sisäreuna pystympi ja nivelraot hieman kaventuneet ulkoreunaan verrattuna".

Kaikissa kavioissa oli anturaa sopiva määrä, 9-10mm.

Alla on kuva oikeasta takakaviosta sen jälkeen kun vuolin sitä kärjeltä enemmän pois, raspasin myös kärkeä tapojeni vastaisesti poikki.

Takaset alkoivat nopeasti punottaa, joten lopetin raspaamisen tähän ja odotan, että verisuonet vetäytyvät. Takasethan olivat jo melko lyhyet.

Lue lisää

Osallistuimme koulurataharjoituksiin virtuaalisesti ja LUOKKAVOITTO!

Tyrnävän hevosjalostusyhdistys järjesti virtuaaliset koulurataharkat. Tallikaverini ne bongasi ja vinkkasi minulle. Tuumasta toimeen sitten vaan. Printtasin ohjelmaa ja kouluradan kirjaimet, jotka myös laminoitiin ja teipattiin kavelettipottiin. Osa potista oli mennyt talven aikana rikki veden jäätyessä niiden sisään ja ne saivat vielä uuden elämän koulukirjainten pottina.

Ohjelmana oli Helppo D ITIS, joka ei siis ole SRL:n virallinen Helppo D:3 2013-ohjelma (voin kertoa kokemuksestani että se ns virallinen HelppoD on aika vaikea), vaan jonkin verran helpompi eikä niin askeleen päälle. Esimerkiksi käyntiä sai esittää 3-6 askelta ja ympyräkin sai olla 15-20 metrin kokoinen. Ohjelma oli siis tosi passeli meille ja just meidän tasoinen.

Vaikkei ohjelma ole virallinen, löytyy se SRL:n sivuilta googlaamalla. Ohjelma aukeaa tästä. SRL:n sivuilla on kyllä lista ohjelmia, mutta tämä ITIS ei ole siellä mukana. Virallisia ohjelmia näet tästä.

Harjoittelimme ratsastustunnilla radan asioita ja valkkumme Saara kertoi, mihin tuomari erityisesti kiinnittää huomiota kun kisataan koulua. Olimme sopineet toisen tallimme osallistujan Marican kanssa kuvauspäivän etukäteen ja edellispäivänä mittasimme ja rajasimme radan puomeilla ja lisäsimme kirjaimet ja treenasimme sitä. Ajattelin, että tuulessa heiluvat kirjainpotat olisivat Muulille kauhistus, mutta ne eivät aiheuttaneetkaan sydämentykytyksiä.

En oikein osaa tosta noin vana hahmottaa minkä kokoinen on 10, 15 tai 20 metrin voltti mutta nyt, kun rata oli rakennettu kentälle, mitat hahmottuivat minulle ihan uudella tavalla. Helppo D:3:ssa pitää ratsastaa kaksi 10 metrin ravivolttia, siinä meinasi tulla ihan kiire kun treenasin niitä toisia virtuaalikisoja ajatellen! ITIS-luokan 15-20 metriä oli paljon inhillisempi meille.

Kuvauspäivänä tihutti vettä ja oli aika kova tuuli ja mietin että näinköhän tästä mitään tulee, mutta eihän oikeissa kisoissakaan voi valita osallistumispäivää säätiedotuksen mukaan joten sinne vaan. Verkkasin tosi kevyesti/en verkannut juuri ollenkaan koska tarkoituksena oli kuvata samana päivänä myös toinen koulurata Aasiyhdistyksen kilpailuja varten. Teen siitä oman postauksen kun saan sen radan tulokset

Purkitus ei onnistunut ihan ykkösellä, akku loppui kesken Aasiyhdistyksen radan (ja juuri siinä radalla oli täydellinen alkutervehdys ja peruutus) ja meinasin jo hätääntyä että näinkö huonoksi ovat kamerani akut menneet.. no onneksi saatiin meidän ja Marican radat nauhalle.

Tulokset saatiin viikon päästä videoiden lähettämisestä ja yllätyin melkoisesti kun olimme Muulin kanssa voittaneet luokkamme prosentein 66,1! Paperissa oli ihan kelpo kutosten ja seiskojen rivi vain yhdellä vitosella höystettynä. Tuomari oli kirjoittanut loppuun että rapsutuksia hepalle, eli muulimaisuus ei liene vaikuttaneen ollenkaan tuomarointiin, eikä tietenkään kuulukaan vaikuttaa!

 

Alla olevalle videolle lisäsin tekstinä sekä tehtävät että niistä saamani pisteet ja sanalliset kommentit. Marica tuli jaetulle toiselle sijalle, hänen pistemääränsä oli yksi vähemmän kuin minulla eli hyvin tasaisia oltiin. Marica ratsasti radan omakasvatillaan 4v ruunalla Neppiksellä.

Lue lisää

Kesän hyppykausi avattu naapuritallilla!

Oltiin viimeksi syksyllä naapuritallilla Pay&Jump-tapahtumassa ja nyt sellainen järjestettiin taas, joten eikun paikkaa varaamaan! En olisi itseasiassa huomannut koko tilaisuutta ellei Muulin pitkäaikainen vanhempi stuntiliikuttaja Sonja olisi siitä vinkannut. Samalla hän kertoi olevansa tuona viikonloppuna kotikonnuillaan ja valmis kuvaamaan ja nostelemaan puomeja.

Sonja lupasi pyöräillä/kävellä meidän seurana tallille, mutta sainkin sitten seuraa kun tallilaisemme Pinja nakitettiin suokkiruuna Topin selkään ja messiin. Varasimme siis yhteisen ajan joka riitti meille oikein hyvin, toinen ratsukko sai keräillä voimia kun toinen suoritti.

Muulilla oli vähän terveysongelmia tällä viikolla. Sille nimittäin tuli rivi toiseen takajalkaan ihan ilmoittamatta ja yllättäen. Olin siitä vähän  ihmeissäni, koska Muulihan asuu hiekkatarhassa eikä sen jalat mitenkään erityisesti koskaan kastu. Mutta ehkä siihen sitten tuli joku ruhje maastossa mönkiessä, joka sitten oli sen aikaa märkänä että siihen pääsi rivi kiinni. Muulilla ei ole koskaan aiemmin ollut riviä ja se on sentään ollut minulla yli 5 vuotta.

No hoidettiin sitä sitten ahkerasti Muulin liikuttajien kanssa, muutaman päivän Muuli oli poissa käytöstä epäpuhtauden takia (ymmärtäähän sen, kyllä semmoinen määrä rupea kiristelee lihaa) muutaman päivän mutta perjantaina ja lauantaina se oli jo ookoo! Riviä hoideltiin lampaanvillalla ja paksulla Equizal-voiteella joka on nimenomaan rivin hoitoon tarkoitettu. Lisäksi koko komeus käärittiin sukkaan ja bootsiin. Villa ja tuo rasva saivat ruvet irtoilemaan ja ennen estehyppelyä sain helposti irti viimeisetkin ruvet.

Naapuritalli ei ole ihan hoodeilla ja kuljettiin sinne vielä metsiä pitkin eikä suoraan tietä pitkin. Aikaa meni 50 minuuttia suuntaansa, mutta kuljettiin se ihan käynnissä ja kun Muuli oli menomatkalla vetohevosena eivät siinä silmät varsinaisesti vuotaneet.

Kohteessa, Kosken tallilla (paikalliset tuntevat ex-Pikkupihlajana) oltiin vähän aikataulusta jäljessä ja huoltojoukot olivatkin jo paikalla valmiina kuvaamaan ja nostelemaan puomeja.

Muuli oli jo ns lämmin helteestä ja kävelystä johtuen, joten ravasin vain kerran kentän ympäri ja menin käynnissä kaikki esteet läpi. Koska estekorkeus oli meille mukavuusalueella, esteiden yli pystyi menemään käynnissä. Muuli on käynnissäkin melko tarkka eikä juuri pudottele puomeja.

Sonja oli suunnitellut meille radan, joten eikun hommiin. Ensimmäisellä kerralla ravasin esteet läpi ja otin yhden kiellonkin okserille, mutta seuraavalla yrityksellä tulimme sen yli.

Tutustutaan tässä rataan ihan vaan käynnissä

Suunnitellaan tässä rataa

Sitten vuorottelimme Pinjan kanssa, eli seisoskelin varjossa ja latasin Muuliin voimaa.

Ratsastin radan yhteensä kolme kertaa ja lisäksi yksittäisenä  porttia, joka oli meille esteenä uusi ja erilainen. Muuli ei ihmetellyt sitä ollenkaan ja ylitti hienosti myös sinisen aallon! Aaltoakaan emme ole muistaakseni ylittäneet aiemmin.

Palkkasin Muulia paljon, aluksi jokaisen ylityksen jälkeen mutta "radalla" vasta viimeisen esteen jälkeen. Tällä tavalla olen saanut sen hyppäämään mielellään vaikka en voi sanoa että se mitenkään imisi esteille. Itseasiassa pystyisin pysäyttämään Muulin missä kohtaa tahansa ja se vain nauttisi tehtävästä, pysäyttäminen nopeasta vauhdista tarkoittaa nimittäin aina ruokapalkkaa. Ehkä tuon takia Muuli tulkitseekin kaikki heilumiseni pysähtymisvihjeeksi.

Olin todella yllättynyt miten hyvin satula pysyi paikoillaan lavan takana! Mietin menomatkalla että tulipas satuloitua taakse ja että satula varmaan räkägeeleistä huolimatta valuu hieman eteen, mutta ehei, se pysyi tosi hyvin paikoillaan ja päästi Muulin lavat aivan vapaiksi! minulla on siis ohuet räät sekä huovan alla että huovan ja satulan välissä liukuesteinä. Yritin kerran maastoilla ilman räkiä, mutta satula valahti eteen laukannostossa ja Muuli siirtyi sen takia köyrypukkirodeoon. Istuin siinä sään päällä n 20 metriä ja vedin epätoivoisesti ohjista kunnes muuli pysähtyi tien laitaan. Sen jälkeen en edes haaveillut ratsastusta ilman liukuesteitä.

Kuvat ja video olivat aika karua katsottavaa. Pitkä talvi on saanut minut selkeästi taantumaan estepuolella, jalkani ovat aivan liian takana, hartiat aivan lysyssä ja hyppään mukana älyttömän paljon vaikka esteet ovat sellaisella korkeudella ettei niitä juurikaan tarvitse edes hypätä. Tietenkin asiaa auttaisi se, että Muuli etenisi omalla moottorillaan eli en jarruttelisi sitä omalla paskaistunnallani, mutta ehkäpä pari estetuntia voisi tuoda apua tähän ongelmaan. Kotitallilla ongelma ratkeaa tosin silläkin että käyn laukkaamassa "pelkokulman" kautta, sieltä saadaan nimittäin ihan reilusti eteenpäinpyrkimystä, se tosin saattaa purkautua väärään suuntaan.

Muuli tuntui vähän väsähtäneeltä eikä kestänyt kyllä yhtään mun jarruttelevaa esteistuntaa, mutta lopuksi ratsastin vielä kerran radan aikalailla laukassa ja lopetettiin siihen. Yritimme juottaa ratsuille vettä, mutta se ei kelvannut joten starttasimme kotimatkalle. Matkalla Muuli kyllä napsi vihreää minkä ehti, ihan jo hermostuin sille kun en jaksaisi ihan koko ajan muistuttaa sitä pohkeella ja raipalla että kuljetaan eteen. Heinä on polulla just sellaista että se on aikalailla turvan korkeudella ja houkuttelee tietenkin ihan extrapaljon.

Kotitallilla Muuli sai ensin omat mashinsa ja sitten Topilta jääneet mashit ja se veti molemmat ämpärilliset hyvällä ruokahalulla naamariinsa. Pesin hiet vielä pois ja rivijalkaan laitoin vielä rasvaa, mutta lampaanvillan ja bootsin jätin ensimmäistä kertaa pois koska rivi näytti niin hyvin parantuneen.

Muut tallin hevoset olivat laitumillaan ja Muuli jäi tarhaan vähän yksikseen pyörimään, mutta sekin pääsee ihan pian putsailemaan tarhojen välejä. Muulia en halua laittaa laitumelle kaviokuumeriskin takia. Olen ehkä vähän turhankin hysteerinen sen suhteen, mutta koska aasit ja muulit ovat niin herkkiä sokerille, en halua ottaa riskejä tai tehdä testejä Muulilla. Jos se kaviokuumeen saa, niin se on sitten koko loppuelämä tosi tarkkaa elämää.

Muuli on kesäisin myös nauttinut ollessaan kaiken keskipisteessä talliympäristössä ja se oli mielellään mukana, kun tarhojen aidat uudistettiin viime kesänä.

Lue lisää

Muulimenot toukokuussa 2021

Menot

Toukokuun tallivuokra 400e
Ohjasajotunti 40e
Karjakurssin osallistumismaksu 400e *
Trailerivuokra 30e*
Salmonellatesti + madonmunat, Movet, 60,09e*
Equibalans B-liuos 16,90e
Kärpäsotsapanta 4,4e
Virtuaalikouluratsastuskisoihin ilmoittautuminen 10e
Pinkki satulahuopa posteineen 20e
Ratsastustunti 25e

YHTEENSÄ: 1006,39e

Tulot

0e

YHTEENSÄ: -1006,39e 

*Karjakurssi vähensi tilini saldoa yhteensä bensat mukaanlaskettuna 690,09 eurolla. Bensaa meni noin 200 euron edestä, mutta en ole koskaan laskenut bensoja näihin muulimenoihin enkä laske nytkään. Kerron ne vain tässä.

Muistiin merkittäkööt että 3.5.2021 kerätystä lantanäytteestä ei löytynyt ollenkaan madonmunia ja lannan pH oli 7.3

Muulin rinnanympärys oli 1.5.2021 175 cm ja painomittanauhan mukaan painoa oli 396 kg.
Kuukautta aiemmin rinnanympärys oli 176 cm.

Lue lisää

Neljättä kertaa karjakurssilla, nyt olemme kisavalmiita!

Toukokuun puolivälissä osallistuimme Muulin kanssa jo neljännelle karjakurssille! Linkitän alle edellisten karjakurssien postaukset jos aihe kiinnostaa. Kaikki kurssit olivat Sonkajärvellä Hietaniemen tilalla, jota pyörittää Muulinkin kouluttanut Sanna Kauppinen. Paikka oli siis tuttu ennestään.

Ensimmäinen karjakurssi keväällä 2019, tässä koutsina oli Sanna
Toinen kurssi oli syksyllä 2019 ja siinä vetäjänä oli Jeff Sanders
Kolmas kurssi oli syksyllä 2020, koutsina Sanna

Lisäksi osallistuin Sannan hevosella Dancerilla ihan ensimmäiselle karjakurssille kesällä 2018, tuolloin Muuli oli ollut ratsuna vasta tosi vähän aikaa. Olin itseasiassa menossa kurssille ihan vain kuunteluoppilaana, mutta sitten minulle tarjoutuikin mahdollisuus osallistua ihan kurssilaisena Dancerin kanssa kahtena päivänä.

Ja nyt tällä neljännellä kurssilla oli siis koutsina Sanna. Syksylle on luvassa myös Jeff Sandersin kurssi, mutta rahatilanteeni takia en pysty sille osallistumaan. Koen myös että tällä hetkellä en ole vielä Muulin kanssa ratsukkona siinä pisteessä että hyötyisin ns koko rahalla Jeffin opetuksesta. Tarkoitan, että "tasokkaammalla" hevosella kuten Dancerilla saisin Jeffin kurssista paljon enemmän irti.

Sannan kurssille valmistautuminen meni ihan reisille, en ollut harjoitellut itsenäisesti juuri ollenkaan peruutuksia tai roll backeja (nopea takaosankäännös) kotona. Ne ovat Muulille vaikeita, etuosankäännökset se tekee leipäpalan takia ilman pohkeita ja ohjaakin, mutta takaosankäännös on paljon haastavampi liike ja olemme saaneet siinä vain kaksi askelta putkeen ns hyvin ennen kun takapää lähtee liikkeelle. Karjakurssilla roll backeissa käytetään apuna karjaa, Muulin pitäisi kääntää ruhonsa melkein kuin itsestään naudan perään, mutta näin ei suinkaan tapahtunut. Karjan imu ei ollut Muulille riittävä, mutta saimme pari ihan ok käännöstä, kun vain ratsastin kaikessa rauhassa askel kerrallaan enkä edes yrittänyt tehdä liikettä nopeasti.

Jos luet karjakurssista nyt ihan ensimmäistä kertaa, on pieni tiivistelmä varmasti paikallaan. Karjan kanssa työskennellään sillä ajatuksella, että karja avustaa kouluratsastuksessa. Muulin kohdalla saatiin esimerkiksi tosi hyviä laukannostoja ja jopa yksi laukanvaihto/laukan korjaus, kun se meni niin kivasti hiehon imussa. Lisäksi, kun kiinnitin oman huomioni nautaan, kiinnittyi Muulin huomio samaan nautaan ja huomasin pystyväni ratsastamaan aika pienillä avuilla ja tavallaan "huomaamattani", eli en joutunut ajattelemaan että nyt pohjetta, nyt pidäte, vaan Muuli toimi kanssani melkein kuin ajatuksen voimalla.

Vertaan tätä siis autolla ajoon, ei mun tarvitse siinä miettä että no nyt kytkin, sitten vaihe, kurkkaan mikä vaihe mulla oli ja sitten vaihdan ja kytkin ylös. Teen sen ihan huomaamattani ja ajattelemattani. Sama fiilis on karjan kanssa ratsastaessa.

Karjakurssilla ei siis niinkään hallita hiehoja, vaan hallitaan omaa hevosta. Ensimmäinen tehtävä noviisille, oli sitten selässä tai maassa, oli yksinkertaisesti valita laumasta tietty hieho ja seurata tätä ihan rauhassa käynnissä. Se on muuten jännä fiilis kun ratsukin jotenkin heti tajuaa, että mitä hiehoa laumasta ollaan seurailemassa ja siihen riittää se, että tuijottaa itse kyseistä nautaeläintä herkeämättä.

Meitä oli tällä kurssilla neljä ratsukkoa, joista kaikki olivat meille Muulin kanssa ennestään tuttuja. Kaksi ratsukkoa olivat tuttuja menneiltä karjakursseilta ja kolmas ratsukko oli ensikertalainen karjakurssilla, mutta Anu ja muulinsa Lulle ovat tuttuja muulipiireistä, Anun kanssa olemme tunteneet yli kymmenen vuotta ja olimme perustamassa Suomen Aasiyhdistystä! Lullesta on esittely Aasiyhdistyksen kotisivuilla.

 Lulle ei ollut karjan kanssa mitenkään noviisi, Anun kotona on hevostallin lisäksi pieni navetallinen lehmiä ja hiehoja, joten karjan tuoksu oli Lullelle varmasti tuttua, mutta lähikontaktia karjan kanssa ei oltu otettu. Anu aloitti normaalisti maastakäsin, mutta Lulle ei sanonut naudoista ns mitään! Ei siis pelännyt, jännittänyt tai yrittänyt näykkiä niitä.

Aloitimme karjakurssin kaksivuotiailla hiehoilla ja saman ikäisellä Bablo-härällä. Ne olivat aika lunkeja ja niitä oli paimennettu ennenkin. Kuljettelimme laumaa kentällä ja yhdessä toisen ratsukon kanssa "turvasimme" kahden muun ratsukon karjatyöskentelyä. Katsoimme siis etteivät naudat hajaantuneet liikaa ja ajautuneet aremman hevosen perään ja että Bablo ei jäänyt uhittelemaan. Bablo olikin muuten vähän kova luu, koskaan ennen ei  yksikään hieho ole Muulille ruvennut, mutta Bablolla oli runsaasti rohkeutta ja itseluottamusta, mutta silti joka kerta me laitettiin se liikkeelle.

Kun seuraavaan settiin otettiin kentälle myös nuoremmat 1-vuotiaat hiehot, oli niiden hallinta paljon hankalampaa! Ne sinkoilivat melkeimpä ihan minne sattuu ja niiden henkilökohtainen tila oli paljon suurempi. Kun Bablossa sai ratsastaa melkein kiinni ennen kun se lähti liikkeelle, lähtivät nämä pienet huitelemaan jo 10 metrin päästä, ja kovaa menivätkin! Viikonlopun aikana ne saattoivat kyllä pyyhkäistä melkein hevosen mahan alta jos hevonen oli rauhallisesti paikoillaan. Eräässä tehtävässä parit vuotiaat nimittäin pyyhkäisivät portista "karkuun" ihan Santtu-hevosen jalkojen vierestä kun sekä Santtu että sen ratsastaja ottivat päivätorkkuja.

Hevoset eivät siis ole hiehojen mielestä itsessään niin kovin pelottavia, mutta hevonen liikkeessä aiheuttaa painetta.

Olen tästä muuten kertonut ennenkin, mutta Muulin kanssa pystyn ratsastamaan hieholauman keskellä ja seisomaan siellä eivätkä hiehot ns sano mitään, eli ne eivät poistu paikalta tai sinkoile mihinkään jos Muuli liikkuu käynnissä tai seisoo paikoillaan. Mutta kun paljon suurempi hevonen Santtu kulkee laumaan, tulee hiehoihin vauhtia vaikkei Santtukaan tee mitään erityistä. Jotenkin sen energia on vain paljon suurempaa ja jo katse riittää. Muuli menisi melkein yhdestä lehmästä, niin vähän siinä on sellaista perusenergiaa ympärilleen heittää.

Mutta Muulikin oli muuttunut viime vuosista. Ravissa ja laukassa se otti herkästi jahtausmoodin (ei hyvä) ja kurkotteli nautojen perseitä kohti turhan vihaisella ilmeellä ja olisi varmaan näykkäissyt. Noissa tilanteissa otin homman haltuun ja pysäytin Muulin, koska nautojen kiusaaminen ei todellakaan ole ok. Luimunaamaa saa näyttää, päätä saa heiluttaa, mutta etukaviolla kauhaisu tai maistaminen on ehdoton no no. Muulilla tuo käytös liittyi oikeastaan pelkästään raviin ja laukkaan, käynnissä se oli rennompi.

Rentoudestakin kirjoitan tähän vielä erikseen. Muuli käyttäytyy yleensä ottaen hyvin vieraissa paikoissa. Se on hanskassa, katselee, mutta stressireaktiot eivät ole mitenkään sieltä suurimmasta päästä. Tottakai se on jännittynyt, koska ollaan oman tarhan ulkopuolella mutta se pystyy suoriutumaan. Hietaniemi ranch ei tietenkään ole Muulille vieras paikka, sehän oli tilalla koulutuksessa puolen vuoden ajan vuonna 2018, mutta onhan se silti poikkeus rutiineihin. Muuli oli kuitenkin hyvinkin rento koko viikonlopun ajan ja viimeistään kun naudat olivat kentällä, se oli kuin kotonaan.

Kuuntelin viikonlopun ajomatkan aikana Katariina Alongin mahtavaa podcastia, Hevonen, opettajani ja sitä kuunnellessani aloin kyseenalaistaakin tiettyjä asioita. Nimittäin sitä, onko Muuli rento vai onko se sen verran stressaantunut, että sen liikkeet hidastuvat eikä se enää kiinnitä ympäristöön samaan tapaan huomiota? Voiko se olla opitusti avuton? Olen jo ihan blogin alkuaikoina kirjoittanut, että kun Muulille sai riimun tai suitset päähän, se laski päätään, tuntui rentoutuvan ja tuntui nauttivan varsinkin siitä jos näpräsin sen harjaa tai suitsia kuntoon. Olen kuitenkin käsittänyt että opitusti avuton tai äärimmäisessä stressissä oleva eläin ei pysty esimerkiksi ottamaan herkkua tai syömään sitä tai se ei kiinnitä ympäristöön mitään huomiota. Muuli ei vaivu missään nimessä sellaiseen katatoniseen tilaan eikä sen alahuulikaan jännity, joten uskallan varmaan kirjoittaa tähän että se on ensisijaisesti rento noissa tilanteissa.

Muulin kanssa saimme viikonloppuna parhaat laukannostot koskaan, mutta vain oikeaan laukkaan, joka on kotonakin helpompaa. Vasemmalle en saanut laukkaa nousemaan millään ja kun tiesin, että siinä on haasteita, en siihen käyttänyt sitten edes aikaa. Ehdin harjoitella kouluratsastusasioita kotonakin, keskitytään karjakurssilla karjaan. Olimme toisen ratsastajan Reetan kanssa jutelleet aluksi vitsillä, myöhemmin tosissamme, karjakisoihin osallistumisesta. Olin miettinyt karjakisoja jo viime kesänä mutta tuolloin koronatilanne sössi koko kisakalenterini. Nyt, kun suunnitelma alkoi hahmottua, konkretisoitui kisaosallistuminen viikonlopun aikana.

Sanna järjestikin meille sunnuntaiksi hoitokarsinan kentän portin läheisyyteen, koska yksi karjakisojen laji on ottaa laumasta kolmen ratsukon voimin yksi tietty nauta hoitokarsinaan tai tehdä koko homma yksin hieman pienemmällä alueella hoitokarsinan ollessa aidan vieressä. Pääsimme siis harjoittelemaan ihan kisalajia ja se sujui ihan kivasti kurssitiimiltä.

Karjakurssilla nautinkin eniten ryhmätehtävistä, yksilöinä emme juurikaan edes työskennelleet. Tämä tarkoitti tietenkin myös sitä, että saimme ratsastaa ns koko rahan edestä ja Muuli oli liikkeessä melkein koko ajan, ensin ns oman suorituksensa ajan ja sitten tukena ja turvana kahdelle vähän vähemmän tehneelle ratsukolle. Se tuntui vievän Muulista mehut ja lauantain iltapäiväsessiossa se väsähti, oli kyllä kuuma päiväkin, mutta väsymys jatkui vielä sunnuntaiaamupäivälläkin. Saatiin kuitenkin sunnuntaina vettä päivällä ja lämpötila laski selvästi, joten sunnuntain toisessa sessiossa minulla olikin taas tosi reipas muuli alla!

Muulia varmaan väsytti sekin, että reissuun lähtöömme asti hevoset ja muuli olivat kotitallilla vielä yöt sisällä ja nyt reissun päässä se oli ulkoruokinnassa. Myös karsinapaikka olisi ollut mahdollinen, mutta mielestäni Muuli stressaa karsinassa vieraissa paikoissa, joten halusinkin sen olevan ulkona. Muuli on myös aina ollut näiden kurssien ajan tarhassa, joten se ei ollut sille mitenkään uutta.

Me karjaihmiset olemme myös aika rentoa sakkia. Laitoimme samaan tarhaan Muulin, Hertan ja Santun eikä mitään haavereita käynyt jollei oteta huomioon sitä, että kolmikko oli yhtenä aamuna saanut rikki lavakauluksista ja kuormalavasta rakennetun heinälaatikkonsa. Vain Hertalla oli pieniä taisteluvammoja jaloissaan, epäilimme, että se on peruuttanut laatikkoa kohti ajatuksenaan rapsuttaa siihen takajalkojaan.

Muulille Hertta oli jo tuttu, ne olivat viettäneet samassa tarhassa jo kaksi edellistä karjakurssia ja lisäksi Hertta matkusti paikan päälle kerran kyydissämme. Santtu oli myös messissä vuosi sitten, mutta silloin vielä eri tarhassa, mutta sekin oli silleen tuttu.

Viereiseen tarhaan tuli sitten muuli Lulle, joka vietti yönsä karsinassa, koska oli tottunut kotonaankin olemaan aina yöt sisällä karsinassa.

Reeta ja Santtu, maassa koutsi Sanna, Anu ja Lulle, minä ja Muuli ja Mirka ja Hertta.

Muulitiimi

Oli aika hauskaakin katsoa kolmikkoa tarhassa, ei mitään kähinöitä, luimimisia tai muutakaan säpinää. Ne söivät yhdessä, jopa samasta kasasta (toki kasoja tarjottiin useampia) ja hengasivat yhdessä joko metsätarhaosastossa tai mursketarhan puolella. Ne siis pääsivät joko kuivapohjaiselle mursketarhalle pellonlaitaan tai sitten metsään puiden suojaan.

Santtu jopa nuoleskeli Muulia yhdellä kerralla, kun menimme hakemaan ratsujamme! Lullekin laumaantui tarhanaapureidensa kanssa ja se oli tarhassa neljäntenä sunnuntaina, se kun pamautti lankojen alta metsän puolelle Sannan hevosten tarhaan jäätyöön "yksin" mursketarha-alueelle. Muut menivät siis mursketarhoilta metsään ja Lulle halusi mennä myös.Oli siis parempi päästää se vain laumaan kuin korjailla aitoja.

Muuli ja Lulle eivät oikein ymmärtäneet toisiaan vuosi sitten muulimiitissä. Silloin ne päästettiin isolle ratsastuskentälle juoksemaan yhdessä, mutta Lulle kaipasi tuttuja hevoskavereitaan (olimme siis Anun tallilla eli Lullen kotitallilla) ja se rysäytti aitojen läpi ulos kentältä. Nyt niillä ei tuntunut olevan enää mitään sotakirvestä, mutta eivät ne nyt mitenkään ilahtuneiltakaan näyttäneet. Muulit ovat kyllä aikamoisia jäämiehiä tai tarkemmin sanottuna niiden eleet ovat hevosten eleitä hienovaraisempia ja niitä ei ole niin helppo lukea. Tai ainakin itse koen, että tunnistan vasta aika äärimmäiset eleet, eli ne, kun Muuli on jo poistumassa paikalta.

Alla olevat giffit eivät liity yllä olevaan kappaleeseen mitenkään. Giffit tein alunperin Aasiyhdistyksen sivuille, jotta saisin sinne jonkinlaista liikkuvaa kuvaa joutumatta kuitenkaan koostamaan "kokonaista videota" kerjakurssista.

Karjakurssi meni kokonaisuudessaan tosi kivasti, oli tosi paljon tekemistä, oltiin satulassa monta tuntia, mutta myös vapaa-ajalle oli varattu aikaa. Otin omaa aikaa omassa huoneessani (meitä oli niin vähän että jokainen sai majoitustiloista oman huoneen) ja rentouduttiin lauantaina Sannan luona ulkoporeammeessa todella hyvän grillipäivällisen jälkeen. Saatoin juoda yhden siiderinkin.

Kotimatkalle lähtö hieman venähti kun odottelimme rankkasateen taukoamista edes hetkeksi, ei ole kovinkaan mukava pakata autoa ja traileria kaatosateessa ja sitten istua märillä vaatteilla n 7 tunnin kotimatka. Sattuma heitti minulle vielä melkoisen mökeiltäpaluuruuhkan (olihan helatorstaiviikonloppu kerrassaan helteinen) ja lisäsi matka-aikaani melkein tunnin. Liikenne seisoi suunnilleen Kuortin kohdalla etelään päin mentäessä.

Palautin Muulin kotitallille joskus yhdentoista maissa, peruuttelin vuokratraileria paikoilleen puoliltaöin ja nukkumaan taisin päästä vähän ennen kahta. Oli melkoisen rapsakkaa herätä aamulla seitsemältä töihin.

Mitä muuten tulee otsikkoon. Me olimme siis Reetan kanssa kisavalmiita ja Sanna lupasi tulla paikan päälle Launosiin, koska kylläjän koutsin pitää olla ensimmäisissä kisoissa paikalla. Mutta sitten tulikin tieto, että karjakisat on peruttava alueen koronasuositusten takia, käsitääkseni kesäkuussa saa järjestää vain enintään 50 hengen ulkoilmatapahtumia joten se meni sitten siinä. Launosten kartano yrittää järjestää kilpailut syksymmällä.

Videokin on karjakurssista tekeillä mutta matskua on todella paljon ja tekniikka meinaa pettää, joten lisään sen tähän postaukseen jossain vaiheessa. Postauksen julkaisukin viivästyi, kun yritin saada videota tähän samaan lähtöön, mutta parempi nyt vaan julkaista edes teksti ja kuvat tai toukokuu jää ihan tyngäksi blogissa.

Lue lisää