Mappikaappeja, ystävällisiä ihmisiä ja paljon vuoria, Erasmusvaihdossa Réunionilla 14-18.11.2022

Työskentelen ammatillisessa oppilaitoksessa, joka tarjoaa myös meille ei-opetushenkilöstöön kuuluville jäsenille mahdollisuuden hakea ulkomaan vaihtoon! Itse kiinnostuin mahdollisuudesta heti kun koronasta oltiin päästy jotenkuten eroon ja laitoin paperit sisään. Reissusta tuotin erilaisia materiaaleja, alla oleva blogipostaus on yksi niistä. Ja nyt tekin arvoisat Muuliprojektin seuraajat pääsette lukemaan jotain ihan muuta kuin muuliuutisia!

Hain ja pääsin Erasmus+ -vaihtoon ja koska tavoitteeni oli päästä mahdollisimman kauas, valitsin kohteekseni Réunionin, joka on yksi Ranskan merentakaisista hallintoalueista, Intian valtamerellä sijaitseva noin 66 km läpimitaltaan oleva vulkaaninen saari.

Minun on myönnettävä, etten ennen vaihtoprosessia tiedostanut koko Réunionin olemassaoloa. Tiesin että yksi perholainen oli ollut siellä aikoinaan tutustumiskäynnillä mutta en olisi osannut sijoittaa laavakikkaretta kartalle lähimainkaan oikein. Googlatessani yhteistyökoulujemme osoitteita Google Mapsista tiesin kohteeni samalla hetkellä, kun punainen merkki näytti kohteen keskellä ei mitään. Tuonne on päästävä ja nyt se kerran tässä elämässä tapahtui.

Aluksi olin kauhuissani, jossain vaiheessa mietin, että perun koko matkan, koska kotiin olisi niin pitkä matka mutta lopulta asiaa riittävästi lykänneenä lähetin koulun KV-vaihtovastaavalle sähköpostia kollegani kehotuksesta kahteen eri sähköpostiosoitteeseen. Réunionilta vastattiin viikon kuluttua ja KV-vastaava toivotti minut lämpimästi tervetulleeksi! Olin miettinyt sopivaa ajankohtaa jo aiemmin marraskuulle, sovimme päivät ja tunnin kuluttua minulla oli lennot maksettuna.

Koska kohde sijaitsi aika kaukana ja samanaikaisesti lentomatkailun saastuttavuudesta tuutattiin joka suunnalta informaatiota oli alusta asti selvää, että reissuun kannattaisi yhdistää myös ”omaa lomaa” eli jonkin verran omaa akaa kohteessa ja sen lähiympäristössä. Eihän olisi mitään järkeä matkustaa toiselle puolelle maapalloa, lentää samantien takaisin ja varata omaa lomamatkaa toiseen kohteeseen alkuvuoteen. Réunion sattuu sijaitsemaan Mauritiuksen vieressä eikä Réunioninkaan lomameiningit mitenkään huonoja ole! Sain puhuttua matkaan siskoni, joten järjestelimme Réunionille kaksi ihan kokonaista lomapäivää ennen vaihtojakson alkamista, siskoni tekisi etätöitä sen aikaa, ja sitten lennähtäisimme 50 minuuttisen lehtomatkan naapurisaarelle Mauritiukselle, jossa meillä olisi vielä kuusi lomapäivää. Töistä poissaolopäiviä tuli kaksi viikkoa ja yksi päivä, näistä siis 5+2 kuului Erasmusvaihtoon.

Mitä lähemmäs lähtö tuli, sitä enemmän löysin reissusta hyviä puolia. Lennot olivat maksaneet alle tonnin (mainittakoot että syyskuuksi ostetut lennot Malagaan maksoivat yli 500 euroa..), kohteeseen pääsi yhdellä vaihdolla, siellä olisi valuuttana eurot ja liikenne oli samanlaista kuin Suomessa. Ranskan liikennekulttuuriin olin bussista käsin päässytkin jo tutustumaan Perhon opintomatkan aikana toukokuussa, joten sekään ei jännittänyt vaikken mikään lomamatkojen himoautoilija olekaan.

Réunionilla sijaitsevan koulun Lycee Boisjoly Portierin porteista ovat siis kulkeneet Perholaiset ennenkin ja luettuani heidän matkakertomuksensa Intrasta tiesin melko hyvin, mihin varaudun. Matkani tarkoituksena oli tutustua erityisesti koulun hallinnollisiin elimiin ja digihommiin, mutta nuo etukäteiset matkakertomukset kertoivat, että digiloikka oli vielä meneillään, joten oli mukavaa päästä tarkastamaan missä nyt mennään ja onko koronalla ollut siihen edistävää vaikutusta.

Matka Réunionille oli pitkä, noin 24 tuntia siitä, että heräsin Vantaalla siihen, että saimme siskoni kanssa vain hieman kärsineet matkalaukkumme hihnalta. Matkalaukkujen ilmestyminen oli jo pieni ihme, sillä hyvin monet laukut jäävät kiertämään hihnaa Roissyn loputtomien terminaalien sokkeloihin. Siinä ne kuitenkin olivat, toisesta kulma sisäänpainuneena ja omastani puuttui yksi pyörä kokonaan. Reklamoin laukkuni Air Francelle ja kuvat nähtyään he maksoivat mukisematta 150 euroa korvausta. Ajattelin ostaa reissusta uuden laukun mutta mitä vielä, kun laukkua työnsi tietyssä kulmassa, ei puuttuvaa rengasta edes huomannut. Reissu jäi kuitenkin laukun viimeiseksi matkaksi, kotisuomessa se meni suoraan roskalavalle.

Lähtökuopissa Helsinki-Vantaalla

Sanottiin heipat Suomelle

Pariisissa meillä oli pitkä vaihtoaika, teimme kumpikin etätöitä sen aikaa.

Kuva, jonka lähetin Air Francelle.

Saavuimme kohteeseen lauantaiaamuna 0600, joten meillä oli pari päivää ihan omaa aikaa tutustua saareen ja aloitimmekin sen heti ajamalla pienellä vuokra-autollamme suoraan rannalle. Tuntui mielettömältä, että eilen tähän aikaan katselin räntäsadetta lentokoneen ikkunasta ja täällä nyt vaan kävelen ilman kenkiä rantahiekassa simpukoita etsien.

Ja mikä ihmeellisintä, tässä kaukaisessa kolkassa ei tarvinnut laskea kursseja tai suorittaa valuutanvaihtoa. Maksoin muistaakseni kaiken ihan vaan korttini lähimaksulla ja mobiilidatahan toimii EU:n alueella kotimaan hinnalla. En tajua miksei Réunionista puhuta Suomessa enemmän, sehän on aivan täydellinen lomakohde, jos kriteerinä on se, että Samsonite on saatava rullaamalla kohteeseen.

Vuokra-automme on juuri parkkeerattu ensimmäiselle rannalle. Kello taisi olla lauantaiaamuna noin 0800.

Aamulla rantakanvilat vasta avautuivat eikä ihmisiä ollut juurikaan paikalla.

Olimme varanneet Airbnb-asunnon vartin ajomatkan päästä Le Tamponin kaupungista ja koululta. Majoituksemme sijaitsi lähimmän rantakaupungin, Saint-Pierren ja Le Tamponin puolivälissä. Hauska yhteensattuma selvisi heti, majapaikkamme isäntä oli työskennellyt ennen eläkkeellejäämistään Boisjolyssä!

Kaksi ensimmäistä päivää olivat hyvin toiminnantäyteisiä meidän ajellessa ympäri saaren länsipuolta rantoja ja vuoria ihmetellen. Tutustuimme paikalliseen ruokakauppaan ja erityisesti rommiosaston 5 litran rommitonkka aiheutti hämmennystä. Sokeri on saaren merkittävin vientituote, josta myös rommia valmistetaan. Kahden tehokkaan turistipäivän jälkeen olikin sitten aika paneutua kouluasioihin samalla kun siskoni viritteli majoitukseemme oman etätyöpisteensä viikon ajaksi.

Alla on vähän sekalaisia kuvia..

Majoituksemme sijaitsi isäntäperheen pihatalossa, meillä oli siis kokonaan oma pieni talo käytössämme. Tässä on talon sisäänkäynti.

Majoituspaikkamme lähellä sijaitseva Entre-Deux kylä. Tänne ajoimme ensimmäisenä päivänä.

Snorklasimme ahkerasti, Réunionilla oli sitä varten hienot mahdollisuudet!

Pakollinen lomavarvaskuva.

Ilta-aurinko laavarannalla, tumma hiekka on siis laavahiekkaa. Alakuva on samasta lokaatiosta.

Tapaspöytämme majoituksessa. Isäntäperheen koira odotteli aidan takana jos jotain sattuisi putoamaan verkon läpi sinne puolelle.

Laavakivi joita ei periaatteessa saanut kerätä mutta paikallisopas vinkkasi että mistä löytyisi hyviä kiviä ja miten ne pitäisi piilottaa matkatavaroihin.

Kraaterilla tulivuoriretkipäivänä.

Tällaisia piknikpaikkoja oli todella paljon. Takana näkyy myös katos, jossa on pöytä ja pirtinpenkit.

Koulupäivät olivat luonnottoman pitkiä joustavaan ja mukavaan reilun 7 tunnin työpäivään tottuneelle toimistomyyrälle. Tunnit alkoivat 7.40 ja koulu loppui viideltä, kun koulukuljetukset starttasivat. Minua ei tässä asiassa säälitty ja samanlaiset pitkät päivät saivat kokea myös sattumalta samaan aikaan koululla olevat toisen Erasmus-projektin nuoret ja heidän kaitsijansa. Ensimmäiseksi päiväksi sain vielä saattajaksi majoituksemme isännän, joka hieman yliarvioi aamuruuhkat ja olimme koululla jo joskus 6.35. Aamu oli todella rapsakka.

Minut otti vastaan koulun englanninopettaja ja KV-vastaava Viviane, joka oli onneksi myös ihan ajoissa koululla. Pääsin tutustumaan ensimmäiseksi koulun opettajanhuoneeseen ja sosiaalitiloihin kun jätimme eväämme kaappiin. Viviane kertoi ettei yleensä syö kanttiinissa koska ruoka on pahaa, joten olin varustautunut eilisen noutopitsan paloilla ja hedelmillä. Saarihan oikein kuhisi erilaisia hedelmiä, joten olin ollut ruokakaupassa niinkin rohkea, että olin ostanut banaaneja. Siskoni kokeili sentään myös päärynöitä. Litsit eivät vielä olleet Réunionilla syömäkypsiä, mutta niitä näkyi kypsymässä jokaisessa puutarhassa.

Opintotukilistoja, perustuivat vanhempien tulotasoon.

Tutustuimme mekaniikkatyötilaan.

Tässä on koulu kuvattuna ylimmästä kerroksesta, aika makea!

Taululla on opettajan kokoamia sanoja siitä, mitä olin kertonut Suomesta ja itsestäni.

Jippii

Pääsin koulupäivinäni tutustumaan kattavasti oppilaitoksen opiskelijahallintoon ja varmaan jokaiseen, joka hallinnossa työskenteli. Hierarkia oli selkeä, asiasta x vastasi aina yksi henkilö ja hänellä oli alaisuudessaan enemmän tai vähemmän assistentteja eli toimistosihteerejä tekemässä hommia. Koululla oli ihan normaalit opintosihteerit, kuraattori, lukkarintekijä, rehtori ja vararehtori. Oppilashallinnon porukkaa oli enemmän ja varsinkin nuoriso-ohjaajatyyppisiä työntekijöitä oli paljon töissä. Kerron nyt havainnoista, jotka oikein erityisesti jäivät päähäni.

Jos koulusta tai tunnilta myöhästyy, on mentävä ensin koulun porttien luona olevaan lintsauskoppiin kertomaan, miksi oli ylipäätään myöhässä. Ja kun selitykset on annettu ja kirjattu ylös, saa opiskelija pienen lapun merkiksi, että on käynyt selvittämässä asioita. Lapun kanssa voi sitten mennä tunnille. Aamuisin kopin ulkopuolella olikin melkoinen jono myöhästyjiä.

Tässä ”kioskissa” työskenteli nuoria työntekijöitä osa-aikaisesti, eli työ oli aamupainotteista. Tämän tiimin esimies sitten seuraili myöhästymisiä ja otti tarvittaessa yhteyttä vanhempiin. Opettajat eivät siis ollenkaan soitelleet kadonneiden lampaiden perään, vaan heidän asioistaan huolehti erityisesti tämä koulun oma etsivätoimisto. Tosin vaikutti siltä, että koulussa käytiin aika hyvin ja lintsaamista oli melko vähän.

Näin lukujärjestyksentekijänä odottelin sen esittelyä tietenkin kiinnostuneena, kunnes selvisi että lukkarit ovat ikiaikaisia ja ne ovat koko vuoden samat. Siis oikeasti samat. Kun opiskelijat ovat 3 viikon pituisilla TOP-jaksoillaan, heillä ei sitten vain ole lukkariin merkattuja tunteja. Siis mitä ihmettä?

Opintotoimisto muistutti toimistoa, jossa olen itsekin työskennellyt 10 vuotta sitten. Kaapit pursuilivat mappeja. Jokaisesta opettajastakin oli oma x-files, joka sisältää opettajista kaiken mahdollisen tiedon ja paperit. Paperia ei säästelty, kaikki asiat kuulemma tulostetaan, allekirjoitetaan, leimataan ja kopioidaan ennen mapitusta. Mappeja siis todellakin oli ryhmistä, opettajista ja opiskelijoista mutta kun keskustelimme digitalisoinnista, niin työ oli jo alkanut ja osa asioista olikin enää vain koneella ja jonkin ajan kuluessa oli tarkoitus siirtää vielä lisääkin tietoa digitaaliseen muotoon.

Korona-aikaan opintosihteeri oli työskennellyt muutaman sulkuviikon ajan kotoaan ja se onnistui mappikasan ja tietokoneen kanssa. Hän toivoi, että etätyö voisi joskus olla toimintatapana, mutta ihan lähivuosina se ei tulisi onnistumaan, ei siis ennen, kun kaikki materiaali on saatu sähköiseen muotoon.

Koulun sähköiset järjestelmät perustuivat täysin emomaa Ranskan järjestelmiin. Ranska tuotti siis koululle mindmapillisen eri järjestelmiä, joita hallinnoi yksi mies. Järjestelmien joukossa oli yhteishakujärjestelmää, jonkinlaista koearvosanajärjestelmää, wilmatyyppinen viestintäjärjestelmä, loppunumerojärjestelmä ja mitäköhän muuta, kaikenlaista oli. Ja kaikki olivat eri järjestelmiä, mutta näillä kaikilla oli yksi emotietolähde joka sisälsi opiskelijoista KAIKEN. Ja se kaikki siirtyi järjestelmästä toisiin isoina excel-tiedostoina, joita Herra IT käsitteli. Lukukausien loput olivat kiireistä aikaa, koska excel piti saada täydelliseen minttiin ennen kun sen voi lähettää eteenpäin.

Koulussa ei sooloiltu mitään Ranskan ohi mutta lukukausia oli kolme. Muuten niitä olisi kaksi, mutta monsuuni- ja myrskykautena koulua ei käydä. Lukukaudet olivat suunnilleen saman pituisia ja välissä oli aina useamman viikon tauko.

Mitä muuten tuli koulun ruokalaan niin Jamie Oliver saisi tehdä pikavisiitin keittiöön. Kaikki ruoka oli leivitetty ja kypsennetty rasvassa, nam! Söin tyytyväisenä eväitäni. Kouluruoka ei ole ilmaista vaan opiskelijoiden, tai siis heidän vanhempiensa, on se maksettava. Koulussa oli kuraattori töissä ihan sitä varten, jos opiskelijoilla ei ole varaa opiskella tai syödä, hän oli tukiviidakossa apuna. Opintotukea sai myös ja sen suuruus riippui vanhempien tuloista. Ilmeisesti taloudellisia huolia oli melko monella enkä nyt enää ihmettele, Wikipedia nimittäin kertoi minulle juuri, että saaren työttömyysaste on n 22-30% (lähteestä riippuen) ja erään lähteen mukaan 50% asukkaista elää köyhyysrajan alapuolella ja 60% asukkaista saa jonkinlaisia tukia. Silti eräs tulivuoriretkelle osallistunut paikallinen nuori kertoi, että aikoo lukion jälkeen lentää opiskelemaan yliopistoon Ranskan mantereelle mutta aikoo sen jälkeen palata Reunionille koska palkkaus on parempi.

Puhuimme eri opettajien (lähinnä englanninopettajien) kanssa paljon englannin kielen tasosta. Itsehän olin täysin ummikko mitä ranskaan tulee ja suustani karkasi lähinnä bonjour ja merci. Osalle nuorista jo ranskan kielioppikin tuottaa hankaluutta, koska kotona puhuttu kieli on kreoli mutta opetus koulussa tapahtuu ranskaksi. Saaren väestöstä 40% onkin juuri kreoleja. Eurooppalaisia, eli enimmäkseen ranskalaisia, saarella on kuusi prosenttia.

Suurin osa saaren turismista tulee emämaa Ranskasta, joten edes turismin parissa työskentelevien ei ole välttämätöntä osata englantia kovin hyvin. Matkakohteena saari on täydellinen ranskalaisille, koska rahaa ei tarvitse vaihtaa ja kaikki onnistuu omalla äidinkielellä. Tosin onko se silloin kunnon lomamatka ollenkaan, jos edes googlekääntäjää ei tarvitse napauttaa auki.

Nuoret eivät kuitenkaan saa juurikaan englanninkielisiä vaikutteita. Netflix oli tässä opettajien mukaan tervetullut, sillä sen kautta nuoret edes kuulevat englantia. vaikka sarjat ja elokuvat olisivat tekstitettyjä. Ilmeisesti ihan kaikkea ei enää nykyään dubata ranskaksi. Itse en osaa sanoa paikallisista telkkakanavista mitään, olin niin zippi päivien jälkeen etten laittanut majoituksen telkkaria kertaakaan päälle.

Opettajat toivoivat että englanninkielen taso parantuisi, mutta osallistuessani englannintunneille, huomasin että taso on aika onneton ja opetusmääräkin on vain pari tuntia viikossa. Jouduin hidastamaan omaa puhettani melkoisesti ja miettimään sanani tarkkaan, jotta opiskelijat saivat puheestani selvää. Ja sen jälkeen häpesin, koska en saanut itse selvää hyvin ranskalaisesti tai kreolilaisesti murretusta englannista. Opiskelijat olivat kuitenkin hyvin kiinnostuneita Suomesta ja elämästä siellä ja opettaja nappaili ydinasioita ja sanoja puheestani taululle ja kävi niitä läpi opiskelijoiden kanssa.

Opiskelijat olivat noin muuten hyvin meidän janttereidemme kaltaisia, puhelimet olivat käsissä, muotivaatteet päällä ja kaverit olivat todella tärkeitä.

Tutustuin pitkän kaavan mukaan koulun kirjastoon ja se tekikin vaikutuksen varsinkin, kun Perhon oma kirjasto on ajettu alas. Kirjastonhoitaja oli tehnyt kaikkensa tehdäkseen kirjastosta mukavan olohuoneen opiskelijoita varten ja kirjoista suurin osa oli jotain muuta kuin kuivahkoa oppikirjallisuutta! Opiskelijoilla oli oma lista, johon he saivat toivoa materiaalia ja esimerkiksi Manga oli laitettu näkyvälle paikalle. Kirjastosta löytyi myös tietokoneita itsenäiseen työskentelyyn, säkkituoleja lukupaikoiksi ja vaihtuva opiskelijoiden taidenäyttely. Tällä kertaa kreolilaisia sanoja oli selitetty auki kuviksi.

Opiskelijoista osalla oli hyvin pitkä koulumatka ja he olivat koulubussien varassa, joten kirjasto ja alakerrassa oleva hengailutila tarjosivat heille mukavan paikan viettää aikaa hyppytuntien ja koulun loppumisen jälkeen. Alakerran tilassa oli mm bingispöytä ja mukavia sohvia ajanviettoa varten, tosin koska saari sijaitsee erittäin mukavassa ilmastossa, myös ulkopenkeillä oli täysin mahdollista viettää aikaa.

Koko kouluympäristö oli suomalaiselle sellainen Wow. Kaikki rakennukset oli rakennettu luhtityyliin, eli luokkien ovista astuttiinkin suoraan ulkoilmaan katetulle käytävälle. Koulua laajennettiin kovaa vauhtia ja uudet rakennukset näyttivät hieman Perhon Proffalta kun ne seisoivat rinteessä pitkien betonipylväiden päällä kuin puumajat. Korkeuseroja ja rappuja oli aika paljon, mutta nyt koululla oli myös hissi koska osa opiskelijoista oli liikuntarajoitteisia.

Koululla oli jonkin verran myös kehitysvammaisia opiskelijoita ja he kulkivat ihan normiryhmien mukana, mutta heillä oli koko ajan oma ohjaaja mukana. Osalla näistä on myös liikuntarajoite, joten hissi oli pakko rakentaa vaikkei sillä kaikkiin uusiin tiloihin päässytkään.

Koulun lisäksi osallistuin kahteen Erasmuspäivään. Pääsin mukaan tulivuoriretkelle ”Health ambassadorien” kanssa. Ryhmä koostui eri maiden opettajista ja opiskelijoista, lähimmät tulivat Ruotsista ja olikin hauskaa nähdä muita pohjoismaalaisia. Meidät erotti Kånkeneista ja viittävaille palaneesta ihosta. Kuvittelin että retki olisi joku kuuden tunnin kevyt setti linja-autossa mutta ehei.

Kahdeksasta viiteen oltiin joko bussissa tai vaeltamassa kraatteria kohti. Päivän päähetki oli meditointi vuorilla pilven keskellä mutta koska sitä edelsi toisen bussin rikkoutuminen, parkkipaikkaruuhkat sun muut suunnanmuutokset, ehdimme tehdä mind fullnessia noin 20 minuutin ajan. No sen pidempään ei olisi pystynytkään, koska ylhäällä vuorella pilven sisällä oli oikeasti viileää!

Eri maiden nuoriso oli upeasti hitsautunut yhteen ja opettajaryhmälläkin oli omat sisäpiirijuttunsa. Tämä porukka oli tavannut muistaakseni jo kolme kertaa aiemmin ja viimeinen kerta heillä olisi maaliskuussa ruotsalaisten houstaamana. Teemana on parantaa koulujen hyvinvointia ja projektissa oli kehitelty ilmaista soppatykkiä Tanskaan ja liikunnallisia välitunteja Ruotsiin, jossa istutaan ihan liian monta tuntia päivässä.

Tulivuoriretkellä

Toisen erasmusryhmän opettajat asettelevat juustotarjotinta esille.

Tuolla vuorten keskellä sijaitsee pieni kylä, johon ei ole tietä eikä sinne siis pääse autolla. Kylään pääsee vain kävellen.

Näköalapaikalla, tästä näkyi nimenomaan tuo ylläoleva maisema.

Retkeily ja vaeltaminen piknikpaikkoja pursuilevalla saarella on iso juttu niin turistien kuin paikallistenkin kanssa. Kuumalla ilmalla vuoristoteiden varsien perkkipaikat ja pienet huvimajat ”che ta le” ovat täynnä laajennettuja ydinperheitä grillaamassa, pelailemassa, juttelemassa ja tietenkin syömässä. Saimme kulttuurista esimakua jo ensimmäisenä aamuna saarella, kun kylmälaukkuja kannettiin rannoille ja grillejä viriteltiin. Jokaisen piknikpöydän ympärillä oli vähintään 10 eri ikäistä perheenjäsentä ja ystävää ja rannalla vietettiin todellakin koko päivä! Oman reissuni aikaan vuoristoa ei käytetty vielä suuremmin tähän tarkoitukseen, koska rannat eivät olleet niin kuumia, mutta vuorillakin näkyi piknik-pöytiä ja katoksia niin paljon ettei laskuissa pysynyt mukana.

Piknikpaikoille tullaan luonnollisesti autolla, koska kantamuksia hiiligrilleineen on niin paljon, mutta toinen tapa viettää vapaapäiviä on vaeltaminen vuoristossa. Vaellusreittejä lähti jokaiselta pysäköintialueelta ja kun ajelimme tilausbussin kanssa vuoristoteitä, emme olleet ainoita. Jopa bussille merkatut parkkialueet olivat täynnä toinen toistaan pienempiä pikkuautoja, mutta ihmisiä ei näkynyt juuri missään. Kraatterin vierestä ihmisiä kulki kapeana norona vuorien taakse, mutta luontoa on niin älyttömän paljon saaren keskellä, että ihmisiä se kyllä vetää.

Oma trekkauksemme rajoittui siihen, että kävelimme Erasmusryhmän kanssa vuoren rinteeseen rakennetut raput alas kraatterille ja palasimme jonkin ajan päästä ylös. Melkoinen rankaisureitti ja joka mutkassa oli joku tasaamassa sykettään. Saarella on edelleen toimiva tulivuori, joka purkautui pienesti pari kuukautta aikaisemmin. Nyt sen laava oli jo jähmettynyttä eikä lähelle autolla päässytkään. Kävellen sinne olisi ollut ilmeisesti noin viiden tunnin matka.

Täysin elotonta laavatasankoa ajaessamme tuli jokaiselle varmasti mieleen joko Mars tai sitten täysin lohduton dystopinen maailmanloppu. Paikka onkin hyvä ottaa haltuun siinä mielessä, että jos merivedet radikaalisti nousevat, niin tämä Piton de la Fournaise on 2632 metrin korkeudessa. Että sinne sitten seilaamaan Waterworldin tapaan.

Tuonne kraaterille käveltiin

Laavatasankoa

Olin ja olen edelleen mykistynyt alueen kauneudesta, koosta ja siitä kaikesta avaruudesta. Sekoitus karua laavakiveä ja vehreää vuorenrinnettä. Alhaalta solasta yläilmoihin puskeva kuuman kostea ilma ja ylempänä vuorilla levittäytyvä viileänkostea pilviverho. Että mikä on tämä paikka, jossa olet yhtäkkiä täyteen ammutulla parkkipaikalla syömässä eväsbanaania ja seuraavassa hetkessä täysin keskellä ei mitään pelkän oman ryhmäsi kanssa aavemaiseen sumuun verhoutuneena.

Toinen erikoispäiväni tapahtui Le Tamponin kaupungissa Rolandin yläkoulussa, jossa järjestettiin Erasmuspäivät. Aamupäivän aikana hankkeenjohtajat esittelivät erilaisia Erasmushankkeita, joiden ydinkohtien käännökset sain vieressäni istuvalta Vivianelta samalla, kun googlekääntäjä litteroi minulle puhuttua ranskaan englanniksi. Käännökset olivat sen verran mielenkiintoisia että ilman Vivianen alkubriiffiä en tiennyt puhutaanko esityksessä ala-asteikäisten lasten leikkipaikkojen uudistamisesta vai merikilpikonnien pelastamisesta.

Erasmuspäivän ohjelma ja esite, tietenkin ranskaksi.

Oman ryhmämme aikaansaannos.

Naapuriryhmän aikaansaannos, heidän kirjurinaan oli kuvismaikka.

Kaikki esitykset olivat ranskaksi vaikka yksi puhujista oli ruotsalainen, mutta hänkin puhui ilmeisen hyvää ranskaa. Päivällä saimme tosi mahtavan coctailpöydän antimia lounaaksi ja iltapäivällä kokoonnuimme työryhmiin pohtimaan eri aiheita. Työnkulku vastasi täydellisesti suomalaista ideariihtä. Yksi ottaa kirjurin roolin, yhdellä on parhaat ideat mutta kahdella muulla on mielestään vielä paremmat. Loput ovat hiljaa.

Tähän kohtaan olin valmistellut jo kahden illan ajan omaa esitystäni aiheesta ”miten ehkäisemme keskeytyksiä Perhossa” ja esittelin sitä 10 minuuttia niin että Vivianeparka joutui tulkkaamaan ranskaksi kaiken mitä sanoin. Kuten kerroin jo aikaisemmin, opiskelijoiden englanninkielen taso ei huimaa päätä, mutta eipä se ole sen suurempaa saaren opettajistonkaan keskuudessa. Toki muutama opettaja tuli tervehtimään englanniksi ja saimmekin aikaiseksi hyvät keskustelut!

Moni myös kysyin mistä tulen ja mitä opetan ja yhtä moni ihmetteli että mitä, enkö olekaan opettaja!

Kuvittelin ettei erasmuspäivä VOISI kestää kovin pitkään mutta jälleen olin joskus viiden maissa majoituksessa.

Ilta-aurinkoa tuli moni katselemaan rannalle. Ranta siis täyttyi iltaisin vielä lisää ja kaikki katsoivat auringonlaskuun ja sen luomaan väriloistoon.

Réunionin väestöstä on kerrottava, että kaikki olivat älyttömän ystävällisiä vaikkei yhteistä kieltä ollutkaan. Esimerkiksi majoituspaikkamme pitäjät eivät puhuneet englantia kuin joitakin sanoja, mutta kommunikoimme erinomaisesti googlekääntäjän litterointityökalun avulla! Luulen, että saarella monikin kyllä ymmärtää englantia mutta sen puhumimen on yhtä harvinaista kuin Suomessakin, joten he kyllä ymmärsivät mutta eivät osanneet kuitenkaan vastata englanniksi. Saimme äärimmäisen hyvää palvelua ravintoloissa ja kahviloissa ja kun tarjoilija sanoi osaavansa ”vähän englantia” oli hän oikeasti todella hyvä siinä.

Paikallisiin herkkuihin tutustuimme majoituspaikassamme, isäntäväki myi nimittäin lisäpakettia eli kreolilaista päivällistä ja tilasimme sen kun olimme Réunionilla viimeistä iltaa. Saimme älyttömän hyvän uunikana-aterian lisukkeilla ja juomilla! Toinen ehkä vieläkin paikallisempi ruokalaji oli Pan American, tai ihan vaan American. Kyse on täytetystä leivästä, jonka sisällä on perusversiossa ranskalaisia, kinkkua ja juustoa. Tämä oli nuorison suosima pikaruoka, jota sai vähän joka kioskista ja mekin kokeilimme sellaiset yhtenä iltana. Vinkin Americanasta sain eräältä opiskelijaryhmältä, jonka kanssa juttelimme paikallisista perinneruuista.

Amerikan kanssa tällä leivällä ei ole mitään tekemistä ja oli hieman epäselvää, mistä nimitys oli edes tullut. Itse kerroin että Suomessa yleisin ruoka on varmaan peruna eri muodoissa, useimmiten kumisena ja keitettynä.

Toivotin myös Lycee Boisjolyn opiskelijat lämpimästi tervetulleiksi Suomeen, tosin kehotin suunnittelemaan matkaa kesäkaudelle, jos lumen näkeminen ei ole must see. Olen varma että ainakin muutamalla per ryhmä olisi sen verran englannintaitoa että he pärjäisivät työharkassa Suomessa! Isompi ongelma lienee kuitenkin raha, opintotuki ja Erasmusraha ei ole niin järin suuria, että opiskelija pystyisi maksamaan lentojensa lisäksi majoituksen Suomessa kun ottaa samalla huomioon saaren tulotason. Yleisin ulkomaanmatka Réunionilta tehdään muuten naapurisaarivaltioon Mauritiukselle. 50 minuutin lentoa pidettiin maailman kalleimpana ja sitä se varmasti onkin. Lauttayhteyttä saarien välillä ei ole ollut enää pitkään aikaan. Matkustaminen Mauritiukselle on kuitenkin helppoa, nimittäin samalla kreolilla ja ranskalla pärjää nimittäin molemmilla saarilla.

Alla vielä kuvia Réunionilta.

American

Airbnb-asuntomme uima-allas

Kreolilainen illallinen, aloitettiin Samosoilla

Lisukkeita

Ja kreolilaista kanaa

Aivan koulun ja majoituksemme välissä sijaitsi palmupuisto, eli kaikille avoin ja täysin ilmainen puisto, jossa kasvoi eri lajisia palmuja. Kuulin siitä kehuja useammaltakin henkilöltä, joten yhden koulupäivän jälkeen suuntasimme palmujen luokse. Olin todella väsynyt sinä päivänä ja mietin että kannattaakohan sinne mennä vai jäädä vain jumittamaan asunnolle, mutta onneksi mentiin! Paikasta sai tosi kivoja kuvia ja videoklippejä.

Myös majoituksemme tontilla oli reilusti palmuja. Altaalle en ehtinyt kunnolla kertaakaan kun oli tärkeämpää ajaa vuokra-autoon kilometrejä.