perjantai 25. syyskuuta 2020

Osallistuttiin virtuaalilännenratsastuskisoihin ja saatiin luokkavoitto!

Kuva vuoden takaa ja sen otti Laura Malava

Rajakorpi Ranch on Kempeleessä toimiva lännenratsastustalli, jossa on muuten uutuutena myös karjatunteja! Tallin puuhanaiset Anna ja Leenu ovat minulle tuttuja Jeff Sandersin karjakursseilta jo entuudestaan, joten tuntui helpolta osallistua virtuaalilänkkäkisoihin, jotka talli järjesti aiemmin tässä kuussa.

Minullahan on 0 kokemusta lännenratsastuskisoista enkä varsinaisesti edes harrasta lännenratsastusta, mutta luokka Walk&Jog kuulosti minulle ja Muulille sopivan helpolta aloittaa. Ilmoittauduin siis mukaan, maksoin 10 euron osallistumismaksun näppärästi Edenredin mobiilisovelluksella ja aloin harjoitella.

Ennen kisaradan kuvaamista treenasin luokan ohjelmaa kolme kertaa ja totesin ettei tästä tule helvetti yhtään mitään. Ohjelma ei sinänsä ollut vaikea, luettelen alla luokan tehtävät ja kuva luokasta. Kuvassa on vielä samat ohjeet englanniksi.

1. Aloita A:sta.
2. Tee puoliympyrä jogissa B:hen
3. Lisätty ravi C:n ohi
4. Pysähdy, tee 270 asteen käännös (spin) oikealle
5. Kävele B:n kohdalle
6. Jogissa neliökäännös
7. B:n kohdalla pysähdy ja peruuta 5 askelta.
8. Poistu radalta käynnissä. Rata loppuu, kun olet A:n kohdalla.
 
Vaikeuksia tuotti tuo 4. kohta, eli takaosankäännöstä 280 astetta. Muulin kanssa emme ole sitä harjoitelleet kuin ihan vähän roll backin muodossa karjakurssilla ja ongelmana on ollut se, että vaikka Muuli astuisi edestä ristiin pari askelta, on loppuhomma ihan ala-arvoinen napakäännös. Olin oikeastaan jo päättänyt, että en osallistu ollenkaan kun en saa ohjelman jokaista kohtaa sujumaan. Viimeisenä mahdollisena osallistumispäivänä saavuin siis tallille ei-ratsastuskamoissa ja ajattelin, että jos täällä on joku, joka suostuu kuvaamaan, niin osallistun sitten.
 
Ja niinhän siinä kävi, että tallinomistaja lupautui kuvaamaan ja varustettuani Muulin menin kentälle harjoittelemaan vielä ohjelmaa varten. Totesin heti, että takaosankäännös tuottaa suuria ongelmia, mutta se on kuitenkin vain yksi liike ja voisin skarpata muissa osioissa enemmän. En tosin tässä vaiheessa edes tiennyt, miten länkkäratoja arvostellaan, mutta arvelin että samaan tyyliin kuin enkkukisoissa, eli hyvin menneillä osioilla pystyy paikkaamaan huonompia.
 
Länkkäkisoissa ratsastuskentän koko on melko vapaa, kunhan mahtuu riittävän pitkästi esittämään kyseistä asiaa. Kuvasta näkyy, että neliön mallinen kenttä olisi sopinut tehtävään oikein hyvin. Mitään kouluaitoja ei siis tarvita. Kuvaaja laitettiin jakkaralle kentän ulkopuolelle, jotta minulla olisi maksimaalinen tila tehdä kuvioita kun koko kentän leveys on käytössäni.

Heti kotona latasin videon kisaryhmään. Videot kerättiin Facebook-ryhmässä, joka oli avoin vain kilpailijoille. Samassa ryhmässä tuomarikin sitten antoi arvostelunsa jokaiselle. Tämä olikin hyvin opettavaista, pystyin katsomaan muiden videoita ja samalla arvostelua ja oli helppo nähdä mitä tuomari radoissa erityisesti katsoi ja arvosti.

Pisteytys oli minulle tosiaan ihan vierasta aina siihen asti, kun sain kisaryhmään pisteytyskaavion. Pisteytys on siis kaikille lähtökohtaisesti 70 ja tuomari merkkaa jokaisen arvosteltavan kohdan (7 kohtaa) että menikö hyvin vai huonosti ja tämä sitten vähentää tai lisää pisteitä tuohon 70 alkupisteeseen. Lisäksi tuomari antaa pisteet vielä kohtaan "F&E", joka tarkoittaa  "Form and Effectiveness" ja me saimme siitä 3. Tämä on yleisarvosana suoritukselle.
 
Tässä pisteytys: -3 extremely poor, -2 very poor, -1 poor, 0 correct,  +1 good, +2 very good, +3 excellent

Itse sain pisteitä näin (voit katsoa ne myös videosta):
1. jog +½
2. extended jog +½
3. 270 turn right -1
4. walk 0
5. jog square +½
6. stop and back 0
7. walk to A 0
 +F&E 3
 
Ja kirjallisena kommenttina tuomari Rick LeMay kirjoitti vielä näin "nice pattern. You sit very nice. Try work on the turn and get back a bit softer. But nice pattern placement, and well executed. Keep it up. 73.5 Majbritt"

Yhteensä saimme pisteitä 73½ ja pisteet olivat kyseisessä 7 ratsukon luokassa toisiksi parhaat. Meidät nimitettiin kuitenkin luokkavoittajiksi, koska jos ratsastaja osallistui useampaan luokkaan, hän oli mukana vain ns korkeampien luokkien palkintosijoilla. Tällä estettiin siis se, ettei amatööreiltä viedä tikkareita suusta. Parhaat pisteet olivat 83½ eli reilusti paremmat kuin meillä ja tämä ratsukko siis tosiaan osallistui myös vaativampaan luokkaan.
 
Luokkavoittajana sain myös hienoja palkintoja! 10 euron lahjakortin Monday Ranchille, joka on lännenvarusteita myyvä verkkokauppa Tämä verkkokauppa jatkoi legendaarisen Ursula Turtiaisen Scanarab-verkkokauppaa, josta itsekin olen muutaman kerran tilannut varusteita.

Toisena palkintona Nancy Byrd lahjoitti 30 euron arvoisen tuotepaketin! En ole pakettia vielä saanut, mutta lisään sen esittelyn sitten jälkikäteen tässä postauksessa.

Alla on nähtävissä kisavideo, kirjoitin siihen vielä tehtävien nimet ja saamani pisteet kyseisestä kohdasta. Kiitos videoinnista Heidi!



Kisasuorituksen jälkeisillä ratsastuskerroilla olen muuten hieman harjoitellut tuota takaosankäännöstä ja olen saanut siihen peräti kolme hyvää askelta putkeen ja vielä niin, että pystyn Muulin kanssa tekemään liikettä vuorotellen kumpaankin suuntaan. Olen tietenkin palkannut sitä selästä leivällä hyvien suoritusten jälkeen ja on ollut mukavaa huomata miten hyvin positiivinen vahvistaminen tässäkin asiassa toimii.

Eli lopputuloksena harjoittelukerroilla on se, että riittää, että himmaan vauhtia hieman istunnallani siirtämällä painoani taakse, otan ulko-ohjan tuntumalle ja näytän suuntaa sisäohjalla. Ja kaikki tämä menee hyvin kevyellä ohjastuntumalla.

Samaan tapaan palkitsemalla olen saanut Muulin tekemään paikoillaan hyvän etuosankäännöksen (etuosankäännöksessä hevosen etuosa pysyy siis paikoillaan ja takajalat kiertävät kehää ympärillä). Tähän riittää se, että istun satulassa ohjat pitkällä ja kädet nupissa, siirrän toista jalkaani hieman taakse ja naputtelen kevyesti kylkeen. Muuli tekee jopa kaksi pyörähdystä putkeen.

Muuli ei tosin ole ihan ärsykekontrollissa, koska se myös kokeilee ns tylsinä hetkinä, että mistä saisi herkkua. Yhtenä päivänä istuin satulassa kentällä Muuli allani ja somettelin ohjat nupissa. Muuli lähti itsekseen tekemään etuosankäännöstä, mutta en reagoinut siihen mitenkään, jatkoin puhelimen äärellä. Muuli ehti tehdä kolme pyörähdystä kunnes otin ohjat ja pysäytin sen. En palkannut sitä siitä, koska en pyytänyt liikettä, mutta ratsastin pätkän eteen, pyysin sitä tekemään ja palkkasin sitten.

Pidän edelleen siitä, että eläimillä on aloitekykyä ja liikkeitä jalostaessani on hyvä lähtökohta, että eläin tarjoilee käytöksiä ja voin sieltä sitten napata jonkun ja lähteä rakentelemaan sitä uuteen suuntaan. Leipäpalat ovat oiva motivaattori Muulin kohdalla ja helpottaa ja varsinkin nopeuttaa sen oppimista. Muuli on noin muutenkin hyvin fiksu ja älykäs ja oppii kyllä hetkessä, kun osaa opettaa.

4 kommenttia

  1. Tämmöistäkin hauskaa! Hienoa työtä, onnittelut!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, tulipa super hyvä fiilis ja te olitte upeita! 🙏❤️🤩

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilo oli kokonaan mun puolella 🥰🥰 ens kerralla me kokeillaan toisiks helpointa luokkaa kyllä 💪💪

      Poista