torstai 6. elokuuta 2020

Pitkä maasto kahluumontuille ja reilusti ravailua metsäpoluilla

Oltiin joskus toukokuussa toisen tallilaisen kanssa maastoilemassa vähän kauempana ja päädyttiin tervehtimään Jaana Päivärantaa, joka on matkaratsastusharrastaja. Olin Jaanan tavannut aikaisemminkin, kun hän piti pienen infon matkaratsastuksesta lähitallillamme vuosi aikaisemmin ja olin salaa haaveillut, että hän tai joku muu alan konkari veisi meidät Muulin kanssa hyville treenireiteille. Puhuttiinkin jo keväällä, että saadaan mennä Muulin kanssa kyläilemään ja käydään sitten yhdessä tekemässä vähän pidempi maastoreissu, tuossa vaiheessa meidän tallin maastoilijatilanne oli heikohko, maastoilijoita oli vain yksi meidän lisäksemme.

Tämä reissu toteutui sitten lopulta heinäkuun puolivälissä, kun pakkasin Muulin traileriin (ei muuten mennyt ihan kuin Strömsössä ja tallipihallamme kirmaili yksi vapaa muuli pariinkin otteeseen) ja ajoin lyhyen matkan Jaanan luokse. Ratsastaenkin olisin toki päässyt, mutta yksin 8 km matka olisi ollut aika hasardi ja olisi verottanut liikaa Muulin voimia.

Otin Muulille hyönteisloimen mukaan, koska Jaana varoitti paarmoista ja toki niitä on meidänkin tallillamme. Muuli oli kuitenkin sen verran hikinen perille saavuttuani, että päätin vain myrkyttää sen tervalaastarilla taktisista paikoista ja toivoa parasta. Jaanalta sain niin hyvää palvelua, että hän heitti Muulin loimen pesukoneeseen maastomme ajaksi ja sain puhtaan loimen mukaan kotimatkalleni, huippua!
Perillä varustimme ratsut ja sain Jaanalta vielä käyttööni vanhoja fyllejä bootseihin. Muuli oli tuohon aikaan aika haluton liikkumaan kovilla alustoilla, joten pehmusteet bootseissa saattaisivat auttaa. Jaanan hevoset ovat suurempia ja tuollaisten pienten padien reunat kuluvat käytön myötä pois, mutta leikkaamalla niistä tuli juuri oikean kokoiset Muulille. Ne luultavasti vähän auttoivatkin, sillä Muuli ravaili ihan happy athletena myös asfaltilla!

Kuvattiin reissulta tietenkin vähän kuvia ja videoita ja koostin niistä alle pienen videon.



Suuntanamme oli eräs hevosillekin sopiva uittopaikka Hyvinkään puolella ja matkaa sinne olisi vajaat 10 kilometriä. Jaana luotsasi meidät hiekkateiden ja asfalttipätkän jälkeen aivan ihanille metsäpoluille, jotka kiersivät tuttua hiekkakuoppaa Ridasjärvellä. Tällä hiekkakuopalla on otettu nämä kuvat viime kesänä.

Vuosi sitten emme ratsastaneet aluetta ympäröivillä poluilla vaikka olisi kannattanut, nehän olivat aivan mahtavia pehmeitä ja riittävän leveitä etteivät polvet jää puihin kiinni! Ja mitä mahtavaa kokovartalotreeniä ne olivatkaan Muulille, kun se joutui oikeasti katsomaan eteensä ja taipumaan poluilla. Muuli ei kulkenut niillä mitenkään vastahakoisesti, vaan oli ihan intona ravaamassa Jaanan Lasse-hevosen perässä!

Määränpäässä meidä odotti iso hiekkamonttu, johon Muulikin pienen epäröinnin jälkeen asteli. Lasse ei harrastanut uimamaisteritouhuja kuin mahasyvyyteen eikä Muulikaan mennyt Lassea syvemmälle veteen, mutta kokemus oli hieno ja Muuli oli stressitön. Omat varpaat kastuivat mukavan lämpimässä vedessä eikä olisi haitannut käydä vähän syvemmälläkin, mutta joku toinen kerta sitten. Muuli suhtautuu vähän epäilevästi vesialueisiin, joten annan sen edetä omaa tahtiaan.


Kotimatkalla kiersimme montut vielä eri kautta, kuin tullessa ja tulimme osan matkaa hieman eri reittiä. Kävimme vielä uittamassa ratsujen kavioita ja bootseja pienellä hiekkamontulla, jossa olimmekin pari vuotta sitten käyneet. Siltä reissulta kirjoitin tämän postauksen.

Sitten tulimmekin jo perille ja Muuli sai nopean ämpäripesun ja Jaana tarjosi sillekin Green Stallion-elektrolyyttiä sisältävää juomaa. Muuli hörppäsi sen niin nopeasti, että ostin tuota samaa elektrolyyttiä myöhemmin myös Muulille.

Lastaus ei taaskaan mennyt kuin Strömsössä ja Muuli oli taas valtoimenaan.. No traileriin se kyllä saatiin ja kotimatka alkoi mutta lastausta on kyllä pakko harjoitella ja paljon. Muulin lastaus ei sinänsä ole mikään hidas operaatio, mutta toivoisin että se kävelisi traileriin ihan kasuaalisti missä ja milloin tahansa. Ja kun saisin sen sujumaan paremmin, en itsekään jännittäisi tilanteita. Tottakai sitä nyt miettii että tuleekohan tästä yhtään mitään, vaikka koskaan ei ole reissu jäänyt tekemättä sen takia, että Muuli olisi lastautumatta. Reissut alkaisivat vain paljon paremmin, jos tuossa olisi enemmän varmuutta kummallakin osapuolella.

Kotosalla juotin Muulille vielä mashivettä, johon laitoin hieman omaa vanhempaa elektrolyyttiä ja se jäi tyytyväisenä ötökkäloimen alle siivoilemaan tarhojenvälejä heinistä.

4 kommenttia

  1. Tämä on todella hyvän mielen blogi. Olet onnistunut haasteellisen muulin kanssa niin mahtavasti, hänestä näyttää kehittyneen paitsi sangen turvallinen harrastuskaveri moneen menoon, myös tyytyväisen oloinen eläin. Ihailen tapaasi käsitellä eläintä positiivisesti mutta silti jämptisti, vaikka luultavasti se ei aina ole pelkästään helppoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos todella mukavasta kommentistasi :) Mukavaa, että Muulin kehittyminen näkyy myös ruudun taakse. Enhän minä suinkaan tätä yksin ole saanut aikaiseksi, mutta varmaan aika moni muu olisi heittänyt hanskat tiskiin aikoja sitten. Vaikkei kaikki olekaan helppoa, niin yritän kovasti nauttia niistä jutuista, mitkä Muulin kanssa toimii. Ja maastoilu on yksi niistä :)

      Poista
  2. Kivaa lukea kuulumisiasi Muulin kanssa! Pitkät maastoretket ovat ihania. Minusta jokainen, jolla on maastossa hyvin toimiva ratsu, omistaa suuren aarteen. Toivon kovasti, että omasta nuoresta kouluratsustani kasvaa samanlainen.

    kuolaintuella.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ihan samaa mieltä, mun mielestä on helpompi opettaa esimerkiksi kouluratsastusta kentällä kuin maastovarmuutta maastossa. Tai siis ehkei maastovarmuutta ole edes mahdollista opettaa ihan jokaiselle hevoselle ja osasta ei siis koskaan tule maastomopoja niin, että se olisi rentouttavaa kummallekin osapuolelle. Mä ratsastan maastossa pääasiassa rentoutumistarkoituksissa.

      Eiköhän siitä kasva, kun säännöllisesti maastoon menee tutustumaan erilaisiin asioihin :)

      Poista