maanantai 30. joulukuuta 2019

Vuosi 2019 sisälsi monta ekaa kertaa, onnistumisia, iloa, vauhtia ja muutoksia.


Blogeissa on näin vuodenvaihteessa runsaasti koostepostauksia eikä Muuliprojekti tee tästä muutosta. Kun olin alkuvuoden todella innoissani kisakaudesta ja kaikistaä siisteistä jutuista, keräsin loppuvuoden itseäni kokoon ja blogi oli hiljaisin koskaan. Mutta vaikka blogin postaustahti on hiipunut, olen kyllä päivitellut muulijuttuja Instagramin puolelle, eli harrastus ei suinkaan ole kärsinyt!

Vuosi oli minulle siis henkilökohtaisen elämäni tasolla aika rankka. Onneksi Muuli pysyi tapansa mukaan terveenä eikä lähipiirissä ollut kenelläkään muulla isoja kriisenä. Oma elämäni alkaa olla nyt kuosissa, ja muistelen vuotta ainakin osittain hymyssäsuin. Tässä tulee nyt erittäin tiivis vuosikooste.

Tammikuussa osallistuin länkikurssille. Muuli oli mukana, mutta oikeastaan vain turistina ja seuramuulina. Ja tietty se sai lisää kokemusta reissaamisesta ja uudesta paikasta. Se tosin kävi niin kuumana, että sai kaadettua minut syvässä hangessa ja jotenkin siinä loukkasin polveni. Tammikuun lopussa Muuli sai elämänsä ensimmäiset kengät ja oli tosi hienosti kengityksessä!

Helmikuussa minun rikki mennyt polveni leikattiin ja sain 6 viikkoa ratsastuskieltoa. Muulin tuliterät kengät eivät saaneet mennä hukkaan, joten värväsin Muulille stuntteja ja se liikkuikin ihan kivasti. Kävin sitä moikkaamassakin pari viikkoa leikkauksen jälkeen.

Maaliskuun lopussa sain nousta Muulin selkään ja muuten se liikkui stunttien kanssa. Tein myös lastausharjoituksia vaihtelevalla menestyksellä.. Muuli nimittäin perseili yhdessä lastauksessa ja otin sen sitten työn alle polvesta huolimatta.

Huhtikuussa osallistuimme Tampereelle Hevoset-messuille Muulin ja parin muun muulin kanssa. Muulit kiinnostivat ihmisiä paljon ja katsomo oli meidän puolituntisemme aikaan aivan täynnä. Nyt, kun pääsin taas selkään, aloimme treenata matkaratsastuskisoihin ihan tosissamme. Eli pitkiä maastoreissuja rauhallisessa vauhdissa. Ratsautumisongelmia meillä oli ollut Muulin kanssa koko ajan sen koulutuksen jälkeenkin, mutta näillä main selkäännousuissa tapahtui iso edistysaskel ja ne sujuivatkin todella hyvin.

Toukokuussa oli sitten ensimmäiset matkaratsastuskisat. Saimme hyväksytyn tuloksen ja päivä oli kaikin puolin todella onnistunut! Osallistuin myös ensimmäiselle karjakurssille Muulin kanssa ja se meni todella hyvin! Muuli näytti olevan kuin luotu karjan keskelle.

Kesäkuussa meillä oli toiset matkaratsastuskilpailut, mutta niissä keskinopeus oli liian hidas ja hyväksytty tulos jäi saamatta. Kesäkuussa oli myös ihan sikana kaikkea muuliohjelmaa, käytiin Hepokala Forest Traililla, Porvoossa laukkakilpailuissa ja hiekkamontuilla kuvauksissa ja baanattamassa. Nautin harrastuksestani ihan täysillä!

Heinäkuussa vietin viikon kaverini luona toisella tallilla, Muuli oli messissä. Maastoilimme todella paljon, jälleen matkaratsastuskisoja ajatellen. Muulin kestävyyskunto ja keskinopeus oli saatava paremmiksi. Tuon aivan upean kesälomaviikon päätteeksi elämä antoi roppakaupalla sitruunoita ja parisuhdestatukseni oli muuttunut parissa minuutissa eronneeksi. Märehdin asiaa hetken ja kuun lopussa Tinderini kävi jo kuumana.

Elokuussa sain hieman muuta ajateltavaa, kun osallistuin Sonkajärvellä toiselle karjakurssille. Kurssi oli tosi jees ja porukka aivan mahtavaa. Omassa elämässäni olin tullut ostaneeksi oman omistusasunnon ja pakkailin tavaroitani. Yhtäkkiä olin vapaa kaikesta ja nautin siitä, ettei kukaan odottanut minua mihinkään ja sain luuhata tallilla juuri niin pitkään, kuin halusin.

Syyskuun alussa muutin ja uusi elämäni alkoi ihan toden teolla. Muulin kanssa nautimme maastoilusta ja kävin parilla tunnilla. Muuli tuntui edistyvän tosi kivasti joka tunti, vaikka emme tuntien välissä hieroneet mitään kouluratsastukseen viittaavaakaan kentällä kaksistaan. Onneksi rento maastoilukin vei ratsua eteenpäin. Tinderöintikin tuotti muuten tulosta ja syyskuun lopussa huomasin seurustelevani aivan uskomattoman ihanan miehen kanssa!

Lokakuussa laittelin uutta kotiani, kävin tallilla, treffailin miesystäväni kanssa.. Niin ja Muuli yritti aiheuttaa harmaita hiuksia kouristelemalla mahaansa poikkeuksellisesti yhtenä päivänä. Kun se oli jo diagnosoitu hiekaksi, sen kiima alkoi. Laitoin sitten kaiken PMS-oireiden piikkiin. Samalla mietimme, että kaikki sen ajoittaiset käytösongelmatkin ovat saattaneet olla kiimaoireita. Muuli kun ei kiimaa ole näyttänyt mitenkään, mutta aina välillä se käyttäytyy muutaman päivän niin kuin kaikki liikkuva yrittäisi tappaa sen. Kipukäytöstä siis.

Marraskuusta en muista mitään.. Okei, vietin 34v synttäreitäni ja luultavasti ratsastin aika paljon, mutta mitään edistysaskeleita emme varmaankaan Muulin kanssa ottaneet.. Hetkinen, oli sillä hampaiden raspaus ja hampaissa ei ollut mitään sanomista normaalin kulumisen lisäksi. Siinä oli siis yksi iso huoli vähemmän, diasteemaa kun tuntuu olevan joka toisella hevosella nykyään.

Joulukuussa ehdin ajatella muuliharrastustani enemmän ja kirjasin kalenteriini matkaratsastuksen alustavan kisakalenterin. Ratsastusseurani Sumara halusi myös palkita minut vuoden tulokkaana, olin nimityksestä tietenkin erittäin otettu! En päässyt mukaan seuran pikkujouluihin, koska olin samana viikonloppuna lomittamassa, mutta nauhotin kiitospuheeni videoksi ja se oli katsottu tilaisuudessa. Muuli seisoi joulukuun alussa pari viikkoa omien kiireideni ja sitten hetkellisten jäätikkökelien takia. Kuun lopussa laitoinkin jo kengittäjälle viestiä, että laittaisi Muulin talvikenkään kun vain ehtii. Etelän kelit olivat kuitenkin monipuoliset ja joulusta lähtien pääsinkin taas ratsastamaan ihan normaalisti sulille teille.

Alla on vielä kuvia vuoden tähtihetkistä.

Tammikuussa oli upeita aurinkoisia talvipäiviä.

Bootsisekoilu loppui herkeksi, kun Muulikin sai rautaa alle.

Polveni leikattiin helmikuussa ja parani hienosti.

Sairaslomani ja ratsastuskieltoni aikana Muulilla kävi stuntteilemassa mm kaverini Tiina.

Itsekin pääsin lopulta selkään, olin sinne kaivannutkin!

Huhtikuussa käväistiin Tampereella messuilla

Pari kertaa kävimme kevään aikana myös irtohypytyksessä naapuritallilla. Muuli sai kehuja hyvästä tekniikasta!

Toukokuussa osallistuimme ensimmäisiin matkaratsastuskilpailuihimme! Ne olivat samalla ensimmäiset viralliset SRL:n alaisuudessa olleet kisat.

Toukokuun lopussa Muuli tutustui karjaan ensimmäistä kertaa lähietäisyydeltä ja oli erittäin pro.

Kesäkuussa maastoreissulla kävisimme kahlaamassa!

Kesäkuussa oli myös toiset matkaratsastuskilpailumme.

Hepokala Forest Traililla

Fotofuusio kävi kuvaamassa meikäläisiä hiekkamontulla.

Porvoossa laukkakisoissa, tämä kuva on lämmittelystä.

Maastoilimme ihan todella paljon! Heinäkuussa vietin viikon kaverini tallilla ja teimme joka päivä pitkän maastoreissun. Se oli tosi kivaa! Ps. minut voi kutsua mielellään kylään myös ensi kesänä ;)

Elokuussa olimme toiseen kertaan karjakurssilla, nyt Jeff Sandersin opissa.

Otettiin myös tinderkuvia, tosin nämä eivät koskaan Tinderiin ehtineet, koska ns flaksi oli käynyt jo.

Laukkasin ensimmäistä kertaa omalla kentällä ihan tarkoituksella ja useamman kerran!

Syyskuussa muutin ja laittelin pikkuhiljaa kotia kuntoon. Tässä on jälkeen ja ennen-kuvapari katonrajan maalauksesta.

Parin kuukauden asumisen jälkeen asumus oli laitettu ja viihdyn siellä todella hyvin.

Joulukuville ei tänä vuonna ollut oikein kelejä, tai jos oli, olin töissä.

Plussakelit tarjosivat kuitenkin hyvät pohjat maastoilla, Muulille on kyllä tulossa kengät, kun kelit niin vaativat.

Muuli ja tarhakaveri-bestis Elsa

Joulumaastossakin käytiin.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti