sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Mitä löydöksiä saatiin Muulista lämpökameran avulla?

Sain mielestäni oikein erityisen hyvän idean, Muulista pitäisi saada lämpökamerakuvaa! Siitä näkisi, jos sillä on puolieroja tai jotain muuta häikkää jossain. Facebookissa oli juuri pyörinyt joku lämpökamerakuva liittyen hevosiin, josta ajatus alunperin lähti.

Googlasin ensin lämpökamerat ja totesin ne aika kalliiksi. Tiesin, että rakennusalalla niitä käytetään enkä tiedä rakennusalalta ketään. Annoinkin siis tehtävän miehelleni, eli Muulin toiselle omistajalle, jonka luulisi jo sukupuolensakin takia olevan enemmän piireissä. Parin tunnin päästä oltiin sovittu lämpökameratreffit muutaman päivän päähän.

Tässä kohtaa selvisi, että lämpökameraa saa puhelimena! Caterpillarin puhelimesta se löytyy jo valmiiksi ja iipuhelimeen saa jonkun lisäpalikan. Päätin, että seuraava luurini tulee olemaan tuo roiskeita ja muutakin paskaa kestävä Cat S60. Linkki vie Giganttiin enkä saa klikkailuista tai ostoista valitettavasti mitään profikkaa.

Alta näet kuvat, joita yritin hieman analysoida. Olisipa omakin lämpökamera, tekisin sillä erilaisia testejä ennen ja jälkeen suojien/pinteleiden ja ennen ja jälkeen kylmäyksen ja Arnikan jne. Harmi vain, että lämpökamerat ovat niin kovin kalliita, ettei ihan vain Muulin kuvailua varten viitsi sellaista hankkia.

Kameralla pystyisi periaatteessa löytämään kaviopaiseet ja muutkin jumit ja kameran avulla olisi helppoa läiskiä linimenttiä ja muuta hoitoa oikeisiin paikkoihin. Minä en ainakaan omin käsineni pysty kunnolla tunnistamaan lämpötilaeroa esimerkiksi kavioiden välillä. Lämpökameralla sen näkisi heti!

Muulilla 50g kaulakappaleeton loimi päällä

Loimi otettu juuri pois

Juuri loimen pois ottamisen jälkeen

Tallissa



Muuli oli hetken aikaa kentällä ilman loimea ja juoksutin sitä irtona ihan vähän, että saadaan liikekuvaakin videolle. Siitä näkisi epäsymmetriset lämpöalueet.


Kun Muuli oli hieman "lämmennyt" otettiin kuvia joka puolelta.


Alla olevassa kuvassa näkyy hyvin, kuinka kämpöä karkaa mäkivöiden kohdista. Mäkivyöt siis ovat kuluttaneet karvaa, jolloin lämpöhukka on luonnollisesti suurempi.

Takajalkojen lämmöt eivät näytä symmetrisiltä, mutta se johtuu ehkä siitä, ettei Muulia ole kuvattu ihan takaa eivätkä jalat ole edes vierekkäin.

Selkähän se on aina, mikä kiinnostaa, joten sitä on tässä kuvattu. Vaikka kuva ei ole mikään supertarkka, näkyy pepun päällä mäkivöiden remmien kohdat. Ne siis oikeasti kuluttavat karvaa sen verran, että eron huomaa!

Tässä alemmassa kuvassa on tärkeä kohta. Nimittäin Muulin "alaselkä" hohkaa lämpöä. Olen tuntevinani sen myös kädellä, kun vedän selkää pitkin. Harmi etten itse ottanut tätä kuvaa, olisin muuten ottanut lisää kuvia tuolta alueelta. Lämpöhukka saattaa johtua siitäkin, että tuolta alueelta satulan padi hankaa harvoja ja sen takia alue on eri värinen. Muuli ei harmillisesti seiso ihan kohtisuoraan kameraa kohti, joten selän puolieroja ei voi noin muuten katsoa tästä.



Etujalat näyttävät symmetrisiltä.


iplogger.org - IP Logging Service

3 kommenttia

  1. Miten tuota väriä pitäisi tulkita? Siis mitä keltaisempi, sitä enemmän lämpöä poistuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Kaikista lämpimimmät kohdat ovat valkoisia/vaalean keltaisia ja kylmimmät tummia/sinisiä. Kuvan keskellä oleva lämpötila näyttää juuri sen kohdan lämpötilan.

      Poista
  2. Mehän kuvattiin Ripen kavioita silloin, kun se ontui sitä vasenta jalkaa. Sehän paljastui kaviokuumeeksi ja oli nähtävissä myös kuvissa. Mm. kavionpohjasta otetussa kuvassa kavioluun alue on lämpimämpi!

    Jonkin verran on tullut kuvattua, kun miehellä on toi kamera. :D

    VastaaPoista