keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Kaviotsekkaus pitkästä aikaa

Olen hoitanut Muulin kavioita hävettävän harvoin. En kuitenkaan niin harvoin, että minun tarvitsisi käyttää pihtejä ylimääräisen kavioaineksen leikkelyyn. En välttämättä olisi tälläkään viikolla tarttunut raspiin ellen olisi ollut hankaluuksissa Muulin talvimonojen kanssa. Niitä ei nimittäin meinannut millään saada jalkoihin. Oli korkea aika tehdä asialle jotain.

Julkaisen tässä ensin kuvia parin viikon takaa. Satuin olemaan tallilla valoisaan aikaan ja otin ilman ennakkovalmistautumista Muulin kavioista kuvia.

Oikea etujalka melkein kaikissa kuvissa. Siitä on helpointa saada kuvia kun itse ottaa.







Tässä takajalat
Tämä kuva poikkeuksellisesti vas etunen, vuolun jälkeen.

Kaviothan eivät suinkaan kerro koko totuutta, vaan rinnalla pitäisi olla myös rakennekuva.


Näiden kuvien jälkeen mallailin siis bootseja jalkaan ja totesin, ettei tule muuten mitään. Sain ne jalkoihin hikoiltuani hetken ja ratsastuksen jälkeen totesin, etteivät Muulin päkiät tule kestämään tällaista. Bootsit olivat hiertäneet sieltä. Otin siis raspin käteen ja aloin hommiin.

Alla olevissa kuvissa on jälleen sama kavio, eli oikea etukavio.

Alla olevassa kuvaparissa on ennen ja jälkeen. Ennen näkyy, kuinka kavio on epäsymmetrinen ja on hieman röpelöisempi sisäreunasta (eli kuvassa oikealta).

Oikeanpuoleinen kuva on kevyen raspauksen jälkeen. Siitä näkyy kuinka kavion ulkosyrjä (kuvassa vasemmalla) on paksumpi kuin sisäsyrjä. Kavio ei siis ole symmetrinen. Säteen ja urat hoitelin kuvan ottamisen jälkeen.


Tässä kuvaparissa on kavion kannat. Ylempi kuva on tällä kertaa "jälleen" ja alempi on otettu pari viikkoa aikaisemmin. Kavio on taas oikea etukavio, eli kuvassa oikeanpuoleinen reuna on kavion sisäsyrjä.

Muulin kavio ei kulu symmetrisesti ja varsinkin alemmasta kuvasta näkee kuinka ulkosyrjältä kavio on pidempi ja kantakin on siltä puolelta pidempi. Kavio ei ole päässyt niin överipahaksi. Kyllä tämänkin kavion pitäisi tästä ajan kuluessa tasoittua kunhan skarppaan kunnolla vuolemishommien kanssa.


Muulin kaviot olivat "pahimmillaan" aika pahat, eli sisäkanta alkoi kääntyä kavion alle. Tämä fiksattiin aiemmin syksyllä kuntoon, ongelmaan riitti oikeastaan ihan se, että vuolin kaviot lyhkäisiksi ja tasapainoisiksi. Koska tuosta ongelmasta ei tullut otettua kuvaa, julkaisen tässä yhden aasin kaviokuvan, jolla oli samaa vaivaa.

Kuvassa siis tuo vasemmalla oleva kanta alkaa kaartua kavion alle, koska paino on vastakkaisella puolella.


Ps. Ethän blogini kuvien tai videoiden pohjalta lähde toteuttamaan kengätöntä elämää. Pyydä aina joku neuvomaan ja näyttämään livenä ja opettamaan kavioiden rakenteesta ja koko eläimen anatomiasta. Kuvien ja videoiden kautta on mahdotonta oppia vuolemaan, mutta jos perushomma on hallussa, voi niistä sitten saada apua.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti