keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Mikä on hevoselle luonnollista?

Puhutaampa hetki siitä, mikä on hevosille luonnollista. Onko pallon nostaminen luonnollista? Ei. Kuva: Reetta Ollila
Näin Facebookissa videon, jossa musta hevonen kiipeää tikapuolle ja laskeutuu sieltä kevyesti alas kouluttajansa ohjauksessa. Laitoin videon tietenkin jakoon saatesanoin "Tajusin just et mitä Muuli tarvitsee joululahjaksi". Tällä tarkoitin niitä tikapuita, en friisiläistä. Tai sitä miestä. Tosin se mies olisi varmaan aika hyvä kouluttaja, että se olisi ihan tervetullut meille.

Videon hevosta käsiteltiin videon ajan kauniisti ja hevonen näytti siltä, kuin se olisi tehnyt tempun ennenkin. Hevosen ilme ei varsinaisesti näkynyt, mutta se seurasi ympäristöään, korvat liikkuivat ja sen liikkeet näyttivät olevan varmoja. Se ei siis liikehtinyt hysteerisen äkkipikaisesti, vaan näyti siltä, että juttu on tuttu sille. Kuolaimia se kyllä mutusti, mikä ei nykytietämyksen mukaan ole hyvä juttu.
Hevosta kiitettiin ja palkittiin lopussa, kun se oli jo alhaalla telineiltä. Tempun opetus oli todennäköisesti aloitettu ihan alkeista ja edetty pikkuhiljaa pidemmälle ja pidemmälle. Ketjutusta tässä ei ole varmaan voitu käyttää, koska ilman alkuvaiheita ei ole mahdollista saada hevosta seisomaan ylimmälle tasolle.

Kyllähän minä arvasin, mitä kommentteja video tulee saamaan, olihan se kerännyt niitä jo eräässä toisessa ryhmässä ennen kuin julkaisin sen. Halusin silti kaivaa verta nenästäni. Julkaisin sen blogin Facebook-sivulla. Laitoin popparit mikroon. Let the games begin.


Pelit todellakin alkoivat. Suurin osa kommentoijista oli kauhistuneita tästä eläinrääkkäyksestä. Kommentit on poimittu Facebookista sekä suomenkielisistä ryhmistä että suoraan videoon tulleista englanninkielisistä kommenteista. Kommentit jakoivat hevosihmiset selvästi kahteen eri ryhmään, enemmistö piti videota negatiivisena ja vähemmistö positiivisena.
  • "Eläinrääkkäystä"
  • "Miksi hevonen asetetaan vaaratilanteeseen? Se ei olisi halunnut tuonne"
  • "En todellakaan tykkää, temppu on riskialtis. Miksi aina laitetaan hevoset ekemään asioita, jotka on ihmisistä kivoja? Hevoset kyllä kiipeilee, mutta ei varmaan rappusille."
  • "Miksi?"
  • "Tämä on niin surullista koska hevonen tekee tuon vain siksi ettei saisi kepistä"
  • "En näe tässä henkilökohtaisesti mitään järkeä. Se ei ole luonnollista eikä mukavaa hevosele. On kauniimpaa katsella juoksevaa hevosta kuin vain hyvin vuoksi tikapuilla kiipeilevää hevosta."
  • "Älytöntä"
  • "Toi on todella vaarallista, ja mitä järkeä?"
  • "Miksi kukaan näkee tällaisen opettamisen millään tapaa tarpeelliseksi, edes show-mielessä?"
  • "Onhan tuo hienon näköistä, mutta mitä jos hevonen säikähtää ja lentää alas niin ei ole enää. Miksi pitää tehdä tuollaista?"
  • "Hevosen rakenne ei ole tehty tällaiseen. Hevosella on kuolaimet ja sivuohjat eikä se voi tasapainottaa sen takia itseään kaulallaan. Hevonen ei tee tätä omasta vapaasta tahdostaan, vaan tämä tehdään vain huvin vuoksi. Ota kuolaimet ja ohjat pois ja katso, tekeekö se sen vapaana. Kaiken lisäksi hevosella on korvat taakse päin suurimman osan ajasta."
  • "Tässä vaarannetaan ihan turhaan hvosen henkeä. Menisivät itse kiipeilemään"
  • Ei todellakaan ole kovin luonnollista hevoselle. Mitä hyötyä tästä tempusta on?
Näin sanoo kommentoija, joka kuitenkin harrastaa todennäköisesti ratsastusta. Mitä luonnollista ratsastuksessa on?

Nosteleeko hevoseläimet luonnossa sullaan esineitä? Eivät. Onko tästä taidosta hyötyä tulevaisuudessa? Ehkä, jos se ojentaa vaikka pudonneen raipan. Onko ratsastus luonnollista? Kuva: Reetta Ollila

On lähtökohtaisesti aika luonnotonta pitää hevosia ylipäätään. Pitää niitä karsinassa, tarhassa tai pihatossa. Edes Paddock Paradise ei ole sitä, missä hevonen luonnossa eläisi. Domestikaatiossahan hevosen aivot ovat hieman pienentyneet, joten se ei ole enää ihan sama kuin villihevonen, mutta aika lähellä. Hevosen rakenteeseen (tässä luki aiemmin virheellisesti että fysiikkaan) emme ole voneet kesytysprosessissa vaikuttaa ja hevosen rakenne on hyvin samankaltainen kuin noin 5000 vuotta sitten, kun ensimmäiset hevosvarsat otettiin emiensä alta kyliin ja kesytettiin ratsuiksi ja rehuksi. (lähde: Hevostietokeskus)

Entäs ratsastus? Evoluutio ei ole muovannut hevosta kantamaan ratsastajaa emmekä me ihmiset ole pystyneet edes 5000 vuodessa luomaan hevosesta ratsuksi sopivampaa. Miksi ratsastus siis olisi luonnollisempaa tai tarpeellisempaa hevoselle? Ratsastajan tehtävähän on istua kyydissä mahdollisimman vähäeläeisesti mutta vaikka olisi millainen Ingrid Klimke, tulee silti tuotettua hevosen selkään sinne kuulumatonta taakkaa.

Puhutaanko hetki lehmistä? Aina kun joku lehmäratsastusvideo lähtee leviämään somessa, saa se samantyylisiä kommentteja. Ei ole luonnollista, lehmän selkä ei kestä, lehmän ei kuulu hypätä varsinkaan esteitä. Kommentoijina on ihmisiä, jotka ratsastavat ihan viikoittain hevosella! Eikö ole aika absurdia?

(lehmävideo on aika kiva, suosittelen katsomaan)


Miettiiköhän postauksen kohuvideon friisiläinen, että on tämä aika kumma temppu, että laukanvaihdoista olisi tulevaisuudessa enemmän hyötyä?

Millä tavalla pohkeenväistö tai kärryjen vetäminen ovat hevosen kannalta luonnollisempia tai hyödyllisempiä kuin sirkustemput? Entäs keskiaikalarppaus miekkojen ja peitsien kanssa, mitä luonnollista siinä on? Mistä me ihmiset tiedämme, mitä hevonen tekee mieluiten? Tai oikeastaan me tiedetäänkin, se haluaa olla laumassa kavereiden kanssa ja syödä.

Jos jätetään eläinten vapautisrintaman sanoma käsittelemättä, mutta katsotaan alun hevosvideota sillä silmällä, että kärsiikö hevonen? Helena Telkänranta kertoo Me Naisten haastattelussa siitä, mitä ns hauskoissa nettivideoissa kannattaa katsoa.

"–Video, jossa eläin tekee tempun, herättää kysymyksen: miten temppu on opetettu eläimelle? Maailmalla – mutta valitettavasti myös Suomessa – on yhä niitäkin ihmisiä, jotka käyttävät väkivaltaa, rangaistuksia ja pelkoa opettaessaan eläimille temppuja. Kun vaikka norsu esittää turisteille akrobatiaa, se tekee sen luultavasti välttyäkseen rangaistuksilta ja kivulta. Ja temppukin on vaarallinen: usein toistuvat luonnottomat asennot kuluttavat niveliä ja voivat aiheuttaa kroonista kipua aiheuttavan nivelrikon."

Jos siis näet videolla tempun, mieti aina, miten se on opetettu. En minäkään tiedä miten friisiläinen on opetettu, mutta tuon videon perusteella se näyttää tekevän tempun mielellään, vaikka pureekin kuolainta.

Alla on video Muulista, joka tekee peruutuksen hännästä vetämällä. Sekin puree kuolainta. Aloitin tempun opettamisen niin, että aluksi riitti painon siirto taakse. Silloin löysäsin hännän, kehuin ja kävelin pääpuoleen antamaan kauraa. Tästä lähdin lisäämään matkaa, jonka haluan Muulin peruuttavan ja nyt se peruuttaa jo aika monta askelta. Mitä hyötyä tästä taidosta on tulevaisuudessa? Ei mitään. Onko tämä luonnollista muuleille? Eivät ne ainakaan minun tietääkseni vedä toisiaan hännästä ja laita kaveria peruuttamaan.


Hännästä vetäminen on tietenkin ihan kevyttä kamaa tikapuiden kiipeämiseen, mutta onko se sitä eläimen näkökulmasta? Miettiikö eläin että tämä temppu oli kyllä vaikeampi kuin eilinen? Eläin miettii tasan sitä, mitä tekemällä se hyötyy. Joko se saa palkinnon tai se pääsee eroon paneesta tai kivusta. Jossain vaiheessa siitä itse tekemisestä tulee kuulemma eläimelle palkitsevaa. Sillä on energiaa ja se haluaa käyttää aivojaan ja selvittää, että mitä tekemällä se saa palkinnon. Eläin alkaa kokeilla aiemmin oppimiaan temppuja, jos joku niistä johtaisi palkintoon.

Me Naisten jutussa annetaan vielä hyvä ohje videoiden jakoon "Kuinka eläinvideoita sitten voisi ihailla eettisesti? Katso ja jaa ainoastaan sellaisia videoita, joissa tiedät eläinten voivan hyvin. Jos et ole täysin varma, älä ainakaan jaa videota eteenpäin. Jos et ole monen eri eläinlajin erityisasiantuntija, yksi mahdollisuus on etsiä videoita asiantuntijalähteistä, esimerkiksi suomalaisten ja ulkomaalaisten eläinsuojelujärjestöiden sivuilta tai vaikkapa eläindokumenttien tuottajilta. Silloin löydät kivoja ja söpöjä videoita, joiden tekeminen on ollut eläimillekin turvallista."

Jaoin hevosvideon se perusteella mitä videolla näin. Näin siinä taitavasti opetetun hevosen. Temppu voisi olla verrattavissa vaikka levadeen vaikeustasonsa puolesta, tai mistä minä tiedän kun en ole kumpaakaantemppua opettanut. Hevonen näytti toimivan miehen kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä ja pakottamatta. Siihen en osaa ottaa kantaa, onko tempun opettaminen järkevää vai ei. Tai että onko se tarpeellista.

Eikä siihen osaa ottaa kantaa se hevonenkaan.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti