torstai 25. elokuuta 2016

Kuvapostaus: Muuli vs renkaat

Lähden huomenna Saksan muulimatkalle. En ole pakannut vielä mitään, tavarat ovat onneksi jo listattu paperille ja rinkka on valmiina pakattavaksi.

Ja silti käytiin tänään tallilla kun siskoni tuli katsomaan Muulia pitkästä aikaa. Samalla ohjeistin muulin toista omistajaa eli aviomiestäni että miten hänen tulee hoitaa Muulia mun loman aikana. Muuli asuu toki täysihoidossa mutta olishan ihan kiva näyttää sille harjaa muutaman kerran viikossa.

Hän sai Muulin kiinni tarhasta nopeasti, sitoi puomille, harjasi ja putsasi kaviot ensimmäistä kertaa elämässään.

Ja sit käytiin maastossa ja tein vähän rengastemppua kun paikalla oli myös kuvaaja.

Postausten taso tulee parantumaan kunhan on enemmän aikaa, pahoitteluni tästä kakkapostauksesta.

Perhekuva. Kaikki kuvat: Katri Määttänen


















Kuvaaja ja Muuli, tämä onkin muuten poikkeuksellisesti mun ottama.




Pari videota, en edes katsonut näitä läpi, nyt ei ehdi!

7 kommenttia

  1. Hihi, hevospuuhissa auttava mies on paras! Ihanaa matkaa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se nyt täysin omasta halustaan auta mutta kai tämäkin lasketaan :D

      Poista
  2. Perhemuuli :D Sehän vaihtaa kohta autoon renkaatkin! Tai ainakin siirtelee ne pois alta :D Mutta kiva nähdä miten se ei enää arastele ihmistä ja miten hyvin sitä voi koskea. Täysin kesy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Putsaa omat kaviot ja rakentaa agilityesteet :D

      Poista
  3. Innostunut kakkos omistaja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innostuneisuus oikein huokuu kuvista. Muista että yhdyssana on yhdyssana!

      Poista
  4. Ihania kuvia! Sulla on tosi kiva blogi jota on ilo lukea, myös nää ei niin tekstipainotteiset postaukset kelpaa hyvin :D

    VastaaPoista