sunnuntai 7. elokuuta 2016

Aasien kaviot lyhyeksi.

Kuten moni muukin kolmekymppinen lapseton nainen, etsin minäkin jatkuvasti jotain uutta mielenkiintoista tekemistä. Olen noin niinkuin teoriatasolla jauhanut aasien kavioidenhoidosta jo vuosikaudet, kirjoittanut artikkeleita kaviokuumeesta ja haukkunut kaikki Suomen aasit pitkäkavioisiksi.

Laitetaan söpö aasivarsa tähän jutun alkuun muodostamaan esikatselukuva.
Tämä kaikki on ollut suurta kus.. huijausta, sillä ennen Muulin tuloa, en muista että olisin koskaan edes raspannut kavioita. Osaan kyllä ihan ilman vuolukokemustakin erottaa sopivan mittaisen kavion liian pitkästä kaviosta ja päässäni on hyvin selkeänä kuva siitä, millainen aasin kavion tulisi olla. Pitkälle kaviolle ei ole yhtään hyväksyttävää selitystä. Ei yhtään.

Minulle riittävät kaviot kertomaan ihan kaiken oleellisen sen omistajan hevosenpidosta.

Erotan kyllä kavioista että onko viime vuolukerta ollut kaksi kuukautta vai kaksi vuotta sitten.

Olen nähnyt pitkää ja tosi pitkää kaviota mutta myös sopivan mittaista. Mikään ei ole kauniimpaa kuin mielellään laitumella ravaava ja laukkaava aasi sopivan mittaisessa kaviossa. Tiesitkö että se tallin "maskottina" toimiva aasi ei välttämättä halua liikkua siksi että se on laiska, kuten sen väitetään olevan, vaan siksi että sen jokainen askel yksinkertaisesti sattuu?

Jos omistajalla ei ole kykyä pitää eläimensä kavioita kunnossa, niin kaivakoot aasille montun. Vähemmän se siitä lopetuksesta kärsii (ei muuten tottapuhuan kärsi ollenkaan) kuin siitä, että se joka päivä tepsuttelee niillä ylipitkillä kavoillaan.

Aasien kipukynnys on todella korkea ja allaolevat aasitkin kävelivät, kun pakko oli. Ravia ne eivät sentään ottaneet.
Kuva ei liity Tukkilan aaseihin. Omistajan mielestä kaviot ok.
Kuva ei liity Tukkilan aaseihin. Omistajan mielestä kaviot ok.
Muuli on siitä erinomainen tuote että vaikka kaviot olisivat pitkät, sen kaviokulma pysyy silti samana. Se siis vain kasvaa korkeutta. Mutta kun aasin kavio kasvaa pitkäksi, se kasvaa suksea.
Innostuin nyt jollain tavalla tästä vuolemishommasta, varsinkin kun olen saanut Muulin kaviot pidettyä hyvässä kunnossa. Joudun jopa hillitsemään itseäni etten raspaa niitä liian lyhyeksi! Koska en osannut hillitä raspausintoani, laitoin Tukkilaan viestiä (heillä n. 12 aasia, en laskenut) että liikenisikö sieltä porukasta pari koekaniinia n puoleksi vuodeksi. Hoitaisin siis niiden kavioita itse. Perävalotakuulla.

Luottoa näköjään oli uhkarohkean paljon, koska sieltä saisi raspattavaa vaikka kuinka paljon!





Liian pitkät, tältä raspattiin.

Eihän siinä sitten muuta kuin raspi ja puukko autoon ja kohti Tukkilaa. Palkaksi meille lämmitettiin savusauna, mieheni tuli myös nauttimaan työni tuloksista.

Vuoluhomma oli sen verran hektistä ettei siitä ole valitettavasti kuvia.

Ensin raspasin kaksi kokonaista varsaa ja yhden etukavion. Tämä etukavioaasi sai samalla uuden nimen "Tukkilan Vittumainenvuoltava", sen verran sillä nimittäin oli taistelutahtoa. Mä en sitä mörssäriä jaksanut pitää, joten tilan isäntä joutui ottamaan toisen etukavion samaan mittaan kuin mihin itse vedin toisen. Ja hiton hyväksi vedinkin.

Olen aikeissa osallistua Vainikan aitan vuolukurssille, mutta tämän vuoden viimeinen kurssi on jo täynnä. Harjoittelen siis itsekseni talven ajan ja menen vuolemaan teuraskavioita ensi keväänä. Tällä hetkellä en koske elävän hevosen kavioihin, se kun tuntuu olevan ihan oma maailmansa aasinkavioihin verrattuna. Ja eiköhän vuolijoita hevosen kavioille riitä ihan kunnolla.

Älä nyt hyvä kengittäjä/vuolija peljästy, en todellakaan ole viemässä metukoita sun leivältä, vaan haluan opetella tätäkin nyt vähän lisää, jotta minulla on teoriatiedon taustalle ihan käytännön kokemusta aasien kavioiden hoidosta. Ilmoitelkaa siis ihan rauhassa verottajalle!

Vuolujen jälkeen nämä kolme vuotiasta varsaa (joista ainakin yksi on myynnissä, mahdollisesti myös Tukkilan Vittumainenvuoltava) pääsivät isompaan tammalaumaan, jossa on myös kaksi tämän kesäistä varsaa.

Katsoin kameran läpi niiden menoa.





Musta aka Sportti, jonka kaviot saivat käsittelyä.
Tässä on isoon laumaan päästetty nuorisorikollisjengi. Keskellä oleva on ainakin myynnissä, Tukkilan Sukulaku.


Tukkilan Vittumainenvuoltava yrittää varastaa tämän kesän varsan.








Neljänneksi kokelaaksi otettiin tästä laumasta yksi emätamma, Musta aka Sportti, käsittelyyn. Se olikin päivän mukavin aasi, antoi etusetkin jalkojen väliin. Ja sitä todellakin tarvitsi, sillä raspi tylsyi piävän aikana huomattavasti ja mun pitikin saada koko raspin pituus ja molemmat kädet käyttöön.

Tämäkin meinasi mennä vähän  hektiseksi ulkoisten tekijöiden takia, vanhemmat varsat nimittäin meinasivat varastaa kesällisen varsan ja tamma tietenkin vähän hermostui siitä.

Ne jäivät edelleen pitkiksi koska pihtejä en omista (vielä) ja raspi oli niin tylsä että hinkkaisin niitä vieläkin jos olisin jäänyt lyhentämään niitä kunnolla. Asento muuttui kuitenkin oikeaan suuntaan eli pystymmäksi.

Ensi kertaa varten hankin a) uuden raspin (saa ehdottaa hyviä), b) teräsharjan poistamaan kavioiden kivet c) pihdit säästämään raspia (saa ehdottaa hyviä). Ja kyllä se Vittumainenvuoltavakin saadaan hoideltua, ehkä sillä oli huono päivä.

Käytiin vielä katsomassa toisen aitauksen aaseja, jossa Tukkilan aasiori Aatu panee parastaan kolmen tamman kanssa.




Olen täysin ajan hermoilla käytännössä kaikessa ja harrastin myös tätä libertyä joka on ollut hip ja cool jo parin vuoden ajan. Libertyssä on tarkoitus roikkua kyydissä ilman apuvälineitä kun kaveri ottaa hienoja kuvia. Tämä on siis vielä coolimpaa kuin kaulanaruilu. Tarkoitus ei missään nimessä ole ratsastaa, vaan ottaa vain ne kuvat.

Siksi tämäkin sessio kesti vain pari minuuttia ja valitsin Teille parhaat (ilme)kuvat blogiin.
Nämä ratsastuskuvat otti Outi Tukkila

äitiii auta! t. Kaisa
Quasimodo ravaa.

eiiii kuolen! t. Kaisa

Lumi on aika tukevassa kunnossa.

Palkinnoksi saatiin kakkukahvit ja menimme mieheni kanssa Tukkilan savusaunaan.

Selasin läpi vanhaa saunakirjaa ja TASAN viisi vuotta sitten olin ollut saunomassa viimeksi kun järjestimme Aasiyhdistyksen Aasipäivän Tukkilassa!

Jos et ole koskaan ollut savusaunassa, suosittelen Tukkilan saunaa erittäin lämpimästi. Taksa on 35e/henkilö ja hintaan kuuluu saunamakkarat ja virvoitusjuomat. Saunoa saa käsittääkseni niin pitkään kuin jaksaa, me jaksettiin pari tuntia. Elämys on ihan joka euron arvoinen.

Vähän romantiikkaa.
Saunan ikkunoista näkyy Porvoonjoki ja Kerkkoon kylä. Ja ovesta näkyy aasit. En usko että on mitään parempaa.

Ettei blogi menisi liian aasihenkiseksi, on tässä vielä pari kuvaa Tukkilan tämän kesän kasvatista, joka onkin yllättäen puokkivarsa! Sillä on jotkut tosi hienot vanhemmat (emää sanoin mörssäriksi) ja sitä rataa. Minä näistä mitään ymmärrä.



16 kommenttia

  1. Pihdit eli kavioleikkurit kannattaa ostaa Mustard-merkkisinä, niissä on paras hinta-laatusuhde. Raspi on makuasia ja niissä ei niin suurta hintaeroa ole (n.30-40€ saa jo hyvän).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jo tuossa aamulla katsoinkin sattumoisin juuri niitä Hevarilta. Syy oli yksinkertaisesti se, että ne olivat halvimmasta päästä, mutta hyvä tietää että ne ovat myös toimivat hintaansa nähden. Raspina mulla on ollut Heller, mutta luulen myös että tuon hintaluokan raspit ovat kaikki ihan ok.

      Poista
  2. En jaksa nyt muuten postausta kommentoida, mutta laitoin juuri Vainikalle viestiä ja he lupasivat katsella vielä syksylle lisää kavionhuoltopäiviä syyskuun päivän lisäksi ;) ties vaikka päädytään samalle kurssille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi se olis mahtavaa jos tulis vielä syksylle, tähdätään samaan päivään :)

      Poista
  3. Mi-ten sä oot saanu jo sun Hellerin tylsymään? :D Mä hain maaliskuussa Black Legendin, nyt se alkaa olla sellasilla hampailla varustettu että sillä saa jo vähän sahata, ennen yks veto vei puolet kaviosta. Oon kyllä tykänny siitä, puree tosiaan tuohon betonisorkkaanki nätisti. Vähän oon varjellut sitä, että hiekkasia kavioita en raspaa ja putsaan paskat raspista pois ennen takas säilöön laittoa ettei ruostuis. Mulla on hohtimetkin, muttei niitä tuu käytettyä kun en oo päästäny kenenkään vuoltavan kavioita sellasiin pituuksiin että niillä puris. Kenkien poistojen jälkeen tullut lyhenneltyä, (ja kengät irrotettua samoilla about 16 euron Agrin pihdeillä) ja jos oon jotain uutta tuttavuutta käynyt siistimässä niin joskus on ollut tarvetta.

    Jos haluat ponin kavioihin tutustua raspin kera, niin täältä löytyy koekaniini, joka kasvattaa kavioita nopeammin ku ehdin niitä lyhentää. Voi tosin olla, että siitä ois kohta vaikka avattaviksi teuraskavioiksikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli itseasiassa aika helppoa kun jättää kivet ja hiekan kunnolla harjaamatta kaviosta pois :D
      Mullakin on tässä visio että saan niiltä aasilta pihdeillä nyt sen mitä saa ja sen jälkeen säännöllisellä hoidolla on raspi ihan riittävä. Tai varmaan pari raspiakin korvaa pihdit tässä tilanteessa, mutta kun sentinkin raspaa pois niin saa ihan hikipäissään hinkata.

      Mä käyn ensin vuolukurssin ennenku uskallan näyttää millekään lyhytkorvaiselle raspia ;)

      Poista
  4. Mä olen joskus joutunut useammastakin aasista tekemään eläinsuojeluilmoituksia, kun kaviot olleet hävyttömän pitkiä ja liikkuminen silmin nähden kankeaa ja hankalaa. Pahinta lienee se, että eräskin aasiraasu oli kotieläinpihan asukas.. Siellä se yleisö katseli sitten "hyvinvoivaa" aasia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein! Juuri noin pitää toimia! Minäkin muistan kuinka yhdellä Lahden isolla hyvämaineisella ratsastuskoululla oli aikoinaan kaksi aasia. Siellä ne olivat karsinassa e-rit-täin pitkässä kaviossa. Ne onneksi myytin hyvin pian sen jälkeen kun kävin siellä ja toinen viettelee nykyään oikein hyvää elämää, lyhyessä kaviossa.

      Poista
  5. Hei ihan törkeän mittaiset nuo parit kaviot, aasiparat! :'(
    Toivottavasti noiden suksikaviot saatiin sitten myöhemmin kuntoon, eihän tollasilla voi elää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa niistä sen tarkemmin kuin että elossa ovat tietääkseni ainakin vielä :(

      Poista
  6. Miksi aasien kavioita ei sitten Suomessa hoideta? Koska niillä ei ratsasteta, niin ei suostuta laittamaan rahaa aasinpitoon yhtään enempää kuin että pysyy hengissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ei olla löydetty kengittäjää joka suostuisi tulemaan" "ei anna vuolla niin ei viitsitä rääkätä sitä kengittäjällä" "noku uus kengittäjä ottaa 80e kerta ni ei kyl viittitä sen verran maksaa" "tää ontuu ana kun se on vuoltu niin me vuollaan vaan kerran vuodessa"
      Onhan näitä tekosyitä.
      ja sit se että jos aasi on aina ollu liian pitkässä kaviossa niin siitä tulee omistajalle se normaali kavion malli jossain vaiheessa. Ja tietenkin se ontuu kun sukset vedellään pois...
      Melkein kaikilla on aasit omassa tallissa ja niiden menot on alhaiset. Kun aasi noin muuten syö omaa heinää ja rahaa menee korkeintaan alusiin, on 40-80e vuolukerta ihan liian korkea suhteessa muihin menoihin niin se jää käyttämättä. No onneksi yhä useampi raspaa itsekin.

      Poista
  7. Kuuluuko aasien kavioita vuolla hevosia useammin vai onko se yksilöllistä? Näyttää aika hurjilta nuo koivet, mutta oon nähnyt pahempiakin :/ Tosi kaunis tuo valkea aasi! Ostaisin jos ois varaa muuhukin kuin ruokaan c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi yksilöllistä. Joillain on asento sellainen että lähtee kasvattamaan kärkeä/suksea nopeammin ja toiset kasvaa vain korkeutta mutta kaviokulma pysyy samana. Jos kaviokulma ei muutu, voi antaa kasvaa vähän liian pitkäksi mutta suksikaviot pitää raspata useammin, vaikka kerran kuussa.

      Poista
  8. Oikein hyvä että aasien kavionhoitoon kiinnitetään huomiota :)
    Jos saa antaa rakentavaa palautetta niin olisi ollut mielestäni hyödyllistä jos olisit kertonut millaiselta aasin kavioiden tulee näyttää kun ne on oikein vuoltu. Nyt jutussa on kuvia vain hoitamattomista kavioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tulossa aasin kaviosessio tämän viikon torstaina seuraavan kerran ja tällä kertaa yritän saada otettua ennen ja jälkeen kuvia ja tekemään niistä uuden postauksen. Tajusin tätä postausta kirjoittaessani että unohdin TAAS ottaa kunnon kaviokuvat. Toisaalta, en ole mikään ammattilainen niin vähän ujostellen kehtaan niitä kuviakaan julkaista ;)

      Poista