Temppu: opeta hevonen astelemaan korokkeelle

Kaikki kuvat otti Sanna Kauppinen, kiitos!

Opetin tai siis "opetin", eli vahvistin aiemmin opittua asioiden päälle kiipeämistä Muulin kanssa pari viikkoa sitten. Videolla näkyy lähinnä lopputulos, mutta kerron postauksessa, miten olen tempun alunperin opettanut ja miten voit opettaa sen itsekin.

Ensin hevosen pitäisi tajuta kiitossanan tai naksauksen yhteys palkintoon. Eli jos olet ihan noobie, naksauta naksuttimella ja anna hevoselle heti palkinto. Sen katseen pitäisi kirkastua naksautuksen kuullessaan ja sen pitäisi siinä hetkessä tajuta että herkku on tulossa. Minä käytän kauraa, mutta palkinto voi olla myös rapsutus sään aluelle (tehokkainta tutkimusten mukaan). Taputus ei toimi palkintona, mutta hevoven voi tietenkin oppia että taputuksesta seuraa hyvää. Taputus tomii siis samaan tapaan kuin naksautus, hevonen odottaa, että tapahtuu jotain hyvää. Taputus itsessään ei siis tuota hevoselle mielihyvää rapsutuksen tai ruokapalkinnon tavoin.

Tähän alkuopetukseen on olemassa paljon hyvää materiaalia ja kannattaa tutustua siihen. Ja sitten on se luopuminen, jota en ole itsekään vielä kunnolla opettanut, mutta joka "kaikkien" mielestä pitää opettaa heti ensimmäisenä temppuna. Se on siis opittu temppu, ei sen ihmeellisempää. Jotkut sanovat että siinä vaikutetaan hevosen mielentilaan, minä sanon että se on temppu siinä missä muutkin. Siinä on myös ketjutuksen alkeet, mutta mennään siihen joskus toiste.

Kuvitellaan siis, että hevosesi on tässä kohtaa yhteyttänyt päässään naksautuksen tai kiitossanan ja herkun yhteyden. Ja että se osaa luopua eikä syö kättäsi. Oletetaan myös, että se ei näyki tai ole aggre.

Olen opettanut Muulia astelemaan erilaisille alustoille jo pitkään. Yleensä alusta on jotain helppoa, pressu, vaneri, kuormalava, silta. Homma menee niin, että pressu levitetään maahan ja kun hevonen kiinnittää siihen huomionsa edes katsomalla, naksautetaan ja palkitaan. Kun se on katsonut ja saaut palkan tarpeeksi monta kertaa, aletaan palkita siitä, että se liikahtaa (siirtää edes painoa) sitä kohti.

Muuli saa palkinnon lähestyessään kiveä.

Tämän jälkeen aika todennäköinen tapahtumaketju on sellainen, että hevonen haistelee pressua ja kuopii sitä. Näistä kaikista vaiheista palkitaan tietenkin ja siirrytään hevosen luontaisen rytmin kautta vaikeampaan vaatimustasoon. Jossain vaiheessa se varmasti astuu pressulle yhdellä etujalalla, sitten molemmilla. Ja sitten se kuopii sitä siinä päällä seistessään.

Ja lopuksi se on talutettavissa pressun yli, tosin se todennäköisesti ei haluaisi kävellä yli, vaan jäädä kuopimaan, koska siitä se on saanut palkinnon.

Jos hevonen on laiskanpuoleinen tai aika ummikko, eikä kovin innokas, on koulutussessiot pidettävä lyhyinä ja lopetettava siinä vaiheessa, kun hevosella oli vielä mielenkiintoa. Naksutinkoulutus on aika systemaattista ja robottimaista, voit vaikka laskea päässäsi että 10 toistoa ja sitten tauko. Jäi se tilanne sitten hyvään tai huonoon suoritukseen.

Muuli saa palkinnon kuopimisesta. Hevoseläimille on ihan lajinomaista kokeilla uusia juttuja kaviolla kuopimalla.

Jos tuntuu, ettei hevonen millään tajua seuraavaa vaihetta, madalla kynnystä, palkkaa 10 kertaa ja lopeta siihen.

Kun Muuli sitten astui pressulle, oli minulla työn alla lava ja silta. Ne olivat helppoja. Ne ovat kiinteitä ja tukevia. Ei vaatinut montaakaan herkkua, kun Muuli patsasteli lavojen päällä etujalat lavoilla. Sen jälkeen talutin sen niistä yli ja palkitsin alastulosta.

Tämän jälkeen käytössäni oli peräkärry, johon en tosin yrittänyt saada koko muulia, vaan vain etujalat. Peräkärryssä oli mursketta houkuttimena. Jostain syystä Muuli tykkää kuopia hiekkakasoja.

Sitten oli vielä kentälle tuotu hiekkakasa (postaukseen tästä), josta Muuli diggasi tosi paljon ja oppi nopeasti kiipeämään päälle vapaanakin. Uskon, että korkean kasan päälle kiipeäminen tuotti itsessään sille mielihyvää. Aasit ja muulit nimitäin tykkäävät kasoista ja haluavat seistä korkealla. En ihmettele tätä yhtään, korkealta näkee ja kuulee hyvin. Hevosilla ei tätä halua sisäänrakennettuna niin olekaan, nehän ovat tasaisilta aroilta kotoisin eivätkä tiedä syvällä sisimmissään mitään pinnanmuodoista.

Palkinto tulee siitä, kun kivellä on molemmat etukaviot.

Nyt päästään tarhassa olevaan kiveen. Sellainen oli Muulin tarhassa Sannan luona ja selvisi, ettei Muuli vielä ollut kiivennyt sen päälle tai kiinnittänyt siihen muutenkaan huomiota. Asiaan oli tietenkin tehtävä muutos.

Sanna kuvasi koko setin alla olevalle videolle. Tilanne oli siis ihan oikeasti noin lyhyt. Tuossa yhdessä kohtaa, kun filmi katkeaa, hain lisää heinää palkaksi. Heinä ei toiminut palkkana kovin hyvin, koska sitä ei saa taskuun piiloon ja sitä ei voi annostella tarpeeksi nopeasti. Kaura ja pienet leipäpalat toimivat paljon paremmin, mutta niitä ei ollut saatavilla. Videolta näkyykin, kuinka Muuli on aluksi täysin heinän perässä eikä ajattele yhtään, että mitä tässä pitäisi tehdä.


Nopeasti se kuitenkin tajuaa, että juttu liittyy jotenkin kiveen. Minulla ei ole naksutinta, kehun äänellä "hyvä" ja annan heinää perään.

Palkinto pitää viedä aina eläimen luoksi käsi pitkällä, eli hevonen ei saa tulla ottamaan palkintoa sylistä. Tällä ja luopumisella ehkäistään sitä, että eläin tulisi iholle kerjäämään. Ja emmehän me halua opettaa sille että tuuppimalla saa palkinnon. Ammattilaisnaksuttelijat huomaavat kuitenkin, että Muuli oli tuossa koulutustilanteessa liian kiihtynyt ja kiinnittää huomionsa lähinnä palkintoon.

Seuraava vaihe tästä olisi kivellä seisomisen ajan pidentäminen. Eli kun Muuli seisoo kivellä, odotetaan hetki, naksautetaan ja palkinto. Odotetaan taas hetki, naksautus ja palkinto. Ja kiveltä alastulokin on palkittava asia ja sen tulee tapahtua pyynnöstä tai omalla elekielellä, kuten minulla videolla. Lähden siis peruuttamaan ja annan Muulille tilaa tulla alas.

Tämän olisi voinut tehdä myös negatiivisella vahvistamisella. Silloin olisin laittanut Muulille riimun ja pitkän narun ja ohjannut sen kiven luokse. Olisin antanut haistella ja kuopia kiveä rauhassa, mutta jos se olisi lähtenyt pois, olisin juoksuttanut sen takaisin kiven luokse. Se saisi siis rauhallisen hetken kiven luona.

Superrrr!

Ja kun kivi on tarpeeksi tuttu, olisin voinut narunpäätä heilutellen antaa sille paineella käskyn liikkua eteen ja se olisi todennäköisesti astunut kivelle ja lopulta yli. Lähetän sen siis kivelle ja sen yli.

Yritin kerran kuvata tällaista videota (este oli silloin tosin erilainen), mutta Muuli suoritti esteen ilman empimistä. Pääset tuohon postaukseen ja videoon tästä.

Okei, hevosen saa siis suorittamaan molemmilla tavoilla. Mutta se suhtautuu näihin varmasti eri tavalla. Herkuilla kivestä tulee tosi tavoiteltava alusta ja Muuli hakeutuu siihen mielellään. Se voi kokea kivestä eristyksen jopa rangaistuksena. Toisaalta lähettämisen jalo taito pitäisi olla jokaisella hevosella selkäytimessä. Silloin ne eivät kyseenalaista omistajansa käskyjä ylittää, alittaa ja ohittaa erilaisia asioita. Ne saavat olla rauhassa, kun suorittavat ja joutuvat hommiin jos eivät.

Tähän ratsastuskin perustuu. Annamme apuja hevoselle, jotta se tekisi asian X ja kun se tekee, pitäisi istua hiljaa hevosta häiritsemättä.

Kuvasin muuten videon heiluvan pressun ohi lähettämisestä. Se löytyy täältä. Postauksessa on muitakin maastakäsittelyvideoita.

Jos temput kiinnostaa, niin kannattaa kurkata ainakin tämä Nelistelyä-blogin postaus siitä, kuinha hevoselle voi opettaa hännästä peruuttamisen! Temppuhommat ja positiivinen vahvistaminen eivät ole minun mielestäni mitenkään pois normaalista harrastamisesta eikä hevonen mene siitä pilalle. Päinvastoin, se tuo monipuolisuutta yhdessä tekemiseen.

Tässä alla on lyhyt klippi, jossa Muuli peruuttaa hännästä vetämällä. Minä toteutun sen ihan vain niin, että vedin hännästä kevyesti, ja kun Muuli siirsi painoa taakse edes hieman, päästin hännästä irti ja kävin palkkaamassa. Sitten siirryin taas vetämään hännästä ja odottamaan uutta painonsiirtoa. Muuli oppi tämän tosi nopeasti ja peruuttaa nykyään monta askelta.


Lisätään loppuun vielä varoitus, että kivelle kiipeäminen kengitetyn hevosen kanssa ei ole suositetavaa, koska kenkä luistaa kivellä paljon enemmän kuin paljas kavio. Paljas kavio itseasiassa hieman joustaa ja muotoutuu ja pitää paremmin tuollaisella kivellä.

Ethän siis mene vuokrahevosesi tai hoitohevosesi kanssa temppuilemaan kallioille. Omasi kanssa saat tehdä mitä haluat, luonnonvalinta puuttuu peliin jos touhu menee liian vaaralliseksi.

Lue lisää

Muulin 24. viikko koulutuksessa (Muulista tuli buddy sour)

Muuleissa on joitakin tosi tyypillisiä, melkein lajinomaisia käytösongelmia. Todennäköisesti niistä jokainen tulee ainakin kerran jokaisen muulinomistajan eteen. Kun yhdestä selviää, kurkistelee seuraava ongelma heti kulman takana. Hevosten kohdalla  yleisin ongelma tuntuu olevan lastaus, muulin saa sisälle onneksi vinssaamalla.

Nämä käytösongelmat toistuvat yhä uudestaan ja uudestaan muulinomistajien keskusteluryhmissä. Koska suurin osa englanninkielisestä keskustelusta käydään Yhdysvalloissa, ovat ratkaisuehdotuksetkin vähintään omaperäisiä. En epäile hetkeäkään, etteikö Muulin raahaaminen traktorin perässä ratkaisisi montakin ongelmaa, mutta se saattaa olla Suomessa kiellettyä.

Ne tyypillisimmät ongelmat ovat nämä

Hard to catch mule eli hankala kiinniotettava. No tämä on onneksi jo selätetty. Se hoidettiin herkkujen kanssa ja nykyään Muulin voi ajaa myös kulmaan, jossa Muuli "nöyrtyy" ja tulee luokse. Silti se säännöllisesti kokeilee, onko pakko antaa kiinni.

Mounting issues eli selkäännousun ongelmat. Sanna ratkaisi asian hyvin, lähinnä herkuilla ja sadoilla toistoilla. Ei ongelmaa.

Bolting eli ryöstäminen. Muuli kyllä yrittää tätä, mutta sen saa haltuun melko nopeasti.

Buddy sour eli läheisriippuvaisuus. Ja nyt Muulilla on siis tämä. Tai oli ainakin koulutusviikolla 24 sitä ilmeni. Onhan se aiemminkin kieltäytynyt poistumasta pihasta ja kun Sanna on sen kanssa jonkin aikaa keskustellut, on pihasta poistuttu hyvässä yhteisymmärryksessä. Jos keskusteluun meni aiemmin 10 minuuttia, joutui Sanna jumppaamaan Muulin kanssa peräti 45 minuuttia tämän koulutusviikon sunnuntaina! Mennään tähän tarkemmin hieman myöhemmin.

Viikon 24 treenit

Sanna koulii Muulia nyt 2-3 kertaa viikossa tämän kesäkuun ajan omien kiireidensä takia. Samalla minulla "säästyi" rahaa sen hakureissulle. Vuokraan trailerin ja toki diesel maksaa.

Maanantaina Muulilla oli vapaapäivä


Tiistaina Sanna kävi sen kanssa maastossa ja Muuli oli mennyt tosi kivasti. Muuli oli tosin vähän arkonut kavioitaan sorateillä. Seurailemme tilannetta ja todellakin toivon, etten joudu investoimaan kesäbootseihin.

Keskiviikkona vapaapäivä

Torstaina vapaapäivä

Perjantaina vapaapäivä

Lauantaina Sanna vei Muulin taas maastoon mutta varusti sen tällä kertaa suitsilla ja kuolaimilla. Kuolaimet olivat Turtle Top with Flexit, eli ne ovat ergonomisimmasta päästä mitä kuolaimia on. Tai voivatko kuolaimet koskaan olla kovin ergonomiset, eivät varmaan. Muulin bosal ei välttämättä ehdi tulla minulle heinäkuun alussa, joten on hyvä, että Sanna totuttaa Muulia myös kuolaimiin.

Muuli oli taistelutahtoinen eikä olisi halunnut liikkua kuin korkeintaan matona kiemurrellen tietä pitkin. Mutta kun Sanna sai sen tuupattua liikkeelle, oli se mennyt hyvin ja olivat menneet paljon ravia ja laukkaakin. Yhdessä ojakohdassa Muuli oli laittanut kovasti vastaan ja lähti ryöstämään tilanteesta pois. Siitä Sanna kertoo tarkemmin alla olevalla videolla.


Jälkeenpäin hän antoi suoraan vinkiksi minulle, että alas vaan samantien ja taluttaen yli. Niin Muuli kyllä tulee. Tai sitten leipäpaloilla olisi alettava palkkaamaan jo ennen, kun se pistää liinat kiinni.

Sunnuntaina Sanna joutui kunnolla koville. Tallivihkoon on piirretty pääkallo, luut ristiin ja salamoita. Sainkin heti tuoreeltaan WhatsAppiin viestiä että "Vitun muuli" ja arvasin, että nyt ei mennyt putkeen. Taustatietona kerrottakoot, että Muuli on ollut nyt samassa tarhassa Dancerin kanssa, kun Gira oli naimalomalla. Muuli ja Dancer ovat tosi läheisiä nyt, kun tontilla ei ole muita hevosia.

Täsmennettäkööt vielä, että Dancer on ollut puolet ajasta Muulin ja puolet ajasta Giran kanssa tarhassa. Kaikkia kolmea ei voi laittaa samaan tarhaan, koska Gira ei pidä muista hevosista kuin dancerista. Muuli ei siis ole ollut koko puolta vuotta yksintarhauksessa, mutta välillä se on ollut. Nythän se joutuu yksintarhaukseen myös kotitallillaan kesän ajaksi, koska muut hevoset ovat laitumella. Vielä ei ole se hetki, kun tappaisin Muulin kaviokuumeeseen.

Sunnutnaina Muuli oli siis kieltäytynyt poistumasta pihasta tielle. Se oli hyppinyt pystyyn, kääntynyt siinä 180 askelta, yrittänyt ryöstää kotiin jne temppuja. Sanna kuvaili tilannetta "kuin tiessä olisi ollut näkymätön muuri, jota se ei suostunut läpäisemään". Epätoivoisten 30-45 minuutin kuluttua muuli nöyrtyi yhtäkkiä ja pääsivät maastoon. Siellä Muuli oli ollut kiltisti ja olivat menneet ravia ja laukkaakin.

Sanna teki kaiken oppikirjan mukaan. Kun Muuli katsoi tietä kohti tai liikkui sinne, Sanna kehui kovasti. Ja jos ei, muulin karkausyritykset estettiin ja sen olo tehtiin epämukavaksi. Kuolaimilla se oli sentään pideltävissä, bosalilla se olisi varmaan kuskannut Sannan tarhan luokse. Tämä oli kuulemma hankalin vääntö Muulin kanssa koko koulutusjakson aikana. Ja ai että mä olen tyytyväinen, että se tapahtui vielä Sannalla ollessaan eikä minulla kotona! Sanna jos joku laittaa Muulin ruotuun ja vie just sinne mihin pitikin. Mä olisin kotioloissa tilaillut teurasautoa.

Itseasiassa Sannakin muisteli jo päässään Atrian numeroa siinä kohtaa, kun roikkui kirjaimellisesti sisäkuolaimessa ja ihmetteli, miten samalla puolella näkyy molemmat kuolainrenkaat. Helposti, onhan kyseessä Muuli.

Olen muuten varmaan ainoa, jonka kuolainten kriteerinä on se, etteivät ne tule suusta läpi. Se varmaan kertoo riittävästi Muulin taistelutahdosta ja siitä, että sitä ei tosiasiassa pidellä millään päävehkeellä vaan vankkumattomalla kärsivällisyydellä ja mustavalkoisuudella.

Reissun jälkeen molemmat valuivat hikeä. Muuli meni tietty piehtaroimaan ja lepäämään.

Mä olen ihan varma, varmasti sinäkin, että näitä episodeja tulee meillä kotonakin. Pitää vain pysyä tiukkana ja uskoa siihen, että jossain vaiheessa Muuli nöyrtyy ja tekee mitä pitääkin. Tämä on blogin kannalta mielenkiintoinen ihmiskoe siinä mielessä, että tällaiset toimintatavat tuovat aina shitiä niskaan jos niistä julkisesti kirjoittaa. Nykyään kun äänekäs vähemmistö olisi heti kuskaamassa eläintä klinikalle sulkeakseen kivun pois. Sen jälkeen aloitetaan satularumba ja kuolainrumba. Sitten kokeillaan erilaisia lisäravinteita ja vaihdetaan säilöheinästä pois tai siirrytään kokonaan siihen. Lopulta, ehkä, joku tajuaa että Muuli oli vain huomannut, että tässä sillan edessä kun riittävästi pörrää, pääsee takaisin kavereiden kanssa.

Lue lisää

DIY: Dressagemuuli!

Kaikki ratsastuskuvat: Aaveen.net

Miten loihditaan Muulista dressagemuuli? Se on helppoa! Pitää vain hankkia tykötarpeet ja lähettää Muuli koulutukseen.

Minulla oli jo ennestään valkoiset pintelit, ne olivat viimeksi käytössä Aasipäivillä, kun halusin näyttää edustavalta. Eskadronin korvahupun ostin FB-kirpparilta ja Eurokankaasta ostin palan ohutta trikoota, josta ompelin siihen uudet korvat. Satulahuovan sain tallinomistajalta ja valkoiset housut olin ostanut joillekin Aasipäiville jo kymmenen vuotta sitten. Nyt, kun olin ottanut kiloja, ei minun tarvinnut enää rullata vyötäröä. Oliko hyvä vai huono uutinen, en osaa sanoa.

Tuo satulahan minulla on myynnissä, mutta se ei ollut vielä tehnyt kauppaansa. Muuli sai ohuen rään sekä huovan alle että päälle. Vaikka ratsastussessio oli lyhyt, halusin pitää satulan suunnilleen siellä missä kuuluukin. Muulilla nämä tuppaavat valumaan eteen.

Ainiin, paikalle tarvitaan myös kuvaaja. Aaveen.netin Minttu oli ihan sattumalta Iisalmessa porukoillaan samana viikonloppuna, kun olin menossa Sannalle. Minttu kävi viime syksynä ottamassa hienot studiokuvat Muulista (ne täällä), joten hän oli jo sen verran tuttu. Kuvaukset on aina helpompi järjestää tutun kanssa.

Kuvat sain käsiini aiemmin tänään. Olen ihan rakastunut niihin! Niitä on läjäpäin ja tässä postauksessa on niistä vain murto-osa. Muuli näyttää helvetin hyvältä ja minäkin joissain kuvissa. Yksi tilanne meillä tuon kuvaussession aikana oli. Muuli ei olisi halunnut mennä kentän yhteen kohtaan, annoin lisää pohjetta, se otti herneen nenään ja meinasi poistua. Sain sen hyvin nopeasti hanskaan ja jatkettiin.

Muuli tuuletti kieltään tuttuun tapaansa jonkin verran, mutta ne kuvat karsittiin jo kuvaajan toimesta. Syytä voi etsiä ratsastajasta, kuolaimesta, vatsahaavasta, hiekasta mahassa, you name it.

No eikai tässä muuta kuin kuvat esille. Nämä ovat niin niin hienoja!

Tsekkaan, onko kantapää varmasti samassa linjassa muun ratsastajan kanssa. Ei ole.

Mentiin pitkästi myös possujunassa. Sopi minulle!

Kyllä pari nyökkykuvaa pitää aina julkaista. Eikös tämä ole se tavoite aika monilla?

Loppuun vielä parit yhteiskuvat pellolla Sannan ja Dancerin kanssa.

Muuli on tuollainen kylmänrauhallinen purija. Ei se ihmisiä koskaan pure, mutta hevosia kyllä. Se varmaan tietää, ettei Dancer mahda sille mitään kun ratsastaja on selässä.

Dancer järkyttyi.

Maastakäsin poseerauskuvia otettiin vielä toisena päivänä Sannan kanssa. Näisä tuli tosi kivoja! Ensin yritettin tuolla samalla pellolla, mutta mulla ei ollut raippaa ja Muuli yritti koko ajan syödä, joten mulla meinasi palaa käpy. Siirryimme siis tielle, mikä olikin Muulin käsittelyn kannalta parempi vaihtoehto, mutta toisaalta taustalle ei saatu niin kivaa järvimaisemaa.

Tämä oli parasta, mitä pellolta sai. Muuli oli aivan vihreän lumoissa.

Alla on kuva valmiista korvahupusta ja vieressä on kokoa näyttämässä alkuperäinen irti ratkottu korva. Muulin korvan pituus on 23 cm päälaelta korvan päähän mitattuna. Hupun korvista tuli hieman liian pitkät, mutta se ei onneksi näy kuvissa ja huppu on ihan ok kuvausrekvisiitta jatkossakin.

Lue lisää

Nyt mä olen valmis siihen, että Muuli tulee kotiin

Muuli tulee kotiin parin viikon päästä. Vielä kuukausi sitten mietin, että ei hitto, haluanko mä sen vielä kotiin ja että huh, kun se on Sannalla vielä koko kesäkuun. Jotenkin oli sellainen fiilis, että en millään vielä jaksaisi ottaa sitä. Olen nautiskellut vapaa-ajasta ja tallittomuudesta. Olen nauttinut siitä, kuinka ei "pidä" mennä mihinkään, paitsi töihin. Olen ollut tosi paljon kotona ja toisaalta poissa kotoa. On ollut jees tehdä jotain muuta ja olla tuntematta huonoa omatuntoa siitä, kuinka en ole nähnyt Muulia kolmeen päivään.

En ole tänä aikana hevostellut juuri ollenkaan. Minulla oli kaunis ajatus siitä, että kävisin tunneilla ja treenaisin omaa ratsastustani paremmalle tolalle. Olenkohan ratsastanut pari kertaa nyt puolen vuoden aikana? Toisella kerralla ratsuna oli aasi. Niin ja toki olen ratsastanut Muulilla Sannan luona ja kerran Dancerilla.

Ajattelin, että laitan itseni tosi fitiksi muutenkin. Kävisin lenkillä, ehkä juoksisin. Tekisin jotain pilatesta himassa, tai joogaa, mitä tahansa. No en ole tehnyt.

Olen lähinnä maannut sohvalla kone sylissä ja lihonut. En ole koskaan painanut näin paljon kuin nyt. Olen vielä aika kaukana sotanorsusta, mutta en kaukana kuudestakympistä. Ihannepainoni on 50 kiloa. Silloin sovin myös kaikkiin vaatteisiini. Viimeksi olin tuossa painossa, kun Muuli tuli. Se oli tosi stressaavaa aikaa, ja laihduin sen takia. Ilo ei ollut pitkällinen, puolen vuoden kuluttua olin entisissä painoissa. Kaikki ekstra tulee minulla mahaan. Onneksi on kaikenlaisia kuristavia mummokalsareita. Ja onneksi on Nanso.

Muuliin palatakseni, mietin jossain vaiheessa että otanko sitä koskaan takaisin vai laitanko vain makkaraksi. Olenhan päättänyt, etten missään nimessä laita vahinkoa kiertoon. Tulin kuitenkin heti järkiini, en tietenkään söisi Muulia kun sen koulutukseen on panostettu niin paljon.

Sitten koin suurta epätoivoa siinä kohtaa kun tajusin, Sannakin tajusi, ettei siitä saa kaikkea ryntäilyä varmaan koskaan pois. Että se on siinä sisäänrakennettuna, sitä on vain opittava ennakoimaan ja hallitsemaan. Jääkööt kaulanaruni ikuisuuslainaan, olihan sen ostaminen muutenkin aika typerää.

Nyt tuo epätoivo on jo laantunut, paskat on jo housussa. Ei kannata murehtia sellaista, mille ei mitään voi.

Olin todella helpottunut siinä vaiheessa, kun ajettiin tallinomistajan kanssa kotiin uudenvuodenpäivänä. Sinne jäi mulkero jonkun toisen huolehdittavaksi ja minä voisin lopettaa stressaamisen. Kuin iso kivi olisi pyörähtänyt sydämeltä. Että nyt tähän hommaan tulee joku tolkku. Tuossa kohtaa mietin vain, että toivottavasti Muuli on koulutuksessa mahdollisimman pitkään.

Kesälomahan on onnistunut, jos loman loppuvaiheessa tulee se fiilis, että "voisin oikeastaan mennä jo töihin takaisin". Se on siinä kohtaa, kun kaikki on jo tehty, puolison naama alkaa ärsyttää ja kun rahat loppuvat. Minulla on kerran ollut tuo fiilis, ja silloin kesälomani oli karvan vaille kuusi viikkoa. Se oli ihanaa aikaa, mutta viiden viikon jälkeen oikein pelästyin, kun aloin haaveilla töihinpaluusta. Oli lähellä, etten mennyt viimeisen lomaviikon torstaina töihin.

Mulla on nyt sama fiilis. Muuli voisi tulla jo. Laittaisin sille satulan ja bosalin ja lähdettäisiin maastoon. Tutkittais sen kanssa kaikki meidän lähimaastot ja pyörittäisiin vähän kentälläkin. Vaikka siitä ei tulisikaan dressagemuulia, niin olisihan se nyt hyvä, että sillä voisi edes vartin verran pyöriä kentällä ennen maastoonmenoa. Ajattelen sen haltuunottotilaisuutena. Katsotaan, myötääkö ja kääntyykö se ja stoppaako se. Uskoisin, että se alkaa digata kenttääkin, jos sen jälkeen pääsee aina maastoon.

Voisin ottaa jotain 15 minuutin minitunteja opettajilta, jotka käyvät meidän tallilla pitämässä tunteja. Siinä olisi ihan riittävästi minulle ja Muulille.

Rakentaisin kentälle agilityradan ja harjoittelisin sitä sekä maasta että ratsain. Ollaan sitten Elmamessuilla tikissä. Ne on muuten seuraavan kerran vasta kevättalvella 2019.

En unohtaisi maastakäsittelyä, vaan vapaana kentällä työstäminen tulee entistä isompaan rooliin. Se tosin vaatii ensin kentän aitojen korottamista, koska en halua metsästellä Muulia kyliltä.

Pääni pursuaa kaikkia ideoita, joita Muulin kanssa tehdään jatkossa. Tämä ratsastustouhu antaa ihan uuden vaihteen harrastamiseen, vaikka olenhan jo aiemminkin tehnyt kaikkea aika monipuolisesti sen kanssa. Mutta kun tuohon lisätään ratsastus, niin Muulista tulee hyvä. Ainakin alkuun suunnitelmani on ratsastaa niin paljon kuin mahdollista, vaikka joka päivä, vaikka se on vasta 5v. Maastoni eivät kuitenkaan ole niin rankkoja. Enkä kuitenkaan pääse ihan joka päivä tallille. Saan sille hyvän rutiinin ja pohjan alle, kun talvella ei kuitenkaan tule ratsastettua niin paljon pimeyden takia.

Muuli, nyt olen valmis. Toivottavasti sinäkin.

En vitussa t. Muuli

Lue lisää

Pikku-e, miten meni noinniinku?

Tässä vietiin Muulia tallinomistajan kanssa koulutukseen uudenvuodenpäivänä.

Mulla on ollut koko tämän kevään ajan suunnitelma kirkkaana mielessä; ajaisin pikku-een, eli BE-kortin, ja hakisin Muulin itse koulutuksesta takaisin. Muulin toinen omistaja on kyllä hoitanut kuskihommat hyvin, mutta sisimmässään hiljaa kärsien. Ja onneksi tallinomistaja uhrautui Muulin menomatkalle mukaan kuskiksi, se riemuretkihän sisälsi 13 tuntia trailerin vetämistä. Lupasin kuitenkin hiljaa mielessäni, että jatkossa kenenkään muun ei tarvitsisi kuluttaa aikaa Mulkeron kuskaamiseen, vaan kyyditsisin sen itse.

Kuvittelin, että reilu kuukausi riittäisi ihan hyvin korttiasian hoitamiseksi. Virhe.

Aloitetaan kuitenkin ihan alusta. Kesäkuun alussa harjoittelin peräkärryn peruuttamista ensimmäisen kerran. Isälläni on Hiace ja tavallinen peräkärry. Rakennettiin pihalle L-peruuus ja veivasin siinä tunnin edestakaisin. Se meni mielestäni ihan hyvin, siis niin hyvin ettei tarvitsisi inssiä jännittää. Trailerin kytkemistä ja irroittamista olen tehnyt jo aikaisemmin ja uskoisin, että pystyn maamerkkien kanssa peruuttamaan jopa melkein nuppiin. Viimeiset puoli metriä 5 cm nykisin traileria käsin.

Kesäkuun ensimmäisellä viikolla yritin varata teoriakokeen aikaa netistä siinä onnistumatta. Soitin Ajovarman ajanvaraukseen ja selvisi, että ajokorttilupahakemus tai joku muu sellainen yhdyssanahirviö pitäisi käydä katsastusasemalla täyttämässä, että varataanko siihen aika.

Siis aika jonkun lomakkeen palauttamiseen? Sanoin, että mennään riskillä ja pääsin kuin pääsinkin palauttamaan lomakkeen heti samana iltapäivänä. Siinä meni viisi minuuttia ja kuvat olivat jo olemassa, sillä hain passia pari vuotta sitten. Sehän ei myöskään mennyt kuten Strömssössä, siitä voit lukea täältä. Tai siis passinhaku meni ihan hyvin siihen nähden, että tajusin passitarpeeni kahta päivää ennen Portugaliin lähtöä. En nimittäin löytänyt passiani mistään.

Noniin, pitkästi nimetty lomake saatiin palautettua, maksoin siitä ilosta 40 euroa, joten ajoin kotiin ja varasin netistä teoriakokeen ajan. Otin sen työpaikkani lähelle, koska siellä oli aika heti seuraavalle viikolle ja maksoin samalla 31 euron koemaksun. Olin googlannut jo, että netissä on hyvä ja halpa harjoittelumateriaali teoriakoetta varten ja ajattelin ottaa sen 5 päivää ennen teoriakoetta.

En muuten ottanut.

Ajokorttien kokeisiin on tulossa muutoksia ja pikku-e-sivustolla ei voinut harjoitella ollenkaan! NO, googlasin netistä kaiken mitä löysin peräkärryihin liittyen. Kiitos muuten Ruuhkavuosiratsastaja ja Satu.la kattavista blogipostauksista aiheeseen liittyen! Sadun blogipostaus mukaili muuten suunnilleen täydellisesti tätä omaakin kokemusta.

Tällainen olisi päällikkötason vaunu. Vaatii kuitenkin todennäköisesti C-kortin. Kuva on käyttövapaa ja sen on ottanut

trailersoftheeastcoast

Opin Internetistä, että peräkärryjä on kahta eri luokkaa ja että mitä omamassa tarkoittaa. Luin, mitä saa vetää B-kortilla ja mitä ei. Tein pikku-e-sivuston ilmaisia demotehtäviä miljoona kertaa (siinä pyöri noin 20 erilaista kysymystä). Tein oikein muistiinpanot ruutupaperille ja menin teoriakokeeseen.

En tiedä paljonko siinä sai olla virheitä, mutta ainakin kaksi. Monivalintakysymyksiä oli kymmenen. Koe oli ohi 5 minuutissa. Vastasin väärin peräkärryn rengastehtävään (koska tehtävän kysymyksen saattoi ymmärtää kahdella eri tavalla) ja siihen, miten pitää toimia jos yhdistelmä lähtee liukkaalla luisuun (siinä pitää hiljentää/jarruttaa, ei oikaista luistoa vastaan). Renkaista taas sen verran, että talvella trailerissa pitää olla joko samat tai vahvemmat renkaat kuin vetoautossa. Tiesin sen, mutta kysymys oli aseteltu huonosti.

Okei, teoriakoe läpi. Nyt varaamaan netistä aikaa käsittely- ja ajokokeeseen. Internet näytti, ettei yhtään vapaata aikaa ole koko Uudellamaalla ennen kuin joskus heinäkuun puolivälissä. Ajattelin, että internetissä on joku virhe ja soitin seuraavana päivänä ajanvaraukseen.

Tällä kertaa Internetissä ei ollut mitään virhettä.

Inssimiehet on lomilla ja ajat on jo varattu. Öööö, mitä helvettiä? Kaikki kesän ajat on ilmeisesti annettu mopojonneille ja täti ei saa traileria bemmin perään?

Autosta puheenollen, minullahan on automaattivaihteinen auto ja inssiin tarvisisin manuaalivaihteisen, jotta saisin vetää muillakin kuin automaattivaihteisilla vetureilla. En ajatellut tässä elämässä enää taantua manuaaliauton käyttöön, mutta elämä saattaa josain kohtaa potkia sen verran kovaa, että on pakko. Saisin treenihiacen lainaan ja traikun voisin vuokrata tallilta.

No, tilanne oli kuitenkin se, etten pääsisi inssiin ennen kuin Muuli pitäisi hakea kotiin. Hienoa Kaisa. Super.

Muuli on näin valmis näyttämään perävaloja Sannalle ja tulemaan kotiin mamman hoiviin lähelle kauralaareja.

Minulla oli kyllä jo plan b olemassa. Siinä menisimme juhannuksena mökille trailerin kanssa ja toisimme Muulin kotiin sunnuntaina Muulin toisen omistajan kuljettamana. Valehtelisin jos väittäisin, että mieheni vastasi "Joo tottakai kulta, mitä vain Muulin takia". Tässä vaihtoehdossa Muuli palaisi kotiin viikkoa aiemmin, mutta se olisi melkein matkan varrella. Sonkajärvi on mökiltä "vain" 2 tuntia väärään suuntaan. Säästäisimme neljä tuntia ajoa.

Kirjoitin tilanteesta tietty Facebookkiin ja pian ihana muulinomistajakohtalotoverini Anu kertoi, että hänellä on pieni B-kortilla vedettävä traileri! Laskin pikaisesti oman autoni ja trailerin kokonaismassat yhteen ja totta, se jää 40 kiloa alle maksimin, eli koko yhdistelmä painaa 3460 kiloa! Siis täydessä lastissa, tyhjänä toki kevyempi, mutta sillä ei tässä kohtaa ole mitään merkitystä.

Muuli palaa etelään siis suunnitelmien mukaisesti 2.7., haen sen itse, ilman pikku-eetä.Ajan kortin sitten elokuun aikana, kun inssiaikoja on taas tarjolla. Seuraava kuljetustarve onkin vasta syyskuun alussa, kun menemme muulileirille!

Jotenkin kovin huojentavaa on se, että ehdin ajaa yhden riemuretken ennen inssiä. Inssin luulisi olevan ihan helppo juttu tuollaisen matkan jälkeen.

Koti, täältä tullaan! Kuva: Sanna Kauppinen

Lue lisää

Muulin 23. viikko koulutuksessa (maastoilua ja juoksutusta)

Kuten viime viikkopostauksessa kerroinkin, olin sunnuntaista tiistaihin Sannan luona kyläilemässä ja katsomassa Muulia. Päivät oli ahdettu täyteen toimintaa ja olisi ollut enemmänkin jos kelit olisivat olleet paremmat.

Maanantaina oltiin hieman pidemällä (reilun tunnin) maastoreissulla ihan uusissa maastoissa ja tiistainakin oli tarkoitus mennä, mutta oli niin sheisse keli, että ei pystynyt. Aamulla oli +4 ja satoi vettä. Oltiin sitten juoksutushommissa ja tehtiin pientä maastakäsittelyä kentällä.

Muulin koulutuksen suhteen kesäkuussa onkin kevyempi sopimus. Sannalla on tilan kanssa kiireitä enemmän kuin talvella, joten sovittiin että hän koulii Muulia vain 2-3 kertaa viikossa ja maksan tästä kuukaudesta vähemmän. Se sopii minulle erinomaisesti, voisin vielä nautiskella muulittomasta elämästä ja Muuli saisi kuitenkin tärkeitä maastokilometrejä Sannan ratsastamana. Viikon 23 koulutussessiot olivatkin hyvin pitkälti maanantai ja tiistai.

Maanantaina suuntasimme heti aamupäivästä maastoon, koska silloin ei pitänyt sataa ihan niin paljon. No ei satanutkaan, mutta sai kyllä tulla alas satulasta pukemaan sadetakin päälle. Muulikaan ei vaikuta olevan mikään sadekelin suuri ystävä, se yritti kääntää persettä tuuleen ja päätä piiloon kun se oli mahdollista. Itsehän olen sen verran sokerista, että sateella en koskaan ratsasta ellei ole ihan pakko. Nyt oli, olin kuitenkin ajanut Sannalle viisi tuntia, joten aika oli käytettävä hyväksi.

Mentiin ekaa kertaa ison sillan yli. Periaatteessa siinä ei ole mitään pelottavaa, se on leveä kahden kaistan silta. Mutta se muuttuisi pelottavaksi siinä kohtaa, jos Muuli päättäisi ottaa äkkilähdöt enkä oikein uskaltaisi ratsastaa sitä kaidetta kohti. Olisin vielä itse kaiteen  yli vedessä ja Muuli jatkaisi matkaa. Ratsastin siis tiukasti keskiviivaa pitkin keskellä siltaa ja toivoin parasta. Muuli ei ollut millänsäkään vaikka Dancer oli pelkäävinään sillan ylitystä.

Olen itseasiassa tosi iloinen siitä, että vaikka Dancer pisti edessä liinat kiinni ja säpsähti, Muuli vain katsoi sitä pitkään eikä mennyt mukaan. No, Muulilla on sitten omat hieman suuremmat reaktionsa välillä.. Ei mennä niihin, yritän unohtaa.

Sanna on opettanut Muulin hyvin, se nimittäin nappaa syötävää vain liikkeellä ollessaan ja vain puista. Jos se laittoi pään alas ottaakseen ruohoa, vedin pään tietty ylös ja annoin pohkeita. Olen aina maastossa antanut hevosten ottaa puista jos ne eivät hidasta tai pysähdy. Jos ei muuta niin ainakin se ehkäisee vatsahaavan syntymistä.

Muuli oli maanantaina paljon rauhallisempi kuin edellispäivänä. Se pysyi mukavasti Dancerin takana ja mentiin edelläkin. Se ei muistaakseni lähtenyt kyyditsemään minua mihinkään (ainakaan näin viikon jälkeen en muista) ja hidasti ja kiihdytti pyynnöstä. Mentiin tosi paljon ravia ja laukkaa. Laukkaa tosin aika lyhyissä pätkissä mutta kuitenkin.

Muuli nostaa laukan hyvin. Tiivistin vain istuntaa ja laitoin jalat tukevammin sen ympärille. Mutta kun se alkoi väsähtää (se väsähtää aika nopeasti) ja ylläpidin laukkaa kuitenkin, tuli siltä aika mojova protestipukki. Onneksi se suuntautui eteenpäin ja matka jatkui normaalisti. Satula lätsähti kyllä kuuluvasti takapuoltani vasten. Ja Muuli oli heti hallussa taas ja pystyin antamaan löysempää ohjaa sille. En itseasiassa tainnut tajuta koko tilannetta.

Ja kun normaalisti noiden jälkeen jalkani tärisevät ainakin vartin, ei tuo tuntunut missään.

Yhdessä kohtaa kiersimme pienet hiekkakuopat ja jäätiin vähän Dancerista jälkeen (siis noin 5 metriä). Kokeilin Muulin kiihtyvyyttä ja ai että se lähti! Tai siis otti kahdella laukka-askeleella Dancerin kiinni ja sitten mentiin taas käyntiä. Parhaita juttuja ratsastuksessa on se, kun ratsu oikeasti lähtee ja sen voiman tuntee kun oma perse painautuu takakaarta vasten. Ehkä se tarkoittaa myös sitä, että olen liikkeestä jäljessä, mutta ihan sama.

Sanna otti reissun päältä vähän dokumentointia ja koostin videoista pätkän tähän alle.


Videon alussa on taas selkäännousu dokumentoitu. Siitä huomasin, että Muuli ragoi ainakin siihen, kun jalka osuu sen kylkeen. Mutta on tuossa pyörimisessä muutakin. No, onneksi sinne pääsee selkään ja sen saa bosalilla hyvin haltuun, joten toivon että tuo jää jossain vaiheessa pois. Missään paniikissa se ei näytä olevan.

En kuitenkaan ole ajatellut koskaan nousta selkään niin, ettenkö taivuttaisi sisälle samalla. Ja menen jalustimesta, enkä korokkeelta. Pitänee tosin taivutella itseään vähän lisää, että jalan myös saa jalustimeen helposti. Muuli ei kuitenkaan ole mikään kovin iso.

Tiistaina käytiin vielä myöhemmin ottamassa poseerauskuvia. Kuvasin samalla Sannan ja Dancerin, Giran kanssa oltiin otettu kuvat jo edellisenä päivänä. Näitä Muulin dressagekuvia on luvassa ihan oman postauksen verran jossain vaiheessa kun Minttu ehtii käsitellä kuvat, mutta tässä yksi poseerauskuva esimakuna. Olen näistä superiloinen, Sanna on näin bloginkin kannalta erinomainen valinta kouluttajaksi!

Tiistaina suunnattiin kentälle. Sannahan oli saanut Muulin laukkaamaan liinassa ihan useamman kierroksen putkeen. Hän lupasi opettaa kikat minullekin. Muuli sai satulan selkään, koska ajateltiin juoksuttaa myös sisäohjan avulla, mutta keli oli niin paska ja minä olin niin loppu, ettei sitä sitten toteutettukaan.

Muuli ei todellakaan vaikuttanut reippaalta tai meneväiseltä. Ensin käynnit ja ravit molempiin suuntiin ja sen jälkeen aloin kokeilla laukkaa.. Sanna kehotti ottamaan pääty-ympyrän haltuun, siinä saisi tukea kentän aidoista. Ja Muulille kannattaisi nostattaa laukka kulmaa kohti ja umpinaista päätä kohti, jos se päättää lähteä.

Voin kertoa, ettei se meinannut lähteä yhtään mihinkään, joten aloin pyytää laukkaa myös avointa kenttää kohti. Tai siis pyysin laukkaa suunnilleen puoli kierrosta ja lopulta se nousi missä nousi. Koska olin tosi häkeltynyt ylipäätään siitä, että se nosti laukan, en hämmästykseltäni ja hikoiluni määrältä pystynyt ylläpitämään laukkaa. Mutta eikös nostot ole sitä parasta treeniä muutenkin.


Kun Muuli ei aiemmin suhtautunut isoon määrään painetta kovinkaan hyvin, näette videolta miten juoksen sen perässä, huiskin raipalla ja huudan keuhkojeni pohjalta että "LAUKKA", ja silti se lönköttelee ravissa. Tämä video saattaa herättää kuumia tunteitakin, mutta olen valmistautunut ottamaan ne vastaan. Tämä on kuitenkin tosi iso edistys siihen, mitä Muuli oli. Kotitallilla tallinomistaja treenasi viime kesänä laukkajuttuja sen jälkeen, kun Mulkero lähti toistuvasti minulta hanskasta ja karkasi jopa kentältä hyppäämällä aidan yli. Katselin juuri niitä videoita ja Muulin paras saavutus oli juosta pari kierrosta suuntaansa, mutta liina oli aika pinkeänä ajoittain.

Nyt liina ei oikeastaan kiristy ollenkaan eikä Muuli edes hakeudu isommalle ympyrälle. Liina oli kädessäni niin, että pystyin missä kohtaa tahansa antamaan sille lisää pituutta, mutta ei se edes laukannut suuremmalle ympyrälle. Siis ei se laukannut juuri ollenkaan.

Olin sateen ja juoksemisen takia märkä sekä sisältä että ulkoa joten lopussa en enää jaksanut juosta. Päästettiin Muuli hetkeksi juoksemaan irtona eikä sillä ollut ongelmia laukata kentällä.


Me pidettiin Muuli vain liikkeessä ja siihen suuntaan, mihin haluttiin ja aika pian se tulikin kyselemään että onko pakko. Tapahtui siis join-up. Ei mitään maagista siinä.

Tämän jälkeen laitettiin kentälle vielä puomeja ja Sanna haki Girankin hommiin. Oltiin edellisiltana juteltu Piet Nibbelinkistä, jonka kurssilla olin Muulin kanssa viime viikonloppuna ja suoritettiin yhtä puomitehtävää, jota kurssillakin tehtiin. Siinä eläin pitää ohjailla labyrintin läpi niin, ettei eläin astu puomien päälle.

Tehtävä oli minulle ja Muulille tosi mahdoton, sillä Muulin päähän on iskostunut tosi tiukasti puomien päällä väistäminen. En siis voi vain hengailla puomien läheisyydessä, Muuli liikkuu itse puomin päälle ja lähtee väistämään. Joten lopulta muutin puomien asentoa ja väistettiin niitä. Onhan tuo aika hätäistä, koska minulla on niin hyvät palkinnot, mutta kun pitkään aikaan en ole Muulin kanssa temppujuttuja tehnyt niin laitetaan sen piikkiin.

Gira suoriutui paljon paremmin ja teki sidepassiakin kahden puomin pituudelta. Ilman herkkuja.


Lopuksi Muuli ja Dira pääsivät vielä irtona kentälle. Ne eivät ole aiemmin olleet samassa tilassa vapaana, joten oli hauska nähdä kumpi ottaa osumaa. Gira on kuulemma aikamoinen teurastaja, Dancer on ainut, joka sen kanssa voi olla tarhassa. Muulia ei kuitenkaan vielä teurastettu (ei olisi ollut huono vaihtoehto), vaan tammat olivat oikein siististi kentällä.

Laitettiin niihin vauhtia ja estettiin kulmiin pysähtyminen. Video tästä on vielä tekeillä, mutta tässä on kuvia juoksutuksesta.

Kumpikin otti yhden pitkun ja kumpikin säilyi vahingoittumattomana.

Gira lähti alkuviikosta astutettavaksi ja toiveena on azteka-varsa, eli lusitanon ja quarterin jälkeläinen. Nyt Muuli on taas Dancerin kanssa samassa tarhassa. Ne ovatkin hyviä kavereita ja rapsuttelevat toisiaan.

Käyn nyt vielä juhannuksena ratsastamassa Muulilla, kun olemme vain 150 kilometrin päässä omalla mökillämme. Ja kuun vaihteessa haen sen kotiin. Huomenna minulla on pikku-e:n teoriakoe ja sen jälkeen pääsen varaamaan inssin. Tarkoitus on siis että haen sen kotiin ihan itse. En vain tajunnut, että olisi pitänyt hoitaa teoriakoe jo aikoja sitten, kun sitä ja inssiä ei ihan heti saakaan. Lisäksi pitää lainata auto ja traileri, joten näiden suhteen pitää vähän säätää.

Minun ei kannata ajaa inssiä omalla automaattivaihteisella autollani, koska silloin saisin vetää traileria jatkossakin vain automaattivaihteisella.

Lue lisää