Vuosi 2019 sisälsi monta ekaa kertaa, onnistumisia, iloa, vauhtia ja muutoksia.

Blogeissa on näin vuodenvaihteessa runsaasti koostepostauksia eikä Muuliprojekti tee tästä muutosta. Kun olin alkuvuoden todella innoissani kisakaudesta ja kaikistaä siisteistä jutuista, keräsin loppuvuoden itseäni kokoon ja blogi oli hiljaisin koskaan. Mutta vaikka blogin postaustahti on hiipunut, olen kyllä päivitellut muulijuttuja Instagramin puolelle, eli harrastus ei suinkaan ole kärsinyt!

Vuosi oli minulle siis henkilökohtaisen elämäni tasolla aika rankka. Onneksi Muuli pysyi tapansa mukaan terveenä eikä lähipiirissä ollut kenelläkään muulla isoja kriisenä. Oma elämäni alkaa olla nyt kuosissa, ja muistelen vuotta ainakin osittain hymyssäsuin. Tässä tulee nyt erittäin tiivis vuosikooste.

Tammikuussa osallistuin länkikurssille. Muuli oli mukana, mutta oikeastaan vain turistina ja seuramuulina. Ja tietty se sai lisää kokemusta reissaamisesta ja uudesta paikasta. Se tosin kävi niin kuumana, että sai kaadettua minut syvässä hangessa ja jotenkin siinä loukkasin polveni. Tammikuun lopussa Muuli sai elämänsä ensimmäiset kengät ja oli tosi hienosti kengityksessä!

Helmikuussa minun rikki mennyt polveni leikattiin ja sain 6 viikkoa ratsastuskieltoa. Muulin tuliterät kengät eivät saaneet mennä hukkaan, joten värväsin Muulille stuntteja ja se liikkuikin ihan kivasti. Kävin sitä moikkaamassakin pari viikkoa leikkauksen jälkeen.

Maaliskuun lopussa sain nousta Muulin selkään ja muuten se liikkui stunttien kanssa. Tein myös lastausharjoituksia vaihtelevalla menestyksellä.. Muuli nimittäin perseili yhdessä lastauksessa ja otin sen sitten työn alle polvesta huolimatta.

Huhtikuussa osallistuimme Tampereelle Hevoset-messuille Muulin ja parin muun muulin kanssa. Muulit kiinnostivat ihmisiä paljon ja katsomo oli meidän puolituntisemme aikaan aivan täynnä. Nyt, kun pääsin taas selkään, aloimme treenata matkaratsastuskisoihin ihan tosissamme. Eli pitkiä maastoreissuja rauhallisessa vauhdissa. Ratsautumisongelmia meillä oli ollut Muulin kanssa koko ajan sen koulutuksen jälkeenkin, mutta näillä main selkäännousuissa tapahtui iso edistysaskel ja ne sujuivatkin todella hyvin.

Toukokuussa oli sitten ensimmäiset matkaratsastuskisat. Saimme hyväksytyn tuloksen ja päivä oli kaikin puolin todella onnistunut! Osallistuin myös ensimmäiselle karjakurssille Muulin kanssa ja se meni todella hyvin! Muuli näytti olevan kuin luotu karjan keskelle.

Kesäkuussa meillä oli toiset matkaratsastuskilpailut, mutta niissä keskinopeus oli liian hidas ja hyväksytty tulos jäi saamatta. Kesäkuussa oli myös ihan sikana kaikkea muuliohjelmaa, käytiin Hepokala Forest Traililla, Porvoossa laukkakilpailuissa ja hiekkamontuilla kuvauksissa ja baanattamassa. Nautin harrastuksestani ihan täysillä!

Heinäkuussa vietin viikon kaverini luona toisella tallilla, Muuli oli messissä. Maastoilimme todella paljon, jälleen matkaratsastuskisoja ajatellen. Muulin kestävyyskunto ja keskinopeus oli saatava paremmiksi. Tuon aivan upean kesälomaviikon päätteeksi elämä antoi roppakaupalla sitruunoita ja parisuhdestatukseni oli muuttunut parissa minuutissa eronneeksi. Märehdin asiaa hetken ja kuun lopussa Tinderini kävi jo kuumana.

Elokuussa sain hieman muuta ajateltavaa, kun osallistuin Sonkajärvellä toiselle karjakurssille. Kurssi oli tosi jees ja porukka aivan mahtavaa. Omassa elämässäni olin tullut ostaneeksi oman omistusasunnon ja pakkailin tavaroitani. Yhtäkkiä olin vapaa kaikesta ja nautin siitä, ettei kukaan odottanut minua mihinkään ja sain luuhata tallilla juuri niin pitkään, kuin halusin.

Syyskuun alussa muutin ja uusi elämäni alkoi ihan toden teolla. Muulin kanssa nautimme maastoilusta ja kävin parilla tunnilla. Muuli tuntui edistyvän tosi kivasti joka tunti, vaikka emme tuntien välissä hieroneet mitään kouluratsastukseen viittaavaakaan kentällä kaksistaan. Onneksi rento maastoilukin vei ratsua eteenpäin. Tinderöintikin tuotti muuten tulosta ja syyskuun lopussa huomasin seurustelevani aivan uskomattoman ihanan miehen kanssa!

Lokakuussa laittelin uutta kotiani, kävin tallilla, treffailin miesystäväni kanssa.. Niin ja Muuli yritti aiheuttaa harmaita hiuksia kouristelemalla mahaansa poikkeuksellisesti yhtenä päivänä. Kun se oli jo diagnosoitu hiekaksi, sen kiima alkoi. Laitoin sitten kaiken PMS-oireiden piikkiin. Samalla mietimme, että kaikki sen ajoittaiset käytösongelmatkin ovat saattaneet olla kiimaoireita. Muuli kun ei kiimaa ole näyttänyt mitenkään, mutta aina välillä se käyttäytyy muutaman päivän niin kuin kaikki liikkuva yrittäisi tappaa sen. Kipukäytöstä siis.

Marraskuusta en muista mitään.. Okei, vietin 34v synttäreitäni ja luultavasti ratsastin aika paljon, mutta mitään edistysaskeleita emme varmaankaan Muulin kanssa ottaneet.. Hetkinen, oli sillä hampaiden raspaus ja hampaissa ei ollut mitään sanomista normaalin kulumisen lisäksi. Siinä oli siis yksi iso huoli vähemmän, diasteemaa kun tuntuu olevan joka toisella hevosella nykyään.

Joulukuussa ehdin ajatella muuliharrastustani enemmän ja kirjasin kalenteriini matkaratsastuksen alustavan kisakalenterin. Ratsastusseurani Sumara halusi myös palkita minut vuoden tulokkaana, olin nimityksestä tietenkin erittäin otettu! En päässyt mukaan seuran pikkujouluihin, koska olin samana viikonloppuna lomittamassa, mutta nauhotin kiitospuheeni videoksi ja se oli katsottu tilaisuudessa. Muuli seisoi joulukuun alussa pari viikkoa omien kiireideni ja sitten hetkellisten jäätikkökelien takia. Kuun lopussa laitoinkin jo kengittäjälle viestiä, että laittaisi Muulin talvikenkään kun vain ehtii. Etelän kelit olivat kuitenkin monipuoliset ja joulusta lähtien pääsinkin taas ratsastamaan ihan normaalisti sulille teille.

Alla on vielä kuvia vuoden tähtihetkistä.

Tammikuussa oli upeita aurinkoisia talvipäiviä.

Bootsisekoilu loppui herkeksi, kun Muulikin sai rautaa alle.

Polveni leikattiin helmikuussa ja parani hienosti.

Sairaslomani ja ratsastuskieltoni aikana Muulilla kävi stuntteilemassa mm kaverini Tiina.

Itsekin pääsin lopulta selkään, olin sinne kaivannutkin!

Huhtikuussa käväistiin Tampereella messuilla

Pari kertaa kävimme kevään aikana myös irtohypytyksessä naapuritallilla. Muuli sai kehuja hyvästä tekniikasta!

Toukokuussa osallistuimme ensimmäisiin matkaratsastuskilpailuihimme! Ne olivat samalla ensimmäiset viralliset SRL:n alaisuudessa olleet kisat.

Toukokuun lopussa Muuli tutustui karjaan ensimmäistä kertaa lähietäisyydeltä ja oli erittäin pro.

Kesäkuussa maastoreissulla kävisimme kahlaamassa!

Kesäkuussa oli myös toiset matkaratsastuskilpailumme.

Hepokala Forest Traililla

Fotofuusio kävi kuvaamassa meikäläisiä hiekkamontulla.

Porvoossa laukkakisoissa, tämä kuva on lämmittelystä.

Maastoilimme ihan todella paljon! Heinäkuussa vietin viikon kaverini tallilla ja teimme joka päivä pitkän maastoreissun. Se oli tosi kivaa! Ps. minut voi kutsua mielellään kylään myös ensi kesänä ;)

Elokuussa olimme toiseen kertaan karjakurssilla, nyt Jeff Sandersin opissa.

Otettiin myös tinderkuvia, tosin nämä eivät koskaan Tinderiin ehtineet, koska ns flaksi oli käynyt jo.

Laukkasin ensimmäistä kertaa omalla kentällä ihan tarkoituksella ja useamman kerran!

Syyskuussa muutin ja laittelin pikkuhiljaa kotia kuntoon. Tässä on jälkeen ja ennen-kuvapari katonrajan maalauksesta.

Parin kuukauden asumisen jälkeen asumus oli laitettu ja viihdyn siellä todella hyvin.

Joulukuville ei tänä vuonna ollut oikein kelejä, tai jos oli, olin töissä.

Plussakelit tarjosivat kuitenkin hyvät pohjat maastoilla, Muulille on kyllä tulossa kengät, kun kelit niin vaativat.

Muuli ja tarhakaveri-bestis Elsa

Joulumaastossakin käytiin.

Lue lisää

Kotiesittely kuvien kera!

Muutin ihan omaan kotiin syyskuun ensimmäisenä päivänä ja nyt on aika esitellä ihana asumukseni! Olen aivan rakastunut asuntooni ja aikani kuluu siellä ihan sujuvasti seiniä tuijotellen. Tämä on ensimmäinen täysin oma omistusasuntoni, mutta fiilikset ovat samanlaiset, kuin ensimmäisen ihan oman vuokra-asuntoni kanssa reilut 10 vuotta sitten. Tuo asunto sijaitsi muuten tässä samassa kaupunginosassa Keravalla ja täytti silloin 36 neliöllään kaikki tarpeeni.

Ennen ja jälkeen tuon vuokra-asunnon olen aina jakanut asuntoni parisuhteen toisen osapuolen kanssa, eli suurimman osan aikuiselämästäni olen asunut vähintään avoliitossa.

On ihan erilaista omistaa asunto yhdessä jonkun kanssa, kuin ihan yksin. Viimein minulla on sellainen tosi aikuinen olo, kun avaan kämppäni oven ja astun kauppakassin kanssa sisään. Olen varmasti tosi materialisti, kun mietin usein että ah, tämä kaikki minkä näen, on minun. Voisin siis hyvin kuvitella itseni maatilan pihalle katselemaan peltoja ja miettimään samaa, kaikki mitä näen, on minun.

Ehkä olen aasien tavoin reviiritietoinen eläin. Haluan, että minulla on oma pieni soppeni, jonka laitan juuri sellaiseksi kuin itse haluan. Ja juuri sellainen oma asuntoni on. Neliöitä minulla on tässä muistaakseni 63, eli asunto on aika suuri kaksio. Harmi vain, että 70-luvun asunnoissa ei vaatehuoneen purkamisen jälkeen ole kovinkaan paljon säilytystiloja, eli hukkaneliöitäkin löytyy. Itse mahdun kämppääni oikein mukavasti, mutta kahden ihmisen pitäisi konmarittaa aika rankasti mahduttaakseen kaikki vaatteensa vatekaappiin.

Asunto sijaitsee Keravalla minulle sopivalla sijainnilla. Tästä on lyhyt matka moottoritielle, liikun siis autolla moottoritietä pitkin sekä tallille että töihin. Asuinalue on hyvin rauhallinen ja taloyhtiö on hyvin hoidettu. Suurimmassa osassa asunnoista asuu niiden omistaja. Talo on hyvin tyypillinen 70-luvun luomus. Hissiä tässä ei ole eikä käsittääkseni ole tulossakaan, huomaan kuntoni jo kasvaneen jonkin verran rappuja ravatessani.

Keittiö on kivan kokoinen. Kuvan ulkopuolella vasemmalla puolella on vielä vetolaatikkoja ja jääkaappipakastin.

Pöytäryhmän ostin asunnon myyjiltä. Yhteen jalkaan pyöritin köyttä kissojen raapimapuuksi, mutta tämä ei ole ollut kovinkaan suosittu kissojen keskuudessa. Samoin vitriinin päällä oleva peti on jäänyt käyttämättä.

Lehmäkangas on ostettu Marimekolta vajaat 10 vuotta sitten. Olen saanut siihen liittyen jo useamman viestin, että jos myyn sen joskus niin ottajia on jonoksi asti. Pidän kankaasta ja se vaimentaa ääntä kaikuvassa kämpässä sopivasti. Se myös muistutta "juuristani" karjatilalta.

Suurimman remontin asunnossa olivat tehneet tämän myyjät. He olivat tietääkseni ostaneet asunnon pari vuotta aiemmin orkkiskuntoisena ja remontoineet sen täydellisesti. Kaikki pinnat oli maalattu kattoa lukuunottamatta ja keittiö ja vessa oli remontoitu Ikean avulla. Vaatehuoneeseen oli toteutettu koko seinän pituinen kiinteä vaatekaapisto, voin muuten ehdottomasti suositella Ikean säilytysratkaisuja! On ollut todella helppo ostaa vetokoreja, kun kaappi on Ikeasta. Ei tarvitse miettiä, että sopiikohan uudet laatikot vai eivät.

Itse toteutin asunnossa vain pientä pintaremonttia kaverini avustuksella. Tiinalla on oma sisustussuunnitteluyritys ja hän teki hyvissä ajoin ennen muuttoa havainnekuvat. Selasimme myös tuntitolkulla netin tapettivalikoimia löytääksemme upeimman tapetin huoneeseen. Jos siis kaipaat freesiä uutta ilmettä kotiisi, tsekkaa Lempineliöt! Tiina asuu Tampereella mutta pystyy myös etänä tekemään suunnittelua. Tapetoimme makuuhuoneesta yhden seinän upealla pinkillä tapetilla ja maalasimme katonrajoihin valkoiset valoraidat. Maalausjälki katorajassa kaipasi nimittäin kipeästi ammattilaisen sutimista. Kaverini freesasi myös keittiön kaarioven kitillä ja maalilla, kaari oli ottanut hieman osumaa.

Makkarin pinkin seinän lisäksi katseenvangitsijana on tietenkin valokuvasta teettämäni "lasitaulu". Taulu ei ole oikeasti lasia, vaan paksua pleksiä, mutta menkööt. Kuvan on ottanut Fotofuusio tänä kesänä. Mietin pitkään, millaiselle materiaalille teettäisin kuvan ja tämä akryylilasitaulu tuntui kiinnostavimmalta ja toimii mielestäni tosi hyvin. Harmi vain, että kissat pääsivät tsekkaamaan taulun kun se vielä odotteli kiinnitystä ja saivat siihen aikaiseksi muutaman naarmun. Ne näkyvät taulussa sopivassa valossa erittäin selvästi.

Tämä Ikeakompleksi löysi paikkansa makuuhuoneesta. Se koostuu kolmesta eri palasesta. Vetokoreja on tarkoitus ostaa pikkuhiljaa lisää.

Parvekkeella ei ollut laseja, mutta se ei minua haitannut. Ostin sinne Tori.fi:stä neljä Ikean säilytystankoa ja Zooplussan puremisen kestävää verkkoa ja nyt parveke on verkotettu kissoja varten. Lisäksi siellä on pari hiekkalaatikkoa ja pari tuolia istumista varten. Vielä pitäisi tosin ratkaista kissanhiekkaongelma, hiekkaa kulkeutuu laudoitukselle ja sateella se kostuu.. Jonkinlainen matto on varmasti hankittava tai sitten siirrettävä hiekkalaatikot takaisin sisälle. Tottakai myös sisällä on hiekkalaatikko, mutta olisi paljon kätevämpää, jos kissat asioisivat ulkona. Näin sisällä ei olisi niin paljon hiekkaa lattioilla.

Puutarhatuolit kävin hakemassa Keravalta pian muuttoni jälkeen. Tuolit olivat tarjolla paikallisessa roskalavaryhmässä. Maalasin tuolit puuöljyllä ja nyt ne ovat kuin uudet.

Parvekkeelta ja keittiön ikkunasta on ihan kiva näköala. Asunto on kerrostalon kolmannessa eli ylimmässä kerroksessa ja ikkunoiden puolella ei ole edessä toista kerrostaloa. Tykkään pitää kaihtimia ylhäällä ja tällä hetkellä olen sitonut ne niin, ettei niitä edes helposti saa tiputettua alas. Nyt kukaan ei näe sisälle, joten on ihan okei olla verhottamatta ikkunoita. Vain makuuhuneen ikkunassa on kestoverhotus, asunto on nimittäin mallia "luhti", eli ovet aukeavat luhtikäytävään. Makkarin ikkunan takaa kuljetaan kahteen peremmällä olevaan asuntoon.

Makkarin verhotus ei minua haittaa, sillä nukun joka tapauksessa pimennysverhoilla pimennetyssä huoneessa. Päiväsaikaan saatan avata pimennysverhot ja niiden takana toisessa verhokiskossa on ohuemmat vaaleanharmaat verhot.

Huonekaluista suurin osa on edellisestä asunnostani, säästinkin pitkän pennin siinä, kun ostin omaan asuntooni vain sängyn ja ruokaryhmän. Ruokaryhmänkin ostin asunnon myyjiltä, eli vain sänky on huonekaluista uutena ostettu. Se oli pitkäaikaisen unelmointini tulos, eli kangasverhoiltu jenkkisänky saman sarjan sängynpäädyllä.

Ja sitä hieman kadun, koska voitte vain arvata kuinka innoissaan kissat olivat tästä ihanuudesta.. Sängyn kulmat ja pääty on revittu todella rumasti. Saisin toki langanpäät takaisin sisälle ja sängyn freesattua, mutta pian langat taas törröttäisivät ulkona. Ja voisin tietenkin pitää kissat poissa makuuhuoneesta, mutta tykkään nukkua niiden kanssa ja ne tottavie rakastavat nukkumista kanssani, joten en voi mitenkään laittaa niitä ulos. Päiväsaikaan pidän makkarin oven kuitenkin kissavapaana alueena.

Telkkataso on aikoinaan tehty itse Ikean keittiön yläkaapeista.

Hukkatilaa asunnossa on olohuoneessa ikkunan alla runsaasti. Nyt siinä sijaitsee kissatoiminnot ja laatikko, joka vielä hakee pakkaansa.

Raapimispaikkoja kissoilla on kolme. Yksi lattiasta kattoon ylttävä CatMax, pieni raapimispuu patterin edessä ja keittiön pöydän jalkaan pyöritetty sisalköysi. Silti sänky kiinnostaa ja paljon. Toki kynsiminen on kissoille tyypillistä. Siinähän ei varsinaisesti "teroiteta kynsiä", vaan jätetään hajujälki eli merkataan uusi juttu omaksi.

Asuntoni vessa/kylppäri on tosi pieni, kuten 70-luvulla oli tapana. Sinne kuitenkin mahtuu pesukone ja kuivausrumpi ja se oli iso syy ostaa juuri tämä asunto. Kuivausrumpu on ihan ehdoton kissojen kanssa. Rummussa kissankarvat irtoavat tehokkaasti vaatteista. Keittiössäkin on luksusta, nimittäin astianpesukone. Kaikissa vanhoissa asunnoissa ei ole keittiörempankaan jälkeen tilaa tai paikkaa astianpesukoneelle. Ja kun olen sellaiseen tottunut useamman vuoden ajan, en voi kuvitella tiskaavani astioita pikkukätösin enää.

Kai tässä oman asunnon laitossa on jotain hyvin terapeuttistakin. Asioiden järjestely ja sisustaminen ja omanlaisekseen tekeminen on mielestäni tärkeä osa itsenäistymistä ja eroprosessin läpikäymistä. Jos et vielä ole lukenut, kerroin avioerostani tarkemmin tässä syksyisessä postauksessa. Ero on myös syy sille, miksi blogi on ollut kovin hiljainen. Olen käyttänyt energiaani siellä, missä sitä enemmän tarvitsen ja valitettavasti blogi ja somekanavat ovat tästä jonkin verran kärsineet.

Huomaan bloggaajana myös muuttuvani samanlaiseksi kuin moni muukin pitkänlinjan somettaja, kirjoitan vasta sitten, kun on oikeasti asiaa. Pikakuulumisia julkaisen kuitenkin enimmäkseen Instagramissa ja niistä on nähnyt, että Muuli voi tosi hyvin ja ollaan päästy sen kanssa paljon ratsastamaan viime aikoina.

Sitä muuten sanotaan kai, että asunto on omistajansa näköinen. Moni teistä blogin lukijoista ei tunne minua oikeassa elämässä, joten näyttääkö koti sellaiselta, jossa voisitte kuvitella minun asuvan? Tai yllättivätkö kuvat teidät jotenkin?

Laitoin vähän joulua kotiin. Olen näköjään erittäin jouluihminen ja nautin joulukoristeista ja valosarjoista. Onneksi nyt voin laittaa niitä mielinmäärin ja kerätä pois sitten joskus joulun jälkeen,

Lue lisää

Yhdelle keräilymuulille löytyy aina tilaa, tervetuloa vitriiniin koulumuuli Buckeye!

Breyer on yhdysvaltalainen yritys, joka on valmistanut hevosfiguureita 1950-luvulta lähtien. Ensimmäinen hevonen tehtiin osaksi pöytäkelloa, mutta ihmiset ottivat valmistajana yhteyttä ja halusivat ostaa pelkän hevosen. Jo tuo ensimmäinen mallihevonen oli niin upean yksityiskohtainen ja aito, että se kiinnosti ihmisiä. Myöhemmin 80-luvulla yrityksen osti Reeves International, joka pyörittää hevosbisnestä edelleen.

Jokainen hevonen tehdään ainakin osittain käsityönä. Breyeristä kerrotaan, että jokainen koni käy noin 20 työntekijän käsien läpi. Hevoset ruiskumaalataan käsin ja yksityiskohdat tehdään siveltimillä. Näin hevoset eivät ole täysin identtisiä keskenään. Osa hevosista ja muuleista on tehty ihan oikeiden elävien esikuvien mukaan. Suomessa tunnetuimmat näistä ovat varmaankin täysiverinen kisahevonen Seabiscuit, elokuvatähti Black Beauty ja toinen elokuvatähti mustangi Spirit.

Breyer on valmistanut myös kaksi muulia Traditional-mallistoon, jonka hevoset on tehty mittasuhteessa 1:9 Muuleja Breyerin valikoimaan on kuulunut 90-luvulta lähtien. Ensimmäinen muuli olikin oikein muulien esikuva, sen asento oli nimittäin mallia "jäkittävä", eli se hannasi kaikilla kavioillaan liikettä vastaan. Vuosien varrella samaa mallia on käytetty useita kertoja, mutta muuli on maalattu eri tavalla ja myyty pieninä erikoiserinä. Tämän muulin eri värivariaatiot esittelee kattavasta Indentify your Breyer-sivusto.

Jäkittävä muuli sai pitää asemansa ainoana Breyermuulina peräti 90-luvulle asti, jolloin kaunis palominon värinen muuli tuli myyntiin 1996. Samasta muotista, mutta toki eri värisinä ovat syntyneet tuoreimmatkin Breyermuulit, Jubilation ja Buckeye. 2003 valmistui myös muuli Maynard's Miss Sheba, joka oli tuohon aikaan voittamaton muulikilpailuissa.

Stablemates-kokoelmaan ilmestyi myös muulimalli 1998. Nämä hevoset ovat pienempiä kuin ostamani Buckeye. Vuonna 2018 pikkumuuli tunnettiin nimellä Finn ja se on ollut saatavilla Stablemates Collector's clubin kautta. Tätä ei siis voi ostaa kaupasta.

"Jubilation", ilmestyi valikoimaan 2015 ja sen värityksen esikuvana toimi yhdysvaltalaisen  Meredith Hodgesin kasvattama ja omistama Lucky Three Diamond Jubilee. Hodges on yksi Yhdysvaltojen tunnetuimmista muulinkouluttajista. Hän panostaa nykyään DVD-tuotantoon eikä käsittääkseni kouluta vieraita muuleja tai vedä klinikoita kuin kotitilallaan.

Lucky Three Diamond Jubilee, kuva: Lucky Three Ranch

Tuoreimman muulin Breyer valmisti tänä vuonna, kun kesäkuussa julkaistiin kuva Buckeyestä, koulumuulista! Tälläkin kertaa muulin esikuvana käytettiin ihan oikeaa muulia. Buckeye on yhdysvaltalainen upea kirjava muuli, jolla tosiaan kisataan kouluratsastuksessa. Muulin elämää voi seurata sen Facebook-sivulla.

Tässä kohtaa tiesin, että Breyerkeräilijän urani oli väistämättä alkamassa. Tuo mullukka oli pakko saada vitriiniin, mutta mistä? Googlasin ja löysin vain tiedon, että Breyereitä myy Suomessa Horze ja Lahjakas.fi. Eurooppalaisista nettikaupoista en löytänyt muulia ollenkaan. Jenkeistä olisin saanut sen todennäköisesti tilattua, mutta kallis postimaksu ja arvonlisäverot sun muut eivät kiinnostaneet. Myyntihinta keräilyhevosillakin oli sama Yhdysvalloissa ja Euroopassa, joten muuli tulisi rapakon takaa tilattuna maksamaan paljon enemmän.

Otin sähköpostilla yhteyttä Lahjakas.fi-verkkokauppaan ja yllätyksekseni sain vastauksen melkein heti! Kauppias tilasi valikoimiinsa muulia ja parin päivän kuluttua se löytyi verkkokaupasta! Breyer valmisti kuormasatulasettiä vielä Jubileen ilmestyessä 2005, mutta sitä ei enää ollut saatavilla ja hetken ajan suunnittelin tilaavani muulilleni enkkusatulan ja suitset, mutta jätin ne kuitenkin vielä rahapulassani tilaamatta. Tilausvaiheessa en ollut varma siitä, tulenko koskaan purkamaan Buckeyetä laatikostaan vai jättäisinkö sen odottamaan arvonnousua.. Myyntilaatikko ei kuitenkaan ollut ihan niin hieno, että haluaisin katsella sitä keittiöni vitriinissä. Vain paras sijoituspaikka Buckeyelle!

Buckeye Breyerin promokuvassa. Kuva: Breyer

Alla on Buckeyen ja Samantha Majorsin koulurata vuodelta 2017.

Oma Buckeyeni saapui muutama päivä sitten ja on upea! Se sopii täydellisesti asumaan vitriiniini. Se ei ainakaan tällä hetkellä kaipaa mielestäni varusteita, mutta ehkäpä seuraavan muulin ilmestyessä (jos Breyer julkaisee muuleja samaan tahtiin tulevaisuudessakin, tapahtuu tämä suunnilleen vuonna 2023) tilaan lisävarusteitakin. Jos blogin lukijoista löytyy taitavia valjasseppiä keräilyhevosille, niin saa myös laittaa viestiä josko joku pystyisi tekemään Buckeyelle tajunnanräjäyttävän upeat kouluvarusteet! Korvausta vastaan tietenkin.

Lue lisää

Aasi kärsii mahahaavasta yhtä paljon kuin hevonenkin, mutta ei vain näytä kipuaan yhtä selvästi

Aasien mahahaavat ovat yleisempiä kuin uskoisi, mutta muuttamalla aasien ruokintaa luonnollisempaan suuntaan, voidaan myös mahahaavalta välttyä. Sekä hevonen ett äaasi ovat laiduntavia eläimiä, joiden ruuansulatuselimistö toimii täysin samoin, kuin silloin, kun ne elelivät vielä villeinä. Hevoseläinten kuuluu laiduntaa melkein jatkuvasti koko päivän ajan, jolloin niiden mahalaukussa on jatkuvasti pieni määrä ruokaa. Niiden ruuansulatus on tottunut tähän ja tuottaa suolahappoakin jatkuvasti. Jos suolahapolla ei ole ruokaa käsiteltävänä, se alkaa käsitellä mahalaukun seinämiä. Ja se ei ole hyvä juttu.

Mahahaava on tila, jossa aasin mahalaukussa oleva suolahappo pääsee jyystämään mahalaukun seinämää ruuan sijaan. Mahahaavat sijaitsevat joko mahalaukun yläosassa tai rauhasosassa. Yläosan haavaumat ovat lääkäreille tuttuja ja ne syntyvät helposti jos aasia paastotetaan tarkoituksella tai se on syömätön esimerkiksi hammasvaivojen takia päivän tai useamman tai syö muuten normaalia vähemmän. Tai ihan vain siksi, että mahalaukku ehtii tyhjentyä ruokintakertojen välissä. Erään tutkimuksen mukaan jo kuuden tunnin ruokintaväli nostaa mahahaavan riskiä.

Rauhasalueen, eli mahalaukun alaosan, mahahaavoja todetaan hevospuolella yhä enemmän, mutta niiden syntymekanismi on vielä hieman hämärän peitossa, toteavat Kati Niinistö ja Riitta-Mari Tulamo Helsingin yliopistolta. Haavaumia voi tulla myös ohutsuoleen.

Hevosilla mahahaavaa on tutkittu melko paljon. Ulkomaisissa tutkimuksissa on todettu sen olevan erittäin yleinen kaikilla hevosilla, siis sekä kilpureilla että varsoilla. Jopa 88% kilpahevosilla todettiin eri asteisia mahahaavoja. Kilpahevosiksi luettiin täysiveriset laukkahevoset ja ravurit. Urheilu- ja harrastehevosilla oli mahahaavaa 37-66 prosentilla ja varsoillakin puolella oli muutoksia. Matkaratsuilla mahahaava oli erittäin yleinen ja siitä kärsi pitkän matkan kisahevosista kisakaudella jopa 93 % ja lepokaudellakin 48%. Monella hevosista muutokset olivat lieviä ja oireettomia, mutta haavojen yleisyys yllätti tutkijat. Mahahaava myös paranee itsestään, kun hevosen elinolot muuttuvat sille luonnollisemmiksi, joten voi olla, että jokainen kesyhevonen kärsii mahahaavasta jossain vaiheessa elämäänsä.

Mahahaava tuottaa kipua hevoselle ja aasille. Tyypillisiä oireita ovat hampaiden narskuttelu, ähky, lisääntynyt syljeneritys, laihtuminen, ruokahalun menetys, alentunut suorituskyky, muutokset luonteessa ja käytöksessä ja huono karvapeite. Varsat voivat ripuloida. Aikuiset hevoset voivat olla myös täysin oireettomia ja aaseille tehdyn tutkimuksen mukaan myös aasit ovat useimmiten täysin oireettomia. Aasi onkin tutkitusti hevosta parempi peittämään kipunsa, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö aasin mahahaavamahdollisuutta tule ottaa huomioon ja hoitaa vaiva pois muuttamalla aasin elinolosuhteita.

Aasin luonnollinen elinympäristö sisältää virikelaitumen, paljon tilaa, raikasta vettä ja pienen lauman.

Hevospuolella mahahaava on yleisesti tunnettu ja tutkittu vaiva ja sen mahdollisuus otetaan huomioon yleensä aina, kun hevosen käytös muuttuu yleensä omistajan kannalta negatiiviseen suuntaan. Aasien mahahaavoista ei kuitenkaan ollut mitään tutkimusta ennen kun tutkijaryhmä Burden, Gallagher, Thiemann ja Trawford englannin Donkey Sanctuarystä tekivät oman tutkimuksensa aiheesta. Tutkimus julkaistiin 2008. Lisäksi toinen mutta paljon pienemmällä aasiotannalla toteutettu tutkimus on tehty Espanjassa ja julkaistu 2015.

Donkey Sanctuaryssä tehdään rutiininomainen ruumiinavaus kaikille kuolleille ja lopetetuille aaseille, joita heillä on ollut hoidossaan. Vuosien 2005 ja 2006 välillä tutkimuspöydällä käväisi 533 aasia joista 426 otetiin mukaan tutkimuksiin. Sama patologi kävi nämä kaikki aasit läpi ja merkitsi ylös kaikki huomiot ruumiinavauksen yhteydessä. Näin aasien raportit olivat varmasti verrannollisia keskenään. Tutkimukseen otettiin vain yli kaksivuotiaat aasit.

Yksikään aasi ei näyttänyt eläessään merkkejä mahahaavasta eikä niitä lopetettu mahahaavaepäilyjen takia, vaan muista syistä.

Patologi merkitsi ylös monia seikkoja kuolleista aaseista ja erityisesti huomionsa mahahaavasta. Hän merkitsi kunkin aasin mahahaavojen sijainnin tai sijainnit ja määritteli mahahaavatilanteen skaalalla 1-4, joista ykkönen tarkoitti lieviä muutoksia ja nelosessa tilanne oli erittäin paha.

Tulokset olivat melko kamalia, peräti 41 prosentilla aaseista oli jonkinasteisia muutoksia mahalaukun seinämissä. Luku on suuri, kun otetaan huomioon, että Donkey Sanctuaryssä aasit elävät kaikessa rauhassa pihatoissaan aasikavereiden kanssa, voivat liikuskella ja syödä oman fiiliksensä mukaan, eikä ihminen järjestä niille mitään erityisohjelmaa. Niiden pihatot on kuivitettu oljella ja kesäisin ne pääsevät myös virikelaitumille. Niiden elämä on siis niin luonnonmukaista, kuin se nyt tarhaolosuhteissa voi vain olla.

Haavaumista suurin osa, 89%, löytyi margo plicatuksen alueelta, eli mahalaukun alaosan rauhasosan ja yläosan epiteeliosan rajakohdasta. Mahalaukun yläosassa ei ole suojaavaa limakerrosta, joten se on herkkä hapon aiheuttamalle ärsytykselle varsinkin hevosen ja aasin liikkuessa. Tämä kohta on myös yleisin paikka hevosten mahahaavoille. Suurimmalla osalla aaseista haavaumia oli vain yhdessä kohdassa, vain 19 aasilla haavaumia oli kahdella tai useammalla alueella.

Suurin osa haavaumista, 49%, oli keskikokoisia, eli 2-10 neliösenttimetrin kokoisia alueita. Pieniä, ei alle 2 neliösenttimetrin kokoisia oli 28% ja suuria oli 23%. Hevosten mahahaavoista taas suurin osa on pieniä, enintään yhden neliösenttimetrin kokoisia. Tutkijat arvelivat eron johtuneen aasien korkeammasta iästä, muista samanaikaisista terveysongelmista ja korkeammasta kivunsietokyvystä. Kivunsietokyvyllä tarkoitettiin sitä, että kun aasi alkaa oireilla mahahaavaa, on tilanne sen mahassa jo hyvin paha. Hevonen oireilee paljon pienemmästä ja tulee sen takia tutkittua varhaisemmassa vaiheessa.

Kun lukemat aasien ruumiinavauksista oli saatu, alkoivat tutkijat haravoimaan syitä näin runsaiden mahahaavojen takaa. Aaseista oli kirjattu ylös myös muita tietoja, kuten mitä ne söivät, minkä ikäisiä ne olivat ja millaisessa ympäristössä ne asuivat. Tutkimuksessa avatut aasit olivat peräisin seitsemästä eri Donkey Sanctuaryn toimipisteestä.

Donkey Sanctuaryn aasit elävät kuvankaltaisissa halleissa ja pihatoissa, jossa niillä on olkikuivitus ja vapaa kulku ulos ja sisään. Tämä kuva on kuitenkin otettu Belgiassa vastaavanlaisessa aasienpelastusjärjestössä.

Tutkituista aaseista suunnilleen puolet oli tammoja ja puolet ruunia, oreja ei Donkey Sanctuaryssä ole, koska ne ruunataan heti niiden saavuttua. Aasin sukupuolella ei ollut merkitystä mahahaavojen yleisyyteen. Hevospuolen tutkimuksissa orien on todettu saavan herkemmin mahahaavoja, mutta tätä ei voitu tässä tutkimuksessa aasien kohdalla todeta.

Tutkittujen aasien keski-ikä oli sekä tammoilla että ruunilla keskimäärin 30,5 vuotta vaihteluvälin ollessa 6,8 vuotta. Pöydälle päätyi siis melko iäkkäitä pitkäkorvia, koska hoito Donkey Sanctuaryssä on erittäin hyvää. Aasien iällä ei todettu olevan vaikutusta mahahaavan esiintymiseen. Hevospuolen tutkimuksissa on yleensä keskitytty paljon nuorempiin hevosiin. Kisahevosten keski-ikä on paljon matalampi kuin tutkittujen aasien huomattavan korkea ikä. Olisikin mielenkiintoisa saada hevospuolelta tutkimus, jossa on tutkittu eläkeläishevosia ja toisaalta tutkimustuloksia myös nuoremmista aaseista. Aasien voidaan kuitenkin todeta olevan paljon pitkäikäisempiä kuin hevosten, jos otetaan huomioon ei-työtätekevät harrasteaasit.

Yksi syy mahahaavoille voisi olla aasien aiempi elämä. Donkey Sanctuaryyn yhdistetään pääsääntöisesti kaltoinkohdeltujen aasien hoito, mutta totuus on se, että suurin osa aaseista tulee hyvistä kodeista ihmisiltä, jotka eivät syystä tai toisesta voi enää aasejaan pitää. Alle puolet aaseista on siis kokenut kaltoinkohtelua. Tässä tutkimuksessa ei kuitenkaan otettu huomioon aasien taustoja tältä osin.

Aaseista huomattiin verinäytteiden perusteella, että 18 prosentilla lopetetuista aaseista oli myös hyperlipemia, joka altistaa merkittävästi mahahaavalle. Näistä aaseista mahahaava olikin 62 prosentilla. Hyperlipemia on tila, jossa aasin elimistö alkaa yleensä syömättömyyden takia käyttää energiavaroja sen rasvasta. Veren rasvapitoisuus kasvaa ja kasvaessaan liian suureksi, on tila aasille hengenvaarallinen ja sen takia aaseja Donkey Sanctuaryssä myös lopetettiin. On helppoa nähdä yhteys hyperlipidemian ja mahahaavojen välillä, syömättömyys ja paastoaminen muodostaa hevoseläimelle käytännössä aina jonkinasteisia mahahaavoja ja tilanteen pitkittyessä nämä haavat syvenevät.

Aaseista moni sairasti ennen lopettamistaan ja aaseista moni sai kipulääkettä, mutta niiden ei todettu vaikuttaneen mahahaavaan. Vain munuaissairauksia sairastaneilla aaseilla riski oli korkeampi, mutta sen syy on helppo nähdä. Näillä aaseilla on pääsääntöisesti huono ruokahalu, jota on heräteltävä täysrehuilla. Kun aasi ei syö riittävästi tai se ei syö riittävästi karkearehua, mahahapot pääsevät jyystämään mahan seinämää. Syynä tähän on muun muassa se, että syödessä karkearehua aasi pureskelee enemmän. Sylkeä kehittyy sylkirauhasissa vain leukojen liikkuessa eli ei esimerkiksi Pavlovin koirien tapaan heinäkassin jo lähestyessä. Mitä enemmän leuat louskuttavat, sitä enemmän sylkeä erittyy. Sylki nimittäin on se juttu mahahappojen kanssa, sillä se neutraloi mahahappoja ja aloittaa ruuansulatusprosessin jo hevoseläimen suussa. Sylkeä erittyi Meyerin tutkimuksen mukaan eniten kuivaa heinää ja olkea syödessä ja vähiten pellettimuotoista rehua syödessä.

Tutkitut aasit jaettiin kolmeen ryhmään sen perusteella, millaisella ruokinnalla ne olivat olleet ennen kuolemaansa. Pelkkää karkearehua eli heinää ja olkea saaneita aaseja tutkimuksessa oli 37%, karkearehua ja viljapohjaista täysrehua sai 34% ja karkearehua ja kuitupohjaista täysrehua sai 29% aaseista. Näitä aasiryhmiä tarkasteltaessa syntyivät myös ensimmäiset erot.

Aasit, jotka saivat viljapohjaista täydennysrehua kärsivät herkemmin mahahaavasta. Mahahaavaisista aaseista 55% oli näitä. 33% mahahaavaisista aaseista söi heinän lisäksi kuitupohjaista täydennysrehua ja 34% oli pelkällä heinällä. Mahahaavaa oli siis myös aaseilla, jotka laidunsivat tai söivät pihatossa vapaasti olkea ja saivat heinää säännöstellysti. Donkey Sanctuary kertoi antavansa viljaa ja viljapohjaisia täysrehuja aaseille, jotka eivät muuten syö riittävästi tai ovat turhan laihoja. Useimmat tällaiset aasit olivat juurikin iäkkäämpiä tapauksia.

Tulokset ovat linjassa hevospuolen tutkimusten kanssa, sillä hevosillakin on todettu suuren tärkkelysmäärän lisäävän selkeästi mahahaavariskiä. Tärkkelystä  on kaikissa viljoissa ja viljapohjaisissa rehuissa eikä se kuulu hevosen tai aasinkaan luonnolliseen ruokavalioon.

Pukkilassa Hutkon tilalla pitkäkorvat, eli sekä aasit, muulit että muuliaasit, syövät laitumella ruokintatelineistä olkea. Heinää ne saavat erittäin säännöstellysti ja kesäaikaan heinän korvaa virikelaidun.

Hengitystiesairauksista kärsivät aasit yllättivät tutkijat. Niillä oli nimittäin mahahaavaa hieman vähemmän, kuin muilla aaseilla, vaikka näiden aasien pihatoissa on olkikuivike korvattu kumimatolla pölyn vähentämiseksi. Aasit eivät siis pääse jatkuvasti käsiksi karkearehuun, vaan ruokitaan heinällä säännöllisin väliajoin. Samankaltaisia tuloksia on myös hevospuolelta, eli säännöstelyllä mutta runsailla ruokintakerroilla olevilla hevosilla on mahahaavaa vähemmän kuin vapaalla heinällä olevilla hevosilla. Tällaista ruokintaa puoltaa myös se, että vapaalla heinällä yhä useampi hevonen on aivan liian lihava ja lihavuus taas altistaa muille terveyshaitoille, kuten kaviokuumeelle. Aasi on hyvin alkukantainen eläin siinä mieless, että se lihoo ravinnolla, jolla hevonen näkisi nälkää. Sen takia aasille sopii hyvin vapaa olkiruokinta ja säännöstelty ja tiukka heinäruokinta. Aasin ruuansulatus eroaa hevosesta siinä, että se pystyy käyttämään hyväkseen paljon kuitupitoisempaa karkearehua. Suomessa tähän tarpeeseen voidaan vastata oljella.

Donkey Sanctuaryn tutkimuksessa ei aasien taustatietoja kerätty lomakkeelle kovinkaan tarkasti. Hengitystiesairauksista kärsivistä aaseista tiedettiin entuudestaan, että ne asuivat erilaisessa pihatossa kuin muut aasit ja niiden ruokinnat ovat säännöstellyt. Muista aaseista tällaisia tietoja ei kerätty, joten tutkijat heittivät ilmoille ajatuksen uudesta tutkimuksesta, jossa aasien taustatiedot otettaisiin tarkemmin huomioon.

Hevosten kipuilmeitä ja -eleitä on tutkittu viime vuosina paljon ja ainakin yksi tutkimus on tehty myös aaseista. Siinä todettiin, että kipeät aasit pitävät päätään alempana, silmiään puoliksi kiinni, makailevat enemmän eivätkä jaksa kiinnostua ympäristön tapahtumista yhtä paljon, kuin kivuttomat toverinsa. Muutokset kipulääkittyjen ja lääkitsemättömien aasien välillä olivat kuitenkin melko pieniä ja jäävät helposti tavan tallaajalta huomaamatta. Ei siis ihme, että mahahaavakin on näin yleinen rauhallisina pidettyjen aasien keskuudessa. Kun hevosella mahahaavan oire voi olla liikkumishaluttomuus, pidetään sitä aasin kohdalla täysin normaalina ja klassisena luonteenpiirteenä. Ja jos aasi taas on erittäin liikkuvainen ja aktiivinen, pidetään sitä helposti epänormaalina, mitä se saattaa toki jossain tapauksissa ollakin.

Mahahaavaisista hevosista osa saattaa olla apaattisen oloinen kiemurteleva etana kun joku toinen tuntuu saavan virtapiikkejä ja pelkotiloja milloin mistäkin. Nämä tulkitaan herkästi ratsastajan testailuksi ja sikailuksi.

Aaseilla todetaan olevan hyvin korkea kipukynnys, eli sen kipu on nähtävissä vasta, kun kipua on erittäin paljon. Tämä on yksi syy siihen, miksi aasi on kehitysmaissa niinkin suosittu kuormajuhta kuin on. Se saattaa olla hyvinkin suurissa tuskissa ja silti jatkaa työntekoa normaalisti. Aasilla on siis suuri selviytymisvaisto, luonnossa se ei saa näyttää kipuaan käyttäytymällä normaalista poikkeavalla tavalla, koska silloin se kiinnittäisi petoeläinten huomion.

Paljon makaileva, päätään riiputtava ja silmiään vain puoliksi auki pitävä aasi voi hyvinkin olla kipeä. Tämä aasivanhus asuu belgialaisen aasinpelastusjärjestön hoivissa ja sen selässä on nähtävillä epäsopivan tai huonosti pehmustetun kuormasatulan jäljet.

Hevosiin verrattuna aasia on jalostettu paljon vähemmän. Hevosjalostuksessa on jo vuosisatojen ajan kiinnitetty huomiota luonteeseen. Työhevosista on jalostettu rauhallisia järkäleitä kun taas täysiveristen kuuluu painaa kovaa. Arabien toivotaankin kulkevan häntä pystyssä ja sieraimet suurina ja syttyä hyvin pienistä asioista. Aasin jalostus taas on ollut paljon maanläheisempää. Joko kesyaasit ovat lisääntyneet vapaasti keskenään tai sitten on käytetty lähimpänä olevaa oria. Aasien luonteeseen ei siis ole kiinnitetty huomiota. Luonnonvalinta on tavallaan ollut pelissä myös. Kun suurin osa maailman aaseista on kehitysmaissa, kuolevat heikot yksilöt pois ennen lisääntymisikää tai ainakaan montaa varsaa ne eivät elämänsä aikana ehdi saada. Kesyaasin selviytymisvaisto on siis edelleen hyvin korkea.

Suuren aasien mahahaavatutkimuksen jälkeen Donkey Sanctuaryssä tehtiin muutoksia mahahaavan vähentämiseksi. Viljapohjaisista täysrehuista luovuttiin kokonaan ja ruokintaosasto kehitti mm TopSpecin kanssa aaseille sopivan kuitupitoisen ja viljattoman täydennysrehun. Rehu kattaa aasin kivennäistarpeen ja riittää ravitsemaan aasin silloinkin, kun se on pelkällä olkiruokinnalla. Nyt kymmenen vuoden jälkeen tutkimuksesta Donkey Sanctuary kertoo, että mahahaavatapauksia on saatu vähennettyä 80% kymmenen vuoden takaisista lukemista. Melkoinen saavutus!

Mahahaavan diagnosointi vaatii paastottamista

Mahahaava voidaan diagnosoida varmasti vain tähystämällä aasin mahalaukku klinikalla. Ennen tätä aasia on paastotettava 16 tuntia, jotta mahalaukku on tyhjä. Toisaalta jo näin pitkä paasto voi aiheuttaa haavaumia tai pahentaa niitä.

Jos oireet ovat hyvin selkeät, voi aasille ilman tähystystä aloittaa hoitokokeilu. Lääkkeenä käytetään yleensä omepratsolia, eli tutummin Gastrogardia. Se on pastamuotoinen lääkeaine, jota annetaan kerran päivässä tyhjään mahaan. Lääkkeen on todettu parantavan mahan yläosan haavoja. Jos aasin olemus ja kunto parantuu kokeilun aikana, oli sillä hyvin todennäköisesti mahahaavoja.

Pelkkä lääkehoito ei kuitenkaan pidemmän päälle auta, vaan myös aasin elinympäristössä on tehtävä muutoksia luomalla aasille mahdollisimman luonnonmukainen elämä. Aasin kohdalla tämä tarkoittaa kuitupitoista karkearehua joko jatkuvasti tai pienissä erissä useasti päivässä annosteltuna. Olki sopii aasille tähän tarkoitukseen hyvin. Lisäksi aasille annetaan heinää pieni määrä vuorokaudessa. Viljapohjaisia täysrehuja ei tule antaa ollenkaan eikä kauraa edes herkkuna. Heinän ja oljen lisäksi aasille annetaan siis vain sen omat kivennäiset. Jos aasia on lihotettava, kannattaa se tehdä lisäämällä heinäannosta. Jos aasi on laumassa, eikä yksilöllinen heinäruokinta onnistu, on etsittävä täysin viljaton ja mahdollisimman kuitupitoinen täysrehu. Rehusatsi jaetaan useampaan ruokintakertaan päivässä ja ennen rehun antamista aasille annetaan tuppo heinää. Heinätuppo saa aikaan syljenerityksen ja mahaan siirtynyt heinämassa suojaa aasin mahaa.

Aasin mahahaavaoireet

Aasien mahahaavaoireita voi olla vaikeaa tai peräti mahdotonta tunnistaa, koska tutkijatkin totesivat aasien olevan täysin oireettomia ulkoisesti. Mahahaavaa on kuitenkin syytä epäillä jos tietää, että aasien ruokintavälit ovat pitkiä ja ne ehtivät seisoskella useamman tunnin ilman pureskeltavaa.

Jos aasit kolistelevat ja huutavat aamuisin kovasti ennen heinätarjoilua, voi se tarkoittaa sitä, että mahalaukut olivat ehtineet olla tyhjänä liian kauan ja aasit ovat sen takia nälkäisiä. Jos aasi maastossa talutusreissulla hyökkää jatkuvasti ihmisestä välittämättä heinän tai puiden lehtien kimppuun, voi sekin kertoa mahahaavasta. Aasi siis hoitaa itse itseään, kun sillä on mahdollisuus, eli se tietää kyllä, että syöminen helpottaa oloa, kun vatsahapoilla on oikeaa tekemistä. Ennen liikuntaa aasille kannattaakin antaa tuppo heinää tai olkea, jolloin vatsalaukun hapoilla on heinää sulatettavanaan. Tässä on kaksi etua. Mahalaukku ei ole tyhjänä, koska liikunnan aikana ei ole välttämättä mahdollista syödä ja mahahappo ei pääse hölskymään vapaasti tyhjässä mahalaukussa polttaen mahalaukun yläosaa.

Toisaalta on muistettava aasin alkukantaisuus ja selviytymisvaisto. Luonnossa villiaasi syö aina, kun se on mahdollista ja näin toimii myös kesyaasi.

Stressi liittyy mahahaavaan ja stressi voi tosiaan edesauttaa haavaumien syntyä, koska stressaantunut eläin ei syö välttämättä riittävästi, tarpeeksi usein tai pureskele riittävästi. Yliopistollisen eläinsairaalan sivuilla todetaan, että jos mahahaavaisen hevosen elämästä poistetaan mahahaavalle altistavat tekijät ja hevonen jätetään lomalle, se parantuu itsestään muutamassa viikossa. Aasin kohdalla stressi on erittäin mahdollinen mahahaavan aiheuttaja. Aasin luonne ei juurikaan muutu, vaikka se kärsisi hyvin kovista kivuista tai stressistä, joten kaikkien sen elämässä tapahtuneiden muutosten yhteydessä on otettava huomioon mahahaavariski. Aasin ruokailua on seurattava esimerkiksi silloin, kun se varsana vierotetaan emästään, se vaihtaa kotia tai sen kaveri vaihtuu. Nämä kaikki asiat saavat aasille ainakin hetkellisen stressin.

Itse kiinnitän Muulin syömiseen huomiota silloin, kun olemme poissa kotoa ja trailerimatkoilla. Tähän asti se on syönyt trailerissa vaihtelevasti. Välillä se on syönyt erittäin hyvällä ruokahalulla kun taas joillakin matkoilla heinäverkko on melkein koskematon. Muulilla on hyvä ruokahalu, joten syömättömyys ei ole koskaan hyvä asia. Toisaalta se ei koskaan kotioloissa hotki heinäänsä, vaan tarhakaverinsa Elsan kanssa saattavat pitää pienen lepotauon syömisestä ja hengailla hetken aikaa. Tallillamme on lisäksi neljä ruokintakertaa päivässä ja lisäksi pisin ruokintaväli, eli yöaika, on hoideltu oljella.

On kuitenkin Muulin vastuulla ruokkia itsensä, eli jos olki ei maistu, niin olen tehnyt voitavani.

Ennen maastoreissua ratsulle kannattaa antaa tupollinen heinää, jotta mahan suolahapoilla on "oikeaa työtä" eivätkä hapot hölsky valtoimenaan pitkin mahalaukkua korventaen myös mahalaukun yläosaa. Kuvan vuonohevosmuulit on kuvattu belgialaisella Hepscheid Longears Trails-tallilla.

Myös Espanjassa samankaltaisia tuloksia

Myös Espanjassa toteutettiin samantyyppinen tutkimus, mutta paljon pienemmällä otannalla. Tutkijakolmikko Briceno, Lamprea Garrido ja Mendez Sanchez kävi läpi kymmenen andalusianaasin ruumiinavauksen ja kiinnittävät huomiota erityisesti mahahaavoihin. Tutkitut aasit olivat iältään 4-16 vuotiaita ja niistä neljä oli oreja tai ruunia ja kuusi oli tammoja. Tutkimus julkaistiin 2015

Näiden aasien mahahaavat luokiteltiin aiemman tutkimuksen tapaan asteikolla 1-4. Yksikään aasi ei näyttänyt eläessään merkkejä mahahaavasta, eli ne söivät normaalisti eikä niiden käytöksessä ollut muutoksia. Ruumiinavauksessa havaittiin kuitenkin, että vain yhdellä aasilla kymmenestä ei ollut haavaumia. Yhdeksällä aasilla sen sijaan oli, seitsemällä näistä oli haavaumia tasoilla 1 ja 2 ja kahdella tasoilla 3 ja 4. Haavaumia löytyi näiltäkin aaseilta erityisesti margo plicatuksen alueelta.

Tutkijat totesivat vaivan olevan aaseilla vähintään yhtä yleinen kuin hevosilla, mutta tutkimista kannattaisi jatkaa suuremmalla otannalla.

Aruballa aasit elävät melko luonnonmukaisesti, mutta toisaalta osan vuotta olot ovat yltäkylläiset. Noin puolet saaren aaseista elelee vapaana ja puolet on saaren yhden aasinsuojelujärjestön hoivissa. Nämä aasit kulkivat vapaana. Kuva: Katri Määttänen

Lukuvinkki vielä Pallurablogiin, jossa Jenni on käsitellyt mahahaavaa noin yleisesti tässä postauksessa ja kertoo nykyisen hevosensa mahavaivoista tässä tuoreessa postauksessa.

Lähteet

• Alexander, F. 1966. A study of parotid salivation in the horse
• Briceno et al. 2015. Gastric Ulcers Syndrome in Donkeys
• Burden et al. 2009. Necropsy survey of gastric ulcers in a population of aged donkeys: Prevalence, lesion description and risk factors
• Janicki, K. 2018. Feeding the Ulcer-Prone Horse. The Horse. Viitattu 18.12.2019
• Meyer et al 1986. Digestive physiology of the horse. 14 Feed insalivation and passage in the equine upper intestinal tract.
• Niinistö, K. ja Tulamo, R-M. Hevosen mahahaava, Helsingin yliopisto. Viitattu 18.12.2019
• Regan et al 2014. Identifying behavioural differences in working donkeys in response to analgesic administration
• Tuomola, K. Mahahaava, Heppalääkäri. Viitattu 18.12.2019
• The Donkey Sanctuary. Gastric ulcers in donkeys. Viitattu 18.12.2019.

Lue lisää

Hevosten kantokyky kiihdyttää hevoskantaa, mutta onko muuli yhtään sen voimakkaampi?

Hesari otti aiemmin syksyllä näkyvästi kantaa ratsastajien painoon ja kysyi, voiko ratsastaja olla hevoselle liian painava. Hevostalliyrittäjien mukaan voi hyvinkin olla ja monella tallilla onkin joko talli- tai hevoskohtainen painoraja. Talliyrittäjät kertoivat myös hankkineensa ratsastuskouluun isokokoisempia hevosia painavampia ratsastajia varten.

Aihetta on myös tutkittu ja tultu siihen tulokseen, että kun selässä olevan kuorman paino ylittää 15% ratsun tavoitepainosta, aiheuttaa tämä muutoksia ratsun liikkeessä ja palautumisessa. Hesari referoi juttuunsa paria aiheeseen liittyvää tutkimusta, jotka liittyvät esteratsastukseen. Kun hevosiin ja ratsastajiin lisättiin painoja (ratsastaja pysyi samana), hevoset alkoivat hypätä "huonommin" ja varmistelemaan hyppyä enemmän kuin ilman lisäpainoja.

Artikkeliin haasteteltu Helsingin  yliopiston tutkija Heli Hyytiäinen muistuttaa, ettei hevosta ole luotu kantamaan ihmistä.

Mutumaailmassa istuu vahvasti uskomus, että painavampi, mutta taitava ratsastaja olisi ratsulle mukavampi kuin hieman kevyempi mutta hytkyvä alkeisratsastaja. Hyytiäinen kertoo, ettei tiede anna tähän ainakaan vielä vastausta, mutta fysioterapeuttina hän huomaa eron. "Jos taitamaton ratsastaja iskeytyy jatkuvasti voimakkaasti satulaan, sillä on suora vaikutus hevosen selkään."

Hevosen biomekaniikkaan erikoistunut hevoshieroja Miisa Wikman otti painoasiaan kantaa blogissaan kadehdittavan laajan lähdemateriaaliston perusteella ja kirjoitti laajan postauksen hevosen kuormankantokyvystä. Se ei perustu hevosen rotuun, vaan sekä hevosen synnynnäiseen rakenteeseen että ympäristöön ja valmennukseen. Näistä seikoista ihminen vaikuttaa suurimpaan osaan, ja toki välillisesti myös hevosen rakenteeseen eri rotuisia hevosia jalostaessaan. Wikman kertoo kuitenkin, ettei mikään hevosrotu ole toista vahvempi vaikka tiettyjä ominaisuuksia onkin tietyissä roduissa suosittu. "Rotu ei ole merkityksellinen, vaikkakin tottakai roduissa jalostetaan tiettyjä ominaisuukdia, mutta YKSILÖ määrittää aina mitä se kestää tai ei kestä", Wikman toteaa postauksessaan.

Hänellä on artikkelissaan selkeitä esimerkkejä. Jos identtisistä hevosista on toisella vennot vuohiset, ei se kestä painoa yhtä paljon kuin muotovalio sisarensa. Ja jos toisella ei ole selkälihaksia ollenkaan, ei se tietenkään kestä painoa samaan tapaan kuin toinen.

Tälle muuliaasille en kokenut olevani liian painava, vaikka säkäkorkeutta ei ollutkaan kuin noin 145 cm.

Painokeskusteluissa moni pahoittaa mielensä ja kokee, että puhutaan ihmisten painoindeksistä ja ylipainosta. Tutkimuksissa ei ole vielä toistaiseksi tutkittu ylipainoisten ihmisten ratsastamista vaan eri painoisten ihmisten ratsastamista. Mututuntumalla on vain arveltu, että jäntevä pitkä useimmiten miesoletettu ratsastaja on ratsulle mukavampi kuin lyhyempi ja paksumpi osaava tätiratsastaja. Horsetalk kertoo kuitenkin tuoreesta pilottitutkimuksesta, jossa testiratsastajat olivat taidoiltaan saman kokoisia, mutta heidän painoindeksinsä vaihtelivat. Vaikka tutkimuksessa oli pieni otanta (neljä ratsastajaa ja kuusi hevosta), kertoo se samaa, kuin muutkin saman aihepiirin tutkimukset. Painava ratsastaja vaikutti silminnähden hevosen liikkeeseen negatiivisella tavalla. Koetilanteessa ratsastajat ratsastivat hevosilla kouluohjelman pääasiassa ravissa ja laukassa. Painavan ja erittäin painavan ratsastajan alla hevonen muuttui epäpuhtaaksi ja kaikki nämä testit hylättiin.

Tutkimuksen aikana huomattiin tosin myös ongelma ratsastajan pituuden suhteen. Hevosilla oli käytössä niiden tavanomaiset varusteet satulaa myöten. Pitkä ratsastaja liian pienessä satulassa istui takakaarella ja vaikutti sitäkautta negatiivisesti hevosen liikkeeseen. Tutkijaryhmä Sue Dysonin johdolla kertookin, että isokokoiset ja pitkät ihmiset saavat kyllä ratsastaa, kunhan hevonen on tarpeeksi suuri ja satula sopii sekä hevoselle että ratsastajalle.

Satulan tuumakokohan ei muuten pelkästään ole kiinni ratsastajan istuinpehmusteiden koosta, vaan enimmäkseen reisiluun pituudesta. Itselläni on suhteellisen pieni persus siihen nähden, että vetelen aika huolettomasti suklaata naamariin, mutta tiedän kyllä tunteen kun "polvi tulee satulan yli edestä", eli kun satula on auttamatta liian pieni ja vaatisi että jalkani osoittaa suoraan maata kohti lantiosta lähtien. Se taas on täysin mahdotonta, kun omaan naisellisen lantion. Jos et ymmärrä mistä puhun, kurkkaa kuvat tältä sivulta. Tuon mukaan minulle sopiva enkkusatula olisi 16,5". Kerrottakoot vielä, että reisiluuni pituus on jotakin 50 cm hujakoilla ja housukokoni on 36.

Enkkusatulani Wintec on 16 tuumainen ponisatula, joka tuntuu minulle ratsastajana turhan pieneltä. Toisaalta olen tottunut ratsastamaan paljon suuremmilla ja ei noin kuppimaisilla satuloilla, joten tunne saattaa johtua siitäkin. Polveni eivät kuitenkaan tule etukaaren yli, mutta jalustimia en voisi lyhentää yhtään. Kuva: Minttu Koponen / Aaveen.net

Lännensatulani on pieni alunperinkin naisratsastajalle tehty penkki, mutta siinä pystyn liikkumaan hieman eteen ja taakse. Tunnen sopivani tähän satulaan paljon paremmin. Kuva: Emmi Jormanainen

Se ratsastajan painosta ja mahamakkaroista. Seuraavaksi pitää tietää, paljonko oma ratsu painaa ja mikä sen ideaalipaino olisi. Nykyään moni hevonen, varsinkin alkuperäisrotuinen, on ylipainoinen tai sairaalloisen ylipainoinen. On kaunis ajatus tarjota syötävää koko ajan ja välttää näin mahahaava, mutta näin saadaan myös todella lihavia hevosia. Vinkkinä muuten, olkea voi syöttää heinän tilalla. Silloin vatsahapoilla on tekemistä eikä polle liho! Kirjoitin oljesta artikkelin blogiini vuosi sitten.

Useimmissa hevosen kantokykyyn liittyvissä keskusteluissa heitellään ilmaan prosentteja. Mutta jos hevonen on jo 100 kg liian lihava, ei sen tämänhetkinen paino kerro mitään sen kantokyvystä. Jos hevoselle ideaali taakka olisi enimmillään vaikkapa 70 kiloa, mutta hevonen on 100 kg ylipainoinen, ei sen selkään kuulu mitään toppaloimea painavampaa ennen, kun se on laihdutettu normaalipainoonsa.

Se vako hevosen selässä ei muuten kerro selkä- tai peppulihaksista vaan läskistä. Ei, siihen ei kuulu jäädä sateella vettä.

Näillä kuormamuuleilla oli puurunkoiset mutta villalla paksusti topatut kuormasatulat Italian vuoristoissa.

Wikmanin postauksen lopusta löytää hyvän listan ratsun kuormankantokyvystä. Ideaalikuorma on keskimäärin 15% hevosen painosta. 20% näkyi jo stressinä ja 17-27,5% taakan kanssa hevonen työskenteli anaerobisella tasolla. Osa hevosista pystyy työskentelemään tällä tasolla pidempään kuin toiset. 2017 julkaistussa tutkimuksessa kumotaan myös islanninhevosten ylivoimainen kuormankantokyky verrattuna muihin hevosiin. Ne eivät ole yhtään sen vahvempia, kuin muutkaan hevoset. Eivät, vaikka kotimaassaan on aina raavaat miehet niillä ratsastaneet menemään.

Asiaan otti kantaa myös Piia blogissaan Kolmas poni toden sanoo ja kertoi myös faktoja suomalaisten painoista. Meistä ihan tosi moni on ylipainoinen. Sehän ei suoraan kerro, ettemme voisi ratsastaa, mutta niitä kaikista suurimpia hevosia ei riitä kaikille. Olen Piian kanssa samaa mieltä siitäkin, että ratsastajan on huolehdittava hyvin omasta fyysisestä kunnostaan. Kukapa meistä ei olisi haukkonut henkeä muutaman kilometrin laukkapätkän jälkeen. Ja kun itse hengästyy ja väsyy, ei ole varmasti ratsastajana kovin mukava kannettava ratsulleen vaikka olisikin sopivissa painorajoissa.

Ja nyt päästään hetkeksi muuleihin ja aaseihin.

Pitkäkorvista kerrotaan jopa hyvin asiallisilla sivuilla niiden pystyvän kantamaan ja vetämään (työntämään) enemmän painoa, kuin vastaavan kokoinen hevonen. Esimerkiksi yhdysvaltalaisella sivustolla Love Longears kerrotaan, että "aaseja käytetään monissa maissa työssä. Ne kantavat paljon suurempia kuormia, kuin mitä hevoset pystyisivät ikinä kantamaan". Kun asiaa kysyy muuliryhmässä, saa vastaukseksi muulien ylivertaisuuteen vain että "koska ne ovat hybridieläimiä".

Mountain Ridge Gearin blogissa kerrotaan kuorma-aasin pystyvän kantamaan 20-25% elopainostaan, mutta tämä yritys ei lastaa aaseilleen niin paljoa painoa, jollei ole aivan pakko. Toisessa artikkelissa aasin kerrotaan pystyvän kantamaan 30% elopainostaan, mutta tämäkin väite perustuu mutuun ja "näin on aina tehty".

Perinteisen kuormasatulan "paneelit" jakavat painon eläimen selkään satulan tavoin. Tällainen kuormasatula tarvitsee toki oikeassa käytössä alleen aina paksun padin, siis sellaisen, jota käytetään lännensatuloiden alla. Kuvan kuormasatula on käsityönä Englannissa valmistettu ja edustaa hyvin perinteistä mallia sahapukkisatulasta.

Ja vaikeaahan se olisi näitä perustella tutkimustuloksilla, koska aasien ja muulien kuormankantokykyä ei ole tietääkseni koskaan tutkittu. Hevosillakin tutkimukset ovat vielä lastenkengissä ja pienissä otannoissa eivätkä ne vakuuta ihan jokaista ratsastajaa.

Kehitysmaissa aaseja käytetään enimmäkseen kuormajuhtina niin, että ne kantavat kuormaa selässään. Toki osa vetää myös kärryjä, joiden painopiste ei läheskään aina ole kovin ergoniminen ja kuski saattaa istuskella aisan päällä. Tällaiset työtä tekevät aasit kuolevat nuorina ja niissä on harvoin yli 12-vuotiaita aaseja. Toisaalta aasit laitetaan töihin hyvin nuorena ja niiden ravitsemus ei ole kovin runsasta. On siis vaikeaa sanoa mihin aasit oikein kuolevat, mutta jos aasi painaa 150 kiloa ja se kanniskelee selässään 100 kiloisia tiilikuormia koko päivän, ei se voi tehdä sille kovin hyvää.

Kuva: The Brooke USA

Vaikeaa on kuitenkin sanoa, mikä se oikea painoraja näille eläimille on, kun tutkimuksia ei ole tehty. Eläinsuojelun kannalta on pidetty ehdottomana maksimina kolmasosaa aasin painosta. Se on hyvä alku ottaen huomioon, että kehitysmaissa aasit ovat kantaneet paljon raskaampiakin kuormia. Toinen esillä ollut luku on ollut 25% ja tuoreimpana 15% myös aasien kohdalla. Lukema on kuitenkin edelleen mutua ja riippuu kertojasta. Luvut on todennäköisesti lainattu hevospuolelta.

Stewe Edwards on yksi Yhdysvaltojen tunnetuimmista muulinkouluttajista. Nykyään hän klinikoiden sijaan julkaisee enimmäkseen videoita. Moni videoista on ilmaiseksi katsottavissa YouTubessa. Yhdellä Mountain Ridge Gearin kanssa toteutetulla videolla hän juttelee aasien kantokyvystä ja kertoo, että jokainen pitkäkorva on erilainen ja niillä on oma painorajansa. Edwards ottaa esille sen, että aasin jalan luusto ja jänteet ovat kovin ohuet verrattuna hevosiin ja vaikuttavat näin myös muulien painorajoihin. Prosentteina on pidetty 20 prosenttia, mutta tarkkaan lukuun Edwards ei halua tuudittautua. Suurikokoisen työmuulin selkään hän suosittelee kuormaksi enintään 200 lbs, joka on 90 kiloa.

Hän käskee myös tarkkailemaan muulinsa hengitystä ja hikoamista. Jos muulin korvantaustat tulevat heti märiksi ja se hengittää tiheästi, on se liian kovilla. Joko kuormaa on liikaa tai muulin kunto ei riitä sen kantamiseen vaikka se olisikin isokokoinen muuli.


Yhdysvalloissa muuleja pidetään todella vahvoina ja moni isokokoinen ratsastaja ostaakin mielellään matalan noin 140 cm korkean muulin. Tällaisen muulin etuna pidetään matalaa kokoa, sen selkään on helppoa päästä. Painorajat paukkuvat kuitenkin herkästi. Itse tulen tällaisista kuvista ja videoista aika surulliseksi, mutta yhdysvaltalaiseen tapaan muuliryhmissä kuuluu vain kommentoida että "Gotta love those mules". Jos erehtyy kommentoimaan jotakin painorajasta keskusteluun, saa kuulla, että muulit ovat vahvempia kuin hevoset. Myös aaseilla ratsastaa aika painavia ratsastajia.

Yhden ratsukon uskallan nostaa tähän esille. Clyde's Gallant Fox on yksi tämän hetken astuneimpia aasioreja ja sen jälkeläiset ovat tosiaan vertaansa vailla. Aasi astuu siis enimmäkseen hevostammoja ja jälkeläiset ovat muuleja.

Aasilla on kisattu myös, mutta tätä ratsukkoa en voi pitää mitenkään sopusuhtaisena. En kuitenkaan voi olla ihailematta aasin suoritusta. Sitä on varmasti treenattu paljon


Ei ole helppoa Euroopankaan muuleilla. Pari vuotta sitten mm Santorinilla kampanjoitiin muulien ja aasien painorajoista. Kyseisellä saarella aasilla ja muulilla ratsastaminen on suosittua. Ne kuljettavat turistin satamasta kaupunkiin eivätkä eläinten omistajat ja ajajat kysele ratsastajien painojen perään.

Kampanjointi tuotti lopulta tulosta ja ratsastajien enimmäispainorajaksi asetettiin 100 kiloa tai 20% eläimen painosta. Aasi- ja muuliratsastuksen kysyntä on kuitenkin kasvanut koko ajan. Ratsuja on tuotu lisää Ranskasta, sekä muuleja että aasista. Tapauksesta uutisoi mm Horse&Hound.

Ratsastajien paino ei ollut ainut asia, mikä Kreikan turistiratsubisneksessä haiskahti. Moni eläin ei pääse varjoon eikä niille ole tarjota vettä. Myös näihin asioihin pyrittiin saamaan parannuksia.

Turistiaaseja Lindoksella muutama vuosi sitten.

Englannissa kohistiin ratsastajien painorajoista muutenkin vuosi sitten mm uusien tutkimustulosten julkaisun jälkeen. Maassahan moni aikuinen ratsastaa poniroduilla, kuten connemaroilla ja new forestinponeilla ja sitä pidetään täysin hyväksyttävänä. Ei siis ihme, että koira älähti, kun kalilla kalahti. Horse&Hound kertoikin napakasti, että jos omistajalla on tarve kysyä foorumilla "olenko liian suuri hevoselleni", hän yleensä on liian suuri.

Aasin painon laskemiseen on muuten näppärä taulukko Donkey Sanctuaryn sivuilla. Tämä sivu siis tulostetaan ja sitten siihen merkataan aasin rinnanympärys ja säkäkorkeus. Kun näiden pisteiden väliin piirretään viiva, saadaan aasin paino. Oman kokemukseni mukaan hevosen painomittanauha taas toimii ihan hyvin muulinkin kanssa.

No mitäs nyt?

Oma muulini on kerran punnittu klinikalla ja sen paino oli pari vuotta sitten 420 kiloa. Arvioin silmämääräisesti että 20 kg on tullut parissa vuodessa lihasta lisää. Jos satula ja vaatteeni painavat 10 kiloa, voi muuli kantaa 15% säännön mukaan 56-kilon painoista ratsastajaa. Itse painan tällä hetkellä 54 kiloa.

En ole täysin natsi oman muulini painorajojen suhteen. Tiedän, että se on melko hyvässä fyysisessä kunnossa ja enimmäkseen se saa kulkea maastossa vapaassa muodossa. En siis pidä ongelmana sitä, että itseäni painavampi ratsastaja menee sillä silloin tällöin tai läpiratsastaa sitä. En kuitenkaan antaisi Muuliani päivittäin itseäni paljon painavamman ratsastajan ratsuksi.

Tämä on muuten yksi oikein hyvä syy itselleni pitää painoni tässä, missä se on. Painonhallinta ei ole ollut minulle koskaan mikään ongelma, vaan painoni pn pysytellyt näissä lukemissa koko aikuisikäni vaikken juurikaan välitä mitä syön ja ratsastuksen ja laskettelun ulkopuolisia liikuntalajeja suoraan sanottuna inhoan. Piia oli kuitenkin tehnyt pientä elämäntaparemonttia ja huomannut arkiliikunnan lisäämisen positiivisen vaikutuksen elämäänsä. Minunkin on otettava itseäni tuossa suhteessa niskasta kiinni, olen nimittäin se, joka ensimmäisenä laukkasuoralla alkaa puuskuttaa ja tarttuu satulannuppiin kiinni.

Lue lisää