Länkikurssilla opittiin tunnistamaan sopivat länget ja paljon muutakin

Osallistuin aiemmin tässä kuussa Työhevosseuran ja Matin Puupajan järjestämälle kaksipäiväiselle länkikurssille. Kurssi toteutettiin Matin Puupajassa Rautalammilla. Paikka oli sillä tavalla tuttu, että mieheni perheen kesämökki sijaitsee noin viiden kilometrin päässä, linnuntietä Iisveden yli. Autolla mökille olisi ollut matkaa 30 kilometriä.

Länkikurssille minut houkutteli Hutkon tilan Anu, josta on hyvää vauhtia tulossa pesunkestävä  muuli-ihminen. Tulemme siis mainiosti toimeen ja onhan meillä paljon yhteistä, mm muulit. Anu osti itselleen juuri kolmannen muulin, joka on tosin itseasiassa muuliaasi, mutta kuka näitä laskee. Pääsin tapaamaan Joona-muuliaasia ensimmäisen kerran kun haimme Ollen laumasta. Ja voi miten reipas ja rohkea parivuotias muuliori se olikaan! Pian Joona joutuu tosin jättämään pallinsa Viikkiin.

Ajoin siis Muulin kanssa ensin kotitallilta Pukkilaan Anun luokse, jossa vaihdoimme vetoautoa ja otimme Ollen kyytiin. Vaihdossa kesti odotettua pidempi aika, koska autoni vetokoukku ei kovin mielellään päästä trailereita otteestaan. Viimeksi kesällä se piti tosi tiukasti kiinni Anun retrosukkulasta, jota lainasin hakiessani Muulin takaisin koulutuksesta. Olivat joutuneet purkamaan koko vetopään saadakseen trailerin irti autostani. Hirveen kiva.

Kuvasin viikonlopusta videon, jonka upotan heti tähän alkuun. Videosta tuli melko pitkä, mutta halusin jättää siihen kaikki längenteon työvaiheet siihen asti, kuin miten me niitä työstimme. Saimme länget puoliväliin, eli kaikki viimeistely jäi vielä Matille. Häneltä itseltään menee kuulemma kaksi kokonaista päivää längentekoon.


Ajoaikaa oli henkilöautolla sellainen 3,5 tuntia, trailerilla tietysti enemmän, mutta suurimman osan matkasta pystyimme ajamaan valoisalla. Pysähdyimme Hartolan Jari-Pekassa syömässä ja kaupassa ja sen lisäksi jouduimme vielä tekemään toisen täsmäiskun Suonenjoen S-markettiin hakeaksemme pari siideriä. Olimme mielestämme todellakin ansainneet ne, kun kuuden maissa saavuimme kohteeseen.

Pihalla tapasimme heti Tarjan ja Matin ja otimme muulit ulos trailerista. Niille oli heinä maistunut hyvin eivätkä ne olleet hikisiä. Ajattelimme laittaa ne hetkeksi tarjaan jaloittelemaan, mutta se jäi ajatuksen tasolle. Kun olin taluttamassa Muulia kierrosta tarhan yli, jotta se ymmärtää sähkölangat, norkoili viereisessä tarhassa hevonen kovasti aitoihin. Tarja heitti sitä lumella karkottaakseen sen kauemmas, mutta Muuli päätteli, että lumi oli kohdistettu siihen. Se lähti eikä katsonut taakseen. Siinä samalla itseltäni vääntyi toinen polvi, kaaduin, mutta en päästänyt irti. Sain siis hyvää esimakua pulkkaratsastuksesta.

Veimme muulit siirtotalliin ja annoimme niille olkea yöksi. Se alkoi heti maistua.

Majoituimme itse ihanassa vanhassa mummonmökissä, joka oli oikeasti mummonmökki. Mummo tosin oli jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Meistä pidettiin todella hyvä huoli ja olimme ihan turhaan ostaneet herkkuja matkalta. Jääkaapissa oli aamu- ja iltapalatarjoilu, mutta niihin emme kajonneet koska talon tarjoamat sapuskat ravitsivat meitä erinomaisesti koko viikonlopun ajan! Kiitos vaan Tarja, ruuat olivat mahtavat!

Jo perjantai-iltana saimme paljon tietoa hevosista, työajosta ja valjaista kun istuimme iltateellä Matin ja Tarjan kotona. Myöhemmin illalla palkitsimme itsemme siidereillä. Polvi tuntui aika kipeältä ja yön aikana heräsin aina kylkeä kääntäessäni sen vihlomiseen. Mietin samalla, että olikohan se vielä sama polvi, jonka satutin samanlaisessa tilanteessa sinä päivänä, kun Muuli tuli Suomeen? Saattoi olla.

Lauantaina kurssi alkoi yhdeksältä ja hieman ennen sitä heräsimme Anun kanssa mummonmökistämme ja veimme muulit ulos. Niille oli vapautettu puuaitainen tarha, josta ne eivät ainakaan karkaisi. Muuli ei ollut antanut kovinkaan hyvää ensivaikutelmaa, koska yritti ensitöikseen lähteä käsistä.

Aamupalalle saapuivat myös kaksi muuta osallistujaa, Hanna ja Tuukka. Hannaa kiinnosti valmistaa länget omalle hevoselleen ja Tuukka oli kurssilla vaimonsa rohkaisemana.

Matti esitteli meille ensin tiluksetja hevoset ja näytti orin Kesäjäbän kanssa, mistä hyvän työhevosen tunnistaa.

"Paksut jalat, isot kaviot, iso piä, iso suu, pystyy syömää hyvin, korvat hajallaan, levveellään, korvat on terävät ni se on virkee ajettava, hyvä häntä, hyvä harja, isot siliimät, siliimänpilkkeestä näkköö hevosen luontteen. Tää iso piä on työhevosen yks tärkeimpiä ominaisuuksia.Sitten tällä on sekakarvoo, valakeeta karvoo täälä seassa ni se on hyvä vetohevonen. Ja ku hevosen häntee nostaa, niin se vänkee vastaan, ni se on hyvä vetohevonen. Ja hänttee pitää olla tämmönen sylillinen. Kunnon häntä."


Siirryttiin valjashuoneeseen, jossa Matti esitteli kaikki aarteensa. Näimme hienoja länkiä, erilaisia valjastuksia ja myös hienot valjakkovaljaat. Sen jälkeen katsottiin tietenkin hevoset ja muulit läpi ja kurkattiin ajopelejäkin.

Länget tehdään koivusta ja koivuksi valitaan sellainen, joka on tyvestä mutkalla. Hyvä koivu on vaikka ojan pientareella kasvava, johon on tullut mutka. Matti suositteli a) hakemaan puun naapurin metsästä b) käyttämään naapurin moottorisahaa, koska sahaaminen voi olla aika hiekkaista hommaa. Savolaishuumoria.

Käytiin siis metsästä hakemassa yksi längenaihe, mutta sitä ei näihin länkiin käytetty, koska aiheen pitää ensin kuivua.

Hakemamme längenaihe. Längen rinnustin tulee siis puun alaosaan, missä se mutka on. Paksusta aiheesta saa länkeen molemmat puolet, tästä aiheesta tulee vain yksi puoli.

Kun tunto alkoi kadota varpaista, siirryimme sisälle lämpimään pajaan ja Tarja toi meille hevosen mannekiiniksi.

Sen kanssa Matti näytti, miten länget istuvat ja näimme myös erilaisia pahvimalleja, joiden mukaan länkiä on tehty. Yksi asia jäi päällimmäisenä mieleen, länkimalliin ei koskaan piirretä mitään möykkyjä sisäpuolelle, vaan länki on hevosen kaulaa kohti joko suora tai kovera. Piirsin havainnollistavan kuvan Paintilla.

Matti oli tällaisen pahvin saanut, mutta lopulliseen länkeen hän suoristi sisäpuolen möykyn ja länget olivat sopivat.

Puhuimme paljon vanhoista längistä, joita ihmisillä on tietenkin vielä paljon kotonaan ja joita sovitellaan toiveikkaina omille hevosille. Niissä on vain sellainen vika, että suomenhevoset ovat muuttuneet todella paljon vuosien tietynlaisen jalostustyön takia ja sellaisia kunnon työhevosia, joilla on jo syntyessään hyvät längensijat, on kovin vähän. Työhevosille tehdyissä längissä pakan paikka (se ainoa "möykky" längessä, jossa myös rahkeet ovat ja johon kovin veto tulee) on väärässä kohdassa ja länkien kulma (apua, olikohan sille joku virallinenkin termi) on riukempi. Nykyhevosilla on länkinäkökulmasta loivempi längensija. On siis ihan arpapeliä sovitella vanhoja länkiä, mutta jonkinlaiseen sunnuntaiajeluun ne voivat kyllä mennä. Ja harjoituslänkinä tietenkin.

Saimme kuulla, kuinka pientenkin sopimattomuuksien takia hevonen on vetänyt huonosti tai kipeytynyt. Esimerkiksi rahje on nuijittava kokonaan koloonsa, se ei saa olla korkeammalla kuin länki. Länkipatjan pitää myös olla tasainen. Vanulla täytetty länkipatja saattaa muokkautua käytössä huonoon suuntaan ja se onkin sitten epätasainen. Matti suositteli paksuja villaisia länkipatjoja käytettäväksi ja niidenkin on oltava sopivan mittaiset. Länkipatjan ei tarvitse mennä rinnustimen kohdalta yhteen, vaan ne saavat loppua jo ennen sitä.

Aiheita

Länkiä työn alla

Olle

Kurssilla tehtiin länget Anun Ollelle. Olle tuotiin siis pajaan seuraavaksi ja Matti mallaili sen kaulalle pinossa olevia länkipahveja. Niistä löytyikin yksi hyvä, joka pienten leikkausten jälkeen oli Ollelle sopiva. Ollen länkien koko oli hyvin lähellä shettiksen länkiä. Issikalle tehdyt länget olivat sille liian isot (pitkät).

Sitten päästiin hommiin! Matti piirsi kahdelle längen aiheelle längen ääriviivat ja sahaus alkoi tasosahan kanssa. Anukin pääsi työstämään oman muulinsa länkiä samantien. Längenteon eri vaiheet näkyvät parhaiten koostamaltani videolta, mutta sen avulla ei itse voi suinkaan länkiä alkaa tehdä. Suosittelen siis ehdottomasti kaksi- tai kolmipäiväistä kurssia, jos suunnitelmissa on tehdä länget alusta loppuun. Mikään yksinkertainen puukäsityötunti tämä länkihomma ei ollut, vaan längentekoon kuului monta työvaihetta ja pari välisovitusta Ollelle.

Ollen mitta pahvissa, se piirretään länkiaheeseen jonka paksuus on n 8,5 cm.

Matti piirtää länkiä

Anu pääsi sahaamaan

Matti mittaa rahkeen reikien paikkoja, kuva: Anu Koivisto

kuva: Anu Koivisto

kuva: Anu Koivisto

Rahkeiden paikasta Matti kertoi, että rahjereikien keskiväli on längen pituudesta kolmasosa, vanhemmissa längissä reiät tehtiin yleensä hieman eri kohtaan. Rahkeen reikien keskipisteet tehdään isolla hevosella 6,5 cm päähän toisistaan, pienillä 6 sentin. Ollellakin nämä olivat kuuden sentin päässä toisistaan.

Matin tyylissä länkiin tehdään myös kunnolliset raudoitetut nokat, koska nokka saattaisi muuten murtua jos länget vaikka vahingossa putoavat maahan. Rinnustin pysyy tuollaisessa nokassa myös paljon paremmin.

Ensin länget siis sahattiin tasosahalla suunnilleen muotoonsa ja sen jälkeen laskettiin rahkeiden reikien paikat ja porattiin ne. Sitten länkiä alettiin rouhia lisää erilaisilla sähköisillä työkaluilla ja aina välissä länkiä hiottiin. Länkien tulee tietenkin olla myös symmetriset keskenään.

Raudoitusta varten käytettävä rauta hiottiin laikalla, jotta maali tarttuu siihen paremmin ja rauta nakuteltiin vasaralla ja ruuveilla paikalleen. Viimeistelyvaiheessa rauta tosin vielä irroitetaan, maalataan ja kiinnitetään uudestaan mutta näin pääsimme testaamaan länkiä ajossa.

Anulla oli mukanaan omat ajovermeet, joista länkiin saatiin rahkeet. Anun käyettyinä ostamat rahkeet ovat ruskeaa nahkaa ja mukavan pehmetä ja helppo laittaa. Rahkeiden laitto ja solmu näkyy videolla. Rinnustin ja harjustinkin saatiin vanhoista längistä. Harjustin on siis länkien päälle tuleva nahkaremmi ja rinnustin alas rintaan. Harjustinta ei joka kerta avata, mutta rinnustin avataan. Rahkeet ovat ne paksut nahkaremmit, joissa luokki ja aisa ovat kiinni.

Olen kuvannut luokkivaljastuksesta videon jo aiemmin, upotan sen tähän

Matti kertoi, että hevosen päälle kuuluu pukea vain puuta ja nahkaa ja väliin villainen länkipatja. Ne ovat luonnollisia materiaaleja eivätkä niin herkästi hierrä hevosta. Länkien sisäpuoli muuten raavitaan raspilla rouheaksi eikä maalata. Silloin se kuivuu hiestä ja karheassa pysyy länkipatjakin hyvin paikoillaan. Raspilla on myös mahdollista hieman muotoilla länkiä, jos niistä on tarpeen tehdä sopivammat. Matti neuvoikin, että muutaman ajon jälkeen länget pitäisi sovittaa uudestaan ja katsoa, onko harjustimelle tehtävä toimenpiteitä (kiristää, löysätä) ja tuntuvatko länget kädellä vetäessä yhtä napakoilta joka kohdasta. Lisää materiaalia länkiin ei saa, mutta ylimääräistä voi raspilla hieman poistaa.

Toki paras vaihtoehto olisi päästä sovittamaan länkiä jo tekovaiheessa hevoselle, silloin lopputuloksena ovat sopivat länget.

Työntääkö vai vetääkö hevonen längillä? No työntää. Se työntää lavoillaan länkeä vastaan.

Tarkastetaan länkien symmetrisyys

Rautasuikale taivutetaan nokan ympäri

Anu raudottaa

Suurin osa länkityöstä oli hienosäätöä ja muotoilua. Ja ilmeisesti kaikista suurin osa on Matin heiniksi jätetty viimeistely, eli viimeiset muotoilut, hionnat ja lakkaus/maalaus. Puolessatoista kurssipäivässä saimme länget kuitenkin ajokuosiin ja pystyimme suorittamaan testiajon. Rekeen ja aisoihin Olle suhtautui muulimaisen varauksellisesti ja se pinkaisi valjastuspaikalta sen verran sähäkästi, että luokki ja aisanpää osuivat minun muuliani lautaselle. Muuli poikkoili pari kertaa puomilla puolelta toiselle eikä tainnut ymmärtää, mikä siihen osui. Olle meni tuossa vaiheessa jo kaukana tiellä.

Matti ajoi Ollella peltolenkin ja vaikka muulilla näytti olevan mielessä paljon reippaampi askellaji, piti Matti sen kuitenkin käynnissä koko ajan. Ollehan ei suinkaan ollut ensimmäisen kerran reen edessä, mutta se on kuulemma aina aluksi menossa tosi kovaa ennenkuin rauhoittuu/väsähtää hieman.

Yllä olevista videoista näkee, kuinka aisat ovat Ollelle turhan pitkät. Se pystyy vetämään rekeä pitkilläkin aisoilla, mutta jos aisat ovat liian pitkät, on kääntösäde aika suuri ja aisat ovat kovemmassa väännössä ja voivat mennä "tilanteissa" herkemmin poikki.

Saimme matkaamme muistilistan työhevoshommiin. Kirjoitan listan sisällön tähän.

• Yleisaisan mitta 3,5 m
• Metsäaisa 3,35m
• Aisa on koivua tai pohlajaa, aisa kaadetaan elokuussa vihreän lehden aikaan rassiin kuivumaan. Näin aisa sitkistyy eikä halkea.
• Poniaisan hyvä pituus on 2,5 metriä, mutta pitää tarkastaa aisan pituus ja saverikon paikka keulasta. Jos saverikko on vetopelissä kovin takana, on aisan oltava pidempi.
• Saverikkoa on eri mallisia, linkkusaverikko, siansaparo, ässäsaverikko ja koukkusaverikko
• Työohjien pituus on 11 metriä, ja niistä räimien pituus yli 2 metriä. Työohjat sisältävät sekä nahkaa (räimä-osuus) ja köyttä (käteen tuleva osuus). Nahkaisilla räimillä voidaan antaa hevoselle selvempiä merkkejä, mutta koska koko ohjat eivät ole nahkaa, ovat ne kevyemmät ja mukavammat käsitellä.
• Tuomiluokin halkaisija 50-60 mm, 1 metri leveyttä, riittävän jäykkä. Mitä raskaampi kuorma, sen jäykempi luokin pitää olla.
• Valjasetttuna längen ulkokantista aisan sisäpuolele pitää olla sama mitta kummallakin puolella. Jos ei, säädetään rahkeiden pituutta niin, että mitta on sama.
• Mäkivyöt eivät ole kireät, sopiva tiukkuus on kämmensyrjä takareidestä.
• Tamppivaljastuksessa löysävyön kireys on reilu kämmensyrjä.
• Kärreissä hyvä aisaleveys on 80 cm, tämä on siis sisämitta.
• Aisaremmin pituus isolla suokilla minimissään 5,4 metriä, shettiksellä 4 metriä.
• Länkien sopivuus testataan liu'uttamalla kämmensyrjää harjustimesta kaulan ja längen välissä längen etureunassa.
• Länkien ei pidä mennä koskaan kiinni asti, sopiva rako on 1-1,5 cm. Uusien länkien kanssa ensin harjustin löysällä ja sitä kiristetään kun on ajanut muutaman kerran.

Omasta muulistani oli tarkoitus ottaa tällä reissulla vain länkimitta ja sitä kovasti yritettiinkin. Kun Matti lähestyi puomissa olevaa Muulia länkipahvien kanssa, sai Muuli sen tason paskahalvauksen, ettei ole saanut pitkään aikaan. Se repi täysillä voimilla puomilla taaksepäin pääsemättä tietenkään irti ollessaan naruriimulla kiinni. Kun se ei päässyt taakse, se hyppäsi eteen. Muuli suhtautui Mattiin hyvin epäileväisesti ja lopulta minä asettelin pahvit Muulin kaulalle sen puhistessa vieressä.

Muulilla on jonkinlaisia huonoja kokemuksia miehistä, ehkä Espanjasta, mutta noin isosti se ei ole Suomessa reagoinut sitten ihan alkuaikojen jälkeen. Olin jo haaveillut Muulin ajokoulutuksesta ja kartoittanut vaihtoehtoja sekä ravipiireistä, valjakkoajopiireistä että työhevospiireistäkin. Mutta Muulin käyttäytyminen vieraassa paikassa vieraiden ihmisten lähellä palautti minut taas maanpinnalle. Sehän on ihan mahdotonta kouluttaa, kun se pitää siedättää uusiin ihmisiin niin pitkän kaavan mukaan! Toisaalta koulutusjakso erityisesti miehen koulutuksessa voisi tehdä tosi hyvää sen miesvihalle, mutta kenellä on kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta riittävän paljon?

Voihan olla myös niin, että kuvittelen Muulin ongelmat vain omassa päässäni, eikä se ole sen ongelmallisempi kuin mikään normihevonenkaan ja sen voisi nähdä jo pian kärryjen edessä. Toisaalta harvalla normaalisti käsitellyllä hevosella on niin suuria pelkotiloja siinä kohtaa, kun sen perässä kävelee vieras ihminen. Itse työstin tätä ongelmaa sillointällöin puolen vuoden ajan. Sen jälkeen pystyin ohjasajamaan Muulia takaa eikä se enää lähtenyt ihan joka kerta käsistä pelästyessään minua. Toki silmälaput olisivat voineet auttaa tässä asiassa, mutta niitä minulla ei ollut.

Pidän työhevosihmisten jämäkästä rauhallisuudesta ja periksiantamattomuudesta. Matilla oli valjastuspaikka sellaista tekoa, ettei siitä mikään hevonen lähde huitelemaan. Hän kertoi myös, että välineiden on oltava hajoamattomia, kun toisissa piireissä ajatellaan, että on parempi, että hevonen pääsee heti hätätilanteessa irti (esim paalinarulenkki puomilla, eikä hevosta sidota suoraan puomiin). Blogin lukijat tietävät, että itse sidon Muulin aina sellaisilla välineillä kiinni, ettei se lähde kuin kilon paloina.

Toisaalta Muuli kääntyi juuri 6-vuotiaaksi, onko se ikänsäkin puolesta jo menetetty tapaus? Mutta tullessaan Suomeen kolmivuotiaaksi käännyttyään, ei sitä silloin olisi voinut kuvitellakaan aisojen väliin tai olisi tullut ruumiita. Eihän siitä välttämättä ole ajoon koskaan, mutta olisi se mielenkiintoista laittaa hetkeksi koulutukseen.

Muuli on kuitenkin "jo" vetänyt perässään kakkulaa ja siinä kiinni ollutta lavaa, mutta parin sätkyn jälkeen ajattelin itse lopettaa yrittämisen, etten vie Muulia tässä asiassa sinne miinuksen puolelle. En ole kuitenkaan koskaan tehnyt ajokoulutusta, joten en ole tekemisessäni niin varma kuin mitä pitäisi olla. Aina on kuitenkin hommia jatkettu sätkyistä huolimatta. Tässä on koonti reilun vuoden takaisesta ajo-opetuksesta.

Ajoreissun jälkeen viimeistelimme vielä hieman länkiä ennen kuin pakkasimme itsemme ja Muulimme traileriin ja kotimatkalle. Anu osti matilta vielä mäkivyöt ja paremman luokin ja länget jäivät vielä Rautalammille. Yritän päästä paikan päälle katsomaan, kun Ollella ajetaan sen hienolla pikkureellä ja uusilla längillä ensimmäistä kertaa!

Kotimatkalle lähdettiin neljän maissa ja matkalla kävimme vain pikaisesti Hesessä. Pukkilassa vaihdettiin vetoautoa ja saavuin omalle tallille kymmenen maissa illalla. Trailerissa oli iloinen yllätys, keli oli niin kylmä että purupelletti oli jäätynyt trailerimaton rakoihin tosi tiukkaan! Lopulta sain jäätynyttä kuiviketta irti nostamalla ja ravistelemalla painavaa kumimattoa.

Otin muuleista muutaman kuvankin.

Lue lisää

Tänään tavoitin Muulilla ratsastaessani just sen, miksi ylipäätään harrastan ratsastusta.

Minulle ratsastuksen ydinjuttu on maastoilu. Ehkä siksi, että aloitellessani ratsastusuraani siinä 13 ikävuoden kohdilla luulin, että juuri maastossa ratsastus on erittäin tavoiteltava asia tässä harrastuksessa ja että kentällä ratsastetaan vain siksi, että pääsisi maastoon. Eihän meitä aloittelijoita ekalla viikonloppuleirillä mihinkään maastoon päästetty, joten odottelin rauhassa ratsastustaitojeni karttumista ja ensimmäisiä maastokokemuksia. En edes tarkkaan muista ensimmäistä maastokertaa. Ainakin yksi ensimmäisistä toteutui meillä kotona täysihoidossa olleiden lämminveristen selässä. Muistan, että lunta oli ainakin polveen ja miten upeasti se pöllysi kun laukkasimme lumisella pellolla. Ilman lupaa tottakai.

Minulla oli kotona myöhemmin kesähevosena naapurin suomenhevostamma. Kartoitin sen kanssa kaikki kylän maastoreitit ja piirsin niistä kartan. Oli ihan normaalia satuloida hevonen ja tehdä kolmen tunnin maasto. Jalassa olivat farkut, Kontiot ja päässä vanha samettipotta. Hevonen nosti laukan kun annoin ohjaa ja nojasin vähän eteen.

Sen jälkeen kohtasin synkkiä vuosia ja ensimmäinen oma hevonen (okei, puoliksi oma) oli aika rasittava maastossa ja ilman kaverihevosta maastoilu oli hyvää habatreeniä. Hevonen kun olisi mieluiten laukannut takaisin kotitallille. Kimppahevosen jälkeen toivuin hetken kunnes aloin etsiä vuokrahevosta, jolla voisi maastoilla. Sellainen löytyi ja parin vuoden ajan kartoitin sen kanssa maastoja sekä läheltä että kaukaa. On parasta saapua pitkälle suoralle, antaa ohjaa ja mennä täysiä. Mitä väliä jos jarrut eivät heti toimi? Kyllä se joskus pysähtyy.

Tallipäällikkö sai aamulla Muulin riimun puoliksi pois, kunnes mulkero repi itsensä vapauteen, onneksi se oli jo tarhan sisäpuolella. Riimustaan se ei hevin luovu, joten se oli syönyt aamuheinät riimu naamalla. Tämä on ollut täysin Muulin oma valinta.

Tänään oli täydellinen päivä. Aurinko paistoi ja tuntui lämpimältä poskea vasten. Pakkasta oli sopivasti eli vajaat 10 astetta. Yön pakkaslumi kimalteli puissa. Olimme sopineet maastoreissun Pian kanssa ja puoliltapäivin saavuimme tahoiltamme tallille varustamaan ratsumme.

Kokeilin jo eilen miten GoPro toimisi maastossa. Ei kovin hyvin, sillä se tuntui hyytyvän pakkasessa heti alkukäyntien jälkeen ja sammui kovasti piipittäen, kun aloin kuvata videota. Sain aikaiseksi kaksi videota. Toisessa haen Muulin tarhasta ja toisessa puhun, mutta ääni ei kuulu vedenpitävän suojakuoren takia. Perus.

Tänään varustin kameran lisäakulla ja vaihdoin pikkuakunkin toiseksi. Valjastin itselleni rintaremmin koska siten saa mielestäni realistisempaa videota kuin kypäräkameralla. Koska actionkamera kuvaa kaiken laajakuvana, näyttää siltä, että olen kolmimetrinen hujoppi pienen muulin selässä.

En kuitenkaan ottanut huomioon sitä, että rintaremmissä kamera hölskyy enemmän esimerkiksi ravissa, mutta pystyin toisella kädellä tukemaan kameraa ihan hyvin.

Muulille laitoin bosalin kuolainten sijaan, koska Muuli käyttäytyi eilen tosi mallikkaasti.

Suuntasimme maastoon. En voinut kuin katsella maisemia ja huokailla. Tämä oli juuri sitä, mitä minä haluan tältä harrastukselta. Maastoilua hyvässä seurassa luonnossa. En tule käyneeksi luonnossa noin siviilissä muuten kuin hevosen selässä, varmaan myös sen takia maastoilu tuntuu niin virkistävältä.

Mentiin ihan mukavaa vauhtia, pitkiä ravipätkiä ja jonkin verran laukkapätkiä. Metsäosuudella vastaan ratsasti talliltamme yksi toinen ratsukko, joka oli suorittamassa käyntimaastoa. Meillä on yksi pitkä suora ja ylämäki, jonka yleensä laukkaamme. Tämä maastoreissu ei tehnyt poikkeusta. Pia antoi Elsalle loppuvaiheessa hieman ohjaa lisää ja parikymppinen daami lähti kuin tykin suusta. Muuli lähti tietenkin perään, kunnes se noin viiden askeleen jälkeen totesi, ettei valmiissa maailmassa olekaan oikeastaan kiire mihinkään.

Muuli käyttäytyi todella hyvin. Se ei pelännyt vieressä mennyttä junaa, joka pölläytti tien päälle sankan lumipilven. Se ei pelännyt vastaan tullutta traktoria, jonka takia jouduimme ratsastamaan hetken tulosuuntaan, jotta pääsisimme risteykseen. Se ei myöskään saanut slaakia koiranulkoiluttajista, olimme tosin onneksi sijoittaneet Elsan Muulin ja ihmisten väliin. Syökööt ensin sen.

Laukat Muuli nosti hienosti. Parissa kohdassa se veti päätä alas ja korvia luimuun, mutta en reagoinut siihen mitenkään. En siis repinyt päätä ylös enkä antanut lisää jalkaa. Olen huomannut, että huomiotta jättäminen ratkaisee tilanteen nopeiten. Parin sekunnin kuluttua Muuli laukkasi jo normaalisti Elsan perässä.

Alla olevan videon koostin Windowsin Kuvat-sovelluksella. Sillä saa tosi helposti videoklipit ja kuvat esitykseksi, jos riittää, että klippejä leikkaa. Äänenvoimakkuutta ohjelmalla ei saa tehtyä eikö myöskään tekstityksiä otsikoita lukuunottamatta. Ohjelmassa on myös ihan kivoja taustamusiikkeja ja tämänkin videon musiikki on valittu suoraan ohjelman tarjonnasta.

Sports Tracker oli päällä tunnin ja 35 minuuttia, josta varsinaista ratsastusta oli 90 minuuttia. Matkaa kertyi 9,42 kilometriä ja keskinopeus oli 5,9 km/h. Ravasimme pitkän pätkän ja hölköttelyravin keskinopeus näyttää olevan 9 km/h, reippaamman ravin 9,7 km/h, rauhallisen laukan 9,9 km/h ja reippaan laukan keskinopeus 15,6 km/h. Käyntiä taaperrettiin 5 kilometrin tuntinopeudella. Reissun alussa käynnin keskinopeus oli tosin vain 4,7 km/h ja kotimatkalla 5,1 km/h. Elsan diesel lämpenee hitaanlaisesti. Nämä keskinopeudet on otettu Sports Trackerista käyttämällä joko 500 tai 1000 metrin keskinopeutta.

Muulilla oli jaloissaan FlexHoof Bootsit ja jokaisessa oli Varustelekan nahkaremmi. Bootsit pysyivät jaloissa erinomaisesti vaikka toisesta etusesta oli eturemmi irronnut, onneksi remmi oli kuitenkin mukana eikä ollut kadonnut maastoon. Olen kyllä vaihtamassa eturemmitkin nahkaiseksi kunhan muistan käydä ostamassa nahkapaskan.

Lue lisää

Nyt meni hermot, bootsipelleily loppuu ja Muuli saa pian rautakenkää alle.

Muulilla on Flex Hoof Bootsit ja Boa bootsit. Ja ihan pian on rautakengät.

Kuten blogin lukijat tietävätkin jo, on Muuli ollut kengätön koko elämänsä. Kengättömyyden syy on itselleni ihan selvä, säästän siinä pitkän pennin kun voin vuolla kaviot itse. Kengitys meidän alueellamme maksaa keskimäärin 120 euroa kerralta, eli kengitysmenoiksi voi laskea 60 euroa kuussa. Ei minulla ole tuollaisia rahoja!

Bootsitkaan eivät ole mitään halpoja. Viime vuonna ostin yhteensä 9 bootsia. Viisi näistä on Vainikan aitan kehittelemiä Flex Hoof Bootseja koossa 100 (joita ei enää valmistata) ja neljä on käytettynä ostettuja Boa bootseja, kaksi koossa 0 ja toiset kaksi koossa 00.

Jotenkin kuvittelin, että bootsit olisivat tosi kestävää tekoa. Ainakin Flex Hoof Bootsien mainostetaan kestävän vähintään saman ajan, kuin kengätkin. Eivät kestä, vaikka meillä käyttö on ollut puskahöntsäilyyn verrattavissa eikä mitään "kunnon treeniä" ole edes harrastettu!

Katsoin tallivihosta, että Flexit ovat olleet Muulilla käytössä tähän mennessä 35 kertaa. Näistä kymmenellä kerralla Muulilla on ollut monot vain etukavioissa, eli jokainen bootsi on ollut käytössä 30 kertaa. Bootsit ovat kärjeltä mielestäni aika kuluneet ja tänä aikana on kahdesta bootsista irronnut pohja. Ne valmistaja on toki liimannut takaisin kiinni, kun lähetin monon heille.

Allaolevan videon kuvasin heinäkuun lopussa, kun olin käyttänyt bootseja kotioloissa ilman nastoja 6 kertaa. Tätä ennen bootsit olivat ihan "priimat", koska niissä oli käytetty aina nastoja.

Kolme nastaa on irronnut, mutta se on ilmeisesti ihan normaalia kun nyt idioottina menin irrottamaan ne kesällä ja ne laitettiin takaisin joulukuussa. Eiväthän ne samoihin kierteisiin mene.

Olen rikkonut neljä kappaletta ensimmäisiä versioita kumiremmeistä ja neljä kappaletta näitä uusia kumiremmejä. Jos jätän remmit löysälle, mono irtoaa, jos laitan napakasti, alkaa remmi haljeta sivusta. Siitä kohdasta, jossa se kohtaa monossa olevan muovilenkin.

Lisäksi kaksi bootsia on rispaantunut, toinen reunasta 7 käyttökerran jälkeen ja toinen kumiremmin kohdalta.

30 käyttökertaa voisi normaalihevosella vastata 1,5 kuukauden ratsastuskertoja.

Olen aina kuivannut bootsit lämpimässä kuivatushuoneessa ja käsitellyt niitä kauniisti. Maastomme sisältävät enimmäkseen hiekkatietä. Silti monot ovat menneet normaalissa käytössä rikki!

No entäs Boat? Kuvittelin, että niistä saisin Flexeille korvaajan mutta mitä vielä. Koko 00 on Muulille niin pieni, että saan sen vain väkivaltaa käyttämällä takakavioon. Koko 0 menee ihan hyvin etukavioon. Kentällä Boat toimivat hyvin. Maastossa yksi irtosi, kahdesti. KAHDESTI! Kiristin bootsin edestä niin tiukalle kuin sain ja silti se irtosi.

Flexejä taas tuunasin itse ostamalla Varustelekasta nahkaremmit uusiksi takaremmeiksi. Kumiremmit ovat sen verran repeilleet, että ne saattavat milloin tahansa venyä poikki. Näiden takaremmien kanssa Flexit pysyivät jaloissa ainakin yhden reippaan maaston ajan. Saman maaston aikana tapahtui Boan irtaantuminen.

1,95e/kpl. Ostin 9 kappaletta ja ajatuksissa on korvata myös pääliremmi tällaisella.

Tämä muuten pysyy ja hyvin.

Noniin, takaisin aiheeseen.

Hermo siis meni bootsien pukemiseen ja pysymättömyyteen. Talvella Flexit ovat olleet kotipihassa enää pyhällä voimalla kiinni, etutarrat menevät täyteen lunta ja pysyvät kiinni vain pienen kumilenkin ansiosta. Eräällä maastolla Muulilta irtosivat molemmat takamonot kovemmassa laukassa! Koska tarrat ovat jäässä ja lumessa, en edes olisi pystynyt pukemaan monoja Muulille takaisin niin, että ne olisivat pysyneet mukana.

Tiedän, että kengättömyys on hevoselle luonnollisin vaihtoehto ja rautakenkä estää kavion normaalia toimintaa tosi radikaalisti. Silti hevosia on lyöty kenkään aika monta vuotta ja aika moni kengitetty hevonen porskuttaa menemään ilman nestekertymiä kavioissa. Jos haluat lukea, miksi kengättömyys on hevosen terveyselle hyväksi, on Hellän Kanelisilmän blogissa hyvä tietoisku aiheesta.

Voisin itsekin kertoa, että syyt tähän astiseen kengättömyyteen ovat samat, kuin linkin takana, mutta se olisi tekopyhää lukijoiden kusetusta. Minun pääsyyni on ollut sniiduilu.

Mutta nyt tilanne muuttuu. Kysyin tallillamme käyvältä kengittäjältä, että voisiko hän mitenkään laittaa Muulille hokkikenkiä tilsakumeilla (Toivottavasti Riikalla on pinkkejä tilsakumeja). Kerroin, että mä en enää jaksa tätä bootsiperseilyä. Jos ne eivät putoa, niin ainakin koko maaston ajan on se pelko perseessä. Riikka ymmärsi täysin ja sanoi, että kyllähän se niin on, että jos kunnolla aikoo harrastaa, niin hokkikenkää alle vaan.

1,5 viikon päästä Muuli siis kengitetään edestä, takaa varustan sen edelleen bootseilla jos suuntaamme maastoon. Kentällä se pärjäilee mainiosti pelkillä etukengillä. Ainakin just nyt meillä on kentällä mahtava määrä lunta!

Jos luonnonvoimat ovat puolellamme, pysyvät nämä kengät Muulin jaloissa helmi- ja maaliskuun ajan kunnes ne voidaan ottaa pois tai ne irtoavat itsestään siististi kaviota repimättä. Kun maa on sula, ei bootseja toivottavasti tarvitse. Jos tämä kenkähomma menee odotusten mukaisesti, saa Muuli kengät jatkossa aina talven ajaksi. Etelän talven pahimman ajan selviää yksillä kengillä, jos alussa ja lopussa harrastan bootseilua. Bootsit eivät siis suinkaan ole myynnissä. En vihaa niitä ihan vielä ihan niin paljon.

Jos kengät eivät esim katoa metsään, menevät samat monot varmasti hokkeja vaihtamalla myös ensi talvena! Pelkkää säästöä!

Ja ehkä innostun opettelemaan myös kengityksen saloja. Eihän se voi olla ydinfysiikkaa, eihän? (vitsi, vitsi, jätetään kengitys ammattilaisille).

Kuva on otettu erään maaston jälkeen. Mielenkiintoista, että nimenomaan takajalkojen bootsit ovat ihan lumiset ja etuset taas eivät.

Mitäs muuta...

Blogiin en ole saanut miltään ratsastuskerralta niin paljoa materiaalia, että pystyisin synnyttämään kokonaisen postauksen. Olen kuitenkin tänä vuonna skarpannut ja ratsastanut aika paljon ja usein. Lyhyin ratsastus oli 15 minuuttia kentällä, mutta Muuli oli niin kiva, että lopetin siihen. Oikeasti minulla oli tosi tiukka aikataulu ja piti lähteä tallilta. Olen maastoillut aina viikonloppuisin ja viikko sitten oltiin Rautalammilla länkikurssilta. Sieltä on syntymässä megapitkä postaus videoineen! Kurssi oli tosi mielenkiintoinen ja vaikka en näillä puukässätaidoilla tulekaan koskaan länkiä itse tekemään, tiedän nyt ainakin, miten niitä sovitetaan ja kuinka tärkeät sopivat länget ovat.

Tiedoksi muuten se, että ne isoisän aikuiset suokkilänget sopivat enää harvoille hevosille. Hevosten malli ja muoto on nimittäin vuosien saatossa muuttunut eikä vanhoista längistä ole kuin koristeeksi. Toki jossain sunnuntaiajelussa ne saattavat mennä.

Tämä kuva on otettu 19.1., kun olimme 7 km maastolla ja Boa bootsi irtosi kahdesti. Varustelekan nahkaremmeillä tuunatut Flexit sensijaan pysyivät jaloissa.

Lue lisää

Salaliittoteoriat ja spekulaatiot kehiin, Blogiexpo on tulossa taas!

Kuvituksena on kuva vuoden 2018 blogiexposta, jossa Muuliprojekti sai erikoismaininnan. Kuva: Emmi Jormanainen

Playsson.net järjestää jälleen blogiexpon, mutta tällä kertaa palkittavina ovat myös muut hevospuolen somekanavat. Kuten me kaikki tiedämme, ovat Instat ja YouTubet yhä vahvemmin blogien rinnalla tai jopa niiden tilalla ja osa suosituista bloggaajistakin on vaihtanut kokonaan alustaa! Kyseessä onkin siis oikeastaan Hevossome-expo, mutta ainakaan itse en pahoittanut mieltäni blogiexpo-nimestä. Älä pahoita sinäkään!

Playsson on tehnyt kaikesta kritiikistä huolimatta uskomattoman sitkeää työtä tällä saralla ja onhan se tällä hetkellä ainoa aktiivinen hevospuolen blogiportaali! Hippola on valitettavasti poistunut internetmaailmasta ja Jalustin toimii enää postausten listaajana, muuta toimintaa ei taustalla ole näyttänyt olleen huhtikuusta 2017, jolloin viimeisin toimituksellinen postaus ilmestyi esitellen kuukauden blogin. Jalustimelle kuitenkin iso kiitos, kun se Muuliprojektin alkuaikoina esitteli tämänkin blogin. Sain sen kautta paljon uusia lukijoita. Tuohon postaukseen pääset tästä.

Palataan kuitenkin blogiexpoon. Ruskealla foorumilla ehdittiin viime lauantaina jo povata Muulinperkele voittoon yhdessä muiden Aadojen, Jillojen ja Tiiojen kanssa, mutta kun kategoriat myöhemmin julkaistiin, ei Muuliprojektilla ole mitään selkeää omaa kategoriaa.

Tällä kertaa esivalinnan tekee arvovaltainen raati, jonka jäseniä ei ole vielä vuodettu julkisuuteen. Uskon kuitenkin, että raadin jäsenet tulevat eri taustoista ja eri somekanavilta ja tuntevat koko genren.

Raati valitsee jokaiseen kategoriaan neljä ehdokasta, joista yleisö pääsee äänestämään suosikkinsa. Reilu kerho, koska nyt jokainen blogi ja somekanava pääsevät jo lähtökohtaisesti "oikeaan" lokeroon. Viimeksi Muuliprojekti äänestettiin useampaankin eri kategoriaan ja lopulta se oli ehdolla sellaisessa, johon en itse sitä olisi laittanut. Mutta äänestäjät ovat puhuneet.

Olen itse sitä mieltä, ettei äänestys välttämättä toimi kovin hyvin tämänkaltaisessa kilpailussa. Äänestäjät kun tuppaavat äänestämään omaa suosikkiaan riippumatta siitä, miten hyvin juuri tämä blogi on esimerkiksi ottanut vuoden aikana kantaa eri asioihin. Kehotankin siis kaikkia äänestäjiä lukemaan läpi kategorian kuvauksen ja miettimään sen jälkeen, mikä valituista blogeista on eniten toteuttanut juuri tätä asiaa. Se ei luultavasti ole Muuliprojekti tai mikään muukaan oma suosikkiblogi, vaan se voi olla joku ihan uusi tuttavuus.

Toisaalta, jos valinnan tekisi pelkästään raati, aiheuttaisi se runsaasti närää blogien lukijakunnissa ja ehkä myös muissa bloggaajissa. Äänestys on menetelmänä kaikin puolin turvallisempi ja sillä selviävät ainakin ne blogit, joilla on eniten lukijoita. En siis itsekään tiedä, miten blogeja ja somettajia tulisi arvioida ja onko meillä Suomessa riittävästi ihmisiä joilla on "natsoja" arvioida kanavien sisältöä kunnolla. Riittävästi siksi, ettei palkitsemista koeta puolueellisena.

Kuva ei liity. Kuva: Emmi Jormanainen

Äänestäjiä haluaisin muistuttaa siitä, että kategorian voittajan tulisi olla sellainen, joka täyttää kyseisen kategorian kuvauksen parhaiten. Ei siis se blogi, jolla nyt vain sattuu olemaan eniten lukijoita. Toivon myös, etteivät bloggaajat pyydä lukijoita äänestämään itseään vaan parasta.

Katkera avautuminen sikseen, annan tässä vedonlyöntivinkit jokaiseen kategoriaan. Mietin jokaisen kategorian parasta täysin omasta näkökulmastani. Jollakin somekanavalla saattaa olla tuhansia seuraajia, mutta tilin haltija tuottaa sisältöä tarkoituksella selvästi nuorille seuraajille. Se on ihan ok, mutta en itse ole kiinnostunut sellaisesta sisällöstä, joten en näitä sisällöntuottajia povaa voittajiksikaan.

Vuoden paras hevosblogi
Tekstimuotoinen blogi, joka on todistanut mm. aktiivisuudellaan sekä laadukkaalla sisällöllään olevansa Suomen parhaimpia hevosblogeja.

Tämä kategoria on näistä ehdottomasti vaikein ja pitkällisen pohtimisen jälkeen päädyin Katja Ståhlin Kavioliitossa 30v-blogiin. Blogi on pitkäikäinen, aktiivinen, hyvin kirjoitettu ja hauska. Ja onhan sen takana ammattikirjoittaja, joten mitä muuta voi odottaakaan! Ja se on näitä harvoja aikuisten kirjoittamia blogeja. Uskon myös, että Katjan blogin lukijakuntakin on melkoisen kypsää moneen muuhun blogiin verrattuna.

Koukuttavin Instagram-tili
Valintaan vaikuttaa seuraajien määrä ja niiden kasvu, tilin aktiivisuus ja monipuolisuus sekä seuraajien huomioiminen.

Tämän tilin valinta ei ollut ihan helppo, varsinkaan kun en seuraa Instagramissa kovinkaan montaa huipputilia. Selasin läpi Aadan, Tuhmiksen ja Rositan instat ja oma henkilökohtainen suosikkini näistä on @ridelovelaugh eli Rosita Dahlbergin instatili, joka on saanut ihan valtavan määrän seuraajia! Rositahan palkittiin tästä jo aikaisemmin Blogiexpossa, mutta entä sitten? Kehitys on jatkunut tasaisena, kuvat ovat laadukkaita, kuvatekstit sopivan pituisia eikä Rosita ole unohtanut meitä suomalaisiakaan, vaan vastailee myös kotosuomalaisille.

Pidän tiliä monipuolisena, sillä se sisältää ratsastuskuvia, kehityskuvia, analyysiä ratsastamisesta, hevosvalokuvausta ja tietenkin uutta Snö-koiraa. Tai ei se enää ihan uusi ole, mutta kuitenkin. Tilille päivittyy usein uusia kuvia ja myös stoorien puolella Rosita on tosi aktiivinen! Ja tietenkin hänellä on ratsastettavanaan myös hienot hevoset!

Erikoispisteet annan siitä, ettei hänen aikaisemmin ratsastamansa Rink vain "kadonnut" kuvioista mystisesti, vaan Rosita kertoi, miksei enää ratsasta sillä. Samoin kun Mutter oli poissa pelistä, kertoi Rosita että miksi se oli. Monelta muulta tililtä hevoset vain katoilevat ja jos joku kysyy, kommentti poistetaan ja keskustelu siirtyy esimerkiksi ruskealle foorumille.

Hevosalan some-vaikuttaja
Kantaaottava henkilö, joka tuo hyvin perusteltuja mielipiteitään julki, osaa tehdä aloitteita ja onnistunut saavuttamaan suosiota tai menestystä.

Vaikuttajapuolelle jouduin hetken miettimään parasta, kunnes satuin kysymään apua bloggaajakolleegaltani ja sieltähän se tuli, Ruuhkavuosiratsastaja ali Anniina Paalanen! Olin niin jämähtänyt perinteisiin blgeihin, että Ruuhkis unohtui. Hänen sisällöntuotantonsa kun on siirtynyt enimmäkseen Facebookiin jossa minäkin hänen päivityksiään luen.

Saan Ruuhkiksen päivityksestä paljon iloa ja hupia, pidän erityisesti meemeistä. Mutta päivityksissä on ajoittain myös vakavampaa asiaa, joka herättää keskustelua. Päivityksiä jaetaan ja ne saavat paljon näkyvyyttä. Niissä on mielestäni aina täyttä asiaa, sellaista, joka uppoaa ikäiseeni puskailijaan hyvin. Suosiota Ruuhkis on siis ainakin saanut, Facebookissa ja Instassa on rutkasti aktiivisia ja sitoutuneita seuraajia (eri asia kuin pelkät seuraajat).

Visuaalisimman sisällön tuottaja
Blogi tai some-tili, jossa on laadukkaasti toteutettu tai muokattu kuva- tai videomateriaali sekä oma tyyli luoda sisältöä.

Tämä oli toisiksi vaikein kategoria ja ensin yritin pitäytyä perinteisissä blogeissa ja selailla niistä kauneimpia läpi. Kauniita blogeja onkin olemassa, mutta halusin nostaa tähän sellaisen tilin, jota tuottaa lukijoilleen runsaasti sisältöä ja kiinnostaa minua. Skippasin siis suositut hevosblogit ja nostaisin tähän itse Veera Saarisen Instagram-tilin @lottovoittoja. Veera piti aiemmin blogiakin, mutta siirtyi jokin aika sitten kokonaan Instagramiin. Jos blogi olisi vielä voimissaan, olisin nostanut tähän kategoriaan toukokuussa hiljentyneen Veeran blogin, Porkkanan voimalla, koska sekin on aina ollut ulkoasultaan ja kuviensa takia oikein ihana!

Vaikka Veera on alle parikymppinen, en koe, että päivitykset uppoaisivat vain nuoremmille. Katson itse mielelläni runsaita stooreja ja luen pitkätkin kuvatekstit kuvien alta. Pidän tällä tilillä siitä, että asioista kerrotaan rehellisesti eivätkä hevoset vain katoa kuvioista.

Mitä visuaaliseen puoleen tulee, Veeralla tuntuu käyvän tosi usein hyviä kuvaajia kylässä ja tiedän, että hän kuvaa hyvin myös itse. Tilillä on toki myös puhelinkuvia arkielämästä. On todella vaikeaa ylläpitää sekä realistista elämänmakuista instatiliä sellaisena, että se on visuaalisesti kivan näköinen. Veera onnistuu tässä mielestäni hyvin!

Lottovoittoja-tilin Instagram-tililtä

Vuoden tulokas
Kiinnostava uusi persoona hevosalan sosiaalisessa mediassa.

Tämän palkinnon antaisin Jennille, joka kirjoittaa Pallurablogia. Blogin starana on hänen nuori suomenhevostammansa Stella. Huomaan blogissa paljon samaa, kuin Muuliprojektissa sen alkuaikoina! Viimeinkin on paikka, missä kertoa omasta projektistaan kaikki! Blogissa onkin siis erittäin monipuolisesti sisältöä varsajutuista nuoren tamman ratsutukseen ja vinkkejä varusteisiin liittyen. Olen Jennin tavannut livenä pari kertaa ja voin kertoa, että hän on myös oikeassa elämässä todella aurinkoinen, aito ja hyväntuulinen persoona! Juuri näitä kaipaamme hevosblogimaailmaan!

Vaikuttavimmat videot
YouTube-, Instagram- tai blogipohjalla olevia videoita tuottava henkilö tai taho, joka on luonteva ja viihdyttävä esiintyjä.

Tätä palkintoa ei tarvinnut kauaa miettiä, sillä Mari Valosaari on melko lyhyessä ajassa saanut videoista viihdyttäviä ja itsensä näköisiä. Tai näin luulen, vaikken Maria mitenkään henkilökohtaisesti tunnekaan. Pidän videoiden kotoisuudesta, ne ovat yhteen liitettyjä pätkiä ilman kovin kummoista leikkauskikkailua. Mari on videoilla aikuinen ja tekee sisältöä, jota toinen aikuinen katsoo luontevasti, vaikka kommenttien perusteella suurin osa katsojista on lapsia.

Kanava täyttää mielestäni erinomaisesti kategorian kuvaukset, esiintyminen on luontevaa ja videoita jaksaa hyvin katsoa.


Pinnalla -palkinto
Pitkäikäinen tai pitkään pinnalla säilynyt blogi.

Vaikka muutamia muitakin blogien rautarouvia on olemassa, antaisin tämän palkinnon Marjutille, joka on blogannut kadehdittavan pitkään ja vuodesta 2011 Bloggerissa. Blogin nimi on SD-Team. Nimi juontaa juurensa Salamasta ja Dukesta, vaikka blogin päätähtinä ovatkin nykyään Salama ja Julishka.

Vaikka Martsu juuri kirjoitteli, kuinka blogin kävijämäärät ovat vuodesta toiseen laskeneet, on hän silti ollut kadehdittavan tuottelias bloggaaja (kolmena vuonna yli 300 postausta!) ja tätä blogia, jos jotain, voi pitää sähköisenä päiväkirjana. Blogin myötä pääsee erittäin hyvin mukaan pienen kotitallin arkeen. Ja jos Rosita ei salaillut hevosten vaihtumista, uskaltaa Martsukin kertoa Salaman terveysongelmista ja julkaisee ratsastusvideoita. Nykymaailmassa en yhtään ihmettele niitä bloggaajia, jotka julkaisevat vain poseerauskuvia ja jättävät ratsastusvideot pois internetistä. Kuten Martsu sanoikin, emme me bloggaajat ole oikeastaan yhtään mitään velkaa kenellekään, mutta kai tässä on masokistin vikaa meissä molemmissa, kun kerromme ehkä liikaakin.

Lue lisää

Muuliprojektin vuoden 2018 luetuimmat postaukset TOP 30

Otin Google Analyticsistä dataa ulos blogin luetuimmista postauksista ja julkaisen TOP 30-listan lukukertoineen tässä. Kirjoitin vuoden 2018 aikana sekä Starboxin portaalin alla että nyt jälleen bloggerissa ja luvuissa on yhdistetty molempien blogien lukukerrat.

Google Analytics ei näytä lukukertoja, jos käyttäjä surffaa selaimellaan anonyymistä. Lukukerrat ovat siis todellisuudessa hieman suuremmat.

Näiden lisäksi blogin etusivu on klikattu auki 19 458 kertaa vuoden 2018 aikana. Blogissa kaikkiaan oli vuoden 2018 aikana klikkejä 238 182. Tämä tarkoittaa siis kaikkia klikkejä mukaan lukien sivun päivitykset.

Mutta nyt postausten TOP 30. Postaukset ovat listalla lukukertojen määrän mukaan järjestyksessä. Avaan myös hieman postauksen taustoja ja mietin syytä sen "menestykseen".

Suomen upeimpien keppihevosten lähtöhinta on 350 euroa, keppariharrastus on silti paljon muutakin kuin ompelua, 5704 lukukertaa

Ajatus tästä jutusta syntyi, kun törmäsin Instagramissa Raelin, eli alias Solkun, keppihevosiin. Olin aivan mykistynyt, niin realistisen näköisiä ja upeita keppareita tili täynnä! Laitoin Solkulle Instassa viestiä, että haluaisin tehdä hänestä haastattelun blogiini ja hieman myöhemmin se toteutuikin Helsinki Horse Fair-messujen yhteydessä. Juteltiin tunnin verran, otin sen päälle kuvat ja hieroin juttua tosi pitkään saadakseni siitä hyvän. Juttu sai paljon näkyvyyttä keppariharrastajien keskuudessa ja se osuikin parhaimpaan "kepparibuumiin", kun Hobby Horse Revolutionin jälkimainingeissa kepparit saivat paljon näkyvyyttä eri medioissa.

“Oljessa on paljon sokeria” ja muita olkimyyttejä 4717 lukukertaa

Olin törmännyt jo tosi monta kertaa siihen, että oljessa olisi paljon sokeria, eikä sitä pitäisi syöttää aineenvaihduntasairauksia sairastaville poneille tai hevosille. Omien lähteideni mukaan tämä ei pidä paikkaansa joten asia vaati paneutumista. Etsin lähteen otsikon virheelliselle sanonnalle ja selvisi, että se on alunperin vain sivulauseen heitto, mutta johon monessa suomalaisessa tekstissä viitataan. Luultavasti olki on myös mennyt joissain käännöksissä sekaisin rehuviljan kanssa, jossa kuuluukin olla sokeria ja tärkkelystä.

Käytin olkipostaukseen erittäin paljon aikaa ja pyrin kirjoittamaan sitä niin laadullisesti kuin pystyin lähteiden merkitsemistä unohtamatta. Yleensä oljen sokereista vaahtoavilla ei lähteitä nimittäin ole.

Bent Branderupin akateemisen ratsastustaiteen klinikalla saivat huutia sekä satulat että nykyaikainen kouluratsastus 2787 lukukertaa

Kaverini oli osallistumassa Branderupin klinikalle kuunteluoppilaana ja itse mielenkiinnosta kokeilin kepillä jäätä, josko melko kalliin osallistumismaksun saisi kuitattua blogiyhteistyöllä. Sopimus saatiin ja kirjoitin klinikasta raportin Muuliprojektiin. Arvelin, että Muuliprojektin lukijoissa on monta astetta klassisemmin ratsastavaa lukijaa ja taisin olla oikeassa. Lisäksi postaus sai tietenkin jakoja aiheeseen liittyvissä ryhmissä.

Näin perustin toiminimen ja työskentelen sivutoimisena yrittäjänä palkkatyön rinnalla 2345 lukukertaa

Olen ollut toiminimiyrittäjänä nyt reilun vuoden ja koska toiminimen perustaminen ja muut yritykseen liittyvät asiat eivät olleet minulle täysin vesiselviä yriritystä perustaessani, aloin heti ensihetkistä lähtien kirjoittaa blogipostausta aiheesta. Kun olin mielestäni sisäistänyt asiat riittävän hyvin ja ensimmäiset laskutkin oli tehty ja maksettu, julkaisin postauksen blogissani. Postaus ei välttämättä kiinnostanut Muuliprojektin lukijoita, mutta sai paljon hyvää palautetta yrittäjien omissa Facebook-ryhmissä.

Talvinen maastakäsittelyhaaste hevosen nimen kirjainten mukaan! (tai voi sen ratsastaakin) 2278 lukukertaa

Tämän tehtävälistan bongasin tilaamani hevoslehden Facebookista ja pidin ideaa niin loistavana, että käänsin tehtävät suomeksi ja toteutin lainahevosen kanssa. Muuli oli tässä kohtaa nimittäin koulutuksessa eikä näinollen ollut käytettävissä. Postaus sai näkyvyyttä Facebook-ryhmissä, mutta muistan nähneeni vain yhden toisen bloggaajan vastaavan "haasteeseen".

Näin monella eri tavalla voit juoksuttaa väärin! 1900 lukukertaa

Muuliprojektin klassikko ja juuri sitä tyyliä, jota haluaisin toteuttaa jokaisessa postauksessani. Eli niin "hyvää" sarkasmia, etteivät kaikki edes ymmärrä sitä (tsekkaa postauksen kommentit).

Tässä ovat ne aktiiviset aikuiseen makuun sopivat blogit 1798 lukukertaa

Siivoilin omaa blogilistaani ja huomasin, että tosi moni hyvä blogi oli lopettanut tai hiljentynyt melkein kokonaan. Tämän postauksen ensimmäinen vaihe oli kysellä blogiehdotuksia lukijoilta ja kunhan olin varmistunut blogien olemassaolosta (eli postauksia tuli säännöllisesti), kokosin aktiiviset blogit samalle listalle. Tätä varten jouduin miettimään kriteereitä ja postauksen julkistamiseen mennessä piti blogissa olla vähintään 36 postausta vuoden 2018 aikana. Tämä karsi tosi monta hyvää blogia pois listalta, mutta itse en jaksa seurailla blogeja, joissa kirjoitetaan kerran tai kaksi kuussa. Silloin "tarttumapinta" bloggaajaan jää tosi ohueksi enkä jaksa millään muistaa että mikä hevosen K tausta nyt olikaan.

Muulin ensimmäinen viikko koulutuksessa 1747 lukukertaa 

Kuva: Sanna Kauppinen

Muulin koulutus oli vuonna 2018 tosi hallitseva aihe blogissani, olihan Muuli koulutuksessa peräti puoli vuotta ja alusta asti oli selvää, että koulutuksen eteneminen dokumentoidaan mahdollisimman hyvin blogissa sekä ylä- että alamäkineen. Sanna ottikin reilusti kuvia ja videoita ja antoi hyvää raporttia Muulin etenemisestä. Tälle listalle pääsi useampikin koulutuspostaus, en analysoi niitä erikseen tämän kummemmin. Yleensä ne päätyivät suosituiksi raflaavan otsikon tai otsikkokuvan perusteella.

13 tuntia ajettiin, mutta siellä se nyt on; Muuli Sonkajärvellä koulutuksessa! 1678 lukukertaa

Hevosten suun vaurioista syytetään kuolaimia - syytä pitäisi etsiä myös ratsastajista 1379 lukukertaa

Muulille sopivia kuolaimia, kuva Sanna Kauppinen

Keväällä hevospiireissä käytiin suurta kuolainkeskustelua joka sai alkunsa Hesarin artikkelista. Kirjoitin aiheesta omankin mielipiteeni, joka on se, että välineet eivät satuta hevosta vaan niiden käyttäjät. Edelleen olen sitä mieltä että varusteisiin ja uusiin kuolaimiin käytetty raha kannattaisi käyttää ratsastajan ratsastustaidon kehittämiseen, silloin suun vauriotkin yleensä pienenevät ellei suussa ole piikkilankaa (harvemmin Suomessa, muualla maailmassa kyllä).

DIY: Dressagemuuli! 1372 lukukertaa

Kuva: Minttu Koponen / Aaveen.net

Huippukuvaaja Minttu Koponen ali Aaveen.net teki visiitin Sonkajärvelle ja otti Muulista hienoja ratsastuskuvia! Olin ommellut Muulille kuvia varten valkoisen Eskadronin korvahupun ja jaloissa sillä oli tietenkin valkoiset pintelit. Olin saanut käyttööni myös valkoisen huovan ja itseni varustin tietenkin saappailla ja valkoisilla housuilla. Tässä huomasi helposti, miten lyhyestäkin ratsastuksesta saa monta edustavaa kuvaa kun kuvaaja osaa hommansa!

Käytätkö hotellihuoneen kahvikuppia? Lue tämä, etkä käytä enää ikinä. 1353 lukukertaa

Työskentelin lukion jälkeen puoli vuotta Englannissa hotellissa siivoojana. Sain ison inspiksen kirjata ylös tuon ajan muistoja ja kuvia nyt kun vielä muistin ne melko kirkkaasti. Puoli vuotta oli hyvin opettavainen siinä suhteessa, että se madalsi huomattavasti kynnystä muuttaa johonkin ihan muualle ja työskennellä ihan missä tahansa. Otsikkoon liittyvät kahvikupitkin tuli käsiteltyä.

Muulin kahdeksas viikko koulutuksessa (ensimmäiset ravit ja pystyynnousut) 1345 lukukertaa

 

Muulimenot maaliskuussa 2018 1271 lukukertaa

En osaa yhtään sanoa, miksi tämä Muulimenopostaus sai näin paljon lukukertoja. Ehkä osasin markkinoida sen Facebookissa hyvin.

Muulin toinen viikko koulutuksessa 1157 lukukertaa

 

Muulin eka kerta klinikalla - hammaspiikkejä, paksu kieli ja yksi karannut muuli 1145 lukukertaa

 

Muulin yhdestoista viikko koulutuksessa (minä maastossa ekaa kertaa!) 1145 lukukertaa

 

Hyvinkäälle syntyi yllätysmuulivarsa, josta kuullaan varmasti vielä! 1121 lukukertaa

Olin Hyvinkäällä juttumatkalla heti, kun Facebookista bongasin tiedon, että tällainen pieni muulivarsa oli yllätyksenä syntynyt Heponiityn ratsastuskouluun. Otin yhteyttä omistajaan ja ajoin paikalle, kun varsa oli vasta viikon ikäinen. Minusta tuntui tosi tärkeältä saada juttu maailmaan ennen Hevosurheilua, joka oli myös ollut varsasta kiinnostunut. Alerini soitti myös minulle ja kyseli lisää tietoa aaseista ja muuleista. Vastasin hänelle Suomen Aasiyhdistyksen puheenjohtajan roolissa, en Muuliprojektin bloggaajana.

Muulin 16. viikko koulutuksessa (Maastoilua 2x) 1117 lukukertaa

 

Muulin seitsemäs viikko koulutuksessa (ensimmäiset selkäännousut ja ratsastus!) 1102 lukukertaa

 

Muulimenot joulukuussa + koko vuoden tilinpäätös 2017 + talousarvio 2018 1076 lukukertaa

 

Muulin 20. viikko koulutuksessa (Muuli pelkää sonneja ja pressuja) 1067 lukukertaa

 

HIHS expon vähäiset löydöt (+älä tuo omaa pulloa, vessajonoja ei ollut) 1053 lukukertaa

 

Muulin kolmas viikko koulutuksessa (paljon videoita!) 1045 lukukertaa

 

Älypuhelin ja Youtube: jokamiehen halpa varsakamera 1024 lukukertaa

 

Vieraskynä: Muulin kouluttaja Sanna kertoo omin sanoin 1017 lukukertaa

 

Totuus siloteltujen blogikuvien takana 1014 lukukertaa

 

Muulin kymmenes viikko koulutuksessa (edelleen ongelmia selkäännousussa) 1001 lukukertaa

 

Muulin 22. viikko koulutuksessa (Muulilla maastossa) 999 lukukertaa

 

Muulin 15. viikko koulutuksessa (Muuli näyttää todellisen luontonsa) 984 lukukertaa

 

Kiitos!

Kuva: Minttu Koponen / Aaveen.net

Kiitos kaikille Muuliprojektissa mukana olleille lukijoille! Moni teistä alkoi lukea blogia Muulin koulutusviikkojen aikana ja silloin projektiin pääsikin hyvin mukaan. Tarkoitukseni on kirjoittaa jatkossakin sekä hyvin menneistä jutuista että myös niistä huonommin menneistä. Blogin on tarkoitus toimia vertaistukena, ei niinkään ohjeistuksena.

Blogin kommentit ja keskustelu blogista muilla alustoilla (esim hevostalli.net) on muuttunut alkuajoista positiiviseen suuntaan. Kun jossain vaiheessa jouduin heti postauksessa avaamaan kuvien ja tekemisteni sisältöä vähän turhankin paljon välttyäkseni ylimääräiseltä ruodinnalta, tuntuu nyt siltä, ettei minun tarvitse enää paapoa lukijoita näin paljon.

Minun ei siis tarvitse selittää, miksi olen sitonut Muulin kiinni naruriimusta tai miksi sillä on/ei ole enkkusatulaa/lännensatulaa/mäkivöitä.

Muulin koulutusaikana olin todella positiivisesti yllättynyt, ettei Sannan koulutustapa saanut ollenkaan negatiivista palautetta! Tiesimme jo valmiiksi, ettei perinteinen hevosenkoulutustapa sovi jokaiseen kukkahattuun, mutta onneksi tässä kohtaa kukkahatut olivat löytäneet jo paremman uhrin itselleen. Lisäksi ulkopuolisen kouluttajan mollaaminen blogin kautta olisi ollut melkoisen mautontakin.

Lue lisää

Raportti hyvin menneeltä ratsastustunnilta

Kun edellisellä tunnilla koettiin kauhunhetkiä, oli joulun välipäivinä ollut tunti huima parannus siihen. Aikaa oli ehtinyt kulua kaksi viikkoa ja olimme tässä välissä olleet Muulin kanssa kentällä kaksi tai kolme kertaa ja kaikilla kerroilla olimme työstäneet pelkokulmaa. Onneksi työstössä oli apuna toinen hevonen, yksinään en saanut Muulia kulmaan.

Tällä kertaa tunnilla mentiin helpomman kautta ja ratsastin vain tallin puoleisella pääty-ympyrällä. Muuli ei ollut kovinkaan viehättynyt kulkemaan pellon puoleista pitkää sivua, joten työstimme sitä. Muulin pelkotila ei onneksi ollut niin paha kuin pelkokulman kanssa, joten työstäminen ei ollut ihan niin sykettänostattavaa mutta sitäkin tehokkaampaa kun Muuli ei noussut niin isoille kierroksille.

Saara huomasi varmaan jo ekalla tunnilla, kuinka takerrun Muuliin sen jännittyessä. Takertumisella tarkoitan, että vedän ohjat tiukaksi, pyöristän selkääni, nojaan eteen ja puristan vielä varmuuden vuoksi jaloillanikin. Tiedostan täysin, että se vain lisää eläimen kierroksia entisestään, mutta he viitatkoon, jotka eivät ole näin koskaan ikinä jännittävissä tilanteissa toimineet!

Tässä oli siis harjoittelun paikka itselleni.

Pelkokohtaa työstettiin koko tunnin ajan ja ohjeena oli pitää ulko-ohja tuntumalla mutta silittää reilusti sisäohjalla. Joka kierroksella pääsimme lähemmäs uraa, mutta ihan uralle asti emme kyllä ratsastaneet.

 Lisäksi tein pari kertaa käynnin hidastamisen ja lopputunnista vielä pysähdykset "pelottavissa" kohdissa. Ravia pääsin menemään enemmän kuin aiemmin, lopussa jopa kokonaisen kierroksen. Alussa en ravannut "pelkokohdan" ohi.

Saara sanoi monta kertaa, että jalka eteen.. Mielestäni jalka ei edes ollut kovin takana mutta videolta näkee hyvin kuinka pidän omia jalkojani melkein koko ajan aika takana. Se on aika outoa, sillä enkkusatulalla istun yleensä jalat edessä! Ja yleensä lännensatulakin pakottaa ratsastajaa tuoli-istuntaan.

Videointi auttaa myös siihen, että näen miten suorana käteni ovatkaan. Tällä tunnilla pidin mielestäni kyynärpäitäni mukavasti 90 asteen kulmassa, mutta totuushan on aivan toinen. Pitää uskaltaa pidentää ohjaa vielä reilusti.


Minulla oli korvanappi ja Saaralla vastakappale, joten mitään opetukseen liittyviä puheita ei tallentunut videolle. Otinkin siis videolta äänet pois ja laitoin musiikkia taustalle. Videon voi siis aivan hyvin katsoa mykistettynä.

Jos ehdin, tekstitän videoon vielä tehtävät, mitä juuri siinä kohtaa oli tarkoitus tehdä.

Kuvaajaksi pakotin Muulin toisen omistajan eli mieheni joka myös innosta hyppien talutti Muulin loppukäynnit ja ainakin yritti kovasti löysätä satulavyötä. Olen ottanut tavaksi taluttaa Muulia ennen ja jälkeen ratsastuksen ja samalla kiristän tai löysään satulavyötä reikä kerrallaan. Olen siinä uskossa, että tämä auttaa Muulin mahan alueen nahkaa ja kudoksia palautumaan satulavyön paineelta.

Lue lisää