Kissojen vuoro esiintyä studiokuvissa + vinkit kissakuvauksiin!

Raahasin kissat taas kuvattaviksi. Viimeksi rämmittiin metsässä (jälkikäteen sain tietää, ettei siellä saa pitää kissoja kytkemättä, mutta meni jo ja laskua odotellessa) ja tällä kertaa oltiin Helsingissä ihan studiolla! Susanna eli Suvililja Photography kaipasi kissoja malleiksi studiokuviin ja mehän oltiin kärppinä paikalla. Hän vuokraa studiotilaa yhdessä muutaman muun valokuvaajan kanssa ja kissat pääsivätkin testaamaan tilaa melko tuoreeltaan. Tila oli siitä hyvä, että kissat pystyi vapauttamaan ilman huolta siitä, että ne painelisivat pitkin vanhaa tehdashallia. Ne siis pysyivät oikein hyvin studiotilassa.

Otin studiolle mukaan muutaman eri huiskan, vähän rekvisiittaa ja kissojen leijonaperuukit (linkki vie vanhempaan postaukseen, jossa on omia kuviani leijonakissoista) ja jouluasut. Minähän tykkään ihan hirveästi pukea kissoja kuvia varten ja nämä ovatkin onneksi tottuneet vaatteisiin ihan hyvin. Leijonaperuukit unohtuivat kesän kuvausreissulta, vaikka hiekkakuopilla olisi voinut saada hienoja savannikuvia! Nyt oli korkea aika kokeilla, saisiko peruukit päässä hyviä kuvia.
Susannalla oli rekvisiittana pari puulaatikkoa ja pääkallo, koska ajatuksena oli viritellä Halloween-teemaakin jo!

Minä huolehdin kissojen ohjauksesta ja rekvisiitan järjestelystä Susannan napsiessa kuvia.
Koska Jehu osaa joitain temppuja, oli se paljon helpompi motivoida keikkumaan laatikoilla kuin Stinde. Stinde nimittäin suhtautui kuvaukseen melko epäluuloisesti. Tosin heti kun pidimme pienen tauon, se meni istumaan taustapahville kaikessa rauhassa.

Kissani eivät syö raksuja ollenkaan ruuaksi, vaikka ne ovatkin niiden mielestä maailman suurinta herkkua. Siksi raksut ovatkin hyvä motivaattori. Otin mukaan koko pussillisen jotain kissanäyttelyistä saamiani raksuja ja ihmeen kauan kissat jaksoivatkin niistä innostua, itseasiassa koko sen ajan, mitä studiolla oltiin!

Ensin otettiin kuvia vain yhden laatikon kanssa. Yllä oleva video sisältää kuvaussession ensimmäiset 16 minuuttia nopeutettuna. Tuon jälkeen otettiin esiin pääkallo, pieni lampaantalja ja jouluasut. Kissoja otin kartongille vuorotellen, koska ne selvästi tarvitsivat runsaasti taukoja. Yhteiskuviakin yritettiin ja hyviä tulikin, mutta enimmäkseen kissat olivat framilla vuorotellen.

Kissat ovat lähtökohtaisesti koiria hankalampia ohjata ja asetella kuviin, joten kissojen omistajan pitää olla kekseliäs ja tuntea kissansa hyvin.

Tässä vinkkejä, joilla saat kissastasi (ehkä, perävalotakuu) hyviä studiokuvia:

• Ota mukaan kaikista parhaimmat ja houkuttelevimmat lelut, varsinkin huiskalelut. Pidä niitä vaikka kaapissa piilossa muutama päivä ennen studiokuvauksia! Meillä paras lelu on "keppilelu", jonka narun päässä on muutama sulka.
• Ota mukaan superherkkua, mutta ei mitään märkäruokaa tai lihaa, koska se sotkee taustakartongin.
• Opeta kissalle etukäteen pari pientä temppua. Istuminen on helpoin, seuraavaksi helpoin on ehkä kepin päähän koskeminen. Kun kissa tietää, mitä siltä odotetaan (temppu) se keskittyy siihen.
• Harjoittele jo kotona että asetat kissan pienelle jakkaralle, teetät tempun tai pari ja saa poistua. Temppu voi olla sekin, että kissa tulee pyynnöstä itse jakkaralle ja saa palkinnon. Jakkara on siis kosketusalusta.
• Jos kissa on mielellään omassa pesässään, ota se rekvisiitaksi mukaan!
• Jos rekvisiittana on tarkoitus käyttää studion antimia, voi pohjalle laittaa oman pienen pedin tai vastapestyn pyyhkeen. Sitä kissa ei voi vastustaa.
• Jos sinulla on useampia kissoja, ota kaveri mukaan, vaikka kaveria ei olisikaan tarkoitus kuvata.
• Varaa paljon aikaa mutta muista, että kissan hermot ovat rajalliset. Pidä lyhyitä sessioita, ja sitten tauko. Esimerkiksi minuutti kuvausta ja minuutti taukoa, jolloin kissa saa vapaasti tutkia studiotilaa tai tehdä mitä nyt haluaakaan.
• Sinun on ohjattava kissaa kameran edessä, kuvaaja ei sitä pysty tekemään. Miettikää siis etukäteen, millaisia kuvia on haaveissa saada, ja ohjaa kissaa niin, että ne onnistuvat. Kissaa voi ottaa syliin ja liikutella, mutta parasta on, jos se seuraisi katseellaan kosketuskeppiä.
• Jos homma ei millään onnistu ja kissa näyttää erittäin pelokkaalta, älä lannistu. Kissat ovat sellaisia. Harjoitelkaa kotona lisää ja tulkaa studiolle muutaman viikon päästä uudestaan.
• Jotkin kissat ovat yksinkertaisesti todella pelokkaita vieraissa paikoissa. Kysy kuvaajalta, tulisiko tämä taustapahvin ja valojen kanssa kotiisi kuvaamaan rakkaimmat perheenjäsenesi?

Stinde (Taiga-Kissat Silver Miio) ja Jehu (Udun Silver Apricot Njinyi) ovat abessinialaisia poikakissoja. Jehu on väriltään punahopea (hyvin rufistinen sellainen) ja täyttää pian 12 vuotta. Stinde täyttää pian kaksi vuotta ja on väriltään harvinaisempi mustahopea. Siinäkin on hieman rufismia, eli ruskeaa karvaa. Mustahopean abessinialaisen kuuluisi olla kokonaan mustavalkoinen, mutta me ei Stinden kauneuspilkuista olla huolissaan.

Lue lisää

Ohjasajon kotitehtäviä vaihtelevalla menestyksellä

Pari ohjasajotuntia on nyt valitettavasti peruuntunut meistä riippumattomista syistä, mutta kotitehtäviä ollaan tehty ahkerasti. Menestyskin on ollut vaihtelevaa, kun yhdellä kerralla Muuli oli niin täpinöissään että multa loppui sormet kesken, kun laskin montako kertaa se veteli kentällä vapaana.

Se oli lähtökohtaisesti jo vähän täpinöissään, mutta sitähän hevoset usein ovat kun sisäruokintakausi alkaa ja ilmassa on viileyttä. Jos näinä päivinä en käsittelisi Muulia, jäisi se jo nyt talviteloille. Kamat selkään siis vaan ja kentälle.

Muuli oli tosi hyvä, sain tehtyä sen kanssa pitkiä hyviä linjoja ja hyviä kulmia. Se ei hermostunut vaikka harpoin sen takaviistossa aika pitkilläkin askeleilla, jotta pystyimme menemään mahdollisimman pitkään suoraa.

Kun Muuli oli superhyvä ja tallinomistaja kysyi, ottaako kuvia, olin tietty että totta helvetissä. Se hyvyys loppui siihen, kun ensimmäisen kerran ohitettiin selkäännousukorokkeella seisoneen tallinomistajan. Muuli lähti lapasesta.

Ja se lähti uudestaan. Ja uudestaan. Ei edes vituttanut. Se ei tuossa kohtaa edes tarvinnut mitään (minun mielestäni) kunnon syytä touhulleen, vaan oikein odotti jotain merkkiä.
Löysin varastoistani sellaiset jämäkät ohjasajo-ohjat, joissa on nypylöitä, mutta silti niistä ei ollut hyötyä.

Eräs toinenkin (parempi) ohjasajokerta tuli dokumentoitua tässä välissä. Teimme suoraa uraa ja käännöksiä. Koska kentällä oli laajoja lätäköitä, saatiin niistä tavallaan apua kun ne määrittelivät kulkureitit ja toisaalta jos ohjasin päin persettä ja Muuli osui lätäkölle, niin itsepähän kärsin, kun Muuli stoppasi. Me emme siis ole ihan vielä sillä tasolla, että Muuli menisi ohjasajaen kyselemättä lätäköihin, talutuksessa se kyllä menee.

Teimme tälläkin kertaa suoraa uraa ja vain ympyrällä ravia. Muuli tuntui jopa tahmaiselta. Videoon lisäsin katselumukavuuden lisäämiseksi tekstiä ja ääniraidan.

Lue lisää

Riders Magazine on rohkea uutuus Lehtipisteessä, mutta miksei lehtitiimiin palkattu taittajaa?

Playsson.netin ahkeroima Riders Magazine tuli tänään saataville Lehtipisteen toimipisteisiin kautta maan. Hain omani Järvenpään sittarista. Oloni on ristiriitainen.

Periaatteessa olen iloinen siitä, miten joku vielä uskaltaa tuottaa uutta printtimediaa, sillä onhan se nyt tehnyt hidasta kuolemaa jo pitkään digin vallatessa markkinoita. Hevoslehdistä Hevoset&ratsastus sulautui Hippokseen ja Villivarsa on lopettanut. Tunne Hevonen tuli ja meni. Lisäys jälkikäteen: Olihan tässä myös Pro Hevonen, joka tuli ja meni. Jäljellä ovat Hippos, Hevoshullu, Hevosurheilu ja ihmeen pitkään kituuttanut Hevosmaailma.  Ja nyt uutuutena Riders Magazine, joka on saanut englanninkielisen nimen kustantajaltaan, joka tekee myös Ravi Magazine-lehteä. Sama julma hevosenpää löytyy molempien lehtien kannesta.

Mutta. Kun tehdään printtiä, niin minun mielestäni pitäisi tehdä kunnolla. Hyvät jutut tai kuvat eivät riitä, jos hommaa ei viedä loppuun asti. Lehdessä on hyvä kansi, eikä vähiten siksi, että siinä on pinkkiä, mutta mitä sitten tapahtui ulkoasulle ja taitolle? Miksi lehti näyttää sisällysluettelosta lähtien alakoulun luokkalehdeltä, jolla kerätään varoja Lintsin kevätretkeen?

Ainekset olivat kuitenkin olemassa, on kirjoittajahenkinen tiimi, on valokuvaajaa (Rosita on napannut hienon kansikuvan ja muut kuvat Aadan haastetteluun!), on toimittajia mukana tiimissä, mutta mitä hel-vet-tiä tapahtui siinä kohtaa, kun lehteä alettiin taittaa? Taittaja kun pelastaa heikommankin tekeleen, mutta tämä rohkea yritys ei todellakaan erotu lehtihyllystä edukseen nykyisessä ulkoasussaan.

Kerroin aiemmin blogissa, että taitan kissayhdistyksen jäsenlehteä ja olen ottanut mallia Aasiyhdistyksen mainiosta Pitkäkorvat-lehdestä, jota meillä taittaa ammattigraafikko. En ole itse ammattilainen, mutta jonkinlainen silmä minulla on ja tiedän, mikä toimii printtitekstissä ja mikä taas verkkotekstissä. En ole myöskään kirjoittamisen ammattilainen, mutta aika monta haastattelua ja artikkelia olen elämäni aikana kirjoittanut, lähinnä toki aaseihin liittyen. Joku haju minulla siis lehden teosta on.

Riders Magazinen sisällöstä vastaavat suurimmaksi osaksi bloggaajat. Mira (Mira ja Danny) on lehden päätoimittaja ja Penina (Pennie's - Based on a true story) toimii sisältövastaavana. Muita tuttuja bloggaajia ovat Kaktu (Kaktu & Futura), Linnea Huilla (Yonkers Boko's), Alex Muurinen (Alexsuuri), Rosita Dahlberg (Ride Love Laugh) ja Essi Sohlman (Dancing on four legs). Lisäksi tiimiin kuuluu muitakin henkilöitä, mutta nämä ovat itselleni tutuimmat ja olen kaikki muuten tavannut myös livenä!

Bloggaus ei kuitenkaan riitä siihen, että pystyy kirjoittamaan hyviä ja virheettömiä lehtiartikkeleita. Jutut olisi voitu oikolukea vielä kertaalleen jonkun kirjoittamisen ammattilaisen puolesta, jolloin puhekielen sanat ja väärät taivutukset olisivat ehkä karsiutuneet. Blogeissa tai verkkoteksteissä en edes huomaa virheitä, mutta printissä ne jotenkin pistävät silmiin paljon herkemmin.

Lehti kannattaa myös tulostaa ihan muutamaan kertaan ennen painoa, koska sitä selatessa huomaa oudot taittomokat. Muun muassa sen, että jos teksti on tasattu molempiin sivuihin, pitäisi viimeinen rivi jättää tasaamatta, jottei sanojen väliin tule pitkiä tyhjiä välejä. Anfangin käyttö on hyvä tehokeino, jutun ensimmäisessä kappaleessa. Sen jälkeen sitä ei pitäisi käyttää. Eikä ainakaan, jos sen perässä on vain yksi rivi tekstiä.

Kuvia ei ole lehdessä käytetty kovin rohkeasti, mutta koko sivunkin kuvia olisi lehteen mahtunut, jos fonttikoko olisi ollut maltillisempi ja tyhjät rivivälit olisi karsittu pois. Lehteen painettavien kuvien pitää olla hyväresoisia valmiiksi, tässä numerossa osa kuvista on rakeisia ja ne olisi pitänyt jättää kokonaan pois. Kenenkään Facebookista ei voi ladata taittokelpoisia kuvia.

Taitto-ohjelma Scribus ei nököjään päivitä sivunumeroita automaattisesti, Talliniksit on siirretty lehden loppuun ilmeisesti loppuvaiheessa kun sivunumero 25 on jäänyt juttuun. Osa sivunumeroista on aukeaman keskellä, kun niiden kuuluisi oletettavasti olla aukeaman ulkolaidoilla.

It's all about details! Nämä "pikkujutut" eivät olisi koskaan päätyneet taittamaani kissalehteen asti ja ihmettelen, miten tällaisia ei ole korjattu valtakunnalliseen levikkiin tehdystä lehdestä! Ne nyt näkee persesilmälläänkin, jos lehti olisi annettu riittävän monelle henkilölle oikolukuun ennen painoon lähettämistä.

Jutuista pidin ehdottomasti eniten Essin kirjoittamasta haastattelusta, jossa esiteltiin Turun cityhevonen Nuppu omistajineen. Juttu kulki hyvin, oli mielenkiintoinen ja helposti luettava. Sen sijaan hevosten laidunelämän tarkkailu oli jotenkin vaikealukuinen, vaikka oli paljon lyhyempi. Ja miksei tätä Mari Villikaria esitelty sen paremmin, mutta sähköpostiosoite on kerrottu? Irtokenkäjuttuun olisin toivonut enemmän kuvia, tai miten olisi video irtokengän lyönnistä Playssonin nettisivuilla? Lehtihän on enemmän kuin hevoslehti, jolloin sisältöä olisi kai tarkoitus olla muissakin muodoissa kuin printtinä?

Treenivinkit ratsastajalle olivat melko raskaita taittonsa puolesta, joten juttu ei houkutellut lukemaan.
Kuolainjuttu oli eniten lehtiartikkelin oloinen, koska siihen oli haastateltu useampia henkilöitä. Heidän suorat repliikkinsä erottuisivat kuitenkin paremmin, jos ne olisivat aina omalla rivillään, ja edelleen ne tyhjät rivit pois tekstin lomasta.

Kuvittele kunnon kynttiläillallinen kotona. On ostettu luomukarjan sisäfilepihvit kauppahallista, on musiikkia ja romanttista fiilistä. Ja sitten pihvi paistetaan kengänpohjaksi ja tarjoillaan paperilautaselta ketsupin kanssa. Sellainen tuli mieleen Katrin blogivinkkijutusta. Eli ainekset olivat, mutta vituiks meni. Jutun ulkoasu ja taitto on niin huono, että jutun lukeminen ärsyttää.
Lehdessä ei ole yhtenäistä ulkoasua ollenkaan.

Kuten huomaatte, en nyt näe lehteä oikein mitenkään tämän ulkoasun takaa. Takerrun lillukanvarsiin. Tällä ensimmäisellä numerolla ei tuntunut olevan sisältönsä puolesta mitään yhtenäistä teemaa, vaan juttuvalikoima tuntui sellaiselta "helpolta", eli mitä nyt sattuu tulemaan mieleen ja mistä sai helposti materiaalia. Pari artikkelia on Playsson.netin portaalista. Seuraava lehti ilmestyy joulukuussa, ja siihen on tulossa rapsaa ainakin Working Equitationista.

Minä rakastan lehtiä ja painettuja kirjoja. En kirjastolaisena halua, että ne katoavat digin tieltä. Minä haluan uskoa, että Riders Magazine parantuu numero numerolta ja ehkä jossain kohtaa sitä taittaa ammattimainen graafikko ja kielenhuollon ammattilainen tsekkaa tekstit läpi. Miksi lähteä tekemään näin isoa projektia mutta jättää homma puolitiehen? Ensimmäisen numeron pitäisi olla upeista upein taidonnäyte sisältöä ja ulkoasua myöten, että ihmiset kyselevät, milloin voi tehdä kestotilauksen.

Mutta totta puhuen, jos en tuntisi tekijöitä, olisi lehti jäänyt sinne Järvenpään sittarin lehtipisteeseen.
En ole pahoillani siitä, että siirsin blogini toiseen portaaliin Playssonista. En ole katkera siitä, etten liity mitenkään tähän lehteen. Tai ettei Muuli ole kansikuvassa. Saan urakoida lehtien parissa ihan riittävästi muutenkin ja Muulikin on loistanut Pitkäkorvien kannessa. Mutta jos seuraavaan numeroon tarvitaan apusilmiä oikolukuun ja taittoon, niin olen erittäin mielelläni käytettävissä, täysin ilmaiseksi.

Playssonin rohkeus on niin ihailtavaa, että olisi surku, jos lehti ei saisi jatkoa. Joten nyt vetoan teihin kaikkiin, ostakaa lehti, ja tallille toinen, tukekaa yritystä, moni muu ei olisi näin uhkarohkeaan yritykseen lähtenyt! Hatunnosto siitä!

Itse käyn ostamassa vielä pari numeroa, ihan kannatuksen vuoksi. Tee sinäkin samoin!

Lue lisää

Mitä opin itsestäni, kun tein viikon tallia, hoidin B&B:tä ja koiria?

Kerroin edellisessä postauksessani, kuinka viikko maalla oli lähtenyt käyntiin. Kirjoitin tuon postauksen tiistai-iltana, joka oli kolmas kokonainen päivä Tukkilan ranchilla. Tuolloin olin vetänyt kaksi kokonaista päivää aamusta iltaan hommia ja tuolloin tiistaina minulla oli vapaa-aikaa päivä- ja iltatallien välissä. Odotin tuolloin kovasti harjoittelijaa paikalle, joka oli valitettavasti sairastunut. No hän saapui lopulta perjantaina, eli vedin peräsuoli pitkällä siihen asti. Ja sitten perjantain jälkeen lauantain. Enkä tuolloin perjantainakaan löysäillyt, siivosin huoneita ja vuolin viiden aasitamman kaviot.

Mutta postaus ei kerro aaseista, vaan siitä, mitä opin itsestäni tuon viikon aikana. No on tässä postauksessa jotain aaseistakin.

Päällimmäinen ajatus on se, että minusta ei todellakaan ole minkäänlaiseen fyysiseen työhön. Farmilla on ihan okei käväistä, kunhan tietää ettei se ole  ikuista. Voin milloin vain nykäistä parin päivän fyysisen urakan, kunhan tiedän, että loppu häämöttää joskus. Selkä ja ranteet prakasivat tuon viikon aikana, mutta eivät tietenkään niin paljon etten olisi urakasta selviytynyt. Sitäpaitsi, en olisi saanut ketään tuuraamaan minua.

Olenkin siis erittäin tyytyväinen ammatinvalintaani ja siihen, etten koskaan mennyt paskalyseon (heinolalaiset tietää) soveltuvuuskokeisiin, hakiessani sinne ysiluokalla. On hyvä valinta pitää työ ja harrastus erillään.

Toisaalta, voin kaikin puolin paremmin kun teen työtä, jossa on selkeät työvaiheet ja lopputulos. Ja kun työssä on aikataulut. Nyt kun teen siistiä ajatustyötä liukuvalla työajalla, saan itseni työpaikalle hädintuskin liukuman puitteissa. Kun Tukkilassa oli pakko nousta torkuttamatta, sain itseni salamana ylös ja talliin. Aamiaisvieraat ja hevoset eivät odota.

Olen kuitenkin erittäin mukavuudenhaluinen, joten en todellakaan ole vaihtamassa alaa. Voin välillä tehdä tallia, vetää aasiretkiä ja viettää aikaa ulkona, kunhan tiedän ettei ole ikuisesti pakko.
Vihaan edelleen vesisadetta.

Olen aina arvostanut jyväjemmareita, tallinomistajia ja maitotilallisia siitä runsaasta työmäärästä, jonka he tekevät ihan joka päivä. Karjatilallinen saa 22 lomapäivää vuodessa. Harvoin viikonloppuna. Hevostalli sitoo vielä enemmän, koska sinne ei lomittajaa saa mitenkään, ellei sitten itse palkkaa sellaista. Nyt arvostan maatilallisia vielä enemmän kuin ennen, koska minä en siihen pystyisi.

Jos tallivuokran kanssa tekee tiukkaa, otan ennemmin lisävuoroja siististä sivuduunista, kuin alan tehdä tallivuoroja. Meidän tallilla ei tallivuoroja onneksi edes tarvitse tehdä, mutta ennemmin istun kerran viikossa kaupan kassalla kuin teen kerran viikossa tallivuoron. Ja näin olen toiminutkin. Paitsi että just nyt "meidän" kauppa on remontissa ja olen ollut poissa kassatyöstä vapusta lähtien. Marraskuussa kauppa avautuu entistä ehompana!

En haluakaan Muulia enää omaan pihaan, ellei sen pihattoasumuksesta ole mahdollista rakentaa niin automaattista, että viikonloppureissu onnistuu. Varamieheksi riittää henkilö, joka käy paikan päällä tsekkaamassa Muulin ja sen muulikaverin kunnon kerran päivässä. Elisa Vahdista voi tarkkailla tilannetta muun ajan. Kotitalli on niin sitovaa, ettei sitä tajua ennen kuin on sen kanssa naimisissa yhden viikon.

En ole koiraihminen, mutta jos jossain mielenhäiriössä vielä ottaisin koiran, olisi se jokin vinttikoira, esimerkiksi whippet. Päästää kerran päivässä juoksemaan vapaana ja lopun aikaa se kaivautuu peiton alle eikä suostu tulemaan ulos. Olen omistanut koiran parin vuoden ajan. Tuolloin tajusin vielä selkeämmin, ettei minua ole tehty koiranomistajaksi. Tuo koira oli sijoituksessa ja palautui erinäisten syiden takia kasvattajalle ja sai paljon paremman elämän kuin minun hoidossani. Joten sitä whippettiäkään ei meidän talouteen ole ikimaailmassa tulossa.

Jos työskentelisin hevosalalla, tai Muuli olisi kotitallissa, olen varma, etten tekisi Muulin kanssa yhtään mitään. Tekisin vain pakolliset tallihommat ja korjailisin paikkoja ja Muuli saisi vain olla. En enää jaksaisi. Ensin työt ja sitten huvit, mutta entä kun töiden jälkeen ei enää jaksa mitään?
Kun tekee ja menee koko päivän, ei ehdi tulla nälkä. Kuvittelin, että koko päivä ulkoilmassa saisi minut syömään virtahevon lailla. Lisäksi kuvittelin, että läski muuttuisi lihakseksi ja pari kiloa ekstraa katoaisi keskivartalostani tuon viikon aikana, mutta paskat. Vaaka ja peili kertoivat niiden olevan edelleen paikoillaan. Olen sellainen laihaläski. Tai niin ainakin uskottelen itselleni.

En pidä aasin huutoa enää ollenkaan kauniina. Kun Lumi karjuu kuin henkihieverissä aina, kun näkee minut pihalla, ei paljoa naurata. Aamuisin se onkin kilpajuoksua tarhan luokse, että ehtii heittää heinät ennen kuin se alkaa kiljua. Muuten tulee huonoja arvosteluja TripAdvisoriin, kun jengi herää aasien takia kuudelta lauantaiaamuna.

Olen syvällä sisimmässäni ihmisvihaaja. Siedän ihmisiä ympärilläni tiettyyn rajaan asti. Olen ystävällinen ja jotenkin elämäni aikana olen oppinut toimimaan ryhmässäkin. Mutta ai että kun olen ollut päivän ajan sosiaalinen, on ihanaa vetää ovi perässään lukkoon ja linnoittautua sisään.

Yllätyin kuitenkin itsekin, kuinka vieraanvarainen ja asiakaspalveluhenkinen minusta kuoriutui viikon aikana. Kun olen vastuussa "omasta" farmista ja majoittujista, kuuluu asiakaspalvelu isosti työhön. Raahasin huoneisiin patjoja ja peittoja, järjestin parhaimmillaan kolme spesiaalia aamiaistarjoilua aamun aikana, esittelin vieraille tiluksia eikä minulla ollut kiire siivota aamiaista pois. Oli mukavaa tutustua kallioporaajaan, mehiläishoitajaan, saksalaiseen perheeseen ja israelilaisiin bat mitsvan viettäjiin. Työskennellessäni ruokakaupassa, minua saatetaan vetää hihasta jos ajaudun hyllyjen väliin työvaatteissa. Etsitään tuotetta hyllystä ja kaivan reseptin kännykällä netistä. Voisin palvella ihmisiä vaikka koko päivän hyllyjen välissä, ellei minua koko ajan pimputeta takaisin kassalle. Kassallahan paikkani toki onkin.

Vaihtelu todellakin virkistää. Vaikka kyseisen viikon aikana mietin monta kertaa, että miksi ihmeessä lupauduin tänne, olen valmis myymään itseni orjaksi uudestaankin. Tämä viikko oli erittäin tervetullut irtiotto omasta vakituisesta työstä ja toisaalta kumpaakin työtä osaan nyt arvostaa entistä enemmän ja eri tavalla. Kliseistähän se on, mutta puolensa kummassakin.

Yllätyin, miten vähällä unimäärällä tulen tarvittaessa toimeen. En haukotellut Tukkilassa juuri ollenkaan, koska tein koko ajan jotain. Vain kun kulutin arvokasta vapaa-aikaani sohvalla, alkoi väsyttää. Kirjoitan tätä postausta parhaillaan sohvannurkasta takkatulen äärellä ja ai että olisi ihanaa ottaa tässä pienet esinokoset ennen yöunia! Olen pitänyt itseäni aina ihmisenä, joka tarvitsee mieluiten 9 tunnin yöunet, mutta taidankin tulla parhaiten toimeen 6 tunnin unilla. Ja mitä katkonaisemmat ne ovat, sitä parempi.

Huomasin miten helppoa on vierottautua somen käytöstä, kunhan vain on runsaasti korvaavaa tekemistä. Olen huomannut, etten enää osaa rauhoittua hetkeen ja vain olla ja tylsistyä. Suoritan ja teen koko ajan jotain, ja jos mitään muuta ei ole, selaan kymmenettä kertaa Facebookin feediä läpi. Se on oikeasti tosi typerää ja turhaa.

Mutta onhan se nyt aika päällikköä pyöriä bossina tiluksilla, kun tietää, että omistajat luottavat minuun, jos eivät nyt 100%, niin ainakin sen verran, että uskalsivat poistua maasta.

Lue lisää

Lomitushommista on maalaisromantiikka kaukana

Me ollaan Muulin kanssa hommattu itsemme aika pahaan kuseen tällä hetkellä. Tai Muuli ei varmaan koe olevansa kovinkaan pahassa kusessa, sehän sentään majoittuu vanhojen aasikaveriensa kanssa pihatossa.

Minä majoitun päätalossa. Asiat voisivat olla huonomminkin.

Jossain mielenhäiriössä olin lupautunut tuuraamaan Tukkilan tilalla omistajaperheen lomaviikon. Eivät kuulemma ole päässeet koko perheenä lomalle, kun tuuraajaa on vaikeaa löytää. Vaikka ihan palkka maksetaan ja sitä rataa. Sain töistä viikon palkatonta ja Outi (tilan emäntä) varasi lennot Italiaan. Ajattelin, että ei mikään paha rasti. Että viikon sitä nyt asuu vaikka veneen alla. Tai kuuntelee Radio Novaa.

Kävinhän minä täällä harjoittelemassa yhden vuorokauden viikkoa ennen reissua ja kesällä olin jo siivonnut huoneita. Aamupalaakin laitoin tässä välissä yhtenä aamuna kun isäntäväki oli Ypäjällä kunkkareissa. Menneisyydessäni minulla on työkokemusta hotellisiivouksen, pesulatyön ja kahvilatyön parista. Olen myös työskennellyt eläintenhoitajana, joten kokemuksen tuomaa osaamista on. Mitään pätevyyttä näihin hommiin ei sen sijaan ole.

Outi lupaili että sullahan on hirveesti aikaa täällä, että nautit ja olet vaan, että hommat on ihan helppoja. No totah..

Mitäs täällä sitten oli vastassa, kun lauantai-iltana saavuin?

10 hevosta ja 2 aasia karsinatallissa (ruokinta, roudaukset, karsinat), 8 hevosta pihatoissa (näille onneksi vain ruokinta) ja 5 pitkäkorvaa pihatossa (näillekin vain ruokinta).

Sisällä on viisi koiraa, joka tarkoittaa vähintään kahta lenkkiä päivässä, kaikkien kanssa en voi lähteä samaan aikaan enkä minä uskalla/saa pitää niitä vapaana.

Muuli tuotiin tänne viime viikon torstaina ja ajattelin hyödyntää sen kanssa näitä mahtavia puitteita. On maneesia ja pyöröaitaa ja sellaista. Maneesiin saa helposti irtohypytyskujan eikä tarvitse pelätä, että Muuli karkaa. Pyöröaidassa on hyvä treenata noin muuten kaikenlaisia johtajuusjuttuja. Muuli ei siis pysyvästi ole jäämässä tänne vanhaan kotitalliinsa, vaan palaa kanssani kotiin sunnuntaina. Jos olet tuoreempi Muuliblogin lukija, niin Muuli asui täällä Tukkilassa aasien kanssa kolme kuukautta sen jälkeen kun oli tullut Suomeen. Se asteli trailerista ulos kuin olisi kotiinsa palannut.

Majoittujia oli parhaimpana aamuna 14, se tarkoittaa kahden litran puuroa ja litran sämpylätaikinaa. Niin, ja huoneet siivotaan myös kun asiakkaat ovat lähteneet. Noin muuten arkiaamuina minulla on 4-7 aamupalavierasta, mutta ihan saman vaivan se puuro ottaa teki sitä sitten litran tai kaksi.
Hoidan tällä farmilla siis hevoset, majoittujat (huoneiden siivous ja aamupala) ja koirat (ruokinta, ulkoilutus, seuranpito).

Outi kertoi joskus, että oli ollut jossain elämäntaidonliibalaabakurssilla, jossa monikin oli kertonut haaveilevansa omasta B&B-yrityksestä. Että siellä olisi hirrrveen ihanaa emännöidä ja tutustua ihmisiin kaukaisista maista. Jos jollain blogin lukijalla on sellaisia haaveita, niin olen täysin varma että tänne Tukkilaan saa tulla vähän kuin sellaiselle TET-jaksolle palautumaan sekä maan pinnalle että järkiinsä. Tästä on maalaisromantiikka kaukana. En ole tavannut sitä vielä kertaakaan.

Vai mitä mieltä olette tästä mun peruspäivästä?

• Herätys on 6.30. Nopeasti suihkuun, koirat ulos tarhaan ja sämpylätaikinan juuri liinan alle muhimaan.
• 7.00 takki niskaan, aaseille (ja Muulille) heinää ja talliin. Hevosille tukot heinää ja kahden hevosen aamuruuan valmistelu. Heinää kottarit täyteen ja kahden tarhan heinätys.
• 7.15 sisälle tekemään sämpylätaikinalle taikoja. Sämpylät liinan alle pellille kohoamaan. Ohrapuuron valmistelu ja levy päälle.
• 7.30 takaisin talliin ja hevosia pihalle. Kauas on pitkä matka ja tarhoihin vielä pidempi. Sitä mukaa kun vien hevosia perälle, heinitän tarhoja. Onneksi tarhojen lähellä on pyöröpaalit, eli senkun ottaa talikkoon ja kantaa tarhan luokse.
• 8.15 tajuan, miten paljon kello on, ja vaikka juoksin jo tarhalta takaisin talliin, on aikaa kulunut ihan liikaa. Juoksen sisälle jatkamaan aamupalavalmisteluja. Sämpylät uuniin, puuron hämmennys (se on voinut levyllä oikein hyvin) kananmunat kiehumaan ja kahvi tippumaan.
• 8.25 leikkeleet, juustot, kurkut ym kulhoon ja esille. Puuro esille. Itselleni laitan essun, jotta näytän emäntämäisemmältä.
• 8.30 alkaa aamupala, nostelen tulikuumat sämpylät liinan avulla tarjoiluastiaan ja vien tyrkylle. Onneksi vieraat eivät ole ihan puolelta syömässä. Sämpylät onnistuivat muuten todella hyvin!
• Viimeiset syöjät lähtevät vasta 10.30, siihen asti olen siivoillut keittiötä ja keittänyt lisää kahvia. Kylläpä ihmiset voivatkin juoda sitä paljon! Itse en kahvia juo, mutta itsetuntoa hivelee kun kahvia kehutaan hyväksi ja pyydetään lisää. Laitan yhden koiran ruuan viimeinkin turpoamaan ja annan sen.
• Syön tässä kohtaa itsekin aamupalaa ja saan keittiön siistittyä yhteentoista mennessä. Tiskikone päälle, halukkaat koirat sisälle ja suuntana taas talli.
• Siivoan karsinat, tuon pariin lisää turvetta, laitan iltaheinät valmiiksi ja lakaisen lattian. Tarhojen välissä on paalien lisäksi vesisaavit, joista laitetaan täydennystä. Lähden kiertämään astiat läpi tiskiharjan kanssa, putsaan ne kaikki ja täytän. Saavit tyhjenevät, joten roudaan ne Avantilla tallille vesihanan alle.
• Sammutan Avantin noin 20 kertaa, kun yritän saada täyttä vesisaavia kauhaan. Lopulta tajuan missä mättää ja saan saavin matkaan. Seuraavan täytän niin, että se on koko ajan kauhassa, jolloin kauhaa ei tarvitse muiluttaa saavin alle.
• 14.00 on päiväheinäaika, eli heinitän taas kaikki tarhat. Siivoan orivarsapihatosta paskat pois. Tämän jälkeen teen taas vaihdoksia koirien kokoonpanossa, jotta whippetitkin käyvät pissalla. Nehän menevät ulos hyvin haluttomasti.
• Majoittujien jäljiltä on huoneita siivoamatta, joten vaihdan kumisaappaat feikkicrocseihin ja haen mopin ja siivousaineet matkaani. Kello on 15.00. Otan neljä "uutta huonetta" maneesin yläkerrasta. Kiroilen, kun onnistuin ottamaan Ikean pussilakanat, joissa ei ole pikkuaukkoja yläpäässä ja peiton pujottaminen on vittumaista. En silti hae alakerrasta uusia pussilakanoita.
• Olen aika hidas siivoamaan ja huoneissa oli paljon siivottavaa, joten olen valmis viiden maissa. Lakanat laitan pesulan pusseihin, mutta pyyhkeiden kanssa suuntaan sisälle. Ne pestään itse. Kaikki eivät mahdu samaan koneeseen, joten eka satsi pyörimään. Koirien vaihtoa ja pissatusta tässä samalla.
• Sisällä tyhjennän myös tiskikoneen ja laitan sinne uudet tiskit pyörimään. Kannan kuumia astiota suoraan aamupalapöytään, jottei astiatäydennykseen mene aamulla turhaan aikaa.
• Kirjoitan kauppalapun ja navigoin itseni Porvoon toiseen Lidliin. Olen siellä puoli seiskalta, puoli tuntia ennen sulkemisaikaa. Käyn myös viereisellä Tokmannilla, koska majoittuja kertoi, että yövalo oli huoneesta palanut, enkä löytänyt mistään uusia lamppuja. Kotimatkalla puhelin soi, tallilla on kaksi majoittujaa odottamassa paluutani. Otan heidät vastaan ja ohjaan huoneeseensa. Sovimme aamupalan kymmeneksi, voitto!
• Lataan ostokset jääkaappiin ja siirrän pestyt pyyhkeet kuivausrumpuun ja täytän pesukoneen uudestaan.
• 20.00 lähden talliin ja valmistelen yhden hevosen iltaruuan ja alan roudata hevosia sisälle. Jos suunnittelisin itse tallin, olisivat mahdolliset tarhat viuhkamuodostelmana tallin edustalla.
• 20.30 hevoset ovat sisällä ja annan kaikille iltaruuan. Pihattolaiset saavat heinää. Lataan heinäkärryt aamua varten valmiiksi.
• 20.40 annan aaseille ja Muulille heinää.
• Kello on 20.45 kun hevoshommat ovat tältä päivältä valmiit. Valmistelen kaikkien koirien ruuat, eli laitan kuivamuonan likoamaan. Eri roduilla on eri ruoka. Koirien syöttämisen jälkeen lähden tekemään kolme iltapissatuslenkkiä. Ensin afgaanit, sitten whippetit ja viimeisenä mäyräkoira.
• 22.00 tyhjennän vielä toisen tiskikoneellisen ja täytän konetta hieman. Heitän Lidlin pakastepizzalle lisää juustoraastetta ja laitan uunin päälle.
• 22.15 nautin päivän ensimmäisen lämpimän ruuan.
• 23.00 Laitan herätyksen samaan aikaan huomisellekin ja nukun.

Työmäärä ei kuulosta isolta, eihän siinä ole kuin normaalit tallihommat ja vähän siivousta! Ei se kuulosta minustakaan isolta, mutta silti olin koko ajan liikkeellä sekä sunnuntain että maanantain. Tätä kirjoittaessani on tiistai, ja koska yhtäkään huonetta ei luovutettu tänään, ei siivoamista ollut. Minulla on siis vapaa-aikaa päivä- ja iltatallin välissä! Ulkona sataa infernaalisesti, joten en käyttänyt näitä vapaatunteja Muulin tai koirien kanssa.

Tai itseasiassa kolme koiraa nukkuu tässä sohvalla kanssani.

Jos tätä tekisi aina työkseen, niin kyllähän tähän saa rutiinin ja homma nopeutuu. Osa teistä saattaa tehdä tallilla tallivuoroja alentaakseen tallivuokraa. Näin kolmen päivän kokemuksella voin antaa sekä teille että tallinpitäjille kullan arvoisia vinkkejä, joilla parannetaan kaikkien viihtyvyyttä ja kevennetään hommia.

• älä ota turhia askeleita, kanna aina jotain mukanasi. Jos palaat aamulla tarhalta tyhjin käsin, juokse
• jos tallin valaistus on karsinoissa heikko ja niissä on turvekuivitus, näkee karsinan siivota paljon paremmin otsalampun kanssa
• tee itsellesi aktiivisesti rutiinia heti ensimmäisestä päivästä lähtien ja pyri siihen, että teet koko ajan jotain järkevää
• aloita karsinoiden siivous kaukana lantalasta, silloin lykit täysiä kottareita mahdollisimman vähän
• kuuntele musiikkia

Vaikka päivät ovat työntäyteisiä eikä luppoaikaa ole, niin olen (melko) varma että selviän tästä. Tai siis pakkohan mun on selvitä, ei kukaan voi mua tuurata jos sairastuisin. Mulle piti tulla tänne neljäksi päiväksi työharjoittelija, mutta hän on ollut kipeänä. Ei se maailma silleen pyöri että saikutetaan kun eläimet pitää hoitaa! Onneksi mä en ehdi edes ajatella saikutamista.
Muulillehan minulla ei ole yhtään aikaa, siellä se vahtii aasilaumaa. Olen ruokkinut sen tasan kerran. Heinää ne ovat toki saaneet useammin.

Haluanko oman maatilan? En helvetissä. Rahaa tulee helpomminkin. Esimerkiksi työskentelemällä maatilalla tällee viikon verran. Ei tästä ole kovinkaan ihmeellinen tuntipalkka jäämässä käteen. Mutta kuka niitä laskee kun saa näitä aitoja elämyksiä.

Huomenna on herätys 5.45, koska yksi majoittuja tulee kuudelta aamupalalle. Siitä se taas lähtee.

Lue lisää