Olin lukenut mystisistä Pee Wee -kuolaimista jo aikaa sitten yhdysvaltalaisista muuliryhmistä. Niitä suositeltiin monille muuleille, koska kuolain on hyvin ohut ja sopii en takia erinomaisesti muulin pieneen suuhun. Kuolaimessa on sivuilla myös pienet vivut, joiden avulla kuolain pysyy suussa, eikä tule toiselta puolelta ulos, jos sattuisi käymään niin, että yhden ohjan pysäytykseen ei vastatakaan kuten kuuluisi. Kuolainrenkaat ovat hyvin pienet, mutta tämän kuolaimen kohdalla niiden ei olekaan tarkoitus estää kuolaimen lipsahtaminen suuhun, sitä varten ovat pienet vivut.
Kuolaimessa ei ole vipuvaikutusta, vaikka siinä onkin remmi leuan alla. Eli vaikka ohjista kuinka vetäisi, ei leuan alle kohdistu painetta. Hihnan tarkoitus on vain pitää kuolaimet paikoillaan. Hööksin kuvauksessa tosin kerrotaan että kuolainta voidaan käyttää kankiluolaimena tai vipuvarren tavoin, mutta jos tätä vaikutusta on, ei se ole kovin suuri.
Nämä kuolaimet maksavat Suomessa 79 euroa ja niitä myy ainakin Hööks.
Kuolaimet vaikuttivat siis mielenkiintoisilta, mutta en tilannut niitä. Sen sijaan ostin Muulille jokin aika sitten Full cheek -nivelkuolaimet. Koska Muulilla ratsastettiin ilman turparemmiä, sai se suunsa estoitta auki, jolloin kuolain oli välillä tuttia myöten suussa. Full Cheekissä ei tällaista ongelmaa olisi ja Muuli voisi jatkossakin olla ilman turparemmiä.
Muuliryhmissä turparemmiin suhtaudutaan nimittäin erittäin negatiivisesti. Turparemmin käyttäjän ajatellaan olevan kovakätinen suustarepijä, joka piilottelee rumia ohjasotteitaan turparemmin avulla. Hyväksyttävämpää tuntuukin olevan se, että muuli/aasi on koko ratsastuksen ajan suu täysin auki vastustellen kielentilallisten kankikuolainten tuntumaa suussaan. Tästä aiheesta postaan joku toinen kerta.
Ei näin
Vaan näin
Olin siis ihan tyytyväinen nivelkuolaimiin kunnes eräässä Facebookin myyntiryhmässä tarjottiin kaverilleni käytettyjä Pee Wee -kuolaimia. Kaverini ei niitä tarvinnut, mutta vinkkasi kuolaimista minulle. Iskin tietenkin heti kiinni. Köyhdyin 57 euroa postikuluineen ja ajattelin että pääsisin niistä varmasti eroon jos ne osoittautuisivatkin huonoiksi. Kuolainryhmässä näytti nimittäin olevan kysyntää!
Sovittelin kuolaimia päähän pari kertaa ennen kuin Oona kokeili niitä ratsain. Eroa nivelkuolaimiin oli mielestäni siinä, että Muuli heilutteli kieltään vähemmän ulkona. No, nivelkuolaimet nyt ovat nykytietämykseen saatanasta, koska ne aiheuttavat suuhun pähkinänsärkijäefektin, jos ohjista joudutaan pidättämään. Muuli ratkaisee pahan olon lisäämällä vauhtia.
Koska Muuli on edelleen hyvin raakile, ei sen ratsastettavuuteen saa vielä juuri mitään eroa kuolainten vaihdolla. Ratsastus on sille vielä niin uutta, että on sivuseikka, mitä on suussa. Mutta jo se, että kieli heilui ulkona entistä vähemmän, oli parannus entiseen.
Muulin kuolaimet ovat kokoa Small, joiden kerrotaan sopivan hevosille, joiden kuolainkoko on yleensä 10-12,5 cm. Muulin suun olen mitannut 11,5 cm kokoiseksi, eli näiden pitäisi olla oikein passelit. Ihmettelen siis suuresti kun kuolaimet tulivat sivulta niinkin paljon ulos kuin tulivat. Ne vaikuttivat todella reiluilta Muulilla. Valmistajalla on vielä kuolain koossa Mini, joka menee alle 124 cm korkuisille poneille. Hööksin valikoimissa tätä ei ole.
Valmistajan kokotaulukon mukaan koko Small menee hevosille, jotka ovat säkäkorkeudeltaan 12.1-15 hands eli 124-152 cm. Muulin säkäkorkeus on noin 143 cm. Yhdysvalloissa myydään varusteita muutenkin enemmän hevosten säkäkorkeuteen perustuen eikä niinkään koossa cob, full tai xfull. Kuolaimistakin tuntuu yleensä olevan vain kolme tai neljä kokoa kun meillä koot menevät puolen sentin välein. Pee Wee on australialainen tuote.
Kuolainta valmistavalla Macs Equinella on muuten toinenkin mielenkiintoinen tuote, Cool Heat -sadeloimi. Loimessa on sellainen juju, että sen sisäpuolella on kohoumia, jotka pitävät loimen kankaan irti hevosesta. Ilmavirta pääsee kiertämään loimen alla ja sinne muodostuu lämmin ilmakerros, joka lämmittää hevosta. Loimen voi myös nakata hikisen tai pestyn hevosen päälle ja se kuivuu alta itsestään. Eli ei tarvitse ryhtyä mihinkään usean loimen vaativaan kuivatusoperaatioon. Loimi maksaa 155 euroa ja yritys lupaa toimituksen myös Eurooppaan. Tilaus on tosin tehtävä sähköpostitse.
Muuli, Tuuli ja Nasse muodostavat meidän tallin läskileirin, joten ne eivät todellakaan laidunna 247. Muulilla ja Nassella ei kuitenkaan ole mitään terveydellistä syytä mikseivät ne saisi laiduntaa. Paitsi ettei niiden tarvitsisi lihoa yhtään. Muulin suhteen olen hieman hysteerinen lihomisen ja kaviokuumeen takia, mutta viimeistään nyt Muuli on totutellut vihreään niin hyvin että se kestää kyllä puoli päivää laitumella muutaman kerran viikossa. Eikä tuo aika varmaan lihotakaan.
Tässä kohtaa laidunnuksen hyödyt ovat riskejä suuremmat, joten antaa mennä vain. Viime kesään nähden en ole ottanut juuri yhtään laidunkuvaa, joten asiaan oli tehtävä muutos. Istuin siis laitumella Nassen ja Muulin kanssa ja kuvasin näitä. Muuli innostu jopa laukkailemaan, mutta kamerani jäi Muulin vauhdille toiseksi enkä saanut kuin muutaman riittävän tarkan kuvan. Siksi pyydänkin aina kuvaavia kavereitani ottamaan nimenomaan laukkakuvia laitumella, niitä kun on kovin vaikeaa itse saada.
Kuvissani tai kuvankäsittelyssäni ei ole mitään punaista lankaa. Käsittelen kuvia hieman Photarin Camera raw-säädöillä, vaikka kuvat ovat ihan jpeggejä. En siis ota raw-kuvia.
Kerroin Vepsän kotiläksyistä aiemmin tällä viikolla ja yksi niistä oli myötääminen. Muuli ei Vepsän luona kovinkaan helposti myödännyt, seisoi vain puupökkelönä kun Kari otti ohjan tuntumalle. Kotona meillä ei ole sitä ongelmaa ollut, sillä olen jo aiemmin opettanut Muulia kääntämään turvan kiinni kylkeen, kauralla. Muuli saattaa jäädä pitkäksikin aikaa odottamaan kauraa, turpa kyljessä. Että v*tuiks meni sekin temppu, ei olisi kannattanut opettaa.
Loimen jalkaremmi on muuten tosi
kätevä kaikkeen tällaiseen! Portaaton säätö, kevyt, tukeva, mutta lukko
menee kyllä rikki jos tulee "tilanne".
Aloitin Muulin myötäämistreenit samaan tapaan kuin Vepsällä. Laitoin suuhun kuolaimet, kumikuolaimia D-renkailla minulla ei tosin tuolloin vielä ollut (nyt on), ja narun kuolaimesta juoksutusvyöhön.
Jos katsoit Vepsäpostauksen videoia, näit siellä myös harjoituksen, jota hän teki Muulin kanssa. Eli Muulilla on yksi sivuohja sen verran lyhyenä että se joutuu hieman kääntämään päätään. Sen kanssa pyörötarhaa ympäri ja runsaasti käännöksiä. Toteutin tätä samaa tarhassa. Sivuohjani ei tosin tainnut olla tarpeeksi lyhyellä, mutta ainakaan Muuli ei pystynyt kääntämään päätään ulos. Latasin Instagramiin tästä harjoituksesta lyhyen videon.
Tein harjoitusta myös niin, että minulla oli tuo loimen jalkalenkki toisesta päästä kuolaimessa ja toisesta kädessä ja taluttaessani Muulia veinkin käden sivulle ohjan tavoin. Kun Muuli lopetti mahdollisen pyörimisen ja myötäsi, löysäsin kaikki pois, kiitin ja rapsutin. Toistin, en nyt kuutta tuhatta kertaa, mutta monta.
Tänään oli aika testata asiaa ratsastajan kanssa. Muuli ei olekaan toiminut ratsuna melkein kahteen viikkoon omien kiireideni takia, mutta nyt sovittiin Oonan kanssa kunnon tehokuuri. Muuli saa nimittäin ratsastusjutuista taas loppukuussa lomaa. Muuli oli ratsastettuna ihan ok, jopa hyvä. Ainoa vaikea liikkeelellähtö oli heti alussa tapahtunut, mutta kävelin Muulin kanssa pienen kierroksen ja mätin kauraa suuhun, joten tilanne oli täysin hallinnassa.
Muuli taipui ja myötäsi hienosti sivuille, ehkä tauko teki tehtävänsä tai sitten oikeasti osasin opettaa jotain maastakäsin. Tai sitten syynä oli molemmat.
Eihän Muuli sentään ihan enkeli ollut. Pari kertaa se laukkasi kentällä Oonan kanssa, mutta Oona sai Muulin nopeammin kiinni kuin ennen ja harjoitus jatkui. Ja Muulin ensimmäiset "lähdöt" olivat pientä nöpölaukkaa, eli se ei enää lähde kaikin voimin täysiä karkuun. Tai ainakaan tänään ei lähtenyt, huominen on huomenna.
Tämän päivän teemana oli siis myötääminen. Muuli myötäsi hienosti käynnissä ja seurasi ohjaa mielellään. Ravissa se myötäsi hetkittäin, laukassa se menee pääasiassa lapa edellä. En tiedä mitä tällaisen noin 20 kertaa ratsastetun pitäisi edes osata, mutta minusta meno näytti tänään todella asialliselta.
Koostin tästä päivästä lyhyen minuutin pituisen videon, jossa on erityisesti sitä myötäämisen harjoittelua.
Laitoin puomit viuhkaan ja Muuli asteli niiden yli todella tomerasti. Se myös ravasi ne, ei tosin koko viuhkaa mutta aina jostain välistä.
Sain postausvinkin eräältä blogini lukijalta. Hän tiedusteli sitä, että uskonko Muulista koskaan olevan sellaiseksi allround-muuliksi, kuin olen haaveillut, vai olisiko helpompaa vain hankkia uusi parempi muuli ja myydä nykyinen pois. Ja että onko Muulin kesyttäminen minulle aidosti mielekästä tekemistä vai pakkopullaa, joka nyt on vain pakko tehdä.
Voin ihan rehellisesti ja täydestä sydämestäni sanoa, että tämä kesytysprosessi on ollut erittäin mielenkiintoinen ja opettavainen. En ole aiemmin tehnyt maastakäsittelyä läheskään tässä laajuudessa, koska ratsastaminen oli minulle hevosharrastuksessa tärkeintä. Vaikka olen omistanut puolikkaan hevosen, ei minulla ollut siihen koskaan tällaista samanlaista suhdetta tai kontaktia kuin Muuliin. Sen kanssa "piti" nimittäin aina ratsastaa, ettei tullut vapaapäiviä. Maastakäsittelyä en silloin edes laskenut "liikutukseksi", vaan tärkeintä oli saada askeleita mittariin, ratsain. Jos tuo hevonen olisi minulla nyt, tekisin varmasti enemmän maastakäsittelyä ja ratsastus olisi mukava lisä, mutta ei päätavoite.
Muuli oli 13 cm matalampi kuin mitä sen piti olla. Onneksi en itsekään ole kovin pitkä. Kaikki postauksen kuvat: Tiina Ruuth-Kvist
Olen tietenkin ajoittain hävennyt silmät päästäni, kun Muuli on töhöillyt, se kertoo siitä, että olen epäonnistunut sen kanssa. Mutta eikö kaikkien eläinten kanssa tule välillä tapapakkeja ja umpikujia, joita sitten lähdetään ratkaisemaan?
Ihan alussa, ehkä noin kuukauden verran, ajattelin, että laitan tämän muulin myyntiin, säästän rahaa ja ostan paremman jenkeistä. Mutta mitä enemmän tällaisen hieman haastavamman eläimen kanssa toimii, sitä enemmän siihen kiintyy. Suhde siihen eläimeen rakentuu, kun on ihan itse sen kesyttänyt ja se alkaa toimia arjessa. En ole koskaan ennen osannut arvostaa eläimessä esimerkiksi sitä, että se seisoo hienosti paikoillaan kavioiden raspauksen ajan (koska kaikkien hevosten "kuuluu" osata!) tai että sen voi sitoa kiinni ilman pelkoa vetopaniikista (koska tämähän on taito jonka "kaikki" hevoset osaavat) tai että sen voi loimittaa tarhassa vapaana.
Mikään normaalilta tuntuva asia ei ole Muulin kanssa tullut itsestään, vaan kaikkeen on siedätelty ja totuteltu pitkän kaavan mukaan. Mutta koska kaikki on alusta asti käyty läpi, tiedän jo miten se käyttäytyy missäkin tilanteissa. Siis suurin piirtein, toki yllätyksiä tulee aina. Ja välillä on poistuttava mukavuusalueelta, jotta voi oppia uutta.
Mitä Muulin myymiseen tulee, niin minulta se lähtee joko lopetukseen (oli iältään mitä tahansa) tai sitten jollekin muulitietoiselle kaverilleni. Mihinkään sirkukseen tai eläinpuistoon en tätä myy. Eläin kun ei murehdi elämätöntä elämäänsä, niin en näe mitään ongelmaa edes nuoren ja elinvoimaisen eläimen lopetuksessa. Melko potentiaalinen kiertolainenhan tämä on, joten haluan katkaista kierteen heti alkuunsa.
Tämäkin oli viime kesänä aika iso askel, eli että Muuli ei hämmenny vierellään jakkaralla seisovasta ihmisestä.
Uskon edelleen, ehkä turhankin naiivisti, että Muulista tulee juuri sellainen kuin haluan. Tiesin jo ostaessani että kolmivuotiaan kanssa menee pitkään ennen kuin sen kanssa voi ratsastusta harrastaa täysipainoisesti. Muulit kasvavat hitaasti ja vaikka niitä maailmalla laitetaan satulaan parivuotiaana jolloin ne voidaan nelivuotiaina myydä allroundeina, niin tämän muulin kanssa ei ollut tarkoituskaan edetä niin nopeasti. Muulit saavuttavat aikuisuuden noin kymmenen vuoden iässä, joten tässä pitää vielä kuusi vuotta odotella hedelmän kypsymistä. Olisin mielelläni ostanut jo hieman vanhemman muulin kolmivuotiaan sijaan, mutta niistä minulle kerrottiin että niitä on käsitelty huonosti tai ne eivät ole sitä mitä ilmoituksissa luvataan.
Mitkä sitten ovat tavoitteeni? En ole kovin kummoinen ratsastaja, joten en (ainakaan tällä hetkellä) haaveile kisajutuista. Ratsastuspuolella tavoitteni on saada Muulista varma maastomopo. Jos se sen lisäksi tekee kentällä mielellään töitä tai toimii joskus ajossa, on se tietenkin plussaa.
Maastomopokaan ei muuten ihan tuosta noin vain synny, vaan kyllä siihenkin auttaa kaikki maastakäsin tehty pohjatyö ja luottamuksen kasvatus. En missään nimessä koe, että Muuli luottaisi minuun edes 50%, mutta on sen luottamus koko ajan kasvanut lisää. Se siis jää selän taakse kohdatessaan pelottavia asioita eikä riistäydy käsistä irti, kuin erittäin tiukoissa tilanteissa.
Jos nyt kävisi niin, että tämä muuli kupsahtaisi tai että se palvelisi minua paremmin mediumiksi paistettuna lautasellani, en voi mitenkään kuvitella ostavani all round muulia jenkeistä ja olettaa, että se tekee kaiken mitä siltä pyydetään. Sen kanssa lähdetään ihan yhtä pohjalta ensin maasta ja vasta sen jälkeen selästä. Toimisin samoin myös uuden hevosen kanssa nykyään, enkä vain heittäisi satulaa selkään ja lähtisi kokeilemaan maastovarmuutta.
Tavoitteeni Muulin kanssa voivat kuulostaa lukijoista utopistisilta, mutta jos tavoitteita ei aseta ollenkaan, katoaa punainen lanka kaikesta tekemisestä eikä mitään koskaan tapahdu. Antti Lehtiläkin kertoi blogiexpossa, että tavoitteita on asetetava ja välitavoiteidenkin saavuttamista saa juhlia. Pitkän tähtäimen tavoite on osallistua vuoden päästä Barokkipäiville, välitavoite on ratsautua itse, hinkuttaa puoli tuntia koulua kentällä ja laskeutua, kaikessa rauhassa ja harmoniassa. Kirjoitin aiemmin ettei minua kiinnosta kisaaminen, mutta eiköhän joku kisakuski huijata selkään.
Maastakäsittely tai arjen asioiden opettaminen ei ole ollut minulle sijaistoimintoa, joita teen vain siksi, kun ratsastaminen ei onnistu. Se kaikki on osa tätä muuliharrastusta ja ne asiat ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin ratsastus. Eikös tallilla muutenkin mene suurin osa ajasta ihan muuhun kuin ratsastamiseen? Kuntoon laittoon, riisumiseen, varusteiden puunaamiseen jne.
Minusta tuntuu että hevosenomistajia, jotka vain "leikkivät" hevosensa kanssa ratsastamatta niitä tavoitteellisesti peräänantoon, dissataan aika paljon. Että eihän tuo ole oikeaa harrastamista kun selässä käydään kerran tai pari viikossa. Mutta mitä jos mä kertoisin teille, että harrastaa voi monella eri tavalla? Ja juuri nyt olen ihan tyytyväinen nykytilanteeseen Muulin kanssa.
Olin huhtikuussa katsomassa Kari Vepsän klinikkaa Tuusulassa. Tiesin perusteet, mitä hän tulee esittelemään mutta asian paljous yllätti minut silti. Olen aloittanut hevostelun alunperin lännenratsastustallilla, jossa "narunpyörittely" tuli meille pienille hoitajatytöillekin tutuksi. Tai emme me nyt ihan niin pieniä olleet, olin tuolloin yläasteella. Leena Kurikka piti tallilla yhden viikonloppukurssin, jota pääsin seuraamaan. Tuolloin oli tosi hienoa saada hevonen tekemään "join-upin" pyörötarhassa ja tuolloin se tuntui tosi maagiselta. Nykyään kun tiedän miten se tapahtuu, ei se enää tunnu niin maagiselta. Se on vain painetta ja sen poistoa sopivissa kohdissa.
Palatakseni asiaan, Vepsä kertoi että hänen luokseen voi mennä treenaamaan hevosen/muulin kanssa. Hän katsoisi missä mättää ja antaisi kotiläksyjä. Muutaman kuukauden jälkeen olisi uusi tapaaminen ja uudet kotiläksyt. Tarkoitus on tehdä varmoja ja kaikkialla hyvin toimivia hevosia. Ja se varmuus tehdään ensin maastakäsin. Mainoksen uhrina varasin ajan ja koska Vepsälle on aika pitkä jono, sain ajan viime viikolle.
Mieheni lähti kuskiksi, haimme trailerin tallikaverilta vuokralle ja nappasimme Muulin kyytiin. Tässä trailerissa sai takasillan käännettyä sivuun ja lastaus oli todella nopeaa ja helppoa! Traileriin oli asennettu myös peruutuskamera, joka toimi oikein hyvänä köyhän hevosenomistajan trailerikamerana. Peruutuskameraa varten oli asennettava kännykkään ohjelma ja yhteys kameraan toimii wi-fin kautta. Menomatkalla sain yhteyden tosin vasta noin kymmenen kilometriä ennen kohdetta, mutta siellä Muuli katseli ulos ja söi eväsheiniään.
Muutamaa kilometriä ennen kohdetta hyppäsi pusikoista kaksi peuranvasaa tielle. Ensin sanoin että aja vaan (koska äkkijarrutuksia ei voi tehdä Muuli kyydissä), mutta sitten toinen peura näytti oikeasti jäävän alle, jolloin oli pakko jarruttaa äkisti. Muuli heijasi trailerissa, mutta peura selvisi säikähdyksellä. Auton keulassa ei nimittäin ollut mitään jälkeä törmäämisestä (autoon ei myöskään kuulunut tai tuntunut tömähdystä), vaikka vasa näytti kompuroivan tien yli metsään. Muuli seisoi kaikilla neljällä jalalla ja jatkoimme matkaa.
Olimme paikalla hyvissä ajoin, koska eläinten kanssa nyt vaan pitää varata reilusti aikaa. Tallilla päästin Muulin tutustumaan pyörötarhaan. Meidän sessiomme oli määrä alkaa yhdeltä, joten Muulilla oli puoli tuntia aikaa ottaa mestat haltuun. Ja sehän otti. Se otti spurtteja, pukitteli, piehtaroi, tutki kaikki aidat ja nakkeli niskojaan stressaantuneena. Hevosia se näki koko ajan.
Kuvasin reissullamme paljon videoita ja vähän vähemmän kuvia. Videot pätkin aiheen mukaan kymmeneen eri "aiheeseen" ja ne tapahtuivat kronologisesti. Jos olisin laittanut kaiken yhteen ja samaan videoon, ei sitä olisi kukaan jaksanut katsoa läpi, en edes minä. Koska Karin puhe ei kovin hyvin kuulu (minun flunssan kuorruttama puheeni valitettavasti senkin edestä) tekstitin videot. Niitä ei siis tarvitse katsoa äänet päällä. Äänet joutuu pitämään aika kovalla, jos haluaa kuulla puheen selvästi.
Tällä ensimmäisellä videolla on nähtävissä stressaantunut Muuli uudessa paikassa. Joskus muulien elämä vain on sellaista että stressaa, ensi kerralla stressaa varmasti jo paljon vähemmän.
Kun kello tuli yksi, siirryimme mieheni kanssa pieneen katsomoon seuraamaan Karin ja Muulin työskentelyä. Yläilmoista näkikin erittäin hyvin pyöröaidan tapahtumat ja videotakin oli todella helppo ottaa. Kari tutustui Muuliin ja sai nopeasti selville että missä (kaikessa) mättää. Hän sanoi monesta asiasta että treenaa tätä kotona ja selitti selkeästi (niin selkeästi että jopa ei-muuli-ihmismiehenikin ymmärsi) miksi jotain asiaa pitää tehdä ja miksi se on tärkeää.
Minusta oli todella mielenkiintoista nähdä miten joku muu toimii Muulin kanssa ja miten Muuli reagoi kaikkeen uuteen. Kotona vain tallinomistaja on minun lisäkseni laittanut Muulin kunnolla hommiin ja sitä onkin aina ollut mielenkiintoista katsoa. Nyt Vepsä pyöritteli Muulia monta tuntia ja omistaja sai vain katsella ja oppia. Karilla ei ollut Muulista mitään taustatietoja, joten hän suhtautui siihen kuin mihin tahansa hevoseen. Itse jaksan aina muistella aikoja. kun se vielä pelästyi ihan "tavallisia" asioita, joten olen pysytellyt sen kanssa turhankin tiukasti mukavuusalueella.
Kari toteutti Muulin kanssa hyvin pitkälti samaa kaavaa kuin huhtikuisessa klinikassaan. Asiat tapahtuivat siis samassa järjestyksessä, mutta nopeammin. Olin toki siedättänyt Muulia jo kaikenlaisiin asioihin ja join-upannut sen kanssa monta kertaa, joten se antautui hyvin nopeasti.
Miten Kari siis aloitti? Muuli oli aluksi vapaana ilman päävehkeitä pyörötarhassa. Kari loi sille lisää painetta, jolloin Muuli reagoi täysin oikein eli lisäsi vauhtia. Peruuttamalla sen kuului kääntyä kohti ja tarvittaessa vaihtaa pyynnöstä suuntaa. Vain kerran Muuli näytti Vepsälle takapuoltaan, eli kääntyi väärää kautta, jolloin se sai napakkaa painetta ja homma jatkui. Tämä näkyy myös alla olevalla videolla.
Oikeasta kierroksesta Kari huomasi heti, että se on vaikeampaa, laukka menee ristilaukaksi. Se on hankalampi myös juoksuttaessa ja ratsastaessakin. Kaikki asiat pitää tehdä molemmille puolille, eli kaikki siedätysjutut ja juoksuttamiset on tehtävä molemmille puolille.
Myötääminen oli päivän sana, sillä Muuli ei myödännyt juuri mihinkään vaan puski ensisijaisesti vastaan. Vepsä kertoi "liikennevaloista" eli kun hevosen pää on taivaassa, se valmistautuu pakenemaan, kun se on hieman koholla, se miettii että pitäisikö paeta ja kun se on sään kohdalla tai sen alapuolella, se ei mieti pakenemista.
Me emme näe niin kovin helposti hevosesta ulospäin, että onko se rento, mutta pään asentä (ja muut rentoutumiseleet) kertovat sen selvästi. En ole vielä täysin vakuuttunut siitä, että voimmeko muka oikeasti opettaa hevosta tai muulia pitämään päätä alhaalla ja "huijata" se rentoutumaan, mutta sen näkee tulevaisuudessa.
Hyvin paljon tätä kuitenkin harjoiteltiin ja saimme kotiläksyksi houkutella Muulin päätä alas aina, kun sen kanssa tehdään hommia. Ajan myötä se alkaa pitää päätä alempana jo valmiiksi. Seuraavalla videolla Kari näyttää miten päätä saa alemmas ja sivulle.
Muulin käsittely eteni siis samaan tapaan kuin klinikalla ja kun se toimi talutuksessa ja taivutuksissa hyvin, oli aika ottaa pelottavat asiat esiin. Kari kokeili miten Muuli kestää pelottavia asioita. Porkkanakeppi ja huiska olivat ihan ok, mutta äänimaailmaan en ollut ymmärtänyt sitä totuttaa oikeastaan koskaan. Minulla on nallipyssy kyllä odottamassa käyttöönottoa, mutta en ole vielä uskaltanut viedä sitä talille, koska siihen pitäisi siedättää hevosetkin. Hevosenomistajat ovat suhtautuneet siedättämiseen onneksi ihan positiivisesti. Jopa silloin kun tuulisella säällä lähetän Muulia pressun yli ja pressu lähtee lentämään pitkin pihaa.
Muulia katsellessa tuli osittain jo epätoivoinen oli, että vaikka olen kuinka jumpannut sen kanssa erilaisia asioita, on punainen lanka ollut hukassa enkä ole tajunnut kaikkea. Mutta jos se jotain osasi, niin seisoa paikallaan pelottavien loppujen ja muiden liehuessa sen ympärillä. Että ihan kaikkea ei tarvitse treenata niin kovin paljon.
Tämän tyylisuunnan hevosenkäsittelyä kutsutaan usein pilkkaamismielelä "narunpyöritelyksi". Narunpyörittely ei ole mitään hevosensilittelyä ja korvaan kuiskaamista, vaan tässä otetaan ajoittain ihan kunnon kontaktia siihen eläimeen. Muuli ei esimerkiksi kovin napakasti lähde peruuttamaan narun heiluttelusta, joten Kari haki oman riimun ja jämäkän narun sen päähän, jolloin peruutuskin lähti toimimaan.
Olen muuten melko varma että Muuli peruuttaa tässä kohtaa vain merkistä (naru heiluu -> peruutan), eikä siitä, että sen päässä tuntuisi inhottavalta kun riimu pyörii.
Minulla on ollut ongelmaa myös tuossa seuraamisessa. Eli se ei tarkoita talutuksessa tulemista, vaan sitä, että Muuli kääntyy kohti pitäen etujalat paikoillaan. Se siis pysyy poissa ihmisen määrittämältä reviiriltä mutta kääntyy silti katsomaan ihmistä. Tässä pitää olla tarkkana kaikkien hevosten kanssa. Vaikka ne olisivat kääntyneet hienosti monta kertaa kohti astumatta askeltakaan eteen, saattaa sitten askel tulla. Kaikki askeleet on "otettava pois", eli tässä tapauksessa narua heiluttamalla peruutettava se yksi askel takaisin omalle alueelle.
Muutenkin kaikki luvattomat askeleet korjataan peruuttamalla takaisin, ei niin että tehdään esimerkiksi voltti.
Kari kertoi että harjoituksia pitäisi aina tehdä varusteet päällä, jolloin ne tulevat tutuksi ja hevonen yhdistää ne työmoodiin. Muulikin sai siis Vepsän varastoista harjoitussatulan selkäänsä ja kumilla päällystetyt D-renkaiset nivelkuolaimet suuhunsa. Hän muuten suositteli niitä kaikille nuorille, ratkaisu myötäämisongelmiin ei tule kovemmista kuolaimista.
Allaolevalla videolla Kari näyttää miten myötäämistä opetetaan maastakäsin, hän ottaa kuolaimesta ensin kädellä ja sen jälkeen narun avulla. Tavoite on se, että kun Muuli sitten toimii ratsuna, se ymmärtää myödätä jo siinä kohtaa kun ratsastaja "avaa oven" eli nyrkki liikkuu aavistuksen sivulle. Tässä harjoituksessa ei riitä että Muuli lopettaa pyörimisen ja pysähtyy, vaan sen on myös myödättävä.
Kari kysyi myös että mites laukka.. Nooh, saahan sitä kokeilla. Westernmaailmassa laukkakin otetaan mukaan kuvioihin heti alusta asti, tai siis laukannostot. Ei vielä tarvitse laukata kierrostolkulla, nostot riittävät. Optimaalisin tilanne nostoon on heti käännöksen jälkeen, kun Muulilla on painoa takajaloilla ja se ponnistaa itsensä laukkaan. Kunnes se ryöstäytyi irti ja sai olla hetken kiinni sidottuna..
Muuli oli Karin mielestä kuitenkin hyvin jäykkä ja haluton taipumaan, joten se sai sivuohjan toiselle puolelleen. Muuli ei tässä kohtaa vetänyt mitään rodeoita, vaikka jäi hetkeksi miettimään kohtaloaan Karin poistuessa pyörötarhasta. Muutenkin suositeltiin sitä, että uudet varusteet laitetaan päälle ja jätetään eläin tutustumaan niihin kaikessa rauhassa. Kuolaimet eivät ole Muulille ongelma ja se syö oikein sujuvasti niiden kanssa. Uuden satulan kanssa se on enemmän sujut kuin vanhan, sillä sekä lännensatulan että Wintecin alta se väisti aina hieman pois, nykyään se seisoo paikoillaan satuloidessa. Oletan siis että satulointi on sille ihan ok.
Harjoituksessa Muuli kiersi pyöröä käynnissä sisälle asetettuna ja Kari laittoi sen pyörähtämään ympäri tiuhaan tahtiin. hieman myöhemmin se sai ravata ja tehdä käännökset käynnissä. Aina kääntyessään se kääntää päätä "itsestään" hieman, jolloin paine poistuu. Se siis tajuaa itsekseen homman jujun eikä selkään tarvita stunttiratsastajaa opettamaan tätä.
Ihmisen turvallisuus oli muutenkin läsnä harjoituksissa. Kaikkea harjoitellaan todella pitkään maastakäsin hevosen etuviistossa seisten, jossa on paras turva. Hevosta ei saa blokata mihinkään kulmaan, josta olisi mahdollista että se tulee hätätilanteessa päälle, sillä pitää aina olla vapaa poistumistie.
Muulin kanssa meillä on yks todella iso ongelma, se ei ravaa vierellä vaan tuntuu pelkäävän juoksevaa ihmistä. Seuraamistyökalua harjoitellessa olen pystynyt jopa juoksemaan sen ympärillä, mutta jos juoksuttaessa otan juoksuaskeleita, se ampuu itsensä kuuhun. Kysyin Karilta, miten tätä kannattaisi nyt lähteä harjoittelemaan. Hän näytti miten aitaa voi käyttää hyödyksi. Muuli suhtautui aluksi hyvin epäileväisesti harjoituksee, mutta lopulta siltä irtosi pari lyhyttä ravipätkää. Fiksuna eläimenä se oppii luultavasti aika nopeasti että pääsee paljon helpommalla jos vain mummohölkkäilee vierellä.
Kari kertoi myös että jos eläin pääsee kohtisuoraan pois päin, se meni jo ja peli on menetetty, mutta painetta pitäisi pitää sen verran että eläin joutuu väistämään ihmisestä pois päin. Se on sille paljon haastavampaa eikä pakoreaktio luultavasti iske päälle. Minä pääsin tätä kotona jo testaamaankin kun lähetin Muulia laitumella olevan ojan yli (josta Muuli ei ole koskaan vielä uskaltanut mennä). Muuli lähti toiseen suuntaan ja pääsi minulta irtikin kunnes tajusin pitää narusta napakammin kiinni ja tuottaa painetta sivulta, jolloin Muuli väisti minusta pois ja pystyin kävelemään sen mukana.
Kun pyörötarhassa ja kentällä oli pyöritty, vei Kari Muulin tehtäväradalleen. Sillä oli kai joku hienompikin nimi, mutta minä näin vain silmissäni hienoja agilityesteitä! Eli juuri niitä, mitä ollaan jo treenattu ja millaisia haluaisin meidänkin tallillemme. Tällä hetkellä meillä on siellä silta, mutta tulossa on lötköpuomieste ja hiekalla täytetty iso kuorma-auton rengas (kunhan keksitään miten se sinne Heinolasta saadaan).
Muuli meni noin muuten esteet lähettämällä oikein hienosti, mutta ongelmaa tuotti hyppääminen sinisten tynnyreiden yli, takajaloilla renkaiden päälle astuminen ja veteen meno. Siniset tynnyrit se ylitti hyppäämällä ensimmäisellä kerralla, mutta ei enää toista kertaa. Kari sanoikin että hyppäämistä kannattaa harjoitella maastakäsin niin, että selässä on nimenomaan painava lännensatula heiluvine jalustimineen. Selässä rytkyvä lännensatula ei itse asiassa eroa omasta ratsastuksestani kovinkaan paljon.
Alla olevalla videolla on pieni kooste esteistä, tarkoituksena vain näyttää jokainen este ja mitä siinä kuului tehdä. Olin erittäin positiivisesti yllättynyt kuinka Muuli ei epäröinyt keinulla ollenkaan!
Vesieste on hevoseläimille yleensä aika haastava, eikä Muuli tehnyt tässä poikkeusta. Kari sai pyörittää sitä aika kauan ennen kuin Muuli asteli veteen. Vesi ei siinä kohtaa enää järkytänyt sitä yhtään, vaan se alkoi hevosmaiseen tapaan kauhoa vettä. Ja sai se jotain heiniäkin sukellettua suuhunsa.
Videolla näkyy erittäin hyvin lähettämisessä käytettävä menetelmä, eli tehdään Muulin olo hankalaksi kaukana vedestä kun lähellä vettä se saa olla rauhassa ja tutkia asiaa. Kotitallilla en ole koskaan lähettänyt Muulia lätäkköihin, vaan olen positiivisesti vahvistanut sen niiden yli. Olen siis kehunut sitä kaikista liikkeistä lätäkköä kohti ja palkannut kehun jälkeen. En ole houkutellut sitä käsi ojennettuna.
Kotimatkalle saimme listan kotiläksyjä ja kehotuksen varata uusi aika mahdollisimman nopeasti, sillä Karin tallille on muutaman kuukauden jono. Tarkoitus on käydä paikan päällä aina muutaman kuukauden välein ja hakemassa uudet kotiläksyt jatkoa varten.
Kotiläksyt tällä kertaa olivat
enemmän totutusta yllättäviin ääniin
taputtelua ympäri kehoa
taivuttelut sivuille myös kuolaimen kanssa. Sivuohjan käyttö on ookoo ja sitä voi harjoitella vaikka tarhassa (meidän tallilla kun ei ole pyöröaitaa)
aina varusteet päällä kun tehdään jotain, että Muuli tottuu niihin hyvin.
aina pää alhaalla kun tehdään jotain
lähettämistä kaikenlaisten asioiden yli ja ohi
Muuli oli muuten jälleen todella nopea lastata vaikka tulomatkalla sattuikin äkkijarrutus peurojen takia. Pysähdyimme matkalla hakemassa kahvit kioskilta, tai siis mies haki ja minä tsekkasin hikisen kyytiläisen. Kotona Muuli pääsi pesariin lämpimään pikasuihkuun.
Blogini pitkäaikaiset lukijat tietävät, että sisälläni asuu pieni kukkistelija, joka kaivaa mielellään kaurat taskusta ja vahvistelee asioita positiivisesti. Olen totuttanut Muulia pressuihin ja muihin pelottaviin asioihin niin, että kun se lähestyy pelottavaa asiaa, se saa kauraa suuhunsa. Se on toiminut oikein hyvin. Eläimelle ei tässä menetelmässä tuoteta ollenkaan inhottavaa fiilistä, vaan se saa lähestyä pressua omaan tahtiinsa. Tai olla lähestymättä. Muuli on kuitenkin sellainen että se mielellään lähestyy koska kaura on sen mielestä maailman parasta.
Mutta vaikka osaan ihan näppärästi kouluttaa eläimiä positiivisella vahvistamisella, en koe mitään ongelmaa tavassa, jota narunpyörittelijät käyttävät. Eli luodaan eläimelle epämukavuutta, kun se tekee sellaista, mitä emme halua. Pyöröaidassa se saa juosta ja kääntää takapuoltaan ihan vapaasti, mutta se ei niin tekemällä saa helpotusta tilanteeseensa. Kun se sitten kääntyy kohti ja rauhoittuu, huokaisee ihminen pyöröaidan keskellä syvään ja seisoo paikoillaan rauhallisena tuottaen mahdollisimman vähän painetta.
Muuli näyttää toimivan yhtä hyvin molemmilla tavoilla enkä näe näillä videolla merkkejä opitusta avuttomuudesta, jonka kukkistelijat liittävät lännenratsastukseen.
Olen oman tieni kulkija siinä mielessä, että kotona Muulia pressun kanssa säkitellessäni annoin sille kauraakin, kun se seisoi tuulessa heiluvan pressun päällä. Se käynnistää Muulissa vielä ekstravaihteen ja se yrittää vielä enemmän. Pelkkä tauko harjoituksissa ei välttämättä ole tarpeeksi hyvä motivaattori.
Negatiivisen vahvistamisen käytön vähyys omalla kohdallani on johtunut siitä, että narunpyörittelyistäni alkoi olla niin runsaasti aikaa etten uskaltanut tehdä enää sellaisia harjoituksia. En ollut varma osaanko ja jos teenkin jotain väärin. Naksutinkoulutus on ollut tässä viime vuosina tutumpi tapa tehdä asioita eläinten kanssa. Nyt kun sain narunpyörittelyynkin kertauskurssin, niin uskallan käyttää niitäkin menetelmiä.
Olen erittäin tyytyväinen vinkkeihin ja apuun, jota Karilta sain. Nyt ei enää pitäisi tulla tallilla sellaista fiilistä, että mitäköhän tekisin Muulin kanssa kun en keksi mitään järkevää. Ja kun tiedän paremmin mihin harjoitukset vaikuttavat, on niitä paljon mielekkäämpää tehdä.
Asumme paritalossa ja olemme aidanneet koko sadan neliön pienen pihamme kissanpitäväksi. Usein netissä kysellään apua kissapihan tekemiseen, joten kerron nyt miten meidän piha on aidattu.
Pihassa ei ollut aitaa ollenkaan muuttaessamme tähän kesällä 2014. Sininen aita oli vain paritaloasuntojen pihojen välissä. Olin aina haaveillut kissojen vapaasta kulkemisesta sisään ja ulos, joten aitaa alettiin suunnitella heti. Olin ihastunut netin kautta englantilaisen Katzecuren aitaratkaisuihin, joiden juju oli aidan päällä lippana olevissa pyörivissä puissa. Metalliosia oli mahdollista ostaa heiltä, mutta suunnittelimme aidan kuitenkin kokonaan itse.
Aidattavaa oli 27 metriä ja pihamme on L-kirjaimen muotoinen. Pihojen väliaidan varustimme pyörivillä puilla vasta 2017, kun uudempi kissatulokas omasi niin hyvät hyppylahjat, että se pääsi vapauteen sen kautta. Pihaa on talon kahdella seinustalla, seinustoille emme tietenkään tehneet mitään.
Takapihalle mennään kuistin kautta ja nopeampi ratkaisu olisi ollut verkottaa pelkästään kuisti. Se ei olisi kuitenkaan tuonut kissoille mitään uutta, sillä jo parin edellisen asunnon parvekkeet oli verkotettu.
Järvenpäässä ei saa tehdä kovin korkeaa aitaa ilman rakennuslupaa, joten aita on sen takia korkeimmillaan vain 160 cm korkea. Rajanaapureilta kävimme tietenkin kysymässä luvan aidan rakentamiseen. Aidan alaosassa on vihreää puutarhaverkkoa, joka on kaivettu maahan noin 15 sentin syvyyteen. Kissat eivät tunnu olevan mitään kaivinkoneita, mutta kun aita nyt tehtiin, niin ajateltiin tehdä kunnolla. Ehkä meillä joskus on lemmikkinä vaikka kilpikonna, jota emme halua karkuuttaa. Kanejahan tuo ei missään nimessä pidä.
Kaikki puutavara on kyllästettyä, ja hinta oli sen mukainen. 27 metrin aitaan saimme rahaa palamaan noin 2000 euroa, mutta elämä on. Aita on niin siisti, ettei kukaan ensikertalainen edes tajua aidassa olevan mitään epätavallista tai "jujua".
Pyörivät puut ovat kyllästettyjä aitatolppia, joista sahattiin kolmasosa pois. Niiden päissä on sisällä pätkä onttoa metalliputkea. Aidassa taas on pitkät kulmaraudat ja pultti (kierteistä teräsputkea itse asiassa, sahattu itse pätkiksi), joka menee metalliputken sisään.
Pihalle johtava isompi portti ratkaistiin niin, että pyörivät puut eivät aukea oven mukana. Pihalle tullessa on siis kumarruttava. Näin ovi pysyy hyvin kuosissa ja kuljemme pihalle aika harvoin pääportista. Yleensä tänne tullaan takaovesta. Pihalle rakennettiin myös pieni miniportti, joka johtaa viereiselle rakentamattomalle tontille. Siitä pääsee kissojen kanssa suoraan valjastelemaan. Alkuperäinen ajatus oli kuitenkin päästä nopeasti karkulaisten jäljille, jos ne matkivat Houdinia.
Yhdessä kulmassa on kaksi isoa tuijaa, joiden taakse rajasimme laudoilla hiekkalaatikon. Kipattiin kuoppaan säkillinen hiekkaa hiekkalaatikoksi. Kissat tekevät sinne, mutta niin tekevät myös kuorikatteelle, jota on aidan vieressä. En ole koskaan siivonnut "hiekkistä", joten en yhtään ihmettele mikseivät ne tee sinne.
Talvella kissat tekevät ihan mihin sattuu kun kaivavat lumelle kuopan. Keväällä sitten haravalla haravoin valkoiset kuivat kikkareet pois nurmikolta. Koska kissamme ovat poikia, ne myös pissaavat välillä seisten. Kolmas pihan tuija on menettänyt alaoksansa kissanpissalle. Myös sisähiekkiksessä kissat pissaavat välillä seisten ja välillä istuen.
Kuvasin pihasta myös videon, koska kokonaisuus voi olla vaikeaa hahnottaa pelkkien kuvien perusteella.
Aidan heikoin lenkki on tämä matala kulma, tikkaista aitaan on kuitenkin Zooplussasta saatavaa läpinäkyvää verkkoa estämässä kaiteelle hyppääminen.
