No nyt on laukkaa videollakin!

Ja taas otsikko päättyy huutomerkkiin, kuinkas muuten. Oona on ehtinyt ratsastaa jo kaksi kertaa edellisen ratsastuspostauksen jälkeen, perjantaina ja eilen lauantaina. Perjantaina Muuli oli normaalia itseään säpsympi ja Oona olikin aika kauan liinassa. Olimme kuitenkin rakentaneet esteistä stopit pitkien sivujen keskelle jotta viime kerran tapaus ei pääsisi toistumaan, eli Muuli ei saisi otettua niin pitkiä vauhteja.

Lauantaina pienensin kenttää aitaamalla kolmasosan pois muovinauhan avulla. Se tuntui ihan hyvältä idealta vielä siinä kohtaa kun kieritin nauhaa estekannattimien ympäri, mutta kun ensimmäinen kunnon tuulenpuuska tuli ja sai nauhat väpättämään, mietin kyllä että olikohan tässä nyt järkeä. Ja viimeistään ratsastussession  jälkeen muovinauhaa kerätessäni ajattelin, että ehkä ne estepuomit olisivat sittenkin olleet parempi idea.

Muulia jännitti muovinauha vielä ratsastuksenkin aikana

Minulla oli hyvin aikaa ennen stuntin saapumista, joten otin varustetun Muulin mukaani ja pyörin sen kanssa aika kauan kentällä lähellä muovinauhoja. Kirjoitin eilen kuinka sain Muulin pelkosivulle maastakäsittelyn avulla. Tänään kokeilin samaa, lähetin Muulia itseni ja muovinauha-aidan välistä ja se sujui ihan hyvin, mutta Muuli oli kyllä koko ajan jännittynyt ja tuijotti aitaa. Se itseasiassa pelästyikin kahdesti ja silleen "tipahti", niinkuin hevoset pelästyessään tekee. Pakko myöntää että tipahdin itsekin koska ajattelin heti että nyt meikää viedään. Mutta ei viety. Muuli ei kuitenkaan ottanut yhtään askelta, vaan jatkettiin sitä mitä oltiin tekemässä.

Ehkä se luotti minuun tai siitä on tullut rohkea, mistäs näistä tietää. Mutta kun kunnon tuulenvire alkoi paukutella muovinauhaa, niin eihän Muuli mitenkään rennosti sinne lähelle mennyt.

Muulilla on suussaan meille uudet kuolaimet, eli PeeWeet. Näitä on kehuttu yhdysvaltalaisissa muuliryhmissä ja kun ne tulivat Facebook-kirpparilla vastaan, niin siirsin rahat heti myyjälle. En ole vielä vakuuttunut, eikä ole Muuli tai Oonakaan, mutta kieli pyöri helikopterin lailla ulkona vähemmän kuin nivelkuolaimilla. Kirjoitan kuolaimista tarkemmin myöhemmin kun niitä on päästy kunnolla käyttämään.

Kun sitten stunttimme saapui, laitettiin hänet saman tien selkään. Muuli oli sitä mieltä että siitä voi saman tien lähteä ja ensimmäinen minuutti olikin ihan tutun näköistä taistelua. Muuli meinasi että nyt täysiä ja ihmiset että ei helvetissä. Mä en pystynyt kaikkea katsomaan koska pelkäsin että meidän stuntti lyö kohta hanskat tiskiin.

Minuutin jälkeen alkujärkytys oli kuitenkin ohi ja Muuli oli asiallisempi.

Liinassa sillä oli edellispäivän tapaan meno päällä, joten siinä sitten menivät ravia ja laukkaa kun Muuli halusi mennä. Löysät pois vielä toiseen suuntaan ja sen jälkeen Oona pääsi vapauteen ja eroon liinasta. Heti liinasta erkaannuttuaan Muuli teki perinteisen käyntisiirtymisen mutta oli sen jälkeen hallinnassa.

Oona veteli siinä sitten ravit, laukat ja käynnit.

Ihan pienten hetkien ajan Muulin korvat rentoutuivat. Muuleille nimittäin tavoitellaan sellaista korvien tilaa, jossa ne heiluvat rennosti pään sivuilla. Rentous näkyi ihan puolen sekunnin ajan kerrallaan, mutta näkyi silti. Muuli rentoutui muutenkin loppua kohden ihan kunnolla. Tällä kertaa se nimittäin joutui oikeasti koville ja jopa puuskutti ajoittain.

Luulen että Muuli fiksuna eläimenä ymmärtää ettei hillumalla pääse työtä pakoon, siis että hommiin joutuu aina ja hommia jatketaan niin kauan kun meno on asiallista. Asiallisuudella palkitaan lopettamalla.

En enää yhtään ihmettele miksi nuoria juoksutetaan ensin liinassa.

Tämän ratsastuksen aikana Muuli jopa hikosi satulan alta ja sain satulan jättämistä hikijäljistä kuvat. Satulasta on siis tulossa oma postauksensa ensi viikolla, johon lisään tuoreimmat kuvat hikijäljistä. Tämä oli myös ihan ensimmäinen kerta kun pesin Muulin hiet sienellä pois! Meidän tallissa on lämmin vesi, joten käytin tietenkin muulinlämpöistä vettä pesuoperaatioon. Muuli seisoi hienosti paikoillaan koko session ajan ja tarhassa se meni tietenkin heti ensimmäiseksi piehtaroimaan.

Lue lisää

Nami vs narunpyörittely, esimerkki muulielämästä

Tässä ihan hiljattain yhtenä päivänä kentällä sattui mielenkiintoinen juttu, jonka halusin tulla jakamaan blogiinkin. Juuri tästä kyseisestä tapauksesta ei ole minkäänlaista materiaalia, joten ensimmäisen kerran Muuliprojektin historiassa joudun kuvittamaan tämän postauksen ihan muilla kuvilla.

Kentällä oli kahdet puomit. Ne olivat vastakkaisilla pitkillä sivuilla, toiset olivat ravipuomit ja toiset laukkapuomit. Puomien etäisyydellä ei kuitenkaan ole tämän kanssa mitään tekemistä vaan sillä, että toiset puomit olivat sillä sivulla, jossa hevoset ja Muuli joskus pöllöilevät. Vieressä on pelto ja kaislikossa suhisee ja sitä rataa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Muuli kieltäytyi aluksi kävelemästä ollenkaan toisten puomien luokse. Ongelmana ei siis ollut ne puomit, vaan se tuijotteli kauas pellon yli.

Koska olen vielä enemmän naminsyöttäjä, lähdin ratkomaan ongelmaa nameilla. Muulin saaminen pelkosivulle oli oma operaationsa jonka ratkaisin niin, että annoin pitkän narun, otin kauraa, ojensin käden ja odotin että Muuli kävelee luokseni. Tämän jälkeen talutin sitä edestakaisin pitkää sivua ja aina kun sen pää laski alemmas, kehuin ja annoin kauraa. Se oli silti jännittynyt ja tuijotteli pellolle, mutta suostui sentään kävelemään eikä tuntunut siltä että olisi lähdössä käsistä. Ihan löysällä narulla se tuli, mutta pysytteli aika vieressä sensijaan että olisi lompsinut perässä pitkällä narulla.

Kuvitan postauksen vanhemmilla laidunkuvilla. Kuva: Emmi Jormanainen

Tämän jälkeen juoksutin sitä muutaman kierroksen narussa kentän keskellä. Pelkopuolella se aina oikaisi ja ympyrän yhdestä sivusta tuli suora. Ja ei, Muuli ei suostunut menemään kauemmas vaikka huidoin keskeltä sitä kauemmas minusta, se vain kyttäsi pellolle ja oikaisi lapa suorana. Kun menin turvallisemmille vesille, oli ympyrä taas ympyrä.

Muuli ei siis halunnut mennä sinne, enkä tietenkään saanut sitä juoksutettua niiden puomienkaan yli.

Tässä kohtaa ajattelin että okei, luovutetaan tältä päivältä, huomenna on parempi päivä. Muuli suoritti ne toiset puomit kuitenkin erinomaisesti, joten oltiin jo treenattu ihan kivasti.

Alla oleva video on eri päivältä, mutta siinä on ne samat ravipuomit, eli ne, jotka Muuli meni ihan tuosta vain alusta saakka.

Tein sen kanssa kuitenkin vielä talutusharjoituksia eli ihan perinteistä narunpyöritystä. Muuli kun oli tuolla pelkopuolella kävellyt häiritsevän lähellä, harjoittelin sen kanssa sitä, että se tulee perässä, mutta niin pitkässä narussa kuin minkä sille annan. Se myös pysähtyy samalla kun minä pysähdyn eikä tule kiinni. Tätä teetti hevosenomistajalle muun muassa Parelli ja Vepsä ja olen tätä harjoitellut paljon Muulin kanssa. Se on siinä itseasiassa tosi hyvä eli ei tarvitse pysähtyä silleen erityisen selkeästi kuin pari kertaa niin Muuli seuraa tarkasti minun kehonkieltäni.

Kävelin kentän ympäri (pelkosivua lukuunottamatta) muutaman kerran.

Muuli hyppäsi tukin yli ihan vapaana, ihan vapaaehtoisesti. Kuva: Emmi Jormanainen

 Sain sitten jostain päähäni että kokeilen niitä pelkopuolen puomeja vielä kerran, kun Muuli oli niin hyvin hallussa maastakäsin.

Ja sehän muuten meni ne. Ei mitään epäröintiä tai kyttäystä vaan yli vaan! Vaikka puomit olivat laukkapuomin mitassa, pääsi Muuli niiden yli sujuvasti ravissakin. Se ei hermostunut edes siitä, että jouduin puomien vierellä kävelemään aika reippaasti eteen, jotta Muuli pystyi ravaamaan kaikki puomit suoraan yli ja kääntymään ympyrälle vasta puomien jälkeen.

Jos olisin heti alussa lyönyt rautaa suuhun ja pakottanut Muulin puomeille, olisi se varmasti lähtenyt lapasesta. Sen verran se nimittäin puuskutti ja vauhkosi. Tämä vaihtoehto ei oikeastaan edes tullut mieleeni. Namivaihtoehto toimi kyllä sen verran että Muuli käveli kanssani, mutta en pystynyt juoksuttamaan sitä sinne. Se siis vaati tukea vierelleen. Ja kun lopulta tein ihan vähän maastakäsittelyä, jossa Muulin piti seurata minun liikkeitäni ja pysyä omalla paikallaan ottamatta ylimääräisiä askeleita, se toimi puomeillakin. Saattoihan siellä pellolla ollakin jotain ihan oikeasti kytättävää, joka sitten lähti jossain kohtaa pois, mistäs mä tiedän.

Kuva: Emmi Jormanainen

On ainakin kaksi tapaa saada muuli pelottavaan paikkaan. Joko se saa siellä aina kauraa tai sitten se joutuu kunnolla hommiin jos se ei mene sinne. Tämä hommiin laittaminen ei vielä isoissa pelkojutuissa toimi, koska Muuli on ihan kykeneväinen repimään itsensä käsistä irti jos tilanne sitä vaatii. Ehkä paras combo onkin saada se edes käymään pelottavassa paikassa kaurojen avulla ja jatkaa siitä maastakäsin. Olen lukenut (valitettavasti tähän ei ole nyt lähdettä), että kun eläin tekee ensimmäisen kerran jotain tosi rohkeaa tai menee tosi vaaralliseen paikkaan (esim traileri), se pitäisi palkita ruhtinaallisesti. Seuraava kerta on sitten paljon parempi.

Kuva: Emmi Jormanainen

 Tuli mieleen tapaus eräältä toiseltakin päivältä. Muulilla oli ratsastettu melko onnistuneesti ja vein sen laitumelle palkinnoksi. Kun puolen tunnin kuluttua olin menossa hakemaan sitä, ei se valitettavasti laukannut häntä hulmuten luokseni vaan jatkoi syömistä. Lähestyin sitä narun kanssa ja kutsuin sitä koko ajan. Olen nimittäin pari kertaa ravauttanut sitä laitumella hyvien kuvien (mm tässä postauksessa) toivossa, ja Muuli on sellainen että tuon jos jonkun se muistaa. Ja muisti tälläkin kertaa. Se nimittäin lähti raviin kun olin suunnilleen kymmenen metrin päässä, mutta sen sijaan että se olisi häipynyt toiseen päähän laidunta, se ravasi luokseni, tarjosin kauraa ja laitoin narun kiinni.

Hyi minua, olin taas laittanut sen laitumelle naruriimu päässä.

Lue lisää

Muulin muutos Blue Chipin ja luonnollisen E-vitamiinin jälkeen

Muuli on syönyt nyt vuoden verran Blue Chipin täysrehua. Olen syöttänyt sille kahta eri mallia, Nativea ja Lami-Lightia. Olen joutunut vaihtelemaan rehua saatavuuden takia, sillä Hippodomessa ei aina ole ollut Nativea saatavilla. Sitä syöttäisin mielummin. Nämä kaksi rehua ovat kuitenkin todella lähellä toisiaan, joten en usko että sillä on vaikutusta nyt nähtäviin lopputuloksiin. Muulin syöttömäärä on 350 grammaa vuorokaudessa joka on 5 desilitraa.

Syksyllä kuvioihin tuli lisäksi mukaan Vetcaren luonnollisessa muodossa oleva E-vitamiini. Tuon ensimmäisen pikkupollon se sai yhden painalluksen päivässä ja kun noin kuukausi sitten ostin uuden ison pullon, alkoi se saada kaksi painallusta.

Näiden ruokien lisäksi Muuli on syönyt kuurina ruusunmarjaa ja nyt se syö nokkosta. Lisäksi se sai talven ajan soijarouhetta. Se on saanut syksystä lähtien myös pellavarouhetta puoli desiä päivässä kuumaan veteen turvotettuna. Ruokinnasta olen kertonut tarkemmin tässä joulukuisessa postauksessa.

Luonnollisesa muodossa oleva E-vitamiini on kovassa nosteessa tällä hetkellä (lähde: Facebookin hevosryhmät) ja sitä suositellaan kaikkiin vaivoihin laidunkauden ulkopuolella. Ihmettelen kovasti miten on ennen selvitty kun säilötyn heinän e-vitamiini haihtuu taivaantuuliin viimeistään jouluun mennessä ja hevoset saavat sitä seuraavan kerran laidunkauden alkaessa. Kuka nyt onkaan laitumella ja kuka ei. Muuli nimittäin ei ole.

Muulihan on syntynyt Espanjassa ja on tullut Suomeen helmikuussa 2016. En tiedä, mutta arvelen, että sen ruokinta on perustunut oljen varaan eikä se ole saanut mistään purkista mitään ekstraa Espanjassa. Helmikuusta toukokuun loppuun annoin sille tallilla käydessäni muutaman desin jotain Racingin kivennäistä, joka nyt sattui kuulumaan tallivuokraan. Sen lisäksi se oli vapaalla heinällä ja se sai muutaman kerran päivässä kuivaa heinää. Ruokinta oli siis hyvin pelkistettyä eikä perustunut minkään valtakunnan analyyseille.

Nyt onkin hyvä hetki vertailla vuoden takaisia kuvia tähän päivään. Blue Chipin ryhmässä on nimittäin tapana postailla talvikuvia ja kesäkuvia ja ihmetellä suureen ääneen kuinka iso muutos juuri tämän rehun ansiosta on tapahtunut. Minulla on nyt tarjolla sentään vuoden välein otettuja kuvia.

Toukokuu 2016. Kuva: Katri Määttänen

Toukokuu 2017. Tästä kuvasta näkee kuinka loimen pitäminen on hillinnut karvankasvua selästä ja kyljistä kun mahan alla on pidempää ruskeaa karvaa. Kuva: Emmi Jormanainen

Karvan laadun pitäisi olla erinomaista ja talvikarvan olisi pitänyt pudota jo aikoja sitten paljastaen alta uusi upeana kiiltelevä kesäkarva. Talvikarvankin pitäisi olla kiiltelevä läpi koko talven. Muulin talvikarva oli kyllä hyvänlaista suunnilleen tammikuuhun saakka. Sen jälkeen karva alkoi muuttua ylipitkäksi ja aika elottomaksi. Värikin vaihtui ruskeaksi. Jouluun saakka Muulin talvikarvan väri oli paljon tummempi, melkein musta.

Muuli oli vuosi sitten keväällä hyvin ruskea kun vanha talvikarva oli jo muuttunut ruskeaksi ja hieman höttöiseksi. Se eleli tuolloin pihatossa, joten tietenkin karva pysyi pidempään päällä kuin nyt, kun sitä on loimitettu ihan hevosten tapaan.

Tässä on alla kaksi kuvaa vuoden välein. Ensimmäisessä paistaa aurinko, jolloin karva näyttää todella ruskealta ja alemmassa ei paista. Miettikää "kehityskuvia" katsellessanne että valollakin on todella paljon tekemistä sen kanssa, miltä eläin näyttää. Tuoreemmassa kuvassa, jossa ei paista aurinko, Muuli on paljon tummempi ja harmaampi. Oikeassa elämässä se on yhtä ruskea kuin mitä se oli vuosi sitten. Olen pahoillani etten saanut otettua aurinkoisen sään verrokkikuvia tänä vuonna.

Kuvista näkee kuinka karva on alkanut vaihtua päästä ja lavoilta. Yritin raapia talvikarvaa irti EquiGroomerilla jo vuosi sitten, mutta huonolla menestyksellä. Sellainen ero tässä on siis tapahtunut, että kun vuosi sitten Muuli tiputti talvikarvan omaan tahtiinsa eikä EquiGroomeriin jäänyt mitään, niin tänä keväänä Muulista irtosi kyseisellä työkalulla karvaa heti kun aurinko alkoi maaliskuussa lämmittää. Karvaa ei kuitenkaan lähtenyt välttämättä ollenkaan seuraavana päivänä ja edelleen Muuli on melko talvikarvainen. Eli aivan kuten vuosi sitten.

Toukokuu 2017. Kuva: Emmi Jormanainen

Toukokuu 2016.

Toukokuu 2016. Talvikarva lähti ensimmäisenä irtoamaan lapojen seudulta. Siitä se lähti ensimmäisenä tänäkin keväänä.

Kaviomateriaali ei ole muuttunut vuodessa mihinkään vaikka juuri nythän sen pitäisi olla jollakin tapaa parempaa kuin vuosi sitten kun uutta rehua on syötetty vuoden ajan. Ruokintamuutos ei tehnyt Muulin kavioihin raitoja. Koska raspaan kaviot itse, huomaisin jos niissä olisi radikaaleja muutoksia. Sellaisia ei kuitenkaan ole.

Muulin treenikunnon pitäisi olla parempi, mutta tähän en osaa ottaa kantaa koska se ei vieläkään ole missään kunnon treenissä. Treeni keskittyy lihasvoiman ja hien sijaan aivotoiminnan aktivoimiseen.

Muuli pudottaa talvikarvan myötä myös osan harjastaan. Tämä kuva on vuoden takaa kesäkuun alusta. Luulin tuolloin että se oli hangannut harjansa edellisen tallipaikan puiseen aitaan.

Muulin harja on melkein yhtä harvaa tällä hetkellä. Harjaa jää runsaasti harjaan kun sitä harjailee. Harja on tällä hetkellä vielä tuuheampi kuin vuoden takaisessa kuvassa mutta kovaa vauhtia ollaan menossa tuohon samaan tilanteeseen. Talvella tämä oli niin pörrö että alkoi kaartua molemmille puolille!

En siis voi sanoa että Blue Chip tai E-vitamiini olisi tehnyt ihmeitä Muulille, mutta en väitä vastaan etteivätkö ne olisi hyviä ja hyödyllisiä aineita. Tämä postaus ei tarkoita sitä että lopettaisin niiden syötön, päin vastoin, samalla tavalla jatketaan edelleenkin! Muuli ei ole reagoinut kumpaankaan mitenkään negatiivisesti ja se näyttää ihan hyvältä. Se on lihonut tai saanut massaa ja tietenkin rotevoitunut, kuten tämän ikäisen eläimen kuuluukin. Se olisi tehnyt niin jollain muullakin rehulla.

Hevosenomistajat tuntuvat vaihtelevan rehumerkkiä kuin sukkiaan. Säkki sitä ja säkki tätä. Oikeasti vasta puolen vuoden tai vuoden syötön jälkeen voi sanoa että onko rehussa ollut jotain eroa toiseen. Kuuluuko rehun ylipäätään tehdä mitään ihmeitä vai vaan ylläpitää normaalia kasvua ja korjata heinän puutteita? Jos oikeasti haluaisi hifistellä, pitäisi jokainen lisäaine antaa omasta purkistaan ja analysoida jokainen heinäerä, joka tallille tulee.

Minä jatkan näillä rehuilla ja toivon ettei minua sekoiteta niihin rehu-uskovaisiin, jotka vannovat vain yhden merkin nimeen. Kun nyt tulin kaverin suosituksesta tätä rehua syöttämään ja se näyttää sopivan, miksi vaihtaisin pois. Jos olisin alusta saakka syöttänyt jollain toisella rehulla, syöttelisin sitä varmaan edelleen mielelläni sen enempää huutelematta.

Tai no, on yksi aasirehu, joka on kehitetty Englannissa. Se on hyvin samantapainen kuin Blue Chipit, eli kehitetty alkukantaisille roduille. Siinä on vähän kaikkea mutta sen pitäisi kattaa kaikki aasin tarpeet jos se on noin muuten olkiruokinnalla. Jos TopSpecin rehuja alkaa ikinä saada Suomesta, niin silloin vaihdan rehun siihen. Siihen asti mennään Blue Chipillä koska miksi mennä hyvää vaihtamaan?

Lue lisää

Laukkaa useampi kierros putkeen!

Olen näköjään ottanut tavaksi huutomerkittää postausteni otsikot, mutta tämä postaus, jos joku, sen oikeasti ansaitsee. Oona tuli nimittäin taas stuntteilemaan ja kuten kerroin jo, meni ensimmäinen kerta Muulin kanssa todella hyvin! Tulin tallille samoihin aikoihin Oonan kanssa ja samalla kun hän kävi ajamassa poninsa Nassen, tein Muulin kanssa maastakäsittelyä ja juoksutin viuhkaan asettamieni pehmopuomien yli. Se meni ihan hyvin niin kauan kun puomit olivat jokseenkin viuhkassa. Sitten Muuli kokeili jos kuopimalla tai puomeja pureskelemalla saisi palkinnon, ei saanut.

Talutin Muulia tapani mukaan lopuksi niin, että sillä oli pehmopuomit selässä. Se ei ole koskaan pelästynyt mitään tuossa kohtaa, mutta nytpä pelästyi. Muuli oli minulla tuossa kohtaa ihan vain naruriimussa. Muuli loikki muutaman askeleen ja kaksi puomia putosi maahan, mutta hanskasta se ei lähtenyt. Muuli ei siis lähtökohtaisesti lähde lapasesta jos se peljästyy jotain. Asettelin selässä olleet puomit paremmin ja jatkoin harjoituksia.

Kun Oona saapui takaisin ajolenkiltä, oli aika varustaa Muuli. Sain rakentavaa palautetta eräältä aktiiviselta rungottomien satuloiden käyttäjältä ja sen perusteella yritin kaikkeni että satuloin satulaa taaemmas kuin edellisellä kerralla ja kiristin mäkivöitä hieman. Sain satulan mielestäni oikein hyvään kohtaan ja satulan sisällä oleva etukaari tuli mielestäni Muulin selkään nähden oikealle kohdalle. Viimeksi satuloin samaan kohtaan, mutta satula liikkui hieman eteen. Selkäähän Muulilta löytyy, joten satulaa saa kyllä sen puolesta laittaa taaemmas.

Otin ennen ratsastusta kuvan Muulin selästä satulan kanssa ja uudestaan ratsastuksen jälkeen. Hikijälkiä ei tänään(kään) ehtinyt syntyä, koska Muulia ei rasiteta vielä niin paljon että se oikeasti hikoaisi. Satulasta on tulossa vielä tällä viikolla kattavampi postaus.

Tallinomistaja juoksutti Muulia hieman ennen ratsautumista. Kun sillä on satula selässä, se ei laukkaa kovin mielellään mutta sanan "laukka" se on siinä mielessä oppinut että laukka nousee ravista ilman kiihdytyskilpailua. Tällä kertaa se ei kuitenkaan jatkanut laukkaa kovin pitkään ja epäilimme syyn olevan nimenomaan satulassa. Siis ei siksi että satula tuntuisi sen mielestä pahalta, vaan siksi kun selässä on jotain sinne kuulumatonta.

Eikai siinä sitten muuta. Oona varustettiin taas selkäpanssarilla ja liivillä, jonka taskut ovat täynnä kauraa ja selkään vaan. Tallinomistaja talutti jälleen aluksi liinassa, ja hyvä että talutti, sillä Muuli otti heti ensimmäisestä liikkeellelähdöstä pienen spurtin. Sehän teki sitä minun kanssani aika paljon syksyllä ja se oli todella raivostuttavaa. Tällä kertaa seuraavat liikkeelle lähdöt sujuivat ilman ongelmia.

Tallinomistaja pääsi pian ympyrän keskelle liinan päähän ja molempien ravien jälkeen Oona pääsi vapauteen ilman liinaa. Tässä kohtaa kuvailin menoa kentän portilta ja myhäilin onnessani kun ajattelin Muulia ensi vuoden Barokkipäivillä.

Muuli ei kuitenkaan päästänyt kuskiaan helpolla. Se otti omia kiihdytyksiä mutta Oona sai hanskattua sen joko aitaa vasten pysähdyksiin tai sitten ympyrälle. Muuli teki tätä erityisesti pitkillä sivuilla, joten siirryimme molemmat tallinomistajan kanssa kentän puoliväliin pitkille sivuille muodostaen Muulille puolen kentän kokoisen turvallisen alueen. Se ei ainakaan saisi niin pitkiä vauhteja.
Tässä Oona ratsasti tarkoituksella keskellä ja vaihdetaan liina toiselle puolelle.

Tallinomistaja kysyi haluaisiko Oona kokeilla laukkaa ja halusihan se. Seuraavassa hetkessä ne laukkasivat monta kierrosta vasempaan kierrokseen ihan tosta noin vain.! Joo tiedän, videos or didn't happen. Kuvia sain muutaman kunnes kamera ilmoitti että muistikortti on täynnä. Se kamera, jolla voi ottaa videota, oli kentän toisessa päässä repussa. Joten siinä sitten tuijotettiin tallinomistajan kanssa silmät pyöreinä kun tyypit vetää hallitun näköistä laukkaa monta kierrosta putkeen! Muuli meni korvat hörössä iloisen näköisenä kolmitahtista (!!) laukkaa eikä yrittänyt ryntäillä mihinkään!

Kolmitahtisuuden tsekkasin jälkikäteen kuvista ja kyllä, se on kolmitahtista.

Vaikeampi laukka

Helpompi laukka. Pahoitteluni kuvanlaadusta, olin melko kaukana kuvattavista.

Tässä kohtaa hain videokameran ja hylkäsin kuvakamerani.
Oli aika kokeilla sitä toistakin laukkaa ja Muulihan lähti. Siinä ei paljoo tallinomistaja portsarina pitkällä sivulla auttanut kun Oonaa vietiin kentän toiseen päähän. Kyllä, tämä tuli videolle ja jos olisin itse ollut selässä, olisin julkaissut sen, mutta koska selässä oli kallisarvoinen stuntti, saa hän itse julkaista videon joskus, jos haluaa. Oona otti valitettavasti maakontaktia mutta puntattiin saman tien takaisin selkään ja homma jatkui. Muulista on sanottava että se jäi viereen seisomaan ja odottamaan.

Lupasin tuoda pullat Oonan puolesta koska olin syypää siihen että hän ylipäätään oli selässä. Pulliksi suosittelen muuten Lidlissä myytäviä omenapiiraita sieltä paistopisteeltä.

Kuten tästä kuvasta näkee, oli Muulin suu auki aina välillä ja kieli teki sivulla helikopteria. Heti kun Muuli rauhoittui ja rentoutui, pysyi suukin visusti kiinni. Suun aukominen on kuitenkin kaikenkaikkiaan vähentynyt todella paljon siitä, mitä se oli syksyllä.

 Oona nosti vielä kerran tämän vaikeamman laukan, siirtyi raviin ja ravaili kahdeksikkoa loppuun pitkät pätkä. Tämän jälkeen vielä pitkät loppukäynnit ympäri kenttää.

Sovimme että seuraavaa kertaa varten laitamme pätkät aitaa estekannattimien avulla pitkien sivujen keskelle jolloin Muulille jää oikeasti vain se puolikas kenttä. Kentän toinen pää on muutenkin "pelkopääty" joten sinne ei vielä tässä vaiheessa kannata mennä itseään satuttamaan.

Koostin ratsastuksesta videon jossa ei valitettavasti ole ollenkaan sitä laukkaa. Oikea laukka oli vain kaksi nopeaa pyrähdystä ja hyvästä vasemmasta laukasta en saanut videota.

Ai että olen iloinen kuinka hyvin tämäkin ratsastuskerta loppujen lopuksi meni! Ja vaikka Muuli yrittää rykiä välillä, se on kuitenkin taas ihan tasainen kun sen saa haltuun ja jatkaa mitä oli tekemässä. Minulla on tästä niin paljon opittavaa vielä. Ja eihän se putoaminenkaan maata kaada, selkään vain takaisin ja ensi kerralla nopeammat hoksottimet ja Muuli paremmin tuntumalle.

Ratsastuskerta kesti noin 20 minuuttia, eli oli ihan normaali pituus Muulin ratsastukseksi. Omat selässäkäyntini ovat olleet saman pituisia, eli tässä ei nyt ole tarkoituskaan rakentaa mitään kestävyyskuntoa, vaan totutellaan ratsuhommiin ja toki samalla painoon selässä.

Satulakaan ei kuvien perusteella liikkunut ratsastuksen aikana eteen, mutta tämän satulan polvituet ovat sen verran muodokkaat että näyttää siltä että satula on aivan kaulalla.

Lue lisää

Muulimenot toukokuussa 2017

Menot

Toukokuun tallivuokra 400e
Raspaus 100e
Freemax satula, käytetty 216e
Rungottoman padi, käytetty 65e
Freemax satulan jalustinkoukkujen korjaus suutarilla 25e
Full cheek nivelkuolaimet, uudet 30e
Harjallinen kaviokoukku, uusi 2e
Peewee-kuolain S-koossa, käytetty 57e

Yhteensä: 896

Tulot

Myyty raspi 27e (myin ulkomailla asuvalle tutulle viime kuussa ostamani raspin, koska hän oli kovasti tarpin tarpeessa. Ostan itselleni myöhemmin uuden)

Yhteensä: 27e

YHTEENSÄ -869

Ensi kuussa en osta mitään. En varmasti osta. En vaikka ase olisi ohimolla.

Muistettavaa:

Madotus 30.5.2017: Noromectin 1.87% oraalipasta 500 kg mukaan

Freemax on lukittu paikalleen mäkivöillä. Mäkivyöt ostin aikaisemmin lännensatulan kanssa.

Lue lisää

Muuli sai selkäänsä vieraan kuskin ensimmäistä kertaa!

Tänä keväänä olen ratsastanut Muulilla kolmesti kentällä. Ennen näitä kertoja harjoittelin selkäännousua tarhassa. Ratsastusharjoittelu aloitettiin viime syksynä vaihtelevalla menestyksellä ja koko talvi oli taukoa. Viimeisin tämän kevään kerta ei ollut mitenkään super. Putosin kahdesti kentällä kun Muuli poistui hallinnastani. Sillä oli päässään Duallyriimu, eli suussa ei ollut rautaa. En saanut sen päätä käännettyä joten se meni juuri sinne mihin halusikin.

Tuosta jäi lievästi sanoen paskat fiilikset ja kävinkin tässä jokin aika sitten ostamassa full cheek nivelkuolaimet. Niiden funktio on pysyä suussa siellä missä pitääkin, sillä tavalliset renkailla varustetut kuolaimet tulevat erittäin liukkaasti suun läpi toiselle puolelle. Muulilla ei ole nyt ollut turparemmiä kaksoisturparemmistä puhumattakaan.

Uusia kuolaimia on nyt testailtu ohjasajossa ja juoksutuksessa ja ne toimivat moitteetta. Eiväthän ne autuaaksi tee, ja kuten kirjoitin aiemmin tällä viikolla, pääsee Muuli niidenkin kanssa karkuun. En tietenkään ajatellutkaan että kuolainvalinnalla tämä pysäytettäisiin, mutta kyllähän kuolain nyt tehokkaampi on kuin ratsastusriimu.

Olen käynyt väsytystaktiikkaa erään koulunylpyttäjän suuntaan koko kevään ajan mutta hän vetosi omaan vanhuuteensa (yhtä vanha/nuori kuin minäkin), mutta lupasi syksyllä viedä kesytetyn Muulin nextille levelille. Tarvittiin siis uusi liimaperse hoitamaan tämän hetken kesytyksen siihen saakka kun löydän taas jostain omat kadonneet pallini.

Tiedättekö, ihmisen ei koskaan pitäisi itse kouluttaa omaa hevostaan. Tai varsinkaan hankkia omakasvattia. Sitä kun muistaa koko ajan ne kaikki jutut mitä on sattunut ja mitä on melkein sattunut. Alkaa jo etukäteen miettiä että "kolme vuotta sitten se tässä kohtaa heitti mut alas". Jos selässä on täysin uusi tyyppi, ei se mieti näitä juttuja ja ratsastaa vain kovaa ravia. Ja kun se nössö omistaja (minä) sitten katsoo vierestä kuinka hienosti menee, niin pikkuhiljaa alkaa ajatella että "kai minäkin tuohon pystyn". Minulla ei onneksi ole kovin montaa huonoa kokemusta takana, mutta tässä kohtaa en kaipaa niitä yhtään enempää.

Tallinomistaja keksi sitten että voisin kysyä Nasseponin omistajaa, Oonaa, Muulin selkään. Meidän kaikkien yllätykseksi Oona lupasi ainakin kokeilla ja treffit sovittiin heti seuraavalle päivälle. Parempi ettei asiaa ehdi ajatella liian kauan.

Muulin selässä ei ole koskaan ollut muita kuin minä. Tosin myyjän mukaan se "hyväksyy ratsastajat selkäänsä ongelmitta". Eli sen selässä olisi Espanjassa käyty. En saanut kuvia, joten tätä ei tapahtunut.

Oona sai varustuksekseen selkäpanssarin ja minun liivini, koska sen taskuihin saa mukavasti kauraa. Selkäännousussa Muuli ei ihmetellyt yhtään kun sen viereen jakkaralle nousi joku vieras ja kiipesi vielä selkäänkin. Ensimmäiset askeleet ovat välillä olleet aika kriittisiä, mutta tällä kertaa Muuli ei lähtenyt mitenkään rakettina. Se oli kyllä liinassa tallinomistajalla.

Olin ennen tätä juoksuttanut Muulia ja teettänyt sen kanssa ajatustehtäviä. Lisäksi tallinomistaja juoksutti siltä taas molemmat laukat. Ne eivät oikein irronneet ja Muuli oli muutenkin tavanomaista rauhallisempi. Syynä oli joko selässä ollut satula, lämmin ilma tai se, että se on viettänyt nyt kaksi yötä ulkona tarhassa. Rauhallisuus oli kuitenkin hyvä lähtökohta ratsastusta ajatellen.

Sitten mentiin. Muuli oli liinassa ja Oona ratsasti ympyrällä pehmopuomien yli. Toin ne taas merkeiksi ja olin itse juoksuttanut Muulia niiden yli jotta se jotenkin tajuaisi pysyä niiden luona. Muuli kiihdytti muutaman kerran, mutta Oona sai kiskaistua sen kohti keskustaa ja rauhoitettua. Oona toimi myös täysin tallinomistajan ohjeiden mukaan ja jatkoi ravia, eli mitä oli tekemässäkin. Minun piti noissa kohdissa aina koota hetki itseäni ja vaihtaa mielellään suuntaakin.

Oikea kierros on juoksuttaessa hankalampi, ja oikeassa kierroksessa se yritti myös lähteä täysii.

Pian Oona pääsi irti liinasta ja ratsasti vielä molempiin suuntiin käyntiä ja ravia melko suurellakin kentällä. Muuli oli rauhallinen, sen suu oli rauhallinen eikä se hötkyillyt mitään ylimääräistä. Oona ratsasti napakalla hyvällä tuntumalla ja palkitsi aina pysähdyksissä kauralla. Muulihan ei oikein malttaisi seisoa paikoillaan ja tälläkin kertaa se lähti liikkeelle heti kun kaura-annosta oli pari kertaa pureskeltu.

Voin kertoa että olin niiin helpottunut kun mitään ei sattunut ja Muuli hyväksyi Oonan kuskikseen ihan tuosta vain. Ensi viikolla jatketaan harjoituksia!

Tämä(kin) satula valuu eteen vaikka etukaaren perusteella se on juuri sopiva Muulille. Muulilla vain ei ole lavoissa ainakaan vielä mitään, mikä estäisi satulan valumisen ja näissä Freemaxeissa on se ärsyttävä ominaisuus, että tuo satulavyö lähtee satulan keskeltä, eikä edestä. Käytössä on tavallinen kouluvyö, ei siis mikään S-vyö, joka voisi mahdollisesti auttaa tässä asiassa.

Satula on myös sen mallinen, että kaari on tuolla aika "syvällä", eli se näyttää koulusatulaan verrattuna olevan liian edessä jo satuloinnin jälkeen. Ja kun se vielä liikkuu eteen niin se on todella edessä.

Satula liikkui eteen ratsastuksen aikana ja mäkivöillä ei oikeastaan pysty estämään kuin runsas liikkuminen. Satula ei siis voi valua täysin kaulalle, mutta jos haluaisi että se pysyy tismalleen paikoillaan, pitäisi mäkivyöt kiristää alussa hyvin kireälle. Muulin persaus nimittäin antaa jonkin verran periksi. Mäkivöiden alkuperäinen tarkoitus on estää satulaa valumasta kaulalle epätasaisessa maastossa jyrkissä alamäissä, mutta muulinomistajat käyttävät sitä ihan oletuksena varusteissaan. Toinen vaihtoehto on tietenkin häntäremmi, mutta itse ajattelen mäkivöiden olevan kuitenkin mukavammat siihen tarkoitukseen.

Kaari istuu juuri hyvin Muulin selkään. Tuosta edempänä se ei enää ota kiinni selkärankaan ja tuosta 5 cm taaempana se istuu vielä. Siitä taaemmas selkä levenee, eikä kaaren siellä kuuluisi ollakaan.

Lue lisää

Kyllä Muuli osaakin!

Pari edellistä postausta on keskittynyt onnistumisten ohella epäonnistumisiin, joten nyt on pakko myös hehkuttaa Muulia. Treenit sen kanssa eivät todellakaan ole pelkästään käsistä lähtemistä, eivät edes prosentin verran. Kun menen sen kanssa kentälle, en lähtökohtaisesti varaudu siihen että tänään meikäläistä taas riepotellaan, vaan tulee mitä tulee. Esimerkiksi tällä viikolla se oli vain tuolloin keskiviikkona karkuteillä kentän aitojen sisäpuolella ja muuta draamaa ei ole tapahtunut. Treenit ovat noin muuten pitäneet sisällään sekalaista maastakäsittelyä, joista koostin postaukseen lyhyen videon.

Muuli antaa tapansa mukaan tarhasta hyvin kiinni ja tulee sieltä hienosti taluttaen ulos. Se seisoo puomilla hyvin pidempiäkin aikoja, tosin jossain kohtaa se ottaa esiin kuopimiskortin. Ötökkämyrkkyä saa laittaa vapaanakin ja Muuli on pullosta vain kiinnostunut. Jalat nousevat valmiiksi kun putsaan kavioita ja harjaus ei koskaan ole ollut sille ongelma. Korvien sisältä saa rapsutella, sillä siellä on muulien ja aasien kutisevin paikka. Kuolaimet menevät suuhun hienosti ja varustamisen jälkeen Muuli tulee mielellään kentälle, tai no, ei ainakaan jää jäkittämään portille.

Peruutus narua heiluttamalla vaatii vielä paljon treeniä. Muulille kun tuntuu olevan ihan okei että lukko hakkaa leuan alla. Kaikki kuvat Muulista ja Pinkistä otti Oona Virtanen, kiitos!

Töitä se tekee mielellään ja kun se tajuaa että tehdään jotain ihan tuttua, se puksuttaa menemään kuin juna. Jos olen jostain asiasta sitä vuolaasti kehunut ja palkinnut, tarjoaa se käytöstä mielellään lisää, pyytämättäkin. No, noisa kohdissa joudun aina punnitsemaan että kehunko vai en ja nykyään pyydän sen takaisin käyntiin jos se ympyrällä nostaa itsenäisesti ravin.

Juoksutuksessa olen harjoittanut paljon ravista käyntiin siirtymistä, koska se tarkoitti Muulille pitkään kokonaan pysähtymistä ja sisälle kääntymistä. Nykyään ravista ei enää pysähdytä, vaan siirretään käyntiin ja vasta muutaman käyntiaskeleen jälkeen saa pysähtyä + palkinto. Käytän siis edelleen kauraa palkitsemiseen mutta harvemmin. Treenien alussa enemmän ja siitä sitten pikkuhiljaa enemmän vaatien. Esimerkiksi vain kahden tai kolmen ravi-käynti-siirtymän jälkeen. Ja toki jos tulee erinomainen siirtyminen, niin silloin.

Temppuja ja muuta tekemistä tehdään siis pikkuhiljaa laadukkaammin ja hienosäätäen sensijaan että hyväksyisin ihan mitä tahansa sinne päin. Ja jos Muuli nyt tekee sinnepäin, niin se ei maata kaada, en kehu sitä, pyydän pian uudestaan ja jos tulee hyvä, niin kehun.
Tämän postauksen kuvat ja video otettiin helatorstaina, jolloin teimme vanhan tallikaverini ja ex-hevoseni hoitajan Oonan kanssa tallikierros. Kävimme myös Riihimäellä Oonan tallilla ja kuvasin Oonan ratsastusta vuokrahevosellaan. Tallille oli syntynyt puolitoista viikkoa aiemmin ihana kerman värinen lusitanotammavarsa! Siitä löydät kuvia postauksen lopusta.

Tein Muulin kanssa ihan perusjuttuja. Peruutus narua heiluttamalla on aika haastavaa tai sitten minulla on liian löysä tämä lukollinen pidempi naru. Muulia saa ihan kunnolla pamautella lukolla leukaan ja se vain katsoo.. Onneksi monien toistojen jälkeen se siirsi painoa taakse jo pienemmästä heilautuksesta. Muulihan peruuttaa kyllä oikein sujuvasti jos kävelen sitä kohti edestä. Ohjasajossakin se peruuttaa hienosti. Kyse ei siis ole siitä, että peruutus liikkeenä olisi sille haastava. Narun paukutuksen loppuminen ei vain taida olla tarpeeksi suuri palkinto. Kaura on. Hyvästä peruutuksesta palkitsen myös kauralla.

Lähetin Muulin ympyrälle ensimmäistä kertaa korokkeella seisoen. Se on osa Hevostaitoliiton maastakäsittelykilpailua ja suunnittelemme omaa kilpailurataa kesän Aasipäivään Mikkeliin. Ympyrällä liikkuminen saattaa olla monelle aasille aika haasteellista, mutta ehkä tämä liike otetaan mukaan vaikeampaan luokkaan. Muuli suoriutui siitä hyvin. Minusta sensijaan tuntui siltä, että putoan vahingossa jakkaralta alas. Ikeajakkara on muutenkin löystynyt talven aikana karuissa sääolosuhteissa (ulkona), joten sitä pitäisi kiristää.

Juoksutin lopuksi hieman molempiin suuntiin ajatuksena suurentaa ja pienentää ympyrää. Alussa Muulia saikin huitoa narunpäällä kauemmas mutta kyllä se tuntui myös tajuavan idean vaikka naru hipoikin maata ollessaan pidempänä. Käytin tässä Vepsän naruriimua, jossa on ohjille omat lenkit ja pidin narua lenkeissä. Näin riimu ei pääse pyörimään päässä mutta toisaalta suunnanvaihtoa ei voi tehdä "lennosta". Koskaan ei ole hyvä.

Jakkaran kanssa temppuilin vielä sen verran että yritin saada Muulin siirtymään sen viereen, jotta voisin palkita sitä selän yli. Mutta kun sain sen astumaan tarpeeksi eteen, se kääntuikin minua kohti. Jouduin siis tyytymään siihen että sen kaula edes oli vieressäni. Tässä asiassa Muuli toimii hyvin jos asetan sen seisomaan kentälle ja laitan itse jakkaran sen viereen, mutta se, että se tulisi hakemaan minut selkäänsä vaatii vielä paljon harjoitusta.

Ratsastin vuokrahevoseni samalla tallikäynnillä ja kävimme jopa loppukäynnit maastossa. Minulla ei ole tähän hevoseen kovinkaan paljon maastoiluluottamusta vaikka maastoilusta todella paljon pitäisinkin. Maastot ovat siis rajoittuneet näihin kaverin kanssa tapahtuviin loppukäynteihin.
Muuli näyttää niin miniltä! Mutta onhan se oikeastikin mini ison puoliverisen rinnalla.

Muulin ja Pinkin jälkeen suuntasimme siis Riihimäelle, jossa Oona liikutti vuokrahevosensa. Tallinomistajalla on monta lusitanoa (P.S.L. eli Puro Sangue Lusitano) ja puolitoista viikkoa sitten tallille syntyi kauan odotettu kerman värinen sinisilmäinen tammavarsa. Kävin tietenkin kuvaamassa tätä söpöläistä ja otin myös kuvia varsan isästä, Fundadorista kun omistaja juoksutti sitä hetken aikaa ja esitteli meille orinsa liikkeitä. Muulihan on vähänkuin lusitano, koska sen emä on P.R.E. (Pura Raza Española) Lusitanot ja PRE:t ovat hyvin samankaltaisia.

Molemmat varsan vanhemmat on tuotu Portugalista, josta myös lusitanot ovat kotoisin. P.R.E. taas on Espanjan kansallishevonen.

Nefertiti T

Varsan emä, Distinta do Pilar

Varsan isä, Fundador

Lue lisää

Kyntöruunauksen lyhyt oppimäärä

Olen kertonut blogissani kuinka Muuli lähtee välillä käsistä. En jaksa mitenkään uskoa että se olisi ainut nuori hevoseläin, joka sellaista harrastaa. Harvemmin näistä kuitenkaan netissä huudellaan, mutta Muuliblogi on erilainen koska tämä sisältää vain ja ainoastaan tosielämän reflektointia.

Tarkennettakoon vielä että Muuli ei läheskään joka kerta lähde hanskasta ja koska tämä ei ole jokapäiväistä tai saata ulkopuolisia vaaraan, lasken käytöksen edelleen nuoreen ikään kuuluvaksi kokeiluksi.

Ryöstäminen ei ole mikään kiva juttu mutta se kuulunee jossain kohdaa jokaisen nuoren hevosenverson elämään. Joo tiedän, operantit kouluttajat eivät tähän törmää, mutta onneksi Muuliblogissa ei mitään sellaista olekaan. Ryöstämiseen ei voi välttämättä varautua mitenkään ja tilanteet tapahtuvat juuri silloin kun otat Instagramiin videota superhyvin menneestä juoksutuksesta.

Jos tilanne iskee akuutisti päälle, tulee tässä postauksessa vinkkejä kaikille nykyisille ja tuleville kyntöruunille. Tehtävästä löytää itsensä yleensä yllättäen ja tahtomattaan.

Kaikki postauksen kuvat otti Emmi Jormanainen

Ennaltaehkäisy on varmasti olennaisin osa ryöstämisen ehkäisyssä. Omistajan on pyrittävä ennaltaehkäisemään kaikki tilanteet, joissa rykimistä voisi mahdollisesti tapahtua. Jos eläin siis juoksuttaessa lähtee laukassa käsistä, on vain oltava juoksuttamatta laukassa! Tai jos eläin sattuu pelkäämään jotain tiettyä kentän kulmaa, ei sinne pidä tarkoituksellisesti hakeutua! Vuoden päästä tilanne voi olla sellainen että hevonen liikkuu vain ja ainoastaan tarhan ja tallin väliä, tallinomistajan toimesta. Tämäkään ei välttämättä ole mikään huono ratkaisu.

Jos tilanne nyt kuitenkin kulminoituu ryöstämiseen kaikesta ehkäisystä huolimatta, on tässä kohtaa estettävä eläimen irti pääseminen. Eläin on pidettävä hallinnassa keinolla millä hyvänsä. Tässä kohtaa aletaan harjoittaa kyntöruunaamista.

Juoksuttaessa eläin tulee pitää koko ajan napakassa liinassa. Liinan tulee olla lähellä juoksuttajan vartaloa ja vielä niin, että toinen käsi pitää sen lantion takana. Jotta juoksuttaja voi toimia parhaalla mahdollisella tavalla ihmisankkurina, on opeteltava "power position". Siinä asennossa ihminen pystyy jarruttamaan villiintyneen eläimen pakohaluja parhaalla mahdollisella tavalla. Power position toimii niin, että polvet ovat koukussa, painopiste on alhaalla ja liina tulee lantion takaa. Kädet ovat mahdollisimman lähellä kehoa. Jos kädet nimittäin pääsevät eteen, on peli menetetty.

Ellei juoksuttaja ole oikein kova sissi ja valmis heittäytymään mukaan.

Eläimelle voi opettaa jonkin merkin tai sanan, jolla se pysähtyy tilanteessa kuin tilanteessa koska se tietää saavansa siitä ruhtinaallisen ekstrahyvän palkinnon. Tätä voi kuitenkin käyttää vain ultimaattisessa hätätilanteessa satunnaisesti, sillä eihän kukaan halua että eläin oppii ensin riuhtomaan, sitten saamaan pysäytyskomennon ja tämän jälkeen herkkupalkinnon. Luulen että jopa hevosen on mahdollista oppia tapahtumaketju sadan toiston jälkeen kun muuli oppii kahdesta kerrasta.

Power position

Erilaisia juoksutussysteemejä voi käyttää ennaltaehkäisyyn, tai ehkä enemmänkin hidastamiseen, sillä vain hobblesit, eli jalkakahleet, estävät pakoyritykset tykkänään. Harmi vain että hobblesit estävät käytännössä myös juoksuttamisen. Eläinsuojelulaissa niiden käyttö on hyvin pitkälti kieletty. Olen käynyt erilaisia juoksutushommia läpi vanhemmassa postauksessani "näin monella eri tavalla voit juoksuttaa väärin". Jokuhan sen juoksutusavun aina tyrmää, joten sitä kannattaa käytellä vain pimeässä pieton alla ettei kukaan näe.

Ihmisen oma power position ei läheskään aina riitä hidastamaan eläintä. Jos eläin on kova taistelemaan, kurkkaa inspiraatiota tästä videosta. Siinä pyörötarhan keskelle on lyöty tolppa, jonka kautta liina kulkee. Vain muulinkouluttajan mieleen voi tulla tuollainen idea, eikä ollenkaan huono sellainen.

Muita kyseenalaisia mutta kokeilemisen arvoisia juttuja on veneen ankkurin tai jonkin muun painavan esineen sitominen liinan toiseen päähän. Kun eläin lähtee lapasesta, niin raahatkoot suullaan ankkuria mukanaan.

Kaikista ennakoinneista huolimatta eläin saattaa kuitenkin päästä rykimään karkuun useiden metrien ajan. Tässä kohtaa on heittäydyttävä peliin ihan jokaisella solullaan ja toimittava itse ankkurina. Jos tilanne pääsi näin pitkälle, kannattaa muistaa riisuutua tallivaatteistaan pihalla, sillä niiden mukana voi olla useampi kilo hiekkaa.

Jos eläin näistä kaikista ohjeista ja varotoimenpiteistä huolimatta pääsee juoksemaan valtoimenaan, on ystävällistä tuoda tallille kakkua* tai pullaa. Tämä lasketaan nimittäin putoamisen kanssa samaan kategoriaan.

Ja kun olet siinä tilanteessa etkä muista näistä ohjeista mitään, muista edes nämä:

1. pidä kiinni
2. älä laske irti

Voittajafiilis, vaikka vaatteet täynnä hiekkaa ovatkin.

Lue lisää