perjantai 2. elokuuta 2019

FEI:lle on tehty ehdotus sääntömuutoksiin; muulit VEKS kisakentiltä!

Muulimaailmassa on pari viikkoa kohistu, aina sen jälkeen kun englantilainen Horse&Hound julkaisi artikkelin ja kertoi suurelle maailmalle, millaisen sääntöehdotuksen Italia on tehnyt FEI:n uusiin sääntöihin. Sääntöehdotus kieltäisi jatkossa muulien ja aasien osallistumisen kilpailuihin.

Kun säännöissä on tähän asti määritelty hevosen tarkoittavan mitä tahansa hevoseläintä, toivoo Italia, että muuleilla tai muilla sekasikiöillä ei jatkossa olisi kisakentille asiaa. He toivovat, että määritelmä muutetaan muotoon "Horse: refers also to a Pony or other member of the genus equus unless the context requires otherwise. A horse shall be born from the union of a mare and a horse stallion and classified as equus caballus." eli suomeksi "Hevosella viitataan myös poniin ja muihin hevoseläimiin, ellei asiayhteys vaadi muuta. Hevosen tulee syntyä hevostamman ja hevosoriin liitosta ja sitä pitää voida kutsua equus caballukseksi"

Uusi tekstimuoto kuitenkin hämää minua kovasti. Ensin kerrotaan, että hevosella tarkoitetaan kaikkia "equus"-eläimiä, kuten esimeriksi aasia, joka on latinalaiselta nimeltään equus asinus asinus. Kuitenkin heti seuraavassa lauseessa täsmennetään, että hevosen tulee kuitenkin syntyä hevostamman ja hevosoriin liitosta ja se pitää voida määritellä nimenomaan hevoseksi (equus caballus).

Tekstimuoto oli aiemminkin hyvin samantyyppinen, mutta lopussa määriteltiin vain, että hevosen pitää syntyä tammasta eli "a horse shall be born from a mare". Isästä ei ollut sen tarkempaa määrittelyä ja tämän perusteella osa maista on hyväksynyt muulit kisakentilleen. Muuliaaseja ja aaseja toisaalta ei välttämättä ole hyväksytty, koska hevostamma ei ole synnyttänyt niitä.

Sääntömuutosehdotuksen voi lukea FEI:n muistiosta tästä. Ja tässä tulevat kääntämäni perustelut sääntömuutokselle.

Muutos koskee hevosen määritelmää ja tarkoitus on täsmentää sitä, ettei muuleja pidetä hevosina eivätkä ne täten voi kilpailla FEI:n alaisissa kilpailuissa.
Kuva: Maiju Aaltonen
Tällä hetkellä hevosen määritelmä jättää mahdollisuuden kilpailla myös muulilla. Tämä ei ilmeisesti ole ollut täysin selvää kaikille ja tämä halutaan tuoda nyt ilmi. Muuli ja hevonen ovat genetiikaltaan erilaisia. Italia pitää tilannetta, jossa hevoset ja muulit kilpailevat yhdessä, epäreiluna kummallekin eläinlajille, oska niillä on erilaiset geneettiset piirteet. Eroa on myös fysiologiassa, biomekaniikassa ja käyttäytymisessä. Ja nämä kaikki voivat vaikuttaa (ilmeisesti negatiivisesti) hevosurheilun pitkään historiaan.

Eri maat ovat tulkinneet FEI:n määritelmää hevosesta eri tavoin. Osa on rajoittanut kilpailut tiukasti vain hevosille ja ehkä muuleille tarttuen jälkimmäiseen lauseeseen (a horse shall be born from a mare) ja sitten muut maat, kuten Suomi, on tulkinnut vain ensimmäistä lausetta, jossa sanotaan, että hevosella viitataan koko equus-sukuun.

Omasta mielestäni asia on ollut ristiriitainen tähänkin asti, eikä Italian määrittely varsinaisesti muuta mitään niiden maiden kohdalla, jotka ovat ottaneet käyttöönsä säännön ensimmäisen lauseen.

Muuleja ei tietääkseni tällä hetkellä kilpaile korkealla tasolla, joten mikä tässä nyt sitten risoo?

No se, että juurikin kansalliset liitot noudattelevat säännöissään hyvin pitkälti emosäätiön sääntökirjaa ja nyt monessa maassa pelätään, että muuleilla ei ole kisakentille enää asiaa. Vasta viime vuonna kohistiin Englannissa, kun dressagemuuli Wallacen takia muutettiin pikapikaa sääntöjä ja sen sallittiin osallistua kouluratsastuskilpailuihin. Kirjoitin aiheesta tuolloin blogipostauksen ja pääset siihen tästä. Tämän vuoden tammikuusta lähtien muulit ja aasit ovat Englannissa saaneet osallistua myös matkaratsastuskilpaoluihin. Nyt Englannissa pelätään, että Wallacella tai millään muullakaan muulilla ei ole jatkossa asiaa mihinkään kilpailuihin.
Kuva: Maiju Aaltonen
Euroopassa muulikisaajia on kourallinen, mutta Yhdysvalloissa sitäkin enemmän. Siellä FEI:n sääntömuutos olisi murskaava, sillä USEF oli juuri lämpeämässä muuliratsukoille ja jos sääntömuutos menee läpi, pelätään, että vuosien työ Yhdysvalloissa menee hukkaan.

Laitoin SRL:ään aiheesta viestin ja sain vastaukseksi, että he odottelevat mitä sääntömuutokselle tapahtuu ja Suomen sääntöjä muokataan sitten sen mukaan. SRL kyselee parhaillaan sääntömuutosehdotuksia, kyselylomakkeeseen pääsee tästä ja valitsemalla Sääntömuutosehdotukset kaudelle 2020. Itse laitoin jo palautteen, että SRL vastustaisi Italian ehdotusta ja perustelin sen sillä, ettei muuleilla ratsastaminen ole niitä kohtaan mitenkään väärin ja totesin myös, että tikkareita me ei tulla viemään.

Lisäksi asian tiimoilta on avattu adressi. Sen on tehnyt vuosi sitten Wallacen silloisena kisaratsastajana julkisuuteen noussut Christie McLean. Tätä postausta kirjoittaessani sen on allekirjoittanut jo melkein 20 000 ihmistä, allekirjoita sinäkin! Rekisteröitymistä ei vaadita.

Lisäksi ainakin Mule Welfare UK, uusi hyväntekeväisyysjärjestö muulien paremman hoidon, käsittelyn ja käytön puolesta, on kirjoittanut vetoomuksen ja lähettänyt sen FEI:lle. Vetoomuksessa vedotaan siihen, että muulien määrä ja käyttö harraste-eläimenä on pikkuhiljaa noussut ja vaikka kilpailuissa nämä eläimet eivät koskaan tule nousemaan kovin korkealle tasolle, on kilpailuihin treenaaminen kuitenkin aina hyödyksi myös ratsulle, kun sitä pitkäjänteisesti koulutetaan pidemmälle.

Lupaan, ettemme ainakaan me Muulin kanssa tule koskaan viemään kenenkään tikkaria ja kilpailemme vain Muulin omalla mukavuusalueella nyt ja tulevaisuudessa. En ymmärrä, miksi meidät pitäisi saada pois kisakentiltä nyt, kun Muuli on ollut aina todella odotettu kisoissa sekä kanssakilpailijoiden että katsojien puolesta. Itse haluan olla siinä asemassa, että inspiroin muitakin. Jos minä kisaan muulilla, niin silloin sinäkin pääset varmasti kisakentille hevosesi kanssa.

Jos olet kanssani samaa mieltä ja haluat pitää muulit kisakentillä nyt ja tulevaisuudessa, käy jättämässä nimesi adressiin. En tiedä auttaako se mitään, mutta yrittäminen ei maksa mitään.

9 kommenttia

  1. Todella, siis TODELLA typerää. En keksi yhtäkään järkevää syytä kieltää näitä osallistumasta. Aaseja TAI muuleja. Samat kriteerit kuin hevosilla eikä mitään helpotuksia niin miksi ihmeessä ei voi kilpailla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä.. Kuulostaa mielenkiintoiselta että FEI:n eläinlääkärit ovat myös puoltaneet ehdotusta. Onko taustalla muka oikeasti ollut kyse eläinten hyvinvoinnista ja mitä ongelmia muuleille voi muka tulla, jos niillä kilpaillaan? En ymmärrä.

      Poista
  2. Minkä luulet olevan todellisen syyn tämän ehdotuksen taustalla? En ihan ymmärrä, että mikä muulien kisaoikeudessa risoo niin paljon, että sitä pitäisi rajoittaa. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se todellinen syy kiinnostaisi minuakin.. Onkohan Italiassa sitten ollut joku tapaus, että liian raaka muuli on tuotukisakentille vai onko siellä sitten toisaalta jotain todella hyviä muuleja? En osaa yhtään sanoa. Toivottavasti se syy selviäisi vielä jotain kautta.

      Poista
  3. Tuntuupa todella erikoiselta. Uskoisin että muulin läsnäolo lisäisi tapahtuman julkisuusarvia jo sen verran että kannattaisi antaa osallistua. Terveisin nimimerkki en jaksa nukahtamatta katsoa kouluratsastusta, mutta muulia menisin kyllä katsomaan. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ainakin Suomessa ja uskon, että myös muissa Pohjoismaissa muulit ja aasit olisivat erittäin odotettuja kisakentille nimenomaan julkisuusarvon takia. Menestystä en näille uskalla odottaa, vaikka eiväthän ruusukkeetkaan mitään haittaa. Meillä muuliratsastajilla tärkeintä on osallistuminen, ei voitto, joten kisaammekin yleensä vähän "rennommin" kuin ehkä muut ratsastajat :)

      Poista
  4. Ainahan rasisteja löytyy. Vähän samantapaisiin ongelmiin törmää lämminverisen ex-ravurin kanssa. Ravurilla ei kuulemma saisi edes ratsastaa tms.
    Hassua että jenkeissä lämminveriravurit ovat nimeltään standarbred ja niitä kyllä käytetäään lännenratsastuksessa sun muussa.
    Ehkä noi pv:n omistajat voi jättää omaan arvoonsa, kun niiden mielestä muut kuin pv:t ei ole ratsuja ollenkaan. Kait se vääränlainen ratsastus saa minkä tahansa elukan rikki, enemmän se on omista taidoista ja hoidosta kiinni kun eläimen rodusta.
    Tsemppiä teille ja ainahan nekoirat haukkuu kun karavaani kulkee:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tosiaan, ensin kielletään muulit ja sitten "väärän rotuiset.."? Kun eihän muulilla tai lämppärilläkään kisaaminen ole mitenkään pois keneltäkään muulta.. Mutta olisi tosiaan mielenkiintoista tietää, mistä tämä aloite on oikeasti saanut alkunsa. Me ainakin kisataan normaalisti siihen asti, kun säännöt sen sallivat.

      Poista
  5. Mä todellakin toivon, ettei tämä ehdotus tule menemään koskaan läpi. Tää on suoranaista syrjintää, vaikka muuleja olisi kisakentillä kuinka vähän. Kaikilla pitäisi olla samat oikeudet! :(

    VastaaPoista