Syksyn kuulumisia!

Blogi oli pitkään hiljainen monestakin syystä, mutta yksi syy oli se, ettei minulla ollut mielestäni "riittävästi" materiaalia koostaa postaista yhdestä tietystä aiheesta. Olin kyllä ottanut kuvia maastosta ja maastakäsittelystä, mutta en sellaisella ajatuksella, että niistä pystyisi koostamaan mitään yhtenäistä sisältöä.

Tämä postaus nyt koostaa yhteen kännykkäkuvia ja kerron samalla missä mennään, tässä on myös ihan oman elämän vilahduksia, koska se on työllistänyt minua nyt jonkin verran. Moni näistä kuvista on näkynyt jo aiemmin Instan stooreissa. Sinne on kiva julkaista matalalla kynnyksellä ja koen sen alustan muutenkin stressivapaana, kaikki kun katoaa 24 tunnin päästä.

Ihan ensimmäisessä postauksen kuvassa (yllä) Muuli on kakalla metsässä. Se sai minut kuskattua kerran vahingossa metsään tien laitaan maastoreissumme alkuvaiheessa ja kävi siellä kakalla. Sen jälkeen olen tarkoituksella ratsastanut sen hetkeksi pois tieltä ja viisi kertaa se on käynyt kakkimassa, yhden kerran ei. Voin siis sanoa, että Muulin suoli alkaa toimia noin kilometrin ratsastuksen jälkeen ja on tosi kätevää, että se tekee metsään, eikä tarvitse potkia kakkoja tien sivuun.

Alla on pari maastokuvaa lisää, koska maastoilua me ollaan lähinnä vaan harrastettu. Ja se on ihan sikakivaa, en kaipaakaan mitään muuta harrastukseeni juuri nyt!

Olin lomittamassa yhden viikonlopun ja sen lisäksi, että Emmi (kuvassa alla) hoiti kissani, hän kävi hoitamassa myös Muulin! toisena päivänä hän oli käynyt maastoilemassa Elsan vuokraajan kanssa ja toisena päivänä irtojuoksuttanut. Tämä oli toinen kerta, kun Emmi on Muulin ratsailla, ensimmäisen kerran hän kävi pari viikkoa aiemmin ja olin silloin itse kävellen maastossa mukana. Heillä oli kuulemma mennyt oikein hyvin ja olen todella iloinen, että Muulilla voivat ratsastaa muutkin, kunhan ovat tottuneet hieman reaktiivisempiin ja herkeempiin ratsuihin.

Emmi lähetti tämän kuvan, kun kävi irtojuoksuttamassa Muulia. Siinä Muuli ja tallin koira Tarmo antavat rakkautta toisilleen.

Itse olen pääsääntöisesti ratsastanut, mutta joinain kertoina vain tehnyt vähän maastakäsittelyä tai pikaisesti positiivista vahvistamista. Muuli on toiminut hienosti eikä ole lähtenyt hanskasta, mutta olen pysytellyt tietoisesti mukavuusalueella eikä olla esimerkiksi yritettykään laukata liinassa. Minulle riittää nimittäin se, että tuo suostuu laukkaamaan nykyään kentällä ratsastajan kanssa ihan hyvin, en usko että liinassa laukkaaminen olisi mitenkään tärkeä taito. Ja kuten me kaikki tiedämme, on kaikki juoksutus väärin.

Huomasin kesän jälkeen, että Muulin päässä ollut paarmanpurema ei ollut lähtenyt parantumaan ja sitä aikani ihmeteltyäni tajusin, että se saattaa ihan hyvin ollakin sarkoidi! Kyseessä on siis hyvälaatuinen ihokasvain ja olenkin jo hoitanut sitä eräällä verijuurivoiteella, Cosmetic Ointmentilla, joka aiemmin tunnettiin nimellä Xxterra. Kirjoitan tästä keissistä paremman postauksen, kunhan saan tuon hoidettua suuntaan tai toiseen. Ja sehän saattaa paljastua vain liikalihaksi. Tuo kohta Muulin päässä pysyi auki melkein koko kesän, koska kuten tiedätte, ötökät tuppaavat pitämään haavat auki kaikista varotoimenpiteistä huolimatta. Tai sitten se oli alunperinkin sarkoidi, joka ei ollutkaan parantumassa.

Kotipuolessa kaikki on hyvin. Muutin omaan asuntooni syyskuun alussa, eli pian kaksi kuukautta sitten. Kissat ovat ottaneet asunnon hyvin haltuun ja ne murisivat vain ensimmäisenä iltana haistellessaan nurkat läpi. Toinen kissoistani, mustahopea nuorempi Stinde, on aika stressaava ja purkaa stressiä vanhempaan kissaani Jehuun. Onneksi Jehu on sosiaalisesti hyvin älykäs ja pyrkii välttelemään konflikteja. Se ei siis vastaa tappeluun, vaan poistuu paikalta ja odottaa, että tilanne rauhoittuu.

Stinden stressi on aiemmin näkynyt myös siinä, että se kävelee asuntoa ympäri lelu suussa ja sillä on ollut leuassa aknea jo pitkään. Kissoilla akne on mustaa töhnää leuassa, pahimmassa muodossa kissoille tulee myös ihan finnejä, mutta meillä sellaisia ei ole ollut kuin emännällä. Muuton jälkeen Stinden akne parantui täysin! Kerron vielä, että ruoka-astiat ovat samat Iittalan Teemat, kuin aiemminkin, eli akne ei ole koskaan johtunut niistä.

Alla olevassa kuvassa Jehu ottaa päikkärit pesässä ja taustalla näkyy upea aasimaalaus, jonka teki kaverini Kata. Kata on muuten nyt avannut kotisivun eläinmaalauksilleen, kannattaa kurkata jos maalaus omasta lemmikistä kiinnostaa!

Edellisessä kodissani aasitaululle ei tuntunut löytyvän mitään sopivaa paikkaa, joten se on asustellut autotallissa odotellen vuoroaan. Ja nyt sen vuoro tuli. Se sopii tuohon paikkaan erinomaisesti!

Olen jonkin verran tehnyt etäpäiviä kotoa. Samalla olen päässyt seurailemaan kissojen päivätoimintaa. Asun kolmannessa kerroksessa, joten ne eivät näe mitään läheltä, mutta kyllä niitä silti ulkomaailma kovasti kiinnostaa. Varmasti pian kiinnostaa enemmän, kun saan parvekkeen verkotettua kokonaan.

Pari viikkoa muuttoni jälkeen sain remppa-avuksi maalari-sisustussuunnittelija Tiinan. Hän neuvoi, millaista pientä fiksausta asunnossa voi ja kannattaa tehdä ja hänen kanssaan (okei, hän teki, minä olin seurana) tapetoimme myös makuuhuoneesta yhden seinän. Laitoimme myös verhotangot paikoilleen. Hän kertoi tekevänsä usein tällaisia keikkoja, eli rahapussiystävällisesti asunnon pientä freesausta. Jos kaipaat apua tällaiseen Tampereen seudulla, niin kurkkaa Tiinan yrityksen, Lempineliöt, kotisivuilta lisää!

Alla on jälkeen ja ennen kuvat eräästä katonrajasta. Jotain jos olen Tiinalta oppinut, on valoraidan tärkeys. Se on siis noin sentin tai vähän reilu levyinen katon värinen (eli yleensä valkoinen) raita seinässä. Eikö tullutkin katonrajasta paljon siistimpi, kun maalasin siihen raidan? Teippiä en käyttänyt, vaan nämä kaikki vedeltiin käsivaralla.

Yllä jälkeen, alla ennen.

Myös olohuone alkaa hahmottua malliinsa. Koska asuntoni on tosi iso minulle, 63 neliötä, on olkkarissa hukkatilaa ikkunan alla. Tällä hetkellä siellä sijaitsevat kissatoiminnot ja mietin, miten saisin ne vielä kivasti integroitua jonkinlaisen tason alle. Toisaalta, kyllä kissat saavat asunnossa näkyä ja kuulua. Sohvan alla asustelee robotti-imurini, jonka laitan aina lähtiessäni sutimaan asuntoon. Se hoitelee päivän aikana kissanhiekatkin kitusiinsa.

Lehmäkangas tuli mukaan edellisestä asunnosta, ja sitä ennenkin se jo oli asunnon seinällä. Paikkansa se sai keittiön seinältä ja se sopii sinne todella hyvin. Samalla se vähentää asunnon kaikua. Keittiöön en ole ajatellut ainakaan toistaiseksi hankkia verhoja ikkunaan. Keittiössä ei ole myöskään verhotankoa.

Asunnolle ei tehty mitään sen suurempia remontointeja, mutta makkariin tapetoitu pinkki seinä on melkoinen katseenvangitsija! Tästä kuvasta puuttuu vielä muulitaulu sängyn yläpuolelta, mutta nyt sekin on paikoillaan ja saa arvoisensa esittelyn aikanaan. Makkarissa on nykyään myös toiset matot sängyn kummallakin puolella. Lakanat ovat muuten Zizin pellavalakanat, ihanan raskaat ja paksut!

Parvekkeen verkotus on valmistumassa hitaasti mutta varmasti. Ostin sinne Tori-fi:stä Ikeassa aiemmin myynnissä olleet "tanssitangot" sivuille, ylös ja päälle, mutta ylhäälle ja alhaalle ne olivatkin hieman liian lyhyet. Sain niillä kuitenkin verkon laitettua ja tähän mennessä olen punonut verkon kiinni ylös ja toiselle sivulle. Verkon ostin Zooplussalta ja se on tummanvihreää puremisen kestävää verkkoa, eli verkon sisällä kulkee ohut rautalanka.

Kameraa olen käytellyt jonkin verran syksyn aikana, mutta kohteena on yleensä ollut jotain muuta kuin Muuli. Kun olin lomittamassa Porvoossa, otimme Pepista ja Tyynestä poseerauskuvia syksyn väreissä. Näistä tuli tosi kivoja!

Ja niinhän siinä kävi, että Tinderin pääsin poistamaan jo jokin aika sitten. Elämääni on kuulunut runsaasti iloa, naurua ja rakkautta ja voin rehellisesti sanoa olevani onnellinen.

Lue lisää

Studiokuvaukset tallin oviaukolla tuottivat taas ison läjän mustataustaisia kuvia

Kuvailin vuosi sitten tallimme hevosia tallin oviaukossa. Tuolloin tein myös videon kuvauksista ja kuvankäsittelystä, joten jos studiokuvien ottaminen kiinnostaa, tsekkaa ensin tämä postaus. Tuolloin käsittelin kuvat näköjään aika tummiksi ja jos käsittelisin ne nyt uudestaan, olisi lopputulos hieman erilainen.

Tänä vuonna hevosia olikin enemmän ja sadepäivän takia jouduin ensimmäisen varsinaisen kuvaispäivän lopettamaan kesken ja jatkoimme vajaan kuukauden jälkeen loppujen kanssa. Myös Muuli pääsi kakkospäivänä kuviin, koska ensimmäisenä päivänä en löytänyt mistään sen enkkusuitsia, joihin olin aiemmin kesällä ostanut uuden hienon helmiotsapannan. Tuo otsapanta ei ollut päässyt vielä kertaakaan Muulin päähän tai mihinkään kuviin.

Ensimmäisenä kuvauspäivänä hevosten omistajat huolehtivat hevostensa pitämisestä, mutta kakkospäivänä hoidimme kuvaukset tallinomistajan kanssa. Assari olisi näissä hommissa hyvä, hän voisi pelehtiä takanani ja soitella hirnuntaa, mutta selvisimme ihan hyvin kaksistaan, kun laitoin hirnunnat soimaan rintataskustani.

Jotkin hevoset vaativat useamman minuutin oviaukolla, kun säädin kameran manuaaliasetukset kuntoon ja että saimme hevosen mielenkiinnon kohdistumaan eteen, toisille riitti minuutti ja täydellinen kuva oli siinä. Alla oleva tämän kesän varsa, Teuvo, pyöri ja hyöri aluksi, mutta sitten kun se asettui ihan hetkeksi kuuntelemaan, sain siitä yhden hyvän kuvan ja sehän riitti. Se kuva ei ole allaoleva, mutta tuon jälkeen se poseerasi kuin konkari. Riimunnarin nappasin lopputuloksesta pois.

Harrastelijakuvaajana en ole koskaan valmis, mutta näihin kuviin olin tyytyväisempi, kuin vuoden takaisiin. Mutta edelleen pitää skarpata asetusten kanssa, osasta tuli harmillisen rakeisia vähäisen valon takia. Mitään lisävaloja en käyttänyt, vaan kuvaukset suoritettiin puoliltapäivin tallin toisella ovella, johon aurinko ei paista. Muutenkaan suora auringonvalo ei näihin kuviin sovi.

Tallista laitettiin valot pois, jotta tausta olisi jo luonnostaan mahdollisimman tumma. Mutta jokaisen taustan käsittelin toki vielä Photoshopissa samalla, kun käsittelin kuvan muutenkin. Kuvaan vain jpeginä, joten raw-kuvia en käsitellyt. Kuvat saivat pääsääntöisesti rajauksen, suoristuksen, terävyyttä ja kontrastia. Lisäksi osasta käsittelin valoja, varjoja ja värejä. Muutamasta käsittelin vielä jotain yksityiskohtia ja riimunnarut poistin, jos sain ne helposti pois.

Kuvasin myös tallin koiria ja niiden kanssa huomasimme, että kokokuvia varten ne olisivat tarvinneet ehdottomasti jonkin siistin alustan. Otimmekin tuolin tallin ovelle, mutta koirat suhtautuivat siihen melko epäileväisesti. Koiristakin otettiin siis "vain" potrettikuvat päästä.

Mutta nyt näitä kuvia olkaa hyvät!

Tästä kuvasta tuli lempparini.

Lue lisää

Viimeisiä syksyn värejä valokuvissa

Kuten kerroin eilen, kävi Laura moikkaamassa Muulia viime viikon sunnuntaina ja otti meistä myös tosi kivoja kuvia! Muulin uusi padi ei olekaan vielä ollut mukana edustuskuvauksissa ja olin osannut jopa valita aamulla siihen sopivan hupparin päälleni!

Eikä tässä vielä kaikki, päätin ratsastaa tällä(kin) kuvauskerralla ilman turvaliiviä, koska Muuli tuntui ihan chilliltä, kun hain sen tarhasta ja varustin tallissa.

Ensin ratsastin pienen hetken kentällä ja totesin Muulin olevan jäykempi kuin kankikaikkonen. Se myös kyttäsi kentän pellonpuoleista pitkää sivua eikä todellakaan suostunut menemään kentän takaosaan. No, olin juuri oppinut, että on ihan ookoo aloittaa isolta ympyrältä ja laajentaa siitä sitten koko kentälle, joten en ottanut asiasta stressiä. Jotain hyvää sentään, ajoittain Muuli kulki hyvässä tahdissa ja vaikka se kyttäsi, se jatkoi silti melkein joka kerta halutussa askellajissa eteen. Se meni myös lätäköistä.

Padista kirjoitan kattavan testipostauksen myöhemmin, mutta siitä voin kertoa jo sen verran, että sen kanssa Muuli lopetti köyrypukittelut laukannostoissa eikä viuhdo hännällä muutenkaan enää niin paljon, kuin ennen. Kuten kuvistakin huomaa, satula ja padi kyllä nousevat selästä ylös ravatessa, mutta Muuli liikkuu paremmin, kuin aiemmin. Uusi padi on kokonaan villaa ja se on jämäkämpi, kuin edelliset. Aiemmin käytin edestä korottavia padeja, tässä on kummallakin puolella kolme taskua täytepaloille. Tähän mennessä olen käyttänyt padissa kaikkia täytepaloja, mutta pikkuhiljaa alan testata tositoimissa myös toisenlaisilla yhdistelmillä.

Muulin katse on tiukasti peltoa kohti

Nämä asiat kuulostavat varmasti useimmille teistä sellaisilta asioilta, jotka kuuluvat kolmivuotiaan juuri sisäänratsastetun hevosen päivärutiineihin, mutta en ota itse stressiä siitä, ettei Muuli ole kentällä automaatti. Saan syyttää siitä ihan vain itseäni, kun olen kesän jälkeen ratsastanut kentällä korkeintaan kahden viikon välein pienen hetken. Noin muuten olen kentällä vain noussut selkään ja suunnannut maastoon. Ei se siis ole Muulin syy, että kenttä ei työskentely-ympäristönä ole niin tuttu sen mielestä, kuin lähimaastot.

Sain Muulin jotenkuten kulkemaan ympyrällä riittävän hyvässä ravissa, joten suuntasimme lähimmän pellon peltotielle katsomaan, josko sieltä saisi pari syksykuvaa. Puissa on vielä jonkin verran lehtiä, nurmikko on edelleen vihreä ja erilaiset ruskean sävyt peittävät peltoja. Kuvista tulikin todella kivat siihen nähden, että päivä oli syksyisen harmaa ja ilma oli todella masentava (myöhemmin sunnuntaina alkoikin sadella vettä).

Kiitos Lauralle näistä kaikista ihanista kuvista! Lauraa voi seurata somessa Instassa, @laepinhevoset.

Toki otettiin yhteiskuvat myös Laurasta ja Muulista

Ps naiset, kävin Triplassa avajaisviikonloppuna ja Björn Borgin liikkeestä ostin liukasta kangasta olevat minishortsimalliset alushoudut ratsastusta ajatellen. Nämä toimivat kuin unelma, eli tuntuivat kuin toiselta iholta. Suosittelen!

Lue lisää

Vaikka välillä tekee mieli poistaa kaikki somekanavat, on siitä paljon hyötyäkin

Moni hevospuolen somettaja miettii varmasti joskus, että olisi vain helpompaa poistaa kaikki somekanavat ja jatkaa harrastelua anonyymisti omassa kuplassaan. Kuitenkin kaikki se hyvä palaute ja positiivinen vuorovaikutus saa jatkamaan vuodesta toiseen, kunnes tulee taas jotakin shittiä niskaan joko somessa tai oikeassa elämässä. Silloin sitä miettii, että onko tämä kaikki sen arvoista.

Viime viikolla yksi tapaus kuitenkin osoitti, että ei tämä homma turhaa ole ollut. Laura, eli somessa tutummin Laeppi, joutui viemään hevosensa Ompun klinikalle Viikkiin. Hän kysyi somekanavillaan, josko joku voisi majoittaa hänet ainakin yhdeksi yöksi pk-seudulla, koska hän asuu Varkaudessa, eli päivittäisissä Viikin visiiteissä ei olisi mitään järkeä ajallisesti eikä rahallisesti. Ompun tiedettiin jäävän klinikalle ainakin viikoksi, koska vaikka ähkyleikkausta ei tarvitsisi tehdä, siltä poistettaisiin hiekkaa.

Huomattuani Lauran somepäivityksen asumuksen etsinnästä, tarjosin heti omaa asuntoani. Itse olin viikonlopun muualla, joten asuntoni olisi joka tapauksessa tyhjänä. Illalla annoin avaimen ja paransimme maailmaa puolen tunnin ajan skumppapullon äärellä. Lauran tapasin livenä ensimmäistä kertaa juurikin viime viikon perjantaina, mutta hevosihmisten, ja varsinkin hevossomeihmisten yhteisö on niin tiivis, etten epäröinyt hetkeäkään. Ja olin tietenkin myös iloinen, että Laura otti tarjouksen vastaan ja majoittui juuri minun asuntooni. Hän kertoikin, että tällaisissa kriisitilanteissa on helpompaa olla yksikseen kuin kaverin sohvalla, koska on mahdollista valvoa, nukkua ja itkeä tarpeen mukaan.

Toisen kerran tapasimme livenä sunnuntaina, kun Laura tuli katsomaan muulia tallille ja nappasi meistä samalla tosi kivoja kuvia! Niitä julkaisen enemmän seuraavassa postauksessa.

Laura on ehkä tuttu pidempään hevosblogeja lukeneille Arjen Ninjailua-blogista, mutta nykyään hän päivittelee hevostensa kuulumisista Instagramiin @laepinhevoset-tilille. Alla on ei-niin-iloinen päivitys Ompun ähkyyn liittyen.

View this post on Instagram

Pari aika pitkää päivää tän elukan kanssa taas ❤ Tänään onneks alko korvat jo törröttää vähän kerrallaan 🤩 Kiitos @jasminlempinen klinikkapäivän seurasta ❤ Ihanaa huomata kuin mukavia ja auttavaisia ihmisiä tässä maailmassa onkaan 😊 P.S. Kirjoitan Ompusta ja sen tilanteesta kunhan minullekin selviää enemmän. Se on Viikin hevossairaalassa hoidossa nyt kuitenkin vielä monta päivää, eikä vielä oikein tiedetä paraneeko se vai ei. Pidetäänhän siis kaikki peukkuja Ompulle ❤👍

A post shared by Laura Malava (@laepinhevoset) on Oct 18, 2019 at 12:12pm PDT

Itsekin koen, että somemaailma antaa paljon enemmän kuin ottaa. Itse en ole saanut shitiä niskaan enää pitkään aikaan. Se johtuu luultavasti siitä, ettei Muulin kanssa ole enää ollut mitään sen suurempaa draamaa, koska juurikin hevosten ja muulien "ongelmakäytös" ja erilaiset ratkaisut herättävät eniten keskustelua. Harvalla on taito kommentoida rakentavasti ja asiallisesti silloin, kun toisen koulutusmetodit eivät ole omien kanssa linjassa. Onneksi näitä ongelmia ei minulla enää ole ja olen saanut iloisena jakaa onnistumisen hetkiä Muulin kanssa ja saanut mahtavaa vuorovaikutusta aikaiseksi! Nykyään tosin enemmän Instan puolella, kuin täällä blogissa.

Kuulostan muuten nyt varmasti ihan samalta, kuin kaikki muutkin bloggaajat, joiden blogi on vahingossa jäänyt päivittämättä, mutta nyt skarppaan. Minulla on taas asiaa ja pari postausta luonnoksissa odottelemassa valmistumista. Elämä tuntuu tasoittuneen sen verran riittävästi, että Muuliprojekti on yhä useammin ajatuksissa. Se kertoo siitä, ettei energiaa mene enää pakollisiin hommiin ja uuden oman elämän järjestelyyn. Muulin kanssa olemme koko syksyn lähinnä rentoutuneet maastossa ilman minkään valtakunnan tavoitteita. Silti se on edistynyt, pääsen sen kanssa yksin maastoon, mukana kävelevä ihminen ei ole kauhistus, sillä on päässyt ratsastamaan myös melko vieras ihminen ilman mitään ongelmia ja olemme menneet myös pari kertaa ihan pimeässä! Se on asia, josta en edes haaveillut vielä viime talvena ja siksi en pimeän tultua tehnytkään Muulin kanssa juuri mitään.

Lue lisää