Läheisellä tallilla järjestettiin sunnuntaina irtohypytystä, johon olivat tervetulleita myös tallin ulkopuoliset hyppijät. Meidän tallilta osallistuivat ensin viiden jälkeen kaksi varsaa, tallinomistajan vuotias suokkivarsa ja sen kaveri, kaksivuotias ponivarsa. Muulin vuoro oli kahdeksan jälkeen.
Olin ilmoittautunut mukaan Facebookin kautta ja kerroin tulevani Muuli-nimisen yksilön kanssa, sen muuliutta mitenkään erityisesti korostamatta. Irtohypytyksen järjestäjät olivatkin ihmeissään kun sisään asteli ihan oikea muuli.
Metsäniityn talli on melko lähellä meidän tallia. Ajoaika oli trailerin kanssa haasteellisissa keliolosuhteissa 15 minuuttua. Muuli lastautui kotona tosi kivasti stepistä, silta oli siis taitettu sivuun ja pian olimmekin jo perillä kohteessa. Odoteltiin hetki, että edellinen saa hypytykset hoidettua ja sitten mentiin.
Olin aika rohkeasti lastannut ja varustanut Muulin vain normaalilla riimulla, yleensä talutan sitä vieraissa paikoissa naruriimusta, mutta näin lyhyen reissun ajaksi riimujen vaihto tuntui ajatuksena tosi työläältä eikä meillä mitään ongelmaa ollutkaan.
Tallinomistaja tutustutti Muulia puomeihin samalla, kun asensin taustalla GoPro:ta kuvaamaan kujaa. Reissuhan menisi ihan hukkaan jos se jäisi dokumentoimatta!
Olimme Muulin kanssa ensimmäistä kertaa tällä tallilla ja illalla kahdeksan jälkeen oli jo tosi pimeää ja olisi voinut olla pelottavaakin. Muuli ei kuitenkaan hörhöillyt mitään omiaan eikä maneesissa hätkähtänyt yhtään katolta putoavaa lunta. Muulille maneesit ei ole koskaan ollut ongelma, tässä maneesissa oli lisäksi ihanat isot peilit, joista se mielellään katseli komeaa muulia.
Sitten asiaan! Muuli ei ole tottunut siihen, että se otetaan kujan päässä kiinni ja talutetaan taas alkuun. Meillähän ei ole mitään asiaa virallisiin Kyvyt esiin-tilaisuuksiin, joten olen alusta asti irtohypyttänyt juoksuttamalla koko maneesin tai kentän ympäri ja ohjaamalla Muulin ränniin. Se tajuaa homman hyvin ja nyt oli kätevää, kun paikalla oli riittävästi ihmisiä pitämässä Muulin liikkeellä ja nostelemassa esteitä aina välissä. Muulia sai siis ihan toppuutella, ettei se pamauta heti uudestaan kujaan, kun esteiden nosto on vielä kesken. Samalla se sai pienen hengähdystauon.
Korkeimmillaan viimeinen okseri oli n 90 cm. Se taitaa olla korkeimmillaan tässä kuvassa.
Esteitä korotettiin ja Muuli näytti hyppäävän (suora lainaus) "jopa paremmin kuin jotkut estehevoset". Tämä oli hunajaa korvilleni. Muuli ei hyppää selättömänä pää pystyssä tasajalkaa, vaan sillä on ihan ajatusta tässä. Ja mikä vielä parempaa, se on muuliksi erinomainen hyppääjä, koska muulit perivät jotain liikkeestään myös isäaasiltaan ja aasit hyppäävät harvemmin (ainakaan luonnostaan) näin sujuvasti ja mielellään. Kokematon aasi tai muuli pysähtyy herkästi esteen eteen ja loikkaa sitten, niin Muulikin teki kun sitä vajaat kolme vuotta sitten ensimmäisiä kertoja irtohypytettiin. Upotan näitä vanhoja videoita postauksen loppuun, niin voitte verrata sen hyppytaitoja.
Tässä on video hypytyspäivältä.
Kotimatkalle Muuli lastautui ihan hyvin, jälleen stepin kautta. Koko reissuun meni aikaa vain tunti ja vartti ja kotona Muuli sai karsinassaan iltaruuan ja nukkumaan. Reissu oli tosi kiva ja pikainen ja iso kiitos kuuluu tallinomistajalle, joka kuskasi myös Muulin. En olisi omalla (vaikka onkin neliveto) autolla päässyt trailerin kanssa pihaa edemmäs.
Metsäniityssä on kuulemma irtohypytystä tulossa myös tulevaisuudessa, yritämme päästä paikalle! Vaikka Muulista ei mitään Kyvyt esiin-finalistia koskaan tulekaan, ovat tällaiset visiitit vieraissa paikoissa erittäin hyvää siedätystä. Samassa tulee lastausta, matkustusta, uusi paikka ja kivaa tekemistä. Ainakin minun silmiini Muuli ihan nauttii irtohypytyksestä eikä tee sitä pakosta, vaikka toki se tarvittaessa saakin vauhtia juoksuttajan toimesta.
Tästä kuvasta näkee hyvin mäkivöiden kuluttaman karvan. Vaikka mäkivöissä on pehmuste, ei se auta kun se kuitenkin osuu karvaa ja liikkuu siinä vaikkei mitenkään napakasti olekaan, eikä kuulukaan olla. Onneksi kevät on ihan nurkan takana ja kesäkarvaa mäkivyöt eivät kuluta. Mittasin muuten Muulin säkäkorkeuden viikko sitten ja sain edelleen tulokseksi 143 cm, eli saman säkäkorkeuden, joka sillä oli Suomeen saapuessaan. Toivoin, että se olisi saanut muutaman sentin lisää mutta toiveen tasolle se jäi. Takakorkeus oli 146 cm.
Tässä videoita ensimmäisiltä irtohypytyskerroilta vajaan kolmen vuoden takaa. Muuli oli tuolloin juuri täyttänyt kolme vuotta.
3.4.2016
10.4.2016
23.5.2016. Tämä oli ehkä viides irtohypytyskerta tämän kevään aikana. Sitten muutettiin pois maneesitallilta ja kujan rakentaminen tuntui niin kovin työläältä, että irtohypytys pääsi unohtumaan.
19.4.2017 löytyi tällainen pätkä, jossa tosin juoksutan Muulia. Tässä välissä olen irtohypyttänyt Muulia muistaakseni vain pari kertaa eikä niiltä kerroilta ole videoita.
28.9.2018 olimme Muulin kanssa vierailemassa vanhalla tallillamme ja irtohypytys kuului ohjelmaan. Videoita ei tullut otettua, mutta tässä on pari kuvaa.
Kuvia siltä kerralta kyllä tuli. Näiden kuvaaja on Emmi Jormanainen. Hän kuvasi myös Instagramiin laittamani videon.
Kylläpä Muuli on komea lyhyessä ja kiiltävässä kesäkarvassaan! Nyt talvella se näyttää tosi paksulta ja epäsiistiltä.
Facebookissa oli eräässä ryhmässä juuri hyvä keskustelu ratsastajien parhaista vinkeistä talvikauteen! Minäkin olen viimein huomannut, että paskakeli on vain pukeutumiskysymys ja tässä tulevatkin omat must-have tuotteet talviaikaan.
Kyllä täällä tarkenee
Kylmässä jäätyy aina ensin ääriraajat, eli sormet, varpaat ja pää. Kun ihmisen lämmöstä valtaosa haihtuu tietääkseni pään kautta, on pipo tärkeä. Ostin Chia de Gracian pipon itselleni Hihssistä syksyllä ja se on ollut loistava tallipipo! Se on napakka ja pysyy hyvin päässä, kivan näköinen ja siinä on vähän blingiä. Tupsu on tekoturkista. Juuri tämä pipo ei sinua varmaankaan tee uudeksi ihmiseksi, mutta suosittelen satsaamaan napakkaan ja lämpimään pipoon. Mikään ei ole sen ärsyttävämpää kuin oikoa silmille tai takaraivolle valuvaa pipoa jatkuvasti.
Alla olevassa kuvassa on myös toinen suosikkituotteeni, nimittäin merinovillainen aluspaita. Minulla on yhteensä kolme tällaista pitkähihaista ohutta merinovillapaitaa ja ovat kyllä joka euron arvoiset! Merinovilla ei ala heti haista hielle kuten muovista valmistetut tekniset alusvaatteet, joten sitä ei tarvitse joka kerta pestä. Se lämmittää todella hyvin ja olen koko talven selvinnyt yhdistelmällä merinovillapaita + Mountain Horsen sininen toppatakki. Tallissa sisällä voin heittää takin naulaan Muulia varustaessani, niin hyvin ohutkin merinovilla lämmittää. Sama merinovillapaita on myös blogini otsikkokuvassa.
Ratsastaessa pipo on harvoin päässä (minulla ei koskaan), joten siinä on vaarana, että korvat palelevat. Ostin jo muutama vuosi sitten kokoelman ruotsalaisia Earbagseja, jotka ovat kankaisia korvanlämmittimiä ja ne naksautetaan korvalehden ympärille. Nämä eivät varmasti sovi kaikkien korviin ja joillekin nämä tekevät jopa kipeää, mutta itse pystyn näitä käyttämään. Ovat todella kätevät myös kaupunkiolosuhteissa, jos on laittanut tukan niin kivasti, ettei pipoa voi kuvitellakaan käyttävänsä. Korvat suojaamalla pää tuntuu heti paljon lämpimämmältä. Ja näitä saa valmistajan verkkokaupasta kaikissa eri kuoseissa!
Nämä mustat minulla on tallikaapissa. Lisäksi olen ostanut samanlaiset beiget ja punaiset heppakuvioiset kaupunkikäyttöön. Vinkkinä vielä, että jos ostat Knitted-mallistosta esimerkiksi nuo hevoskuvioiset, ota kokoa isompi. Minulla on niistä S, mutta ne ovat niin "topatut", että tuntuvat hieman pieniltä ja sen takia ne on hieman haastavaa naksauttaa korvaan.
Kun pää ja korvat on suojattu, on aika siirtyä käsiin. Pystyn itse ratsastamaan nollakeleihin asti kevyillä talvihanskoilla, mutta sen jälkeen olen tarvinnut rukkaset. Topparukkasissa tai niissä keltaisissa on kuitenkin tosi tönkköä ratsastaa, joten tilasin työkaveriltani reilu vuosi sitten neulotut kolmensormen tumput kahdessa eri paksuudessa. Käytän näitä vanhojen kolmensormenrukkasten kuorien sisällä, villatumput pelkästään ovat liukkaat ja alttiit hajoamaan pikkusormen ja nimettömän välistä. Eivätkä ne yksistään pidä myöskään kylmää tai tuulta niin hyvin.
Esittelin lapaset jo tässä postauksessa ja jos haluat tilata samanlaiset, niin työkaverini tekee näitä edelelleen. Yhteystiedot löytyvät postauksesta.
Kuvassa vasemmalla kuorirukkanen, keskellä tavallinen lapanen ja oikealla extrapaksu. Tänä talvena olen vain kerran käyttänyt ekstrapaksuja ja silloinkin käteni hikoili kovasti. Hikoilu ei kuitenkaan villatumpussa haittaa, koska villa lämmittää silti. Fleexevuorisessa hanskassa hikoillut sormi jäätyy pian kalikaksi.
Kenkäpuolella luotan Kuomiin ja niillä pääosin myös ratsastan. Onnistuin kuitenkin muutama vuosi sitten bongaamaan alelaarista myös kuvan Mountain Horsen talvirasastussaappaat, jotka ovat olleet paras ostos ikinä. Minä tarkenen näillä suunnilleen -10 asteeseen asti, jos ratsastan vain kentällä, jos taas pidän kenkiä pidemmän aikaa jalassa, on pakkasraja siinä -5 asteen tienoilla. Maastoon valitsen aina Kuomat. Kengät kulkevat mukanani aina auton takakontissa.
Kirjoitin talven kenkävalinnoista tässä postauksessa suunnilleen vuosi sitten. Vertailin postauksessa Kontioiden, Kuomien ja Sorellien talviolosuhteita. Tänä talvena Sorellit ovat jääneet kokonaan käyttämättä, kelit ovat vaatineet enimmäkseen Kuomia.
Kengät eivät kuitenkaan pelasta jäätikkökeleiltä, joiden aikana luotan irrotettaviin liukuesteisiin. Ostin itselleni ihan uudet täksi talveksi Puuilosta ja olen ollut todella tyytyväinen. Nämä on helppo pukea ja riisua rukkaset käsissä, koska mitään solkivirityksiä ei ole. Nämä olivat astetta kalliimmat, noin 17 euroa pari, mutta ovat hintansa arvoidet ja luulen, että tulevat kestämään monta vuotta.
Housupuolella luotan Puuilosta ostamiini Covalliero-topparatsastushousuihin ja alle puen joko tavalliset pitkät kalsarit tai merinovillaiset. Ei ole vielä ollut sellaista pakkasta, että olisin näissä palellut. Toppahousujen rinnalle valmistin myös itselleni ratsastushameen jokin aika sitten ja olen päässyt testailemaan sitä nyt vaihtelevissa sääolosuhteissa. Hame toimii yllättävän hyvin jopa -10 asteessa ohuiden softshell-ratsastushousujen kanssa, vain tarhaa siivotessa meinasi tulla reisille vilu. Jos et huomannut sueprsuosiota saavuttanutta postausta hameen teosta, katso se tästä. Ja jos et itse halua ommella, on postauksessa linkkejä valmistajien verkkokauppoihin. Niistä löytyy varmasti hyvä hame jokaiselle!
Topparatsarit tässä kuvassa. Kuva: Tiina Lepojärvi
Kerroinkin jo länkikurssipostauksessa, että Muuli otti hatkat ja oma polveni vääntyi siinä tilanteessa jotenkin. No se ei jäänyt yhteen kertaan, vaan vääntyi viikon välein yhteensä kolmesti, viimeisimmän kerran sinä päivänä, kun Muuli sai kengät alleen. Yrittikö kohtalo kertoa minulle jotain?
Tuon jälkeen polveni oli todella kipeä vaikkakaan ei kovin turvonnut, joten hakeuduin lääkäriin, jolta sain lähetteen magneettikuvaukseen. En olekaan sellaisessa koskaan aiemmin ollut, mutta pelkäsin etukäteen, että joudun sinne putkeen kokonaan. Ahdistun kovasti ahtaista paikoista. Onneksi minut rullattiin sisään vain rintaa myöten ja kuulokkeisiin sai toivoa mieleistään radiokanavaa. Kuuntelin siinä muistoja Matti Nykäsestä.
Magneettikuvauksen lausunnon ja kuvat sain mukaani ja lausunto oli surullista luettavaa. Kun olin googlannut kaikki lyhenteet, alkoi tilanne valjeta todenteolla. Eturistiside näytti olevan yläosastaan poikki ja uloin tukiside oli revennyt. Lisäksi siinä oli paljon muutakin, mikä ei minulle oikein auennut.
Lääkäri soitti myöhemmin samana päivänä ja selitti tilanteen ymmärrettävästi. Tilanne oli vitun SOS ja hän suositteli leikkausta mahdollisimman nopeasti, koska ristiside ei itsestään parane ja jokainen "muljahtaminen" rikkoo paikkoja lisää.
Leikkausaika varattiin siis nopeasti ja se on ensi viikon tiistaina. Kysyin tietenkin heti oleellisimman kysymyksen, milloin voisin taas ratsastaa, ja vastaus oli että ehkä 6 viikon päästä. Kolme ensimmäistä viikkoa on sairaslomaa ja sinä aikana ei välttämättä pysty edes ajamaan autoa. Vaikka minulla on automaattivaihteinen auto, ei se paljoa auta kun juuri oikea jalka on operoitavana.
Hienoa hei!
Oman sairaslomani pystyn töiden puolesta järjestelemään oikein hyvin, helmikuu on oppilaitosmaailmassa aika rauhallista aikaa ja seuraava pitkä toiminimilomitus oli sovittu vasta huhtikuun puoliväliin, mutta entäs Muuli, jolla on sentään tuliterät hokkikengät alla?
Jos en tosiaan pysty ajamaan autoa, miten voisin riskeerata itseäni edes juoksuttamalla Muulia? En todellakaan voi. Antaisinko Muulin vain olla ja möllöttää? Lähettäisinkö sen jollekin ravimiehelle oppimaan tavoille? Vai tulisiko joku kotitallille ratsastamaan ja juoksuttamaan?
Viimeinen vaihtoehto oli helpointa toteuttaa ja kaverini Tiina (joka kävi loppuvuodesta Muulia juoksuttamassakin) lupautui hoitamaan ratsastuspuolta! Tiina on tosi taitava ratsastaja ja odotan oikeastaan jo innolla ett' pääsen Tiinan jäljiltä laskemaan perseeni taas satulaan.
Hyvä onneni ei päättynyt tähän. Muulin sunnuntaihoitaja Sonjakin lupasi osallistua liikutustalkoisiin ja harkitsee jopa tunnille osallistumista, hienoa!!
Eikä tässä vielä kaikki. Tänään tunnilla puhuin opettajamme Saaran Muulin selkään. Hän on vedonnut "liukastumisvaaraan", mutta nyt Muulilla on hokkikengät joten tekosyyt veks. Saaran oli siis jokatapauksessa tarkoitus ratsautua keväämmällä ja viedä Muulia ratsastuksellisesti eteenpäin. Tänään vielä ratsastin tunnilla itse, mutta viikon päästä Saara on puikoissa.
Tilanne on siis Muulin ja minun kannalta ihan mainio! Muuli saa tehokuurin ratsastusta ja käsittelyä eri ihmisten toimesta. Se on juuri sitä, mitä se tarvitsee tähän hetkeen. Muuli on edelleen erittäin epäileväinen jos vieras ihminen lähestyy sitä. Muuli on tosin epäileväinen silloinkin, kun ihan tuttu ihminen lähestyy sitä.
Olen ihaillut villaisia ratsastushameita jo parin vuoden ajan. Näytti siltä, että "kaikilla" oli sellainen, joko ostettu tai itse tehty. Päätin siis hankkia sellaisen itsekin.
Tässä postauksessa kerron hameprosessista, mutta ihan tähän alkuun haluan sanoa että "kaavani" perustuu kuvissa näkemiini hameisiin sekä kellohameeseen. Se ei ole missään mielessä alkuperäinen yhtään mihinkän eikä sitä ole kopioitu yhtään mistään. En valmista hameita rahasta enkä ole hyötynyt tämän postauksen kirjoittamisesta mitenkään. Jos kässätaitosi ovat yhtä surkeat, kuin minulla, löydät postauksen lopusta laajan linkkilistan hamevalmistajiin! Tutustu sivuihin ja tilaa oma dream-come-true!
Vuoden ajan suunnittelin hameen tekemistä ja viimein tänä talvena tartuin tuumasta toimeen ja kävin hakemassa Varustelekasta materiaalia, eli villakangasta. Villakangas löytyi Yhdysvaltojen armeijan ylijäämähuovan muodosta, joka asetti rajoituksia hameen koolle, mutta minun kokoiselleni käyttäjälle hameesta tuli silti ihan soiva peli. Huopien koko vaihtelee ilmeisesti hieman, mutta näiden keskiarvokoko on 210 x 165 cm ja väreissä oli erilaisia harmaita. Vaihtoehtoisina kankaina oli vihreää huopaa ja vaaleaa katastrofihuopaa, joka oli selkeästi ohuempaa. Ei valitsemani huopa mitään hevosen enkkufiltin paksuista ole, mutta melko jämäkkää silti.
Koska rättikässässä olin enemmänkin tekijä enkä suunnittelija, syntyi tämäkin hame yhdessä hujauksessa ilman kaavoitusta. Helmaa leikkasin lähinnä fiilispohjalta. Onneksi materiaalien hinta ei tulisi viemään minua vararikkoon.
Edelleen rättikässänumeroni takia en osaa hienoja ompelutermejä. Jos siis tajuat jotain ompelemisesta, ole hyvä ja klikkaa itsesi pois tältä sivulta. Tämä teksti aiheuttaa sinulle luultavasti aivohalvauksen.
Kaikki postauksen kuvat otti siskoni Katri Tähkänen
Sitten hameeseen.
Hame on mallia kellohame ja sitä varten kankaasta leikataan puoliympyrän mallinen pala, josta leikataan vielä vyötäröosuus pois. Varustelekan huovan lyhyyden takia oma hameeni on puolisoikio eikä pyoliympyrä. Jouduin kankaan kapeuden takia tekemään hameen etuosasta lyhyemmän, kuin mitä olisin halunnut, mutta myöhemmin testausten aikana totesin, että pituus on juuri sopiva.
Ensin leikkasin puolisoikion ja tein siitä niin suuren, kuin mahdollista. Helman pituudeksi olin laskenut 80 cm, mutta leikkasin tietenkin 10 cm ekstraa. Koska kangas oli tosiaan liian kapea, lyheni helman pituus hameen etuosasta 60 senttiin.
Vyötäröä varten leikkasin omastani pois kuvassa näkyvän palan, eli aukon leveys on 100 cm ja syvyys 40 cm. Tällä mitalla arvelin, että hame on sopiva itselleni. Sen jälkeen leikkasin vyötärökaistaleen vinosti kankaasta niin, että sen sai käännettyä kaksinkerroin. Vinosti leikkaamalla se ei veny käytössä niin helposti.
Vyötärönympärys on minulla noin 75 cm ja tarrakiinnityksen takia hame menee vielä 30 cm päällekäin edestä, joten vyötärökaistaleen pituus pitäisi olla noin 95 cm. Otin siihenkin ekstraa ja leikkasin tästä palasta 105 cm pitkän. Helpompi näitä on nimittäin pienentää kuin suurentaa.
Halusin hameeseen isot laskokset ja kun mallasin leikkaamaani puoliympyrää vyötärökaistaleeseen totesin, että voin pituudesta hukata 30 cm laskoksiin. Tämä oli aikaavievin osuus, koska halusin, että laskokset ovat symmetriset (samoissa kohdissa keskihalkaisijan kummallakin puolella) ja että hame laskeutuu niiden ansiosta nätisti. Jouduin siis ottamaan nuppineulat avukseni ja taittelemaan laskokset peräti kahteen kertaan ennen kun olin tyytyväinen niihin. Sovittelin kello-osaa itseni päälle koko ajan, etten tule käyttäneeksi vyötäröstä liikaa tai liian vähän laskoksiin. Kun laskokset olivat keskellä ja hameesta jäi edelleen 30 cm päällekäin, ompelin hameen vyötäröreunan kanttinauhan avulla kiinni. Kanttinauhan ajattelin tukevoittavan työtäröä kivasti ja estää vyötärön venymistä.
Tämän jälkeen mallasin vyötärökaistaleen nuppineulojen avulla hameen vyötärölle ja KESKELTÄ lähtien ompelin sen kiinni. Ompelin siis ensin keskeltä toiseen reunaan ja sitten keskeltä toiseen reunaan. Näin sain vyötärökaistaleen leveimmän osan (11 cm) varmasti keskelle takaosaa, eli keskelle laskoksia). En välttämättä onnistunut tässä kovin hyvin, joten kuvia ei kannata turhan paljon zoomailla.
Ensimmäisellä ompelukerralla ompelin vyötärökaistaleen hameen "nurjalle puolelle" eli mahaa vasten.
Sitten taitoin vyötärön kaksinkerroin niin, että se tuli myös hameen etupuolelle ja kiinnitin sen nätisti nuppineuloilla (vihaan nuppineuloja ja käytän niitä vain äärimmäisessä hädässä, tämä oli sellainen). Taittelin kankaan reunan nätisti sisään ja aloin ruksuttaa koneella vyötärökaistaletta myös etupuolelta kiinni.
Ompelukone meinasi huutaa jumalalta apua siinä kohtaa, kun laskosten kohdalla kangasta oli kuusinkerroin, mutta kädellä auttamalla Husky selvisi voittajana.
Olin tyytyväinen tuotteeseen, mutta se ei ollut vielä valmis. Mallasin hametta taas päälleni ja merkkasin tarranauhojen paikat. Niitä jouduin hieman kaventamaan, leveyttä jäi noin 2 cm. Tässä kohtaa totesin, että oli muuten hyvä ottaa ekstraa kaikkiin mittoihin, en nimittäin saisi hametta kaksinkerroin kuin 20 cm osalta, kun 30 cm oli ajatuksena. Askartelin vyötärökaistaleeseen pienen jatkopalan näkymättömiin (näkyy alla olevassa kuvassa) ja sain tarroista hieman pidemmät. Tarraosuutta tuli omaan hameeseeni 25 cm.
Tässä kohtaa hame oli ommeltu, mutta katsoin vielä helmaa, jolle en ollut tehnyt mitään.. Antaisinko olla, hankkisinko siihen kivan nauhan vai taittaisinko nurjalle puolelle ja ompelisin? Päätin ommella. Yhtään nuppineulaa käyttämättä aloin ruksuttaa hametta sentti kerrallaan ja ompelin helman. Eihän se kaunis ole mutta onneksi tallikäytössä ei haittaa. Jotain sille kuitenkin oli tehtävä, tai kangas olisi varmasti alkanut rispaantua jossain vaiheessa. Villakankaan ei pitäisi rispaantua, mutta olisi se jäänyt huolittelemattoman näköiseksi ilman viimeistä vaivannäköäni.
Tässä loppuvaiheessa pyöristin muuten vielä kankaan kulmat edestä keskeltä. Ilman pyöristystä, näkyisi hameen edellinen olomuoto vilttinä liian selvästi.
Valmis hame lattialle levitettynä
Hameen suunnitteluun ja ompeluun meni aikaa noin kolme tuntia. En tiedä, olisinko saanut tästä rättikässänmaikalta muuta kuin silmien pyörittelyä, mutta tallikäytössä tämä ajaa asiansa oikein hyvin!
...Ps. Jos joku tietää, miten tästä Varustelekan huovasta saa ummehtuneen hajun pois niin vinkkejä otetaan vastaan! Ainakaan tavallisella pyykinpesuaineella villaohjelmassa pestynä haju ei lähtenyt mihinkään.
Toimii myös viittana
YouTubesta löytyy vielä video, jossa Hanna Engström kertoo hyvin selkeästi, miten hameeseen voi tehdä itselleen kaavan. mitatkin tulevat näin oikein eikä mittoja tarvitse tehdä sen mukaan, minkä kokoinen villaviltti sattuu olemaan käytettävissä.
Ompelu ei kiinnosta? Täältä voit ostaa valmiin hameen.
Jos et innostunut ompelemisesta, mutta ratsastushame kiinnostaa, on tässä linkkejä sellaisen hankintaan. Osa hameista toimi inspiraationa myös omalle hameelleni.
Klesarven on norjalainen viikinkiaiheista inspiraatiota saava ompelija, jolla on ihania villaisia ratsastushameita kivoissa väreissä! Hameet ovat hieman lyhyempiä, kuin millaista itse haen, mutta kangasta näyttää olevan ihanan paljon! Laskoksia hameissa ei ole käytetty. Hame on luultavasti leikattu ylikelloksi (en ole varma, onko tämä oikea termi) ja kiinnitys on nauhalla, ei siis tarralla. Mietin omankin hameen kohdalle tuota nauhaa, mutta kankaan vähyyden takia valitsin siihen tarrakiinnityksen.
Arctic Horse Gear valmistaa hameitaan Alaskassa ja tälläkin hetkellä kuolaanheidän valikoimistaan vahakankaista pitkää hametta! Villahame heillä on vyötäröllä vyöllä ja aukeaa edestä vetoketjulla, kyseessä ei siis ole kietaisuhame, mutta helmaa on yhtä paljon. Mietin itsekin vetoketjun käyttöä, mutta jos haluan saada hameen nopeasti päälle ja pois, jopa selässä, niin vyö on paljon hitaampi laittaa kuin tarra/nauha. Vuonna 2020 yritys ei kuitenkaan valmista hameita johtuen mm koronatilanteesta.
Coz by Cozmei on suomessa hameita valmistava yritys, jonka valmistamia villahameita Suomessa näkeekin varmasti eniten. Hameita saa sekä takaa umpinaisina että takahalkiolla (takahalkio on myös mahdollista sulkea). Malliltaan hame on kellohame ja sen kiinnitys on tarranauhala vyötärölle. Classic-mallissa on myös pienet laskokset takana.
Elvira R handmade valmistaa hameita Pohjois-Suomessa upean värisistä villakankaista! Hän myy sekä valmiita hameita että mittatilaushameita. Hameisiin on antanut inspiraatiota tv-sarja Outlander. Hameet ovat muista hieman poiketen tasapituisia ja takana on reilusti laskoksia.
Hevoskoutsi Maarit Holma ompelee hameita villasta ja myös sadetta pitävästä kankaasta! Hameet tehdään siis käsityönä Suomessa ja värivalikoimaa on runsaasti. Hameista saa ison plussan helman heijastinnauha!
Horse Related Gifts on unkarilainen nyrkkipaja, joka ei valmista villahameita vaan toppahameita ja vedenpitäviä hameita. Malli on kuitenkin hyvin sama kuin omassani, eli kiinnitys on tarralla ja hame on kietaisuhame. Värit ovat heillä aivan ihania! Vyötärökaistale on suora ja laskoksia ei ole, eikä niitä toppakankaaseen varmaan kovin helposti saisikaan. Tämä kauppa sijaitsee Etsyssä.
Uhip kaipaa myös maininnan ja tämä ruotsalainen yritys valmistaa mm tosi suosittua ratsastushametta. Malliltaan hame on hieman polvien yli ulottuva reidet lämmittävä hame, jossa on vetoketju sekä edessä että takana. Hame toimii tosi hyvin kesäratsareiden kanssa, koska hame suojaa reidet tosi hyvin polvesta ylöspäin.
MittenSoftpaws on suomalainen pieni hamepaja, jonka ratsastushameita voi ostaa hänen Etsykaupastaan. Hameissa näyttää olevan liukas vuori, joka suojaa villaa mutta saattaa toisaalta olla liukas hevosen takapuolen päälä? Hame on edestä ja takaa yhtä pitkä ja malliltaan näyttää kietaisuhameelta. Värivaihtoehdot ovat todella kivat!
DressmeupScotty on englantilainen Etsykauppa, jossa on myös kahta erilaista farkkuhametta. Pidempi niistä on farkkukankainen ja siinä on myös tasku (!!) puhelimelle tai pikkutavaralle.
Toraxacum on saksalainen Etsykauppa, joka kertoo monen muun tavoin saaneensa inspiraation ratsastushameeseensa Outlander-sarjasta. Hame on nauhalla kiinnitettävä kietaisuhame ja on edestä yhtä pitkä kuin takaakin. Kaupassa on myös paljon muuta keskiaikaishenkistä vaatetta!
Mittatilaushame! Googlaa netistä kuvia ratsastushameista, tee karkea suunnitelma omasta hameestasi, osta kangas ja mene paikkakuntasi ompelijan vastaanotolle! Minäkin teetin unelmieni hameen ompelijalla ja esittelin sen tässä postauksessa. Hame on tällöin täysin itselle tehty ja siinä on juuri ne ominaisuudet, joita kaipaat.
Oma hameeni on Klesarvenin ja Cozmein hameiden välimuoto pienillä lisäyksillä. Edestä lyhyt kuten Klesarvenin hame ja takaa pitkä kuten Cozmein hame. Rakastan takalaskoksia ja ne ovat omassa hameessani "syvemmät" kuin muissa hameissa. Vaikka valmistusvaiheessa harmittelin sitä, etten saanut etuosaan enempää pituutta, on tuo pituus osoittautunut ensimmäisissä testeissä (maastakäsin) erittäin hyväksi! Hametta ei siis tarvitse rappusissa huomioida mitenkään eikä se jää kengän alle. Jos kangas olisi ollut leveämpi, enkä sen takia olisi joutunut tekemään lyhyttä etuosaa, olisin leikannut kankaan ylikelloksi. Siten olisin voinut lisätä laskoksia vielä entisestään. Vyötärökaistaleeni on hieman kaareva ja kaksinkertaisesta kankaasta ommeltu.
Parannuksia?
Jos olisin vieläkin kätevämpi käsistäni, tekisin hameeseen vyötärölle pienen piilotaskun piilovetoketjulla. Olisi kiva saada puhelin turvallisesti vetoketjutaskuun ratsastuksen ajaksi. Jos tekisin hameen useammasta palasta niin, että hameeseen tulisi sivusauma, olisi tasku helppo ommella siihen. Toinen vaihtoehto olisi tehdä pienet laskokset myös sivuille, joihin tasku olisi helppo piilottaa. En kuitenkaan ole varma, olisiko hame sen jälkeen enää niin kivan näköinen.
Vyötärökaistaleen sisään ompelisin jatkossa vielä vahvikekankaan, jotta se pysyy ryhdissä runsaasta käytöstä huolimatta eikä lähde venymään mihinkään suuntaan.
Ps. Se Varustelekan villaviltin tunkkainen haju ei lähtenyt lumipesulla, soodapesulla tai millään muullakaan. Haju laimeni kyllä itsestään käytössä ja sekoittui hevosen tuoksuun.
Hame laskeutuu kivasti myös lännensatulaan, koska leveät laskokset menevät kivasti "pussille" isonkin takakaaren päälle eikä helma lyhene takaa sen takia. Helma menisi Muulin selässä vielä taaemmaskin, mutta mäkivöiden pörröinen pehmuste on edessä. Hame lämmitti yllättävän hyvin räntäsateessa ja kotona tuntui melkein kuivalta, vaikka altistui sateelle tunnin ajan. Hame pysyy edestä hyvin polvien/jalkojen alla, mitä enemmän hame on edestä päällekäin (omassani n 25 cm), sitä paremmin se tuntuu pysyvän jalkojen alla. Edestä näinkin lyhyt hame suojaa jalkoja ratsastuksessa aika alaalta! Jaloissani minulla oli Kuomat. Kuva: Pia Pitkäranta
Tammikuun tallivuokra 415e
Prikat ja lyöntimutterit Boa bootseihin 9,80e
Heller Legend raspi 29,90
Kaviokoukku 1,99e
Varustelekasta bootseihin remmejä 9 kpl 17,55e
Koulutus ja tunnit 30e
Flex Hoof Bootsin lähettäminen korjaukseen 5,90
Olkianalyysin teettäminen Seilabissa 36,58e (analyysin tulokset sain jo aikaa sitten, laskun vasta nyt)
Muulin kengitys edestä 100e
Uusi satulavyö 52,50e
Satulalaukku nuppiin 24,50e
Edellämainittujen varusteiden toimituskulut 8e
Putsit etukavioihin (kahdet erilaiset) 26,90e
Yhteensä: 758,62e
Tulot
0e
YHTEENSÄ -758,62
Mitä tähän nyt sanoisi. Toivottavasti tämä jää tämän vuoden kalleimmaksi kuukaudeksi.
Lisäksi osallistuin länkikurssille, jossa Muuli oli mukana. En kuitenkaan laske tätä muulimenoiksi koska Muulia ei viikonlopun aikana koulutettu.
Näillä oli tarkoitus painella menemään TÄYSII, mutta kun saman maaston aikana yksi Boa bootsi irtosi kahdesti, päätin, että Muuli kengitetään edestä. Bootsit olin ostanut jo aiemmin ja hokitkin olin saanut erään epäonnistuneen kengitystarvikekaupan yhteydessä. Ostin siis vain lyöntimutterit ja prikat.
Joudun jälleen tuottamaan pettymyksen, otsikko ei valitettavasti ole sarkasmia, vaan Muuli oli oikeasti tosi hienosti ekassa kengityksessään.
Muulin kengitti Riikka, joka on pari kertaa vuollutkin sen ja antanut minulle ohjeita jatkoa varten. Viimeksi Riikka katsoi kavioita kesällä, kun ne alkoivat olla huolestuttavan kierot. Riikka oikaisi niitä reilusti ja itse vielä sen jälkeen pari kertaa ja nyt vinous oli poissa. Kaviot siis kuluivat paljon nopeammin sisäsyrjältä ja kun en tilanteen vakavuutta ollut ajoissa huomannut, alkoi kavio kasvaa aika huonoon malliin.
Viimeisimmät kaviokuvat jo suoristetuista kavioista näet tästä postauksesta.
Riikka ei kai virallisesti ota uusia asiakkaita, mutta ystävällisesti suostui empimättä kengittämään Muulinkin. Näin hänet pari viikkoa sitten tallilla juuri silloin olin oikein erityisen kyllästynyt bootsipelleilyyn ja kysyin, jos hän voisi kengittää Muulinkin.
Tuolloin oli puhetta vain etupäästä, mutta eilen Riikka saapui tallille neljän kengän kanssa! Muuli kun oli niin kiltti, että sille laitettiin takapääkin!
Minua jännitti ihan tosi paljon koko kengitys etukäteen ja kädet täristen pyydystin Muulin tarhasta (lahjuksen kanssa, koska se on perseillyt) ja toin käytävälle. Muulia tuntui eniten huolestuttavan kengän takominen, mutta itse toimenpide ei enää ollut paha juttu.
Riikalla oli mukanaan 000-kengät, sen pienempiä ei ollut ja Muuli olisi kaivannut neljän nollan monot. Näillä kuitenkin mentiin ja Riikka sai ne taottia riittävän hyviksi. Ne jäivät kannoilta hieman pitkiksi ja ulkosyrjällä on vähän tyhjää. Kävin jo tekemässä lisähankintoja, eli Muuli saa kumiputsit etusiinsa ettei se vain polje kenkiä irti. Olisi tarkoitus saada nämä pysymään nyt ainakin kaksi kuukautta tai siihen, kun lunta ja jäätä riittää.
Ensin Riikka vuoli kaviot. Kysyin, että tehdäänkö vuolu eri tavalla kengityksen takia, ei tehdä. Sen jälkeen hän alkoi hakata kenkää kapeammaksi ja pidemmäksi Muulia varten. Se oli Muulista aika epäilyttävää.
Pian Muulin kavioon porautuivat ensimmäiset naulat, se on tottakai videolla. Muuli ei ollut tästä millänsäkään vaikken ehtinyt siedättää sitä kertaakaan vasaralla hakkaamiseen.
Kenkiin laitettiin tietenkin tilsakumit ja neljä hokkia jokaiseen. Kysyin, missä ovat vaaleanpunaiset tilsakumit, niin Riikka vastasi niiden olevan ihan shitilaatua. Hän oli sellaiset kerran erehtynyt tilaamaan ja ensimmäisen käyttökokemuksen jälkeen heitti toisenkin parin roskiin. Olivat kovettuneet pakkasessa eivätkä toimineet kuten tilsakumien kuuluu.
Hokilliset muotoiltu, takakengät vielä tehdasasetuksilla.
Etupään jälkeen Riikka alkoi muotoilla takasten kenkiä ja kysyin, että häh, laitetaanko sekin pää. Riikka meinasi että ajatteli laittaa kun Muuli oli lisäksi käyttäytynyt niin hyvin. Hymyilin naantalin aurinkona, ai että tästä tulee hyvä lopputalvi kun pitoa löytyy!
Muuli jaksoi tosi hyvin melkein koko ajan. Suunnilleen tunnin kohdalla se alkoi väännellä kaulaansa ja stepata. Se tuntui kyllästyvän tylsään hommaan eikä tallissakaan ollut muita hevosia sen kavereina. Onneksi siinä vaiheessa oli enää viimeistelyhommia, eli kengät olivat jo jaloissa. Toimituksen jälkeen Muuli tosin sonti käytävälle, eli ehkä se ei ollutkaan tympääntynyt vaan sillä oli vain shitihätä.
Kengäthän on tarkoitus pitää tosiaan vain pari kuukautta tai sen ajan, mitä ne nyt jaloissa pysyvät ja jäätikkökelejä riittää. Sen jälkeen Muuli on taas kengätön aina seuraaville liukkaille keleille asti. Jos olisin halunnut tänä talvena välttää bootsipelleilyt kokonaan, olisi Muuli pitänyt laittaa kenkään noin viikkoa ennen joulua eikä talvea olisi selvitty yksillä kengillä mitenkään. Näiden luulisi riittävän hyvin kevään jäätikköajat ja jos eivät riitä, olen jo henkisesti valmistautunut käyttämään bootseja sen ajan, mitä tarvitsee.
Valmis!
Koko 000 oli liian iso, mutta näillä mennään.
Toimenpiteen jälkeen vein Muulin takaisin tarhaan ja askartelin sen olkiverkon karsinassa hieman ylemmäs kääntäen sitä pohjasta kaksinkerroin. Muulin verkko on sellainen tosi iso, eli on karsinassa melkein maassa asti. Nyt, kun sillä on kengät, ajattelin nostaa sitä hieman jos se vähentäisi todennäköisyyttä jäädä siihen kiinni kengästä. Toisaalta, ei meidän kannata turhan paljon puuttua luonnonvalintaan.
Siinä heinäverkkoa askarrellessani mietin, kuinka ihan kohta laukataan pitkin teitä vailla mitään huolen häivää kunnes... Länkikurssin alkajaisiksi loukkaamani (kiitos Muuli) ja jo melkein parantunut polvi muljahti ilman ennakkovaroitusta ja petti alta. En ole koskaan tuntenut sen tason infernaalista kipua polvessani kuin mitä nyt tunsin. Nojasin heinäverkkoon ja itkin ja mietin, miten helvetissä pääsen tallilta kotiin ja että nytkö tässä on tosiaan mentävä lääkärille. Tallilla ei tietenkään ollut ketään muuta.
Sitten kipu laimenikin nopeasti, sain laitettua heinäverkon ja onnuin autolle. Onneksi olin siivonnut tarhan jo aiemmin.
Tätä kirjoittaessani odottelen vakuutusyhtiöltä korvauslupausta huomiseen magneettikuvaukseen ja hoitelen polveani kahden polvituen avulla. Hiphei!
Oikea eli kipeä polvi ei ole edes kerännyt nestettä juuri ollenkaan, mutta jaksaa silti muistuttaa olemassaolostaan jokaisella askeleella.
En oikeastaan pidä kylmästä, talvesta tai lumesta. Mutta kun vertaan tämän vuoden kuvia vuoden takaisiin, otan milloin tahansa runsaasti valkoista lunta kuin jäisen ja lumettoman maiseman. Vuosi sitten oli tosi vähän lunta täällä etelässä!
Olen ollut onnekas päästessäni nauttimaan talvikeleistä viikonloppuna. Ilman Muulia en varmaan menisi ulos palelluttamaan itseäni ollenkaan, mutta nykyään odottelen kovasti viikonloppua ja maastoreissuja. Olen tammikuussa ollut joka viikonloppu ratsastamassa ja aina maastossa. Onneksi maastoseuraa on saanut helposti, vaikka toki olisi hyvä hetki alkaa opettaa Muulia myös yksinmaastoiluun. Olen viimeksi maastoillut sen kanssa yksinäni joskus syksyllä eikä meillä ollut mitään ongelmia, mutta pelkään, että se on tässä asiassa päässyt "taantumaan" jonkin verran.
Yhtenä iltana olin ratsastamassa kentällä, kun Muuli oli tosi kiinnostunut lähtemään kentän takaportista maastoon. Vaikka juuri se kulma on "pelottava kulma". Koska Muuli oli niin hyvällä fiiliksellä menossa, annoin sen mennä. Ylitimme pienen sillan ja käveltiin ehkä kymmenen metriä vielä sen jälkeen. Siinä Muulille tuli stoppi (Elsa jäi kentälle) ja se kyttäsi jotain edessään. En voinut millään antaa periksi, joten pakotin sen pohkeilla tiukasti paukuttamalla ottamaan vielä muutaman askeleen ja käänsin sen sitten hallitusti takaisin kotiin.
Minulla ei ollut tarkoituskaan mennä juuri tuon pidemmälle, koska meillä ei ollut heijastimia, mutta en halunnut, että Muuli saisi itse päättää, milloin käännymme kotiin. Ja toisaalta halusin antaa sen mennä "maastoon", kun se osoitti asian suhteen niin hienoa oma-aloitteisuutta ja intoa.
Elsa on osoittautunut meille loistavaksi maastokaveriksi. Se on ensimmäkin Muulin tarhakaveri, eli nämä leidit tulevat jo lähtökohtaisesti toistensa kanssa hyvin toimeen ja jäädessään käytävälle yksin, hirnuvat ja hörisevät toisen perään. Tai mikä hevonen nyt ei Muulin nähdessään hörisisi.
Toisekseen kummankin käyntinopeus on melko hidas. Menomatkalla käynnin keskinopeus on siinä 4,7 km/h ja kotimatkalla 5 km/h. Kummankaan ei siis yleensä tarvitse odotella tai ravata perään.
Toisaalta me Muulin kanssa tykätään jättäytyä vähän taakse ja ottaa laukalla kiinni. Muuli suostuu ihan hienosti jättäytymään jälkeen kunhan se kuitenkin näkee edessä menevän hevosen koko ajan. Jos Elsa katoaisi mutkan taakse, tulee Muulille hätä.
Alla olevassa klipissä jättäydyin tahallani käynnille, kun muut siirtyivät raviin ja pystyimme siten ottamaan muut laukalla kiinni. Olemme laukkailleet suhteellisen vähän, mutta huomaan hyvin selässä että mitä enemmän mukaudun laukkaan ja myötään mukana, sitä kovempaa Muuli menee. Kuten siis kuuluukin. Jos istun hieman vastaan, ei laukka ole niin reipasta.
Tässä kävi vain sellainen juttu, että Muuli olisi posottanut ravilla muiden ohi pidätteistä huolimatta, joten jouduin ottamaan sen pään aika rumasti sivulle kertoakseni sille että EI KÄY. Yksi pyöräytys riitti ja sitten jatkettiin kuten mitään ei olisi tapahtunut. Kuolaimella olisin saanut sen luultavasti pidätteilläkin siirtymään käyntiin, mutta bosalia vastaan sen on paljon helpompi painaa menemään.
Bosalista voisin kertoa sen verran, että olen sitä nyt parin viikon aikana käyttänyt aika paljon. Olin sen kanssa jopa yhdellä tunnilla ja Muuli toimi siinä loistavasti. Olen saanut ratsastusurani aikana kuulla kovasta ja joustamattomasta kädestäni yhden jos toisenkin kerran, joten annan ennemmin löysät ohjat kuin ota napakan otteen. Sopivaan ja hyvään tuntumaan on minulla ratsastajana vielä pitkä matka.
En ole myöskään ihan varma omasta tasapainostani, vaikka Muuli tosi tasainen puksuttelija onkin. Pelkään, että tasapainotan itseäni ohjista kiinni pitämällä. Jos näin pääsisi käymään, antaa bosal enemmän anteeksi, kuin kuolain. Mutta ei bosalistakaan missään nimessä tule ottaa tukea.
Bosal on siis tässä mielessä lempeämpi kuin kuolain, ja se näkyy toki myös siinä, että ratsun on helpompi tehdä ihan omia päätöksiä ja jättää ohjasotteet omaan arvoonsa. Käytän bosalia maastossa vain, jos on tarkoituksena tehdä melko rento ja rauhallinen reissu eikä kuljeta "ihmisten ilmoilla". Jos taas suuntaamme maastoon, jossa kävellään pitkät pätkät autotien laitaa, laitan heti kuolaimen.
En usko, että saisin äärimmäisessä hätätilanteessa pideltyä Muulia millään päävehkeellä, mutta saan pään taipumaan sivulle paljon tehokkaammin kuolaimella.
Jos bosal on päävehkeenä vieras, kirjoitin siitä blogiini postauksen. Pääset siihen tästä.
Bosalin solmimisen kuvasin GoProlla. Se solmitaan siis joka kerta uudestaan, ettei mecate eikä bosal ole taivutettuna väärään asentoon. Loppunaru on hyvä talutukseen ja se solmitaan satulaan ennen selkäännousua.
Lumen takia tuntuu siltä, että päivät olisivat pidenneet huimaa vauhtia. Auringonlasku on tällä hetkellä vasta puoli viideltä, joten parina päivänä olen livistänyt töistä heti liukuman niin salliessa. Yhtenä päivänä irtojuoksutin Muulia laitumella (ja sen jälkeen otin sitä sieltä kiinni 20 minuutin ajan) ja toisena päivänä yritin kovasti mennä samalle laitumelle ratsastamaan.
Tämä se olikin hauska reissu.
Olin kentällä kävelyttänyt Muulia ja kiristellyt samalla satulavyötä, kunnes Muulin mielestä se, että lähestyin sitä suoraan sivulta, oli todella epäilyttävää. Ensimmäisellä kerralla se vain suunnitteli lähtemistä, mutta sain sen rauhoitettua heti. Toisella kerralla se sitten lähti, pääsi minulta irti (bosal) ja juoksu kentän takaportista (pelkokulma). Odoteltiin hetki, jos se tulisi takaisin, mutta ei se tullut, vaan painoi kentän taakse tosi syvään hankeen (pelkoalue).
Ei siinä sitten auttanut muu kuin lähteä rämpimään jalankorkuiseen hankeen Muulin perään. Tässä kohtaa Muuli ravaili innoissaan puiden väliin ja katosi näkyvistä. Kun pääsin sinne asti, se tuli jo takaisin, mutta oli saanut jalan ohjan läpi jotenkin tosi kummallisesti ja joutui loikkimaan kolmella jalalla.
Alla olevalla klipillä Muuli oli ihan luvan kanssa laitumella irtona. Jos olisin tiennyt, kuinka haastava se on ottaa kiinni, olisin jättänyt riimun päähän.
Harmittelin jälkikäteen, kun en tajunnut videoida, mutta tässä kohtaa tuli taas tosi tyypillistä Muulikäytöstä. Se näytti siltä,että se pelkäsi minua todella paljon ja kun otin askeleen sitä kohti, se pyörähti takajalkojen varassa poispäin. Mietin, että kiertäisin sen ja ajaisin takaisin kentälle, mutta en olisi päässyt sen ympäri niin kaukaa, ettei se olisi lähtenyt väärään suuntaan.
Aloin siis jumpata sen kanssa niin, että kun se katsoi minua, kehuin sitä ja peruutin. Leipäpalaa näytin koko ajan kädessäni. Siinä sitten steppaillessani edestakaisin ja nätisti puhellen pääsin Muulin päähän asti, annoin leivän ja aloin löysätä mecatea, että saan ohjan pois jalan takaa. Talutin Muulin siellä metrisessä hangessa laitumelle ja nousin selkään, ei ongelmia enää tässä.
Paitsi, että satula alkoi pitää "pieruääntä"! Tämä on tapahtunut syksylläkin ja ääni kuului muutaman ratsastuksen ajan. Pelkäsin tietenkin, että olen rikkonut rungon, mutta se vaikutti tuolloin ja edelleenkin ihan ehjältä. Kuvasin videon, jossa ääni kuuluu ja julkaisin sen myöhemmin Lännenratsastajien Facebook-ryhmään. Avuksi ehdoteltiin talkkia ja rasvausta, mutta myös monta nauruhymiötä, vaikke kyseessä ollut mikään leikin asia!
Alla olevan videon julkaisin Facebookissa ja se sai aikaan lähinnä huvittuneisuutta, mutta mysö kohtalotovereita.
Seuraavaa kertaa ajatellen laitoin satulaan jalustimen alle jesseteipin ja ongelma oli poissa, joko teipin takia tai siitä huolimatta.
Otin muutenkin kuvia Muulista satula selässään.
Mitä jesseteippi ei korjaisi!
Muuli on oikeastaan koko alkuvuoden suhtautunut välillä tosi pelokkaasti sitä lähestyviin ihmisiin. Se on aamulla tarhaan viedessä saattanut lähteä käsistä ja saanut sen ansiosta tarhailla riimu ja naru päässä. Minä en siitä omistajana ole ollenkaan pahoillaan, riimun saa mielihyvin jättää naruineen sen päähän eikä ole tallinomistajan velvollisuus käyttää aikaansa mulkeron houkuttelemiseen tarhasta. Muuli oppii samalla myötäämään paineelle, jos sattuu astumaan narun päälle.
Minua se on myös kavahtanut kun olen lähestynyt sitä etuviistosta tai sivulta. Vastuullisena muulinomistajana sitä alkaa herkästi miettiä, että onko sillä näössä jotain vikaa, mutta koska hankalat tilanteet tapahtuvat sattumanvaraisesti eikä suinkaan joka kerta, olen enemmän sillä kantilla että sen mielikuvitus saa aikaan pikku-ukkoja.
Alla on tarhassa kuvaamani video, jossa Muuli lähtee minua karkuun, mutta juttelemalla ja rauhallisesti lähestyen pääsen antamaan sille leipäpalan ja jätän Muulin rauhaan sen jälkeen. Olen todennut tämän ihan hyväksi tavaksi totuttaa sitä lähestyviin ihmisiin. Käyn siis vain muina naisina sen luona, annan herkun ja lähden pois.
Videolla reaktio ei ole mitenkään raju, mutta siitä näkee, kuinka Muuli nostelee jalkoja heti videon alussa, kun lähestyn sitä. Se haistaa kättäni, jossa on leipä, mutta kokee silti parhaimmaksi poistua. Ja kun lähestyn sitä uudestaan, sen pää on jännittyneenä ylhäällä. Tämä käytös on Muulille ihan normaalia, mutta toivon, että jonain päivänä se on ihan relax, kun olen siivoamasas tarhaa ja haluankin käydä rapsuttamassa Muulia välillä.
Viime viikonloppuna maastoilin molempina päivinä. Elsa oli mukana, mutta sen omistaja ei ollut kummallakaan kerralla. Lauantaina sillä ratsasti sen pitkäaikainen hoitaja Sonja ja sunnuntaina kaverini Susanna.
Molemmat reissut olivat melko rentoja, mutta sisälsivät omalta osaltani kaikkia askellajeja, sekä hallittuja että hallitsemattomia. Muulin laukka on niin hidasta, että kun Elsa ravaa, voin hyvin laukata mukana. Muuli myös siirtyy laukkaan tosi helposti ja tuntuu menevän askellajia mielellään.
Meillä päin potkitaan paskat aina sivuun, jos hevoset sattuvat sontimaan hoidetulle tieosuudelle. Sunnuntaina kakkija oli Elsa, mutta koska Elsan ratsastaja ei olisi päässyt ilman jalustaa kyytiin, kuulin itseni sanovan "mä voin potkia paskat, pääsen kuitenki helpoiten selkään takas". En olisi voinut kuvitellakaan sanovani noin pari kuukautta sitten.
Sunnuntain maastosta kuvasin videon, joka on alla
Meidän suunnalla on tosi harvoin muiden tallien ratsukoita, mutta sekin ihme koettiin sunnuntaina. Elämme tässä pääradan varjossa, joten kun kysyin, että mistä hän on tulossa niin vastaus oli heti "radan toiselta puolelta". Myöhemmin illalla selvisi, että yksi meidän vanha tallilainen on nykyään juuri tällä tallilla radan toisella puolella ja nyt kun "reitti on auki", voimme keväämmällä käydä yhdessä maastossa!
