Käytiin ottamassa uusintaottelu Niinisalossa maastoesteillä!

Osallistuin vuosi sitten ensimmäisen kerran Skuran maastoesteleirille Niinisaloon. Kirjoitin reissusta postauksen ja sen perässä on kattava videokin. Nyt olimme leirillä uudestaan. Tällä kertaa leiriporukka olikin todella pieni ja meitä oli vain neljä, mutta oli kiva kun kaikki toiminnot tapahtuivat kaikille samanaikaisesti, eli ratsastimme tasoeroistamme huolimatta samassa ryhmässä jne.

Meidän tallilta leirille tuli myös veteraaniskuralainen Pinja, joka osallistui Niinisalon ratsastajien seuran hevosella. Mä vedin Muulia trailerissa perässäni. Niin, ostin muuten oman trailerin noin kuukausi sitten! Pohdiskelin edellisessä postauksessani että kannattaako talven reissua ajatellen vuokrata vai ostaa traileri ja kun avasin suuni oikeassa paikassa, sain ostettua erittäin hyväkuntoisen Humbaurin itselleni sopivalla hinnalla. Traileri oli tuttu jo ennestään, vuokrasin sitä viime vuonna yhdelle reissulle.

Matkaan lähdettiin perjantaina iltapäivällä. Otin päivän töistä lomapäiväksi joten teoriassa ehdin hyvin laitella Muulin tavarat valmiiksi, oikeasti en ollut tallilla kovinkaan aikaisin ja kiirehän siinä vähän meinasi tulla. Olen reissannut Muulin kanssa niin paljon että pakkaillessa tuli jo fiilis että olen varmaan unohtanut puolet tavaroista koska pakkausoperaatio meni niin sujuvasti. Paikan päällä  huomasin kuitenkin etten unohtanut mitään oleellista ja muistin ottaa mukaan jopa kivennäiset parille päivälle.

Uuden kaupallisen yhteistyön merkeissä saatu Green Stallion-elektrolyytti saapui juuri sopivasti, joten sain sitäkin purkin mukaan antamaan Muulille lisäboostia. Kerron tästä tarkemmin kun olen taas syöttänyt sitä Muulille pidempään.

Meillä oli joka päivä tunnin pituinen valkku metsässä ja perjantaina ehdimme vain nopeasti heittää omat tavaramme asumukselle kun oli aika palata talliin varustamaan ratsuja. Muuli oli aika chilli ja tuntui muistavan paikan. Viereiseen karsinaan majoittui toisen leiriläisen hevonen, joten Muuli ei joutunut missään vaiheessa olemaan yksin.

Maastareille meno oli erittäin jännittävää taas, mutta olin jo hieman rennompi kuin vuosi sitten. Tällä kertaa en edes pudonnut ensimmäisen siirtymän aikana, mutta putosin kyllä myöhemmin ensimmäisen valkun aikana. Ja varmuuden vuoksi otin maakontaktin myös sunnuntaina, silloin tavallaan näin tähtiäkin hetken aikaa kun toiseen silmään tuli hetkellinen näköhäiriö.

Muuli oli nyt metsässä paljon chillimpi kuin viimeksi ja vaikka kaverit kiinnostivatkin, ei se ollut niin niiden perään kuin vuosi sitten. Se hyppäsi kaikki viime vuodelta tutut esteet mukisematta ekalla kerralla. Oli ilo huomata että ne joita hinkattiin oikeasti viiteen kertaan kiellon kera, menivät nyt ykkösellä ihan sujuvasti. Vain uusien esteiden kanssa otin kieltoja alkuun, mutta sitten Muuli ylitti nekin ainakin kun lähestyin ravilla ja maiskutin vimmatusti.

Me hypättiin max 60 cm esteitä mutta muut ryhmäläiset menivät suurempaa, joten sen ajan seisoskelimme Muulin kanssa ja otin videoita kanssaleiriläisistä. Se sopi meille tosi hyvin, sillä Muuli latautuu parhaiten ihan vain parkissa. En edes kävele sen kanssa tauoilla vaan olen paikallani. Tällä metodilla siitä on tullut aika varma paikallaan seisoja, se tietää että kun ohjat ovat löysästi kaulalla niin sitten tosiaan seistään ja saa levätäkin.

Koska Skura on lyhenne skumpparatsastajista, tarkoitti ensimmäisen päivän putoamiseni sitä että tarjoan illalla skumpat kaikille. Pullo korkattiin kuitenkin vasta lauantaina koska meiltä oli veto totaalisen pois perjantai-iltana.

Lauantaina kävimme aamupäivällä parin tunnin maastoreissulla Pinjan ja seuran hevosen Huovin kanssa. Emme varsinaisesti muistaneet maastoreittejä, mutta kävimme pyörimässä lähialueella ja nautin täysillä uusista maastoista. En ole tänä vuonna ehtinyt vielä kertaakaan samoilemaan Muulin kanssa mihinkään uusiin tai harvemmin käytyihin maastoihin ja muistin taas miten kivaa tällainen onkaan!

Lauantaina iltapäivällä meillä oli sitten varsinainen valmennus ja tällä kertaa pysyin selässä. Sain myös houkuteltua toisen leiriläisen Muulin selkään hyppäämään päivän lopussa muutaman esteen. Oli tosi kiva nähdä Muulers toisen ratsastamana maastareilla! Varsinkin kun stunttikuski oli itseäni paljon kokeneempi ratsastaja. Muuli ei tuntunut hämmentyvän ollenkaan kuskinvaihdosta vaan suoritti muulimaiseen tapaan.

Alla olevat kuvat ovat lauantailta ja ne otti Anniina Gullans, kiitos!

Näissä loppupään kuvissa ratsastaa Hanna-Maija.

Ratsastustaidoistani ja Muulin kehittymisestä näkee varmasti aidoimman kuvan katsomalla tämän postauksen alle upottamaani myday-videota reissusta. Nyt kun kirjoitan rapsaa melkein kuukauden jälkeen myönnän, etten pysty muistamaan reissun yksityiskohtia kovin tarkasti. Reissu oli nimittäin taas niin jännittävä ja kuumottava että siitä unohtui puolet samantien.

Illalla käytiin Kankaanpäässä syömässä leiriporukalla. Leiritiloissa olisi ihan ok ruuanlaittovälineetkin mutta en jaksa miettiä rankkojen päivien jälkeen kokkailua ollenkaan.. Me kaikki söimme enemmän ja vähemmän mikrossa lämmitettäviä valmisruokia. Ja sitten en tiedä onko se ikä vai mikä mutta alkoholi ei oikein meinannut maistua skumpan lisäksi. Ja toki joka aamulle oli aika aikaista ohjelmaan ja niitä on paljon kivempi suorittaa hyvin levänneenä.

Sunnuntain valkku oli jo aamupäivällä ja sieltähän lensin sitten aika alkuvaiheessa alas Muulin tehdessä laukassa äkkistopin. Se mitä ilmeisimmin pelästyi puskan takana ollutta maastoestettä tai sitten se luuli että olen ratsastamassa sitä kyseiselle seinälle. Tulin alas selälleni, kopautin takaraivonikin ja toinen silmä meni hieman oudoksi loppuratsastuksen ajan. Muita aivotärähdyksen oireita ei kuitenkaan ollut ja chattilääkäri oli sitä mieltä ettei ole tarpeen tulla käymään. Silmä tuntuikin ihan normaalilta parin päivän jälkeen.

Alla olevat kuvat ovat sunnuntailta ja ne otti Miranna Santala, kiitos!

Muulin hypyt olivat usein mallia tämä, eli en ollut ihan varma millaista loikkaa sieltä on tulossa kun se otti varman päälle.

Tuon lentämisen jälkeen ratsastin itse aika arasti ja otin kieltoja sen takia. Kun sain lopulta yhden sujuvan ylityksen, en enää hypännyt koska se olisi ollut Muulille aika epäreilua. Onneksi stuntleiriläinen suostui kuitenkin vaihtamaan ratsuja! Hän vei muulia ihan uusille esteille niin että alkeisimman mahdollisen kenttäluokan esteet on nyt aikalailla tuttuja! Itse en todellakaan näe itseäni kisaamassa kenttää mutta jos joku stunttiratsastaja tulisi niin kyllä mä Muulin Niinisaloon kuskaisin.

Olisin mielelläni sureva omainen kentän laidalla niiskuttamassa nenäliinaan liikutuksen kyyneleitä kun Muuli ei ollutkaan kisojen huonoiten menestyvä ratsu.

Muulers antoi leirillä ihan kaikkensa. Se ei sinänsä hikoillut mitenkään suuresti, mutta koska se on aika pienipyllyinen, niin se joutuu kyllä kaikki lihaksensa jännittämään ylittäessään esteitä. Ero vuodentakaiseen räpellykseen oli ainakin kaksi valovuotta, niin hienosti se nimittäin ylitti viime vuoden jännäkakkaesteet. Se oli paljon paremmin hallinnassa eikä joka esteen jälkeen jatkanut holtittomalla köyrypukkilaukalla.

Uskon että satulallakin oli vaikutusta, tällä kertaa Muulilla oli Wintec 500 wide -yleissatula, joka on ollut lähinnä pölyttymässä. Mutta se on enemmän estesatula kuin koulusatulani, joten annoin sille mahiksen. Alle laitoin vain ohuen geelin pitämään satulaa paikoillaan ja paikoillaan se pysyikin! Viime vuonna penkki tuppasi valahtamaan säälle isoimpian hyppyjen jälkeen ja se varmasti teki kipeää ja sai aikaiseksi rodeolaukat.

Koutsina oli tänäkin vuonna Riina Rosenberg joka oli jälleen ihanan tsemppaava, antoi erinomaisia ohjeita eikä pakottanut pahoille esteille, mutta rohkaisi semipahoille. Ja kun on sama valmentaja kahtena vuonna peräkkäin, niin hänkin jo vähän tietää että mikä homma.

Kotimatkalle lähdettiin pian sunnuntain valkun jälkeen, kävimme välissä vain siivoamassa majoituksemme ja syömässä jääkaapin tyhjäksi. Tallikaverini ajoi kotiin JOS minulla nyt sattui olemaan jonkinasteinen aivotärähdys ja se sopi oikein hyvin. Alkoi sataa vettä, sitä vähän sateli koko viikonlopun aikana mutta me emme onneksi kertaakaan kastuneet ratsastaessamme. Keli oli oikein mainio, ei myöskään liian kuuma.

Saimme kuvaajiksi metsään Anniina Gullansin ja  Miranna Santalan, kiitos molemmille! Ainakin meille uuvateille on aivan ihanaa saada kuvia kun ei kuitenkaan niin kovin usein käydä maastoesteillä. Tosin viime vuonna ajattelin etten välttämättä tule enää koskaan uudestaan koska se oli niin jännää mutta täällähän mä taas olin, ihan parhaalla tätileirillä!

Skuraa, skuraa, skuraa!