Muulin ekat maastot kotitallilla sujuivat tosi hyvin!

Muuli palaili koulutuksesta reilu viikko sitten ja sen käyttö onkin ollut todella maastopainotteista nyt kotona. Maastomuulihan siitä pitikin tulla. Maanantaina, eli päivänä, kun se tuli takaisin, se oli vapaalla. Tosin vain siksi, koska palasimme niin myöhään illalla. Jos olisimme olleet tallilla jo iltapäivästä, olisin illalla käynyt verryttelemässä sen kanssa maastossa.

Heti tiistaille ja keskiviikolle sovin maastot tallinomistajan kanssa, vaikka tiistaille oli luvattu huonoa keliä. Sateen piti loppua iltapäivällä, mutta se lähinnä yltyi. Olen sokerista enkä koskaan ratsasta sateella, ellei ole aivan pakko. Ja tiistaina oli. Oli pakko saada Muuli heti liikkeelle ja maastoon. Tai Muulin kannalta se olisi varmaan ollut ihan sama, milloin ensimmäinen maastoreissu tapahtuisi, enemmänkin kyse oli omista hermoistani ja uskalluksestani.

Muulillahan on taustallaan hankalia selkäännousuja ja vaikka Sanna sai tilannetta rauhoitettua tosi hyvin, on Muuli silti aina pyörähtänyt, kun olen itse mennyt selkään. Sannan luona pyöriminen alkoi vasta sitten, kun olin saanut työnnettyä Muulille herkun turpaan, kotona se alkoi just siinä, kun sain perseen penkkiin. Muuli jäi siis ilman herkkua.

Jos tuossa tilanteessa Muulin pää ei olisi taivutettuna sisäänpäin, tulisi selkäännousuista aika rumia Muulin poistuessa paikalta. Keväällä sainkin palautetta, ettei selkään pitäisi mennä, ellei se onnistuisi pitkillä ohjilla. Olisin luultavasti haudassa ennen kuin tuo onnistuu.

Muuli jaksoi muuten pyöriä nyt kotona todella kauan! Ihan yhtä pitkään kuin Sannallakin alkuaikoina. Onneksi minä jaksan vähintään yhtä kauan. Siinä siis pyörittiin, sisäohja polvessa kiinni ja odoteltiin, että Muuli seisahtuu. Seisoessaan myötäsin ohjaa, mutten liikaa, ja kehuin kovasti. Jos Muuli siitä hätäili liikkeelle, laitoin pyörimään lisää. Kun se vaikutti tarpeeksi rennolta, uskalsin vaihtaa pyörimisen suuntaa ja taas mentiin.

Kun Muuli sitten lopulta seisoi riittävän pitkään paikoillaan, lähdettiin maastoon. Tallinomistajan hevonen, suomenhevosruuna Hönö, on aika reipas käynnissään. Ensimmäisellä maastolla ne joutuivat odottelemaan meitä mutta toisella maastolla ravailin koko ajan kiinni ja ravasin jopa pienen matkaa ohi.

Kiitos maastoilukuvista kuuluu Heidi Blomille!

Tiistain ensimmäisen kotimaaston jälkeen Muuli oli aika märkä.

Maastoilussa on kolme asiaa, joista erityisesti pidän. Vaihtuvat maisemat, itse ratsastaminen ja sosiaaliset kontaktit. Kaksi ensimmäistä hoituu oikein hyvin, vaikka ratsukoilla olisi välimatkaa, mutta sosiaalista puolat on hankalaa toteuttaa jos hevosten käyntitahdit ovat kovin erilaisia. Ja näillä meidän ratsuillamme ne olivat todella eritasoiset.

Maastoilut noin muuten menivät tosi hyvin. Muuli on sen verran kaverin perään, että kävelee märistäkin kohdista toisen perässä, mutta kun yritin saada sen kävelemään lätäkön läpi, laittoi se liinat kiinni ja näytti hyvin selvästi, mitä mieltä se oli. Tallinomistaja kuvasi tämän episodin kännykällään ja pääsettekin nyt todistamaan, millainen Muuli on kun se ei suostu jotain asiaa tekemään. Se keulii vähän ja kääntyy paikoillaan 180 astetta. Aikamme väänsin, kunnes totesin, ettei hommasta tule hevonv*ttuakaan, tulin alas ja talutin.

Menimme kaikissa askellajeissa, ja myös laukkaa toisen perässä. Muuli meni tosi hienosti ja tomerasti laukkaakin eikä ollut todellakaan menossa kaverin ohi. Joissain kohdissa tunsin, kuinka se aristi kavioitaan. Varsinkin sellaisilla teillä, jotka ovat periaatetessa tasaisia, mutta niillä on jonkin verran pieniä irtokiviä.

Muuli ja uusi maastokaveri Hönö

Muuli, jos joku, arvostaa tarhoissa olevia katoksia.

Koostin kahdesta ensimmäisestä maastokerrasta alla olevan videon. Sen perään upotan videon, jossa taistelen Muulin kanssa lätäkön edessä.



Torstaina Muulilla oli kokonaan vapaapäivä, koska en päässyt tallille.

Perjantaina ratsastin ensin Muulin ns haltuun kentällä. Siihen meni tosi kauan, ehkä puoli tuntia, ennenkuin se tuntui siltä, että voisi ravata. Mutta se myös seisoi kaukessa rauhassa pitkiä aikoja. Sen pasmat menivät tosin pahasti sekaisin kun tallinomistaja tuli lähemmäs ottamaan kuvia, mutta se ei rykäise niin nopeasti haneen, ettenkö saisi sen siitä heti käännettyä. Otan siis oikean ohjan hyvin lyhyeksi, ja siinähän pyöritään.

Kenttäsession jälkeen lähdin ensimmäisen kerran yksin soolomaastoon. Menin vain noin kilometrin lenkin hevosten laidunten ympäri. Ja tällä reissulla huomasin, kuinka paljon Muuli tosiaan arkoo kavioitaan. Meno oli niin epäpuhdasta, että näin jälkikäteen ajatellen se oli eläinrääkkäystä. No eipä ainakaan lähtenyt lapasesta. Maasto meni superhyvin, paitsi että vähän ennen tallia Muuli olisi jäänyt seisomaan hevosten laidunten viereen. Mutkitellen ja satulan nahkaremmeillä sen persettä kutitellen päästiin pihalle asti. Tuo oli sellainen tilanne, jossa en todellakaan olisi voinut tulla alas ja "luovuttaa", tai Muuli olisi samassa kohtaa vielä kamalampi seuraavalla kerralla.

Tämän jälkeen selvittelin bootsi- ja kengitysvaihtoehtoja. Kenkiä en haluaisi Muulille hankkia, koska silloin olisin ikuisesti sidottuna kengittäjään enkä pystyisi enää itse huolehtimaan kavioista. Bootsien käyttöönottoa hieman emmin, koska niissä on nastat alla ja olin kuullut, että nastoja ei enää saisi niin hyvin takaisin. Bootsien myyjä eli Vainikan aitta vakuutti kuitenkin, että nastat voi ihan hyvin ottaa pois.

Lauantaina Muulilla oli taas vapaa, paitsi että sen pitkäaikainen ihailija ja satunnaishoitaja Sonja kävi harjaamassa sen ja antoi laiduntaa hetken aikaa. Sonja ilmoitti jo ennen Muulin koulutukseen lähtöä, että olisi mielellään käytettävissä jatkossakin. Hän ei ollut Muulilla ratsastanut aiemmin, mutta koska ratsastuskin oli mielessä, menimme testimaastoon sunnuntai-iltana.

Minä lainasin Sonjan vuokrahevosta Elsaa ja Sonja otti Muulin. Muulin varustin tälle reissulle etubootseilla, takaset jäivät paljaiksi.

Muuli otti pyörimiseen aikansa, ennen kuin pääsimme starttaamaan, mutta Sonja hoiti homman hyvin ja odotteli selässä ihan kaikessa rauhassa, että Muuli ymmärtäisi oman parhaansa ja seisoisi paikoillaan.

Käytiin tosi kiva reilun tunnin lenkki melkein samoja teitä, kuin olimme tallinomistajan kanssa käyneet jo aiemmin. Muuli liikkui paljon reippaammin ja mielellään kuin aiemmin, bootsien ansiosta. Sonja pääsi kokeilemaan laukkaakin, kun me Elsan kanssa ravasimme edellä vähän reippaammin. Reissu meni tosi hyvin.

Tässä on kuva juuri "tilanteen" jälkeen, jossa Sonja joutui ottamaan Muulin pyörimään. Tässä asennossa se siis on niin kauan, että se myötää ja pysähtyy.

Koska olin lähdössä mökille yli viikoksi, sovittiin seuraava testiajo Sonjalle ja Muulille heti seuraavalle päivälle. Buukattiin Elsa sen omistajalta ja suunnattiin ihan uusille maastoille. Sonja on alueelta kotoisin ja tuntui tietävän kaikki hyvät reitit! Minä en tottapuhuen ollut edes tiennyt, että Nuppulinnan alueella olisi vielä niin paljon landea ja hiekkateitä. Eikä Muulia haittaa asfalttitie tai autotkaan, se ei pelkää ajopelejä.

Mutta jos se jotain pelkää, niin kävelevät ihmiset. Se nostaa pään, puhisee ja tuijottaa ja miettii kuumeisesti, pitäisikö häipyä vai pysyä paikoillaan. Onneksi kävelijät ymmärsivät pysyä kodeissaan ja yksi ainoa epäilyttävä kävelijä saatiin Elsalla blokattua Muulin tieltä.

Tällä maastoreissulla Muulilla oli kaikissa jaloissa bootsit ja eron todellakin huomasi. Kun ensimmäisellä yhteismaastolla johdimme Elsan kanssa kahden ratsukon ryhmäämme, oli tällä jälkimmäisellä maastolla Muuli edellä melkein koko matkan. Se pisteli menemään tosi reippaasti ja innoissaan. Joissain kohdissa jouduimme Elsan kanssa ravailemaan kiinni!

Yhdellä todella pitkällä metsäpolulla ravattiin Elsan kanssa edellä ja näin, kuinka Muuli jäi omassa ravissaan jälkeen, mutta sitten Sonja otti meidät laukalla kiinni aina välillä! Muuli oli jopa pienesti pukittanut tuolla metsäpolulla. Tämän reissun otin SportsTrackerilla talteen ja ajallisesti meillä meni 1 tunti ja 40 minuuttia ja matkaa tuli reilut 11 kilometriä!

Elsasta kerrottakoot muuten, että Ride love laugh-blogin Rosita on vuokrannut sitä joskus aikoinaan! Hän mainitsee Elsan tässä postauksessa. Elsa ei muuten enää ole noin vauhdikas, se täytti hiljattain jo 20 vuotta!

Minä ja lainaratsuni Elsa.

Alla on vielä videokooste, jossa on klippejä kahdelta maastolta, joissa Sonja oli Muulin selässä.


Tiistaina olin tallilla päivällä ja kävin yksikseni Muulin kanssa maastossa. Koska se pyöri niin paljon kentällä selkäännousussa, ajattelin kokeilla ratsautumista vähän muualla. Talutin sen siis parisataa metriä tielle ja nousin selkään siellä. Mutta samaan tapaan se alkoi pyöriä heti, kun pääsin kyytiin. Pyörimme siinä sitten sen aikaa, että Muuli tuntui olevan kontrollissa ja lähdin ratsastamaan. Muuli eteni kuin juna, erittäin reippaassa käynnissä ja korvat hörössä. Vähän oli sellainen fiilis, että tekisi mieli hidastaa käyntiä, mutta toisaalta tuo taitaa ollakin sen normaali käynti, jos se ei aristele kavioitaan. Olin laittanut bootsit taas kaikkiin jalkoihin.

Kävin kääntymässä lyhyen metsäautotien päässä ja siinä kohtaa Muuli muuttui totaalisesti. Sen käyntivauhti puolittui, pää laski ja se oli paljon chillimpi. Olimme pari kertaa käyneet tuolla taluttaen. Itseasiassa tässä postauksessa on kuvia, joissa mieheni taluttaa Muulia juuri siellä.

Koko reissumme kesti noin 45 minuuttia ja matkaa oli reilut kolme kilometriä. Ravia otin vain pienen pätkän juuri ennen kotitallille kääntymistä. Muuli ei ole sellainen, että se ryöstäisi täysiä kotiin. Ravin vauhti oli vain hieman käyntiä nopeampaa.

Viikon maastoilujen perusteella olen edelleen erittäin tyytyväinen päätökseeni lähettää Muuli Sannalle koulutukseen. Pyöriminen selkäännousussa jäänee itsestään ajan myötä pois, vähenihän se Sannallakin paljon. Muuten Muuli on mennyt maastossa oikein esimerkillisesti eikä mitään vaaratilanteita ole sen kanssa ollut. Sen saa Pee Wee-kuolaimella hyvin haltuun.

Ratsastuksen lisäksi Muuli on muutenkin muuttunut edukseen. Se käyttäytyy tallilla tosi rauhallisesti ja vaikka sen on aina voinut jättää käytävälle tai puomiin kiinni ja se pysyy siinä hyvin, on se nyt entistäkin rauhallisempi. Se pitää päätään alempana ja on ihan rauhassa tallin käytävällä, vaikka muita hevosia ei ole sisällä tai lähimaillakaan. Taluttaessa se on tosi "huomaamaton" ja kulkee kevyesti perässä, pysähtyy kun itsekin pysähtyy ja lähtee liikkeelle itsestään. Tilanne on tosin erilainen, jos sitä taluttaa laitumella, silloin se kyllä iskee päänsä alas ruohoon.

Muuten, paras tapa saada hevosen pää ylös sieltä, on laittaa hevosen jalkoihin vauhtia. Riimunnarusta kiskominen ei auta kuin just siinä hetkessä.

Lue lisää

Muulin viimeinen viikko Sonkajärvellä!

Minulla oli Sannan luona ihan mahtava viimeinen viikonloppu kesä-heinäkuun vaihteessa! Olin Sonkajärvellä kaksi yötä ja ehdittiin tehdä vaikka mitä! Vedin ensimmäistä kertaa mitään ikinä trailerin perässä, kävin countrytapahtumassa, tanssin rivitanssia (huonosti), kävin Muulin kanssa yksin maastossa ja mitähän vielä.. No kaikenlaista tapahtui!

Blogipostaus ei tällä kertaa ole jättipitkä koska videolta näkee kaiken oleellisen viikonlopun kulusta. Kannattaa tsekata se tästä alta tai tästä linkistä.


Aiemmin viimeisellä koulutusviikolla Sanna oli käynyt kerran maastossa ja muuten Muuli oli oloneuvoksena. Kokonaisuutena se liikkui mukavasti, viikolla maastossa, lauantaina lyhyt maasto, sunnuntaina pitkä maasto Dancerin kanssa ja lyhyempi maasto minun kanssani. Ohjelmassa oli myös irtojuoksutusta. Oikein sopiva määrä 5-vuotiaalle Muulille, eikä se varmasti rasittunut liikaa.

Alla olevan videon sain Sannalta keskiviikkona, siinä hän kertoo maastoreissufiiliksiään.


Sain Sannalta myös aivan upean irtojuoksutusvideon! Sanna oli ensin juoksuttanut Muulia irtona ja Muulihan tietenkin alussa juoksee mihin sattuu ja yrittää jäädä kulmiin syömään. Mutta tällä kertaa se oli hyvin nopeasti hakeutunut ympyrälle ja Sanna kokeili laukkaakin. Katsokaas miten hienosti menee!


Kävin jo perjantaina hakemassa trailerin lainaan ja olin yötä vanhemmillani Heinolassa. Lauantaina saavuin Sonkajärvelle kahden maissa ja lähdettiin heti ratsastamaan Muulilla. Tai siis minä ratsastin ja Sanna lähti kävellen mukaan ja dokumentoimaan. En mennyt kauaa, tien päähän ja sieltä takaisin. Pari kertaa keskustelimme Muulin kanssa kulkemisesta ja se singahti myös pellon puolelle, mutta sain sen aika nopeasti etenemään. Suuhun olin laittanut kotoa tuomani Pee Wee-kuolaimet, jotka ovat ohuet hieman kaarevat suorat kuolaimet. Niissä on myös pieni vipu, joka estää kuolaimen lipsahtamisen suuhun. Vipu on samantyylinen kuin raviviiksi. Esittelin kuolaimet tässä postauksessa, mutta ei niitä tullut kovin paljoa tuolloin käytettyä.

Muuli oli juuri sellainen, kuten Sanna on kertonutkin. Se vääntää ja vääntää, mutta kun itse vain odottaa ja ratsastaa, niin jossain vaiheessa Muuli "nöyrtyy", että okei, mennään sitten. En halua edes ajatella, mitä kävisi, jos sille antaisi joskus noissa tilanteissa periksi.. seuraava vänkääminen voisi olla todella pitkä!

Kaikki ratsastuskuvat otti Sanna, kiitos!

Illaksi mentiin takaisin Koljonvirralle Iisalmeen, jossa Sanna oli mukaan Dancerin kanssa. Ratsukko oli mukana rivitanssiesityksessä ja tietty kaksi karjahevosta antoi tapahtumaan oman fiiliksensä. Tapahtuma oli luotu rivitanssin ympärille, mutta nämä tanssijat eivät olleet mitään sunnuntaitanssijoita. Mennessäni rivitanssiopetukseen tajusin, että olin noin kahden valovuoden päässä näistä muista ja ymmärsin pian luovuttaa. Mutta en ole koskaan ollut kovin hyvä pitkissä koreografioissa.

Sanna ja Dancer tanssivat tosi hyvin rivitanssia tanssijoiden kanssa! Varsinkin sidepass mykisti meikäläisen täysin! Dancer ei enää tässä illan näytöksessä ollut parhaimmillaan, mutta paremmin se silti veti kuin moni muu hevonen.

Mukana esiintymässä oli myös Kenneth Puskala, vasemmalla.

Sanna lassosi Dancerin selässä, osuen tietenkin joka kerta vasikkaan.

Itse lassosin maasta ja osuin kerran.

Hevoset saivat tosi paljon ihailua osakseen, eikä suotta. Onhan nämä tosi komeita!

Kennetn antoi lassoamisopetusta. Noin kahdennellakymmenennellä heitolla sain lehmän korvan lasson silmukkaan.

Oltiin kotona joskus kymmeneltä illalla ja katsottiin Kauheaa kankkusta.. Kunnes oli pakko luovuttaa ja mennä nukkumaan.

Sunnuntaille olimme etukäteen suunnitelleet lännenratsastuskisojen katsomista, mutta olimme sen veran väsyneitä ja kisat kaukana, että päätimme skipata ne. Menimme sen sijaan yhdessä maastoon, tällä kertaa Sannallakin oli ratsain. Käytiin tosi kiva pitkä lenkki, ajallisesti 1,5 tuntia ja kilometreissä ehkä kahdeksan. Muuli tuntui aika väsähtäneeltä, mutta sain siitä laukkapätkiä irti. Se arkoi jonkin verran teillä, joissa oli irtokiviä. Onneksi suurin osa reitistämme oli pehmeää alustaa.

Ratsastuksen jälkeen koomasimme sohvalla ja illalla jatkoimme Muulin kanssa. Irtojuoksutin sitä kentällä yrittäen saada sen ympyrälle vapaana. Sanna oli nimittäin onnistunut siinä aiemmin viikolla ja Muuli oli hopa laukannut kauniisti siinä vapaana kulkiessaan! Nyt se ei onnistunut, Muuli ehkä hämääntyi kahdesta ihmisestä kentällä ja koska kenttä on iso, se sai aina kulmasta napattua suuhun ruokaa. Siihen jos pääsisi puuttumaan heti, niin vapaana työstäminen helpottuu todella paljon.

Irtojuoksutuksen jälkeen lähdin ratsastamaan, ihan yksin, maastoon. Sanna käveli vähän aikaa mukana dokumentoimassa ja jäi sitten naapuriin odottelemaan paluutani. Reissu kesti ehkä 45 minuuttia ja suuntautui pitkälle metsäautotielle. Juuri sellaiselle, jossa voisi hevosen kanssa paahtaa pari kilometriä täyttä laukkaa! No Muulin kanssa ei paahdettu laukkaa, koska se arkoi kavioitaan aika paljon, mutta tien keskellä pehmeissä kohdissa ravattiin kyllä.

Tuo maasto oli tosi kiva. Muuli oli täydellinen eikä perseillyt yhtään. Pystyin ratsastamaan pitkillä ohjilla koko matkan ja fiilistelin ja testailin, miten Muuli toimii. Se on pienelle pohjeavulle tosi herkkä vaikka toisaalta pattitilanteissa sitä saa rätkiä jaloilla kylkiin ihan kunnolla. Jos raviin siirtyessä annoin pohjetta samalla, kuulin, kuinka häntä viuhahti takana. Jos taas irrotin jalat ja sanoin vain ääneen "ravi", se lähti ravaamaan ilman hännän viuhtomista.

Maanantaina lähdin kotimatkalle Muulin kanssa yhdeltä iltapäivällä, mutta ennen sitä kävimme katsomassa Sannan sukulaisen luokse melkein naapuriin kahta miniaasia. He olivat ostaneet aasit muutamaa viikkoa aiemmin ja aasitkin olivat minulle jo nimeltä tuttuja. Toinen niistä oli ensimmäinen välimeren miniaasi, joka Suomeen tuli ja toinen oli näiden ensimmäisten aasien varsa. Vuolin aasien kaviot ja neuvoin tuoreita omistajia kaviohuoltoon. Sovimme, että käyn vuolemassa ja neuvomassa vielä lisää elokuussa, kun olen Sonkajärvellä katsomassa karjanajokurssia.

Takakaviot jälkeen (vasemmalla) ja jälkeen (oikealla). Näistä sai ihan kunnolla ottaa.

Muulilla oli trailerissa luksustilat, koska väliseinää ei ollut mukana. Täytimme trailerin etuosan irtoheinällä heinäverkon lisäksi ja lähdin matkaan. Vaikka en ollut koskaan vetänyt hevosta tai mitään perässä, on minulle vuosien aikana tullut aika hyvä ajatus siitä, miten pitää vetää. Kiihdytykset, kaarteet ja jarrutukset on tehtävä superhitaasti ja muuten sitten tasaista vauhtia. Muuli ei ainakaan ajon aikana kolannut trailerissa, joten kai se siellä viihtyi. Ruoka maistui hyvin koko matkan ajan.

Komein yhdistelmä ikinä.

Kotimatkalla vessa- ja juottotauolla.

Muuli ei stressannut.

Kuuden ja puolen tunnin jälkeen saavuin kotitallille, jossa meitä jo odotettiin. Tallinomistajan kanssa otettiin Muuli pihalle ja hän talutti sen tarhaan. Muuli ymmärsi selvästi tulleensa kotiin ja oli ihan rauhallinen. Mieheni lähti palauttamaan traileria, jotta minulle jäi hyvin aikaa laitella Muulin tavarat paikoilleen ja seurailla sen toimintaa.

Lue lisää

Muuli on kotona

Tarkempi raportti kuvineen ja videoineen Muulin viimeisesti viikonlopusta Sonkajärvellä on tulossa myöhemmin, mutta nyt halusin vain tulla päivittämään, että Muulin kotimatka eilen sujui oikein hyvin, vaikka trailerina oli yksiakselinen retrosukkula. Matkaan meni kuusi ja puoli tuntia (460 km) ja siihen sisältyi kaksi nopeaa kusi- ja juottotaukoa. Muuli oli tosin pitänyt enemmänkin kusitaukoja.

Tarjoilin sille vettä stoppien aikana, mutta se ei juonut matkan aikana. Trailerin etuosaan ladattu heinä sen sijaan kelpasi oikein hyvin.

Tämähän oli ensimmäinen kerta, kun vedän mitään auton perässä. En siis ole koskaan vetänyt edes kevyttä jarrutonta peräkärryä. Menomatka tyhjän kopin kanssa oli oiva kenraaliharjoitus ja kotimatkalla olin ammattilaistasoa. Ajoin käännökset ja kiihdytykset jopa liiankin maltillisesti, mutta haluan, että Muuli lastautuu helposti seuraavallakin kerralla.

Nätti on!

Sanna lähettää Muulin traileriin.

Ja kotipäässä tallinomistaja otti sen vastaan.

Kotitallilla oltiin illalla seitsemän jälkeen ja tallinomistaja talutti Muulin tarhaan (koska mun piti dokumentoida). Muuli tiesi tottakai, että missä ollaan, ei huudellut mitään ja käyttäytyi ihan normaalisti. Hevosista Tuuli on lopetettu ja tallille on syntynyt suokkivarsa. Noin muuten hevoskokoonpano on sama, kuin lähtiessäkin.

Muuli otti nopeasti tarhan haltuun ja nautiskeli ruohosta ja rikkaruohosta, jota käyttämättömään tarhaan oli kasvanut. Meillähän on siis hiekkatarhat, mutta kyllähän tuollainen rikkaruoho nopeasti tulee paikalle, kun tarha ei ole ollut käytössä. Tällä hetkellä hevoset ovat päivät laitumella ja yöt tarhassa. Muulin kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että se on tarhassa 24/7, koska en halua leikkiä kaviokuumeen kanssa.

Illan liikuttavin hetki oli se, kun katsoin Sannan lähettämää videota Muulin kanssa. Sanna oli kuvannut lähtömme Sonkajärveltä ja videolla kuuluu, kun Dancer hirnuu trailerin perään. Muuli kuuli sen kännykästäni, valpastui heti ja hirnui takaisin. Soitin videon vielä uudestaan ja sain Muulin reaktion nauhalle. Alla on tilanteesta kuvaamani video ja pätkiä Sannan lähettämästä videosta.


Muuli ei turhaan huutele. Se saattaa huutaa ruoka-aikaan ja tarhakavereilleen. Esimerkiksi Tuulille se huusi jos Tuuli vietiin talliin tai sillä lähdettiin ratsastamaan. Ja tietenkin se huusi, kun Tuuli palasi maastosta takaisin tallille. Dancerille se myös huusi. Mutta ei se ole muiden hevosten hirnuntaan vastannut. Tiedän, ettei Muuli ole mikään varsinainen Sherlokki, mutta uskon, että se tunnisti videon hevosen nimenomaan Danceriksi.

Tänään olinkin heti maastossa Muulilla. Kylmiltään kentällä selkään ja tallinomistajan kanssa maastoon. Hänen hevosensa on hyvä turvahevonen maastoon. Kirjoitan tästäkin tarkemmin hieman myöhemmin.

Sannan ansiosta minulla on nyt viimeinkin sellainen muuli, kuin pitikin. En tiedä mihin matkan varrelle jäi se muuli joka "hyväksyy ratsastajat selkäänsä ongelmitta", mutta tämä nykyinen muuli on just nyt sillä osaamistasolla, jolla pitääkin olla.

Voin varustaa sen ja lähteä maastoon. Vielä se kokeilee, että onko pakko ja voiko pelästyessään sännätä pakoon (on pakko ja ei voi), mutta eiköhän me löydetä yhteisymmärrys vielä tämän kesän aikana.

Kun vuosi sitten tavoitteena oli pystyä ylipäätään ratsastamaan, ovat tavoitteet nyt lähempänä hienosäätöä. Pyöriminen ratsastuskerran ensimmäisen selkäännousun jälkeen on yksi ongelmista ja jatkan sen työstämistä edelleen. Se kumpuaa Muulista jostain todella syvältä. Onneksi ratsautumiset saman ratsastuskerran aikana myöhemmin eivät ole ongelmallisia, vain tuo ensimmäinen kerta.

Ensimmäiset hetket kotona ja tarhassa.

Lue lisää